Maaliskuun esittelyssä: Anndog's Angelica "Assi"

Kuten aiemmin sanoin, on suunnitelmissa ollut tietopläjäystä juuri neljä vuotta täyttäneestä koirastamme, Assista. Jotta teksti ei olisi puuduttavaa tekstiä, päätin keksiä kysymyksiä ja vastailla niihin niin kuin luulisin Assin vastaavan. Joten päästetäänpä Assi vastailemaan!

Kerro hieman itsestäsi. Olen Assi, oikealta nimeltä siis Anndog's Angelica, nelivuotias corgi-tyttönen Etelä-Suomesta. Olen oikea prinsessa, ja perheeni ovatkin pitkäli palvelijoitani. Olen varsin perso ruualle, ja siitä syystä omaankin kauniit muodot. En siis ole mikään paleleva luuviulu! 

Olet siis tyttö-koira, onko sinulla poika(koira)kaveria? Mitään vakituista poikakaveria ei minulla ole, mutta flirttiä on kyllä ollut kulmakunnan kollien kanssa. En pidä sitoutumisesta vaan pieni säätäminen on aina mukavaa!

Mikä on lempiruokasi? Hmm, nyt heitit pahan! Pidän melkein kaikesta ruoasta mitä eteeni tuodaan. Ainoastaan salaatista, paprikasta, avokadosta tai raa'asta perunasta en tykkää!

Olet siis Prinsessa, miten tämä ilmenee käyttäytymisessäsi? Noh, nukun sängyllä tai sohvalla, jos en halua mennä ulos, silloin ei myöskään mennä ulos, minä kerron milloin haluan leikkiä, useimmiten se on silloin kun omistajani katsovat leffaa, jne jne.

Kun sanoit että jos et halua mennä ulos, silloin ei mennä ulos, eli etkö pidä lenkkeilystä taikka temppujen teosta? Välillä lenkkeilykin on ihan ok, kunhan mukana on porukkaa jotka jaksavat keskittyä minulle heittämään esimerkiksi käpyjä. Temppujen tekeminen on ihan kivaa, silloin saan aina herkkuja!

Omistajasi tykkäävät hevosista ja käyvät mielellään ratsastamassa, tykkäätkö mennä mukaan vai pelottavatko hevoset sinua? Olen oikea heppatyttö, isolla H:lla. Rakastan seurailla ratsastustunteja, pussailla hevosten kanssa ja välillä jopa yrittää painentaa niitä. Heposet on vaan niin kivoja!

Millainen olisi unelmiesi hevonen? Hmm, joku pieni, samanlainen laiskuri kuin minäkin ja totta kai perso ruualle. Oikeastaan unelmien hevonen on vähänaikaa sitten tallilta, missä tytöt käyvät, lähtenyt Winse-poni! Winsen kanssa oli niin mukava pussailla!



Minä ja Winse pus :3 ♥



Millainen ihminen olisit jos olisit ihminen? Aika pahan pistit. Luulisin olevani vähän hienohelma ("Iik likaa!") mutta samalla seikkailunhaluinen, itseensä luottava, liikuntaa karttava suomalainen muija. Olisin todenäköisesti miesten suosiossa (kjeh kjeh) ja nauttisinkin saamastani suosiosta. Samalla minulla olisi kuitenkin se masentuja-puolikin. Varsinkin siihen tiettyyn aikaan kuusta, olisin varmaan huippu-masentunut. Muuten iloinen ja pirteä, ja jaksaisin piristää kavereitani, vaikka heillä olisikin huono päivä. Ulkonäöltäni olisin brunette, ihonväriltäni olisin latte macchiato, ja silmät suklaan ruskeat. Eli jokaisen miehen päiväunien kohden heh ;)

Mistä tunnistaa kun olet masentunut? Yleensä silloin viihdyn omissa oloissani, mikään ei kiinnosta (paitsi syöminen, se kiinnostaa aina), lenkillä minua saa kiskoa perässä, enkä oikein innostu edes koirakavereista. Pelkästä ilmeestäni jo huomaa kun olen masentunut.

