 |
| RV 39+6 |
 |
| RV 40+6 |
27.4.2018 Viimeinen neuvolakäynti yksin
Raskausviikko: 40+6
Painonlisäys raskauden alusta: +14,4kg
Verenpaine: 110/80
Vauvan sydämensyke: 140
SF-mitta: 33,5
Niinhän siinä kävi, ettei mitään tapahtunut ennen tätä neuvolakäyntiä. Paitsi aamulla irtosi osa limatulpasta, mutta ei muuta. Olo alkoi olla jo todella tukala ja neuvolassa täti veikkasi, että taitaa mennä käynnistykseen. Närästys oli jotain aivan hirveätä, en saanut sen ansiosta oikein nukuttua ollenkaan. Sain ohjeet yliaikaiskontrollin varaamiseen.
 |
| Viimeinen masukuva RV 41+1 |
Elimme suht normaalia elämää, kävin vanhemmillani ja nähtiin kavereita. 29.4. illalla aloin tuntea supistuksia. Ne eivät olleet mitään sietämätömän kipeitä, mutta alkoivat olla suhteellisen säännöllisiä. Ensin 15 min välein, koko ajan tihentyen. Pian 10min välein ja sitten 7 min. Yöllä klo: 1.44 soitin Naistenklinikalle. Koska supistukset eivät olleet kipeitä, sain ohjeeksi katsella tilannetta, käydä lämpimässä suihkussa, ottaa särkylääkettä ja käyttää kauratyynyä. Ja ennen aamua, supistukset olivat tiessään.
30.4. Vappuaatto
Klo 13 varasin soittamalla ajan Naistenklinikalle yliaikaiskontrolliin, joka olisi ollut torstaina. Päivällä viiden aikoihin aloin kellottaa taas supistuksia. Niitä tuli silloin tällöin, mutta eivät olleet edelleenkään erityisen kipeitä. Oleilin kuitenkin vain kotona, nukuin kun pystyin ja muuten lepäilin. Avopuoliso kävi vaarinsa synttärikahveilla ja illalla päätimme vielä lähteä perinteiselle ajelulle stadiin. Supistukset alkoivat taas säännöllisesti ja tällä kertaa alkoi tuntua kipuakin, varsinkin selässä. Supistuksia tuli 7 min välein. Pääsimme kotiin ja supistukset olivat tosi kipeitä.
1.5. Vappupäivä
Klo: 0.35 soitin taas Naistenklinikalle. Sieltä käskettiin minun olla vielä kotona, supistuksia tuli liian harvakseltaan. Itku kurkussa kerroin asiasta avopuolisolle ja hän meni nukkumaan. Itse menin suihkuun, mutten kokenut siitä mitään hyötyä. Supistukset alkoivat olla sietämättömiä, mitkään keinoni eivät auttaneet. Klo: 3.39 soitin uudestaan Naistenklinikalle enkä suostunut enää jäämään kotiin, en vain pystynyt olla niiden kipujen kanssa. Ja saimme luvan tulla näytille! Pakkasin loput kamat sairaalakassiin ja lähdimme ajamaan. Ajomatka oli jotain aivan kamalaa, supistuksia tuli koko ajan. Klo: 4 olimme Naistenklinikalla. Ja sillä sekunnilla kun pääsin käyrille makoilemaan - supistuksia ei piirtynyt kuin muutama. Ihana kätilö sanoi sen olevan aivan tavallista, tilanne oli kuitenkin niin jännittävä ja uusi. Pian alkoi supistuksia taas tulemaan ja kätilö ehdotti lämpötyynyn käyttöä. Se sopi hyvin koska pärjäsin kuitenkin jotenkuten kipujen kanssa. Tyynyä käytin selkään, koska sinne kipu iski pahiten. Sykkeiden kuulumisessa oli ongelmia jonka takia jouduin parisen tuntia makoilemaan käyrillä. Kätilö teki sisätutkimuksen ja olin jo 3cm auki! Ja saimmekin siirron synnytyssaliin. Tässä vaiheessa kello oli 6 aamulla. Yhtäkkiä aloin jännittää synnytystä todella paljon, hetki jota on odotettu 9kk, olisi nyt käsillä. Kalvot puhkaistiin. Kipu alkoi olla aika kovaa, eikä siihen auttanut enää lämpötyyny. Pyysin kipulääkettä ja kätilö ehdotti lihakseen pistettävää kipulääkettä. Voi sitä ihanaa tunnetta kun lääke lähti toimimaan, kaikki kivut kaikkosivat! Sain nukuttua muutaman tunnin.
