Haasteen ideana on kertoa 10 parhainta, ihaninta, hauskinta, kamalinta, mutta mieleenpainuvinta tapahtumaa vuodelta 2015, sekä toiveita, odotuksia ja miksei lupauksia vuodelle 2016.
1. Perheemme sai yhden uuden jäsenen.
Yksi ihanimmista asioista koko vuodessa, tai koko tähän astisessa elämässä. Ostin nimittäin pienen Chihuahua-pennun, Ilarin! Olimme vuoden verran suurinpiirtein katselleet koiraa, aluksi en millään olisi halunnut chihua, tiedättehän stereotypiat räksyttävästä, arvaamattomasta rotasta, jonka ego ei mahdu mihinkään kämppään. Mietimme aina ranskan bulldogeista kultasiinnoutajiin, terriereistä saksanpaimenkoiriin ja oikeastaan kävimme monta rotua mielessämme läpi. Pitäisi olla pieni, joka pärjää kerrostalossa, yksinkin, lapsiystävällinen ja no ihmisystävällinen, iloinen, reipas ja hyväkäytöksinen. Mieheni oli ihastunut chihuihin ja sai puhua minua ympäri monet tunnit ennen kuin suostuin edes katsomaan myytäviä chihupentuja. Hänen selkänsä takana haaveilin corgeista ja mäyräkoirista, sekä kaikista ylhäällä mainituista ja niiden variaatioista. Mutta kun näin kuvia pienistä voipalloista, jotka iloisella olemuksellaan valaisi koko huoneen - olin myyty. Pian tämän jälkeen aloin ottamaan yhteyttä moniin eri kasvattajiin, yksityisiin myyjiin ja no kaikkeen mahdolliseen. Olin jo vähällä heittää koirahaaveet jorpakkoon, kunnes törmäsin ilmoitukseen hieman vanhemmasta chihutytöstä, olisiko hänellä ollut ikää jokunen vuosi. Kiinnostuin heti! Vaihdoimme sähköposteja kasvattajan kanssa useita, kunnes häneltä tuli viesti - koira on myyty. Pian tämän jälkeen kasvattaja laittoikin uudestaan viestiä, hänellä olisi tarjota meille "Ilari"-työnimellä kantavaa pientä poika pentua. Lähdimme samana iltana katsomaan. Ja tiesimme heti, että siinä olisi meidän tuleva perheenjäsen!
Tästä, ja tästä näet Ilarin ensihetkiä meidän luona!
2. Ihana Rukan reissu
Odotin kuin kuuta nousevaa tämän vuotista Rukan reissua. Olemme siis vuodesta 2006-2007(?) melkein joka vuosi käyty tuossa keväästä jossain päin pohjoista, ensin Ylläksellä, sitten muutamana vuonna Rukalla, vaihteeksi Pyhällä ja taas Rukalla. Ruka on osoittautunut kaikkein ihanimmaksi paikaksi, vaikka Ylläkseltä kaipaan ihania hiihtoreittejä! Rukalla on todella hyvät laskettelurinteet, keskusta on pieni, mutta kaikki tarvittava löytyy! Viime vuosina olemme vuokranneet mökin Pulkkajärven rannasta, jonka on noin 7 km päässä Rukan keskustasta. Mökki on iso, alhaalla on kolme makuuhuonetta, kaksi vessaa, sauna ja suihkutila, keittiö ja olkkari yhdistettynä. Ylhäällä parvella on vielä sängyt muistaakseni neljälle. Tilaa siis on! Tällöin lähdimme sellaisella kokoonpanolla kuin, minä ja siskoni, äiti ja isä sekä Assi ja uusin tulokas Ilari! Iltsu pärjäsi koko automatkan edes takaisin todella hyvin ja perilläkin nautti kovasti siitä kun joku oli aina hänen kanssaan, eikä hänen tarvinnut jäädä yksin! Viimeisinä päivinä yllätykseksi avopuolisoni veljensä kanssa ajoi myös Rukalle ja pääsimme koko köörin kanssa (tosin äiti jäi mökille) kelkkailemaan! Kerrassaan ihana reissu!
Tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä ja tästä löydät Ruka postaukset.
3. Ilarin sairastuminen
Ilari ei meillä kauhean kauaa ehtinyt olemaan, kun heräsin yöllä kakomiseen. Ilari oksensi, menin siivoomaan, ja seuraava ja seuraava oksennus tuli. Pikku raukka oksensi aina aamu viiteen asti, jolloin nukahti. Soitin heti kun lähellä oleva eläinlääkäri aukesi. Saimme ajan klo 11. Siinä torkuimme molemmat ja lähdimme pikkuhiljaa ajelemaan Herttoniemeen päin. Jouduimme odottelemaan vuoroamme, ennen kuin mukava eläinlääkäri otti meidät vastaan. Kerroin Ilarin oksenteluista ja lääkäri alkoi tutkia sitä. Eläinlääkäri tunsi pullistuneen suolen ja epäili sen olevan tukossa. Koska lääkärissä ei ollut röntgeniä, emme päässeet sitä toteamaan. Ilari sai ihonalle nestettä ja vitamiinia, koska oli jo kuivunut. Lisäksi oksennuksenestolääkettä. Meidät käskettiin kotiin katsomaan tilannetta, ruokaa sai antaa keitettyä kanaa ja riisiä, sekä juottaa kanankeittolientä. Ilari joi hyvin, kanankeittolientä, muttei oikein syönyt. Riisistä ei tykännyt ollenkaan, eikä tykkää edelleenkään. Kakkaa, eikä no oksennustakaan kuulunut, joten varasin seuraavalle päivälle ajan Mäntsälän animagiin klo 14:20. Siellä aivan ihana nuori eläinlääkäri otti meidät vastaan. Hän tunnusteli myös ja laittoi Ilarin heti röntgeniin. Sieltä löytyi suuri kaasukertymä, joka oli venyttänyt suolen äärirajoille äärirajoille, sua varten, aah. Hän ehdotti nesteytystä ja jos se ei helpota, olisi aamulla vuorossa leikkaus. Jätimme Iltsun 16:00 nesteytykseen ja haimme sen 20:00. Iltsu sai vielä nestettä ihon alle ja lähdimme kotiin. Valvoin kahteentoista ja toivoin, että Iltsu tekisi kakan, koska se todistaisi, että nesteytys olisi saanut suolen "tukoksen" liikkumaan. Ja kun kello loi kaksitoista, teki Iltsu kakan! Olin niin onnellinen. Aamulla soittelin eläinlääkärille ja hän oli todella mielissään, että nesteytys auttoi. Hän ehdotti vielä löysään vatsaan ripulilääkettä, mutta onneksi Ilarin vatsa rauhottui nopeasti. Selvisimme siis melkein säikähdyksellä, pahemminkin olisi voinut käydä! Tämän jälkeen Ilarilla on ollut useammankin kerran ongelmia löysän vatsan ja oksentelun kanssa, kerran ollaan jouduttu tapahtuman jälkeen käydä lääkärissä, ripulointi kävi niin kovasti pienen voimille, että saimme 10 vrk lääkekuurin.
Tästä ja tästä löydät Ilarin sairauteen liittyvät postaukset.