Hypätään aiheesta arkielämääsi, eli mitä päiväsi sisältävät? Päiväni alkaa yleensä aamupissillä, sitten pidänkin seuraa iskälle (eli nukun), kunnes sisko tulee koulusta. Hän vie minut yleensä "päiväpissalle". Sen jälkeen koomailen siihen saakka kunnes äiti tulee töistä, silloin saan syötävää. Ruokailun jälkeen katsellaan telkkaria kunnes lähdetään iltapäivälenkille, mikä onkin muita lenkkejä pitempi. Tämän jälkeen leikin, nukun, katson telkkaria, makoilen tms. kunnes illan päätteeksi minut viedään iltapissille. Sitten pääsenkin nukkumaan. Viikonloput ovat asia erikseen!

Kerro vähän viikonlopuistasi, mistä ne yleensä koostuvat? Paljon herkkuja, liikuntaa, heppailua ja rentoilua sekä aikaa perheen kanssa. Viikonloppuna kaikki kokoontuvat yhteen ja silloin minulla on huomattavasti enemmän vahdittavaa kuin arkena, jolloin saatan olla väsyneempi kuin yleensä. Ja jos Jenna tulee yöksi, pääsen tietty hänen viekkuunsa nukkumaan (Juuli ei yleensä tykkää jos hänen vieressään nukun, kuulemma häiritsen suunnattomasti hänen yöuniaan).

Kuulin huhua, että teillä alkaisi loma perjantaina. Mitä aiotte silloin tehdä? Ai tälläistä olet kuullut, no voin kai minä vähän valottaa. Lähdetään siis iskän, äidin, Jennan ja hänen poikakaverinsa kanssa Pohjoseen, tarkemmin Rukalle! Ja se vasta onkin paras lomakohde! Olenkin päässyt mukaan Pohjoseen jo 3 kertaa, tämän ollessa neljäs. (Jos oikein laskin) Aina on ollut tajuttoman mukavaa. Edes pitkä matka ei ole haitannut, vaan siinä on tunnelmaa. Rukalla yleensä syömme hyvin (tärkein ensin!), lenkkeilemme todella paljon, hiihdämme (myös minä olen päässyt mukaan hiihtämään!) ja vietämme iltaa syöden iltapalaa takkatulen ääressä. Usein myös shoppailemme todella paljon!

Kiitos paljon haastattelusta ja mukavaa Rukan-matkaa!

But first.. Let me take a selfie!

 Hieman kuvia viime päiviltä, koottuna vain lähinnä yhteen. Paljon on tapahtunut ja paljon on vielä tapahtumassa. Lähestyvä "hiihtoloma"kin jo jänskättää, eikä sitä jaksaisi odottaa. Onneksi vain viikko aikaa :)

Hirveesti on taas kertynyt ruokakuvia, jostain syystä niitä on vaan niin kiva kuvailla :D Aamupalaa, teetä ja mango-appelsiinijogurttia ja päällä pakastekuivattuja mansikoita, nam :)

Tälläsellä facellä tutun synttäreille :)

Uusin rakkaus! Voi kuinka elämä on helpottunut kun on moneen moneen vuoteen oma läppäri! Tälläkin hetkellä uusi vauva sylissä, voi kuinka ihanaa :)

Ja lisää ruokaa, röstiperunoita, pekonia käärittynä parsaan, lohta ja sienikastiketta. Oli muuten taivaallista!

Naama taas, näytän lähinnä väsyneeltä vaikka keikka olikin vasta edessä ;) Nimittäin: 

Mentiin katsomaan Cheekkiä! En ole mikään suurista suurin fani, mutta mukana laulellessani huomasin osaavani melkein kaikki Cheekin biisit ulkoa. Hyvä keikka oli tosiaan :)  Vaikka petyinkin kun ei Samuli Edelman ollut laulamassa "Parempaa Miestä". 

Ja ruokaa, tässä syömäni lounas, omenaa ja viinirypäleitä sekä spelttileipää, kipparijuustoa sekä kurkkuviipaleita.

Tämän näköisen hengailen useimmiten, nyt ei ole kyllä ollut fiilistä laittaa itseään tai edes siivota kämppää. Jotenkin mahdottoman veltto olo, mitään ei jaksaisi tehdä. 

Kiitos Tupla! Polvessa nyrkin kokoinen mustelma sekä ruhjeita. Kylkiluut vieläkin todella kipeät ja samoin olkapää. Kyllä tää tästä. 

Tälläinen postaus tällä kertaa, yritän toteuttaa erikoispostauksia sekä mielipidepostauksia, varmaan viimeistään lomalla. Näkyillään!

"Kuinka paljon sattuu jos joku paikka on murtunut?"

Pitkästä aikaa sain aikaiseksi avata bloginkin. Aikamoista haipakkaa ollaan menty viime päivät, eikä aikaa ole jäänyt mihinkään muuhun. Postauksia tulossa kunhan saan repästyä niille jostain aikaa. Tämä postaus käsittelee hevosten ajatusmaailmaa, sekä ratsastamisen vaikeutta.

No miksi tälläinen postaus? Eilen olin todellakin murheen murtama. Tuplan kanssa on mennyt todella huonosti. Enkä keksi mitään ratkaisua. Se ei kunnioita ihmisiä, tekee mitä haluaa ja jos ei halua, niin ei todellakaan tee yhtään mitään. Ei hevosella ole oikeutta päättää mikä on mukavaa ja mikä ei, vaan sen on tehtävä mitä sen on tehtävä. Välillä se on ok, välillä ihan kauhea. Joskus se suostuu sentään jotain tekemään, nykyään ei edes sitä vähää. Jos vähänkin annan noottia, tulee sieltä rodeota, pukkilaukkaa, ryntäilyä jne jne jne. Eikä se maasta käsiteltäessäkään ole mikään enkeli. En missään nimessä haluaisi antaa periksi, mutta ei jokaista ratsastuskertaa saisi pelätä, tai miettiä sitä kuinka ruhjeilla olen seuraavan kerran jälkeen.

Palataanpa eiliseen. Oli todella lämmin ja mahtava ilma, ja päästiinkin tallille joskus 4-5 aikaan. Itsellä oli todella hyvä fiilis, ja mietin että tänään kyllä mennään hyvin. Tosiaankin, pari viikkoa(?) sitten Tupla tallasi mun jalkapöydän päälle, ja olin ihan varma että se murtui. Lääkärikäyntien ja röntgenien sekä kiukuttelevien mummojen kautta ei jalka onneksi ollut murtunut. Viime päivinä kuitenkin jalkaa on alkanut särkeä ja maanantai iltana jalka oli turvoksissa kuin jalkapallo. Tämän takia en tiistaina päässyt ratsastamaan. Nyt siis tiistainkin energialla painelin tallille. Tupla oli ihan kiva käsiteltäessä, karvaa siitä lähti ihan tajuttomasti!

Huomasimme että kentällä oli muutama "pupueste" eli n. 40-50 cm. Aattelin että lopputunnista voitaisiin ottaa muutama hyppy. Ratsastaessa Tupla oli todella laiska, haluton ja kärttyinen. Ratsastin sen ihan ok:ksi ja otin välikäynnit. Suunnittelin muutamia hyppyjä kentän sivulla olleellee esteelle. Laukassa Tupla ryösti, mutta päästiin kuitenkin ihan hyvin esteen yli. Ajattelin kokeilla ravi lähestymistä. Ja se toimi! Saatiin muutama oikein hyvä hyppy aikaiseksi. Toisella sivulla oli myös, vähän matalampi, pysty. Halusin kokeilla ravilähestymisellä sitä. Kun käänsin Tuplaa esteelle, tunsin kuinka se lähti ryöstämään. Käänsin siis pois. Toinen yritys. 20 m ennen estettä Tupla lähti. Todellakin lähti. Pukkilaukkaa esteen ohi ja mulla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Varmaan kuudennen pukin jälkeen menetin otteeni (roikuin satulan oikealla puolella) ja tipahdin. Ilmassa kerkesin miettimään (vaikka sanotaan ettei kukaan kerkeä miettimään miten tippuu, refleksit hoitavat sen) mutta kerkesin kuin kerkesinkin miettimään mille ruumiinosalle tulisin alas. Kädet oli pois suljettu ja tähtäsinkin että olisin rysähtänyt perseelleni maahan. Noo, ei ihan osunut. Tulin polvi edellä lyöden oikean puolen kylkiluut kovalla tällillä maahan ja kaikessa rytäkässä täräytin päänikin.