4. Mummon poismeno
Olin jo pakkaamassa kamoja, tarkoituksena lähteä tänäkin vuonna Kalajoelle bimmerpartyihin. Äitini soitti, jotenkin arvasin, että kyseessä olisi jotain ikävää. Mummoni oli nukkunut pitkän taistelun uuvuttamana pois. Ja hautajaiset olivat juuri silloin kun minun piti olla viettämässä kavereiden kanssa hauska viikonloppu Kalajoella. Aluksi en voinut millään uskoa asiaa. Viime vuodet olivat erkaannuttaneet meitä mummon kanssa toisistamme, mutta silti koin vahvaa yhteenkuuluvuutta. Kun olin nuori, olivat isovanhempani jo suhteellisen iäkkäitä, eivätkä mitenkään suunnattoman läheisiä. Ukkini kuoli juuri ennen kuin synnyin, joten häntä en ehtinyt koskaan nähdä, eikä hän minua. Isovanhempien iäkkyys tarkoitti sitä, ettei minulla tai siskollani ja minulla ollut sellaisia isovanhempia, joita toivon, että minun lapsillani on. Jotka haluavat tehdä lastenlasten kanssa asioita, ottaa yökylään, osallistua ja olla läsnä. Mummini oli koko sen ajan kun muistan palvelukodissa, jossa häntä viikottain kävimme katsomassa. Mummo ja pappa asuivat sinnikkäästi omassa kodissa siihen asti kunnes pappa sairastui ja joutui sairaalaan. Pappa kuoli 2009 ja mummo joutui palvelukotiin. Siellä hän vietti viimeiset elinvuotensa.
Tästä ja tästä löydät aiheeseen liittyvät postaukset.
5. Estekurssi
Kesällä olimme siskoni kanssa neljä päivää kestäneellä estekurssilla. Emme suinkaan olleet näillä kursseilla ensimmäistä kertaa, vaan kahdentoista vuoden aikana, jolloin olemme tuolla Kumpumäellä ratsastaneet, olemme olleet useilla kursseilla. Rakastan niitä, olen henkisesti ja fyysisesti ohittanut täysin ratsastusleirit, joilla käytiin vuodesta 2004-2009 joka vuosi, mutta nämä tälläiset, ei koko päivää kestävät kurssit on niin mun juttu! Varsinkin kun itsevarmuutta esteille tarvitaan vielä hurjasti. Harmi, ettei tänä vuonna tajuttu osallistua, no täytyy syksyksi ottaa taas estetunteja. Kurssin teemana oli hyvä, perus esteratsastus. Olen tätä ennen ollut pitkään esteryhmässä ja osallistunut moniin esteleireihin, mutta jossain vaiheessa taukoa hyppäämiseen tuli todella paljon.
Ensimmäisinä päivinä mulla oli alla mun lemppari estehevonen Nanski, jonka kanssa on hypätty lukemattomia kertoja. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta meillä synkkasi taas todella hyvin. Tykkään todella paljon Nanskin tyylistä hypätä, se on rehellinen ja kertoo kyllä milloin teen jotain väärin. Kuten videoillakin näkyy heh. Se on sellainen hevonen, joka vain sopii minulle. Toisena ja kolmantena päivänä alla oli nyt jo edesmennyt Kippula, jolla ratsastin vasta toista kertaa! Ja vielä erikoisesteitä, minä jonka kokemukset erikoisesteistä ulottuva tasan yhteen maastoestetuntiin joka sekin meni aivan penkin alle! Onneksi Kippula oli varma, vaikka ratsastajalla oli nappulat hiukan hukassa!
Tästä, tästä, tästä, ja tästä löydät kaikki neljän päivän estekurssin videopostaukset!
6. Tubecon!
Yksi loppukesän siisteimmistä jutuista. Katson youtubesta oikeastaan pelkästään pelivideoita, eniten Laeppavian, Lakon, Herbalistin ja Ulttiksen videoita. Mutta ehdoton ykkönen on Laeppavika! Jokaista videota odotan innolla, vähän väliä tulee twitchistä katsottua joko Rauski olisi streamaamassa. Ne on vaan parhautta! Samat videot on katsottu kerta toisensa jälkeen, samoille vitseille naurettu aina uudelleen ja uudelleen vedet silmissä. Parasta oli kyllä seistä ihmisen vieressä, joka on kaiken tämän takana. Muutaman sanankin pääsin paniikin, ilon ja onnen seasta vaihtamaan Rauskin kanssa, en voi sitä vieläkään uskoa todeksi. Rauski on vaan paras!