Mietin: "Kuinka paljon sattuu jos joku paikka on murtunut?" Se sattuu enemmän. Nopean diagnosoinnin jälkeen totesin olevani vielä elävien kirjoissa ja ilman luunmurtumisia. Nousin rivakasti ylös, ja näin kuinka Tupla muinamiehinä jolkotteli tallille päin. Tässä vaiheessa olin jo kaikki kirosanat käynyt läpi ja keksinyt puolet lisää. Kiukkuisena kuin ampiainen lähdin Tuplan perään ja tottakai hyppäsin takaisin selkään. Kysyin itseltäni: "Pelottaako sinua?" Enkä oikein osannut vastata.

En huomannut että mulla oli just tässä kuvassa näin vajokki ilme, mutta saa kelvata!

Kaikessa rytäkässä muisti pätkäisi siitä kohdasta kun Tupla lähti (noi kaikki kuvaelmat ovat äidin kertomia, joka oli katsomassa) ja olo oli todella sekava. Eli lievä aivotärähdys, luulisin. Polvi on ruhjeilla ja mustelmilla, ja todella kipeä, samoin kylkiluut. Nyt ollaankin risteyskohdassa, ja tarvitsemme kipeästi apua. Koska tämä ei voi näin jatkua. Joku kaunis päivä voi sattua oikeasti jotain pahempaa. Eilen illalla pohdittin päämme puhki, mitä ratkaisuja tähän keksittäisiin. Olisiko kuolainten vaihto, apuohjat, häntäremmit, valmennukset, mitään? Entä jos Tupla onkin kipeä? Joku sairaus tai kasvain tai jotain? Miksei se sano mitään?! Jos jollain on holtittomalle, ryöstävälle ja pukittelevalle hevoselle jotain ratkaisuja mielessä, niin olisin todella kiitollinen ideoistanne! Jotain on keksittävä..

Emmä vois kuvitellakkaan ettei sua olis ollenkaan, mun elämässä, Happy Birthday sulle.. Assi 4v.♥

Assi-koirallamme on siis tänään synttärit! Neljä vuotta ollaan jo tuota piskelöistä kateltu, ei meidän elämässä olisi mitään sisältöä ilman sitä♥ Aattelin myöhemmin tehdä tietopläjäyksen Assista, tähän hätään saatte tyytyä kuviin Assista sen elämän varrelta. Kohti Tulevaisuutta!  ♥

Rakastan sua ♥



No Comments..

Pahoittelut, viime päivinä en ole saanut "Postaan joka päivä"-tavoitettani pidettyä. On ollut vähän häppeninkiä. Päivisin on tajuton kiire, iltaisin kun pääsen kotiin, olen aivan rättipoikki ja saatan helposti nukkua monen tunnin päikkärit. Ja kännykällä on todella veemäistä postailla! Tähän tosin on tulossa helpotusta ;) Viime päivät ovat olleet uuvuttavia, ja sen huomaa, en ole nimittäin kotona jaksanut tehdä mitään! Nyt täytyy oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni että saa tuosta kämpästä sen näköisen että siellä haluaakin asua. Ja toinen asia missä olen tajuttoman laiska, nimittäin kuvaamisessa. Nyt myös kännykällä kuvaamisesta on tullut ylitsepääsemätöntä. Järkkärikin odottaa nurkassa että sille olisi töitä.

Töissä ihan räkäsenä, mäki rakastan sua, allergia ♥

Viikonloppu menikin taas oikein mukavissa merkeissä. Perjantaina olin äidillä yötä ja siellä oli taas tosi mukavaa. 





Katottiin Digimon-maratoni , 19 jaksoa 6 tunnissa, huhhuh! Miten niin ollaan jymähdetty lapsen tasolle, Digimonit vaan on parhautta. Odotan edelleen milloin on mun vuoro lähteä valituksi lapseksi Digimaailmaan. Tietysti Digimonia katsellessa samalla neulottiin ja syötiin herkkuja, mums.

En muista milloin tämän kuvan otin, mutta tälläisenä kärpäsenä olen taas liikkeellä. Noi lasit ♥

1.  Kuva torstailta, oikein kesäisen ihanaa. Melkein tuli nahkatakissakin kuuma, huivista puhumattakaan. 2.   "Aurinko paistaa ja vettä sattaa, taitaa tulla... TAKA-TAKA-TAKA-TAKA-TALVI!" Nyyh..

Tunnilla  pääsin menemään pitkästä aikaa Malvalla. Ja Malva olikin mitä mainioin. Hieman laiska, ja jossain määrin yhteistyöhaluton, mutta loppuakohden parempi. Saatiin kommenttiakin siitä miten hienosti sain Malvan lopussa ravaamaan, oli huippua. Tehtiin tunnilla kaikkea mitä yleensäkin tehdään, nyt tosin oli mukana myös suoria uria ja niiltä laukkaamista. Tässä Malva oli erittäin hankala, ei millään olisi halunnut ilman seinän tukea nostaa yhtään mitään. Mutta loppujen lopuksi erittäin onnistunut tunti.

 



Äiti ihana   teki ratsastuksen jälkeen pizzaa, nam. Mun vakiolemppariksi on osoittautunut tuo kasvispizza. Paprikaa, tomaattia, kaikkien ihmetykseksi parsakaalia, fetaa ja mozzarellaa, taisi olla ripaus aurajuustoakin ;) Taivaallista!

Loppu lauantai-ilta  menikin viiniä siemaillen ja Wallanderia lukien. Oon innostunut pitkästä aikaa lukemisesta, varmaan sen takia kun ei ole nyt edes käsityöt innostaneet. Avokki jo kiukuttelee, kun en suostu sen kanssa mitään tekemään, tuntuu että tarvitsen oman hetken aina välillä ja voiko parempaa omaa aikaa olla kun käpertyä peiton alle ja lukea tunti tolkulla tajuttoman mielenkiintoista kirjaa?

Kun luen kirjaa  alan väkisinkin näpräämään hiuksiani ties mille nutturalle. En siis todellakaan keskity hiuksiini, vaan lukemiseen, mutta tälläisen lettikampauksen sain lukiessa aikaiseksi :D Voisi ihan hyvin käyttää töissäkin tälläistä kampausta. Näytän ihan vauvalta :D  

Sunnuntaina  päätettiin tehdä oikein herkkuruokaa. Joo v*tut. Ostettiin siis Atrian lehtipihvit, jotka siis maksavat mun kukkarolle ihan tajuttoman paljon. Siinä boxissa on kaksi lehtipihviä, ja tää mun oli sitten repeytynyt kahteen osaan. No ei siinäkään vielä mitään, paistettiin ne ja alettiin syömään kun tajusin että se koko v*tun pihvi on ihan täynnä jännettä. SIIS JÄNNETTÄ, lehtipihvissä. Koko pihvistä tai siis sen kahdesta osasta pystyin ehkä sentti kertaa sentti palan syömään. Ja sekin maistui ihan purkalle! Otin kuvat leikatusta pihvistä, mutten viitsi tänne niitä julkaista, oli nimittäin tavattoman ällöttävää. No tietää ainakin mitä pitää jatkossa välttää, hyi.

Ääretöntä kiukkua ja raivoani paikkailin Wallanderilla ja kupposella kuumaa teetä sekä omenan palasia.

Sunnuntai-maanantai välisenä yönä  heräsin siihen kun koko makkari oli ihan valoisa. Luulin että olin nukahtanut valot päällä, mutta sitten katsoin ikkunasta ulos. Valtava kuu möllötti ikkunamme takana. Yritin unenpöpperössä saada siitä kuvaa, josta nyt ei kyllä käy ilmi kuun kokoa. Mutta aika taiteellinen kuva kyllä, vaikka itse sanonkin ;)

Oletteko jo kyllästyneet näihin kuulumis-postauksiin jossa kerron viikonlopun tapahtumat aina yhdessä postauksessa?