Tästä pääset Tubecon postauksen pariin!
7. Ensimmäiset festarit
En ole mikään festarityyppi, minua kammostuttaa ajatus teltassa nukkumisesta, bajamajoista, ihmismassasta, liian kovasta bassosta ja kuumuudesta. Hyvä pehmeä lasku festarielämään oli Tampereella järjestettävä Blockfest. Se oli keskellä kaupunkia, hyvin suunniteltu ja järjestetty, täynnä sellaisia esiintyjiä, joista pidän. Eikä porukkaakaan ollut edes niin paljoa kuin kuvittelin! Paperi-t:täkin pääsimme seuraamaan melkein eturivistä (!!!). Lisäksi, ei tarvinnut yöpyä missään teltassa, vaan viimeisen keikan jälkeen köröttelimme läheiselle leirintäalueelle, jossa vanhempani olivat Ilarin kanssa. Muuten festareista jäi oikein positiivinen kuva, lukuunottamatta kauheaa keuhkoputken tulehdustani, jonka ansioista minun olisi pitänyt olla pedissä, ei laulamassa yleisössä mm. spektin, asteen, nikke ankaran ja cheekin biisejä.
Tästä pääset näkemään fiiliksiäni Blockfesteistä!
8. Masennus (vaikea syksy)
Koko vuosi 2015 oli yhtä vuoristorataa tunteiden parissa, välistä olin maailman iloisin ihminen kunnes taas seuraavassa hetkessä vaipunut täysin synkkyyteen. Silloin myös blogin kirjoittaminen kärsii. Kun minulla ei ole mitään positiivista sanottavaa, jätän usein kirjoittamatta. Esimerkiksi syyskuussa postauksia tuli vain 2, lokakuussa 1, marras- ja joulukuussa 3. Meillä oli juuri tuohon aikaan paljon ongelmia parisuhteessa, minulla oli rankka harjoittelujakso vanhainkodissa ja nopeasti uupumus. Jäin pitkäksi pätkäksi työttömäksi ja päiviä ei oikein rytmittänyt mikään. Aamulla heräsin kun avopuolisoni lähti töihin, käytin Ilarin ulkona ja monesti menin takaisin nukkumaan. Ylös pääsin vasta puolenpäivän aikoihin. Olen ihminen, joka tarvitsee todella paljon omaa aikaa, juuri sitä, että saa olla täysin yksikseen, mutta tuolloin ahdistuin siitä vain enemmän. Ei minulla ollut silloin muuta kuin omaa aikaa. Päivät menivät itsesäälissä, joskus sain innostuttua tekemään joululahjoja läheisille, toisinaan katsoin koko päivän netflixiä. Siitä suosta oli vaikeaa nousta ylös, tuntui kuin olisi vain luovuttanut. Pikkuhiljaa sain kehiteltyä päivälleni rytmin, aamulla 7 aikoihin ylös, Ilarin kanssa pitkälle aamulenkille, sen jälkeen sain avata telkkarin ja samalla tiskata astiat, sen jälkeen otin noin tunnin mittaisen zumba/jumppa session, jonka jälkeen suihkuun. Suihkun jälkeen monesti lähdin käymään kaupassa ja aloin tekemään ruokaa. Elämästä tuli kertaheitolla helpompaa, kun ei vaan jäänyt makaamaan!
Tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, tästä,ja tästä näet masennukseen liittyviä postauksia.
9. Ratsastusjuttuja päätyi blogiin yllättävän paljon!
Pitkästä aikaa ratsastus sujui ihan hyvin, pääsimme paljon hyppäämään ja homma meni niinkuin piti. Sain myös paljon kuvamatskua, niin Siniltä kuin äitiltäni ja Eetulta, jotka kuvaavat meille jokaisen tunnin videolle. Siskoni on taitava muokkaamaan videoita ja kaikki blogissa julkaisemani videot ovatkin hänen käsialaansa, kiitos! Olen viimeaikoina ollut armollisempi itselleni ratsastajana, minä en voi osata kaikkea, en jokaisella hevosella, minäkin teen virheitä. Olen siitä asti kun ratsastuksen olen aloittanut, ollut sitä mieltä, että minun tulee olla paras. Tai aina pystyn parempaan ja haastanut itseäni lukemattomia kertoja. Pyytänyt niitä tallin vaikeimpia hevosia ja halunnut näyttää että osaan! Onhan se mahtavaa saada hyvää palautetta, mutta jokaisella hevosella ei voi osata ratsastaa, tai jos osaa niin varmasti on yli-ihminen, mutta allekirjoittanut ei osaa. Olen pikkuhiljaa oppinut nauttimaan ns. höntsäilystä, en verenmaku suussa puurtamisesta. Joskus on kiva pakertaa sileällä tunnin viimeiseen minuuttiin asti täysillä, joskus on aivan ihanaa päästä menemään tallin vauvaponilla ja kokeilla miten päin sitä mennään. Välillä on ihanaa mennä vain puomeja ja pitää hauskaa pelletunneilla, toisinaan mahtavan tunteen tuo pitkät esteradat ja isot esteet. You name it! Ihanan monipuolista hommaa jokatapauksessa, allekirjoittaneella on hirveä heppailukuume näin ratsastuskoulun ollessa kesälomalla.
Tästä, tästä, tästä, tästä, tästä, ja tästä näet edellisvuoden heppailupostaukset.
10. Taas yksi mahtava Joulu
Tämän postauksen tosin julkaisin vasta tammikuussa, mutta tapahtumat itsessään tapahtui vuonna 2015. Blogista jokainen on varmasti huomannut, että rakastan joulua. Rakastan sen mystiikkaa, rauhallista olemista, iloa ja onnea, sekä ennen kaikkea perheen kanssa vietettyä aikaa. Näin vanhemmiten olen oppinut nauttimaan todella paljon perheeni kanssa olemisesta, harmittaa vähän kun teininä tärkeintä olivat vain ja ainoastaan kaverit, eikä silloin perheelle jäänyt elämässäni tilaa. No onneksi se on nyt tullut takaisin! Olen löytänyt siskoni taas uudestaan ja oikein palavasti haluan viettää heidän kanssaan aikaa. Siksi joulu on taas astetta ihanampi tapahtuma! Meidän joulu on todella perinteinen, ennen juoksimme viemässä lahjoja sukulaisille ympäri Mäntsälää, alkuillasta lähdimme mummoni ja vaarin luokse, jonne tädit ja sedät perheineen kokoontui. Kävimme haudoilla ja palasimme takaisin mummolaan syömään, jonka jälkeen sormet syyhyten odottelimme joulupukin saapumista! Lahjat jaettuamme, avasimme ne ja esittelimme ylpeinä kaikkea mitä saimme, konvehtirasioista käveleviin robottihevosiin ja villasukista mummon tekemistä tietenkin aina vaatteisiin ja pehmoleluihin. Illasta kotiuduimme, jossa odotti vielä kasa lahjoja! Meidän perheessä lahjoja ei koskaan ole ollut liian vähän, vaan jokainen innostuu joulusta ja lahjojen ostamisesta todella paljon. Itse tykkään eritoten tehdä lahjat itse. Perheeni arvostaa todella paljon itsetehtyjä lahjoja, joka on itselleni lahjantekijänä todella tärkeää.
Tästä näät vuoden 2015 Joulu postauksen.
Vuosi 2015 oli vaikea, täynnä surua ja murhetta, negatiivisia tunteita ja paljon vastoinkäymisiä. Mutta vaikeuksien kautta voittoon ja onneksi mukaan mahtui paljon paljon, hyvää ja kaunista!