Kätilöiden vuoro vaihtui ja uusi kätilö oli nuori ja topakka, mutta ehdottomasti koko synnytyksen paras kätilö! Hän kyseli todella paljon ja oli kiinnostunut meistä, hänen kanssaan oli mukava jutella ja unohdin hetkeksi, että tässä kohta synnytetään. Kipulääkkeen vaikutus alkoi hälvetä ja pyysin jotain kivunlievitystä. Tässä vaiheessa mielestäni olin 3,5cm auki. Anestesialääkäri tuli ja pisti, sain spinaalipuudutuksen. Välittömästi alkoi ihoa kutittaa ja hetkeksi kivut katosivat. Kätilö laittoi oksitosiinitipan. Avopuolisoni lähti viemään koiraamme hoitoon ja kävi itse syömässä. Sain juuri nukahdettua kun huoneeseen pelmahti sekä kätilö että lääkäri. Olin aivan ulapalla kun he käskivät ensin kääntyä toiselle kyljelle ja sitten mennä nelinkontin. Sydänäänet olivat taas hävinneet. Onneksi pienellä jumpalla ne piirtyivät taas käyrille. Kätilö keskeytti oksitosiinitipan, veikkasi sen yhdessä puudutuksen kanssa aiheuttaneet äänten katoamisen. Aloin itse oksentamaan. Puudutus alkoi loppumaan mutta pärjäsin vielä suhteellisen hyvin. Yhtäkkiä iski supistus, joka ei tuntunut menevän ohi ollenkaan. Olin 6cm auki ja sain epiduraalin. Siitä en kokenut olevan mitään hyötyä, kipu tuntui edelleen voimakkaasti. Aikaa kului ja sain hetken taas nukuttua. Kätilö opasti ilokaasun käyttöön ja otin sitä alkuun aika harvakseltaan. Aloin mennä omiin maailmoihini, kuulin kätilön äänen mutten oikein ymmärtänyt mitään. Sain jossain vaiheessa vielä toisen epiduraalin eikä siitäkään oikein ollut apua. Pian olin täysin auki ja reuna hävinnyt. Kätilö sanoi että jos tunnen tarvetta ponnistaa, saisin alkaa jo hieman ponnistella.
Vuoro vaihtui enkä olisi millään halunnut että tämä kätilö lähtisi. Tilalle tuli opiskelija ohjaajansa kanssa. Aloin pelkäämään tulevaa koitosta, jonka tiesin olevan lähellä. Ilokaasua aloin käyttämään jokaiseen supistukseen ja se toimi hyvin! En tuntenut oikeastaan ponnistamisen tarvetta vaan enemmänkin sitä kuuluisaa ”kakkahätää”. Ponnistusvaihe kirjattiin alkaneeksi. Aloin ponnistella supistuksien tullessa ilokaasumaski naamalla. Vaihe tuntui kestävän tunteja, vaikka kestikin vain 26 minuuttia. Kipu ”siellä” oli aivan sietämätöntä, huusin ja kiroilin. Tuntui ettei vauva tule sieltä. Opiskelija ja kätilö päättivät tehdä välilihan leikkauksen. Ponnistin ja ponnistin kunnes pää putkahti esiin. Ja heti kun pää tuli esiin, alkoi vauva huutaa samantien. Lisäponnistuksella syntyi koko loppu lapsi ja sain hänet rinnalleni. Syntymäajaksi kirjattiin 15:40. Ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä vaikka olin rakastunut häneen jo silloin kun hän vielä masussa asusteli. Vauva alkoi hamuilemaan tissiä, mutta imetys ei vielä oikein onnistunut. Jälkeiset syntyivät ja minua parsittiin kasaan. Isä leikkasi napanuoran ja vauva pääsi pesulle, punnitukseen ja mittaukseen. Pituus 51cm, paino 3900kg ja päänympärys 35cm, pisteiksi 9/10.
 |
| ♥ |
Kätilöt rakastuivat meidän lisäksemme pieneen vauvaamme, eivät olleet näin ilmeikästä kaveria ennen nähneet. Saimme ruokaa jonka jälkeen sain vauvan rinnalle uudestaan. Nyt saimme ensi imetyksen onnistumaan suhteellisen hyvin. Pääsimme siitymään perhehuoneeseen, avopuolisolleni esiteltiin paikkoja. Huoneessa oli paljon parantamisen varaa, josta valitimmekin. Suurinosa lampuista ja pistorasioista eivät toimineet, kylppäristä puuttui niin saippua kuin käsidesi, eikä oikeastaan muutakaan ollut varattu. Hoitaja tuli opastamaan vauvanhoidossa, itse olin niin kipeä, etten sängystä päässyt ylös, joten avopuoliso sai hoitaa vauvaa. Sain iltapalaa ja siinä kävimme nukkumaan. Vauva herätti muutaman tunnin välein syömään.
 |
| Kengurupussissa <3 |
Perhehuoneessa olimme keskiviikon ja torstaina kuuden aikoihin illalla pääsimme pois. Vauvan hengitystiheyttä seurattiin tarkkaan, se oli aika tiheä. Lisäksi vauvalla oli kuumetta keskiviikkona hieman. Sairaalassa meitä kävivät katsomassa minun perheeni ja mieheni äiti. Oli ihana tunne päästä kotiin, en viihtynyt ollenkaan sairaalassa. Kotona iski pienoinen paniikki, vauva itki itkemistään enkä saanut häntä rauhoittumaan rinnalle syömään. Kyllä siinä äitikin alkoi parkumaan, kunnes avopuolisoni otti vauvan olkkariin kanssaan ja antoi minun nukkua muutaman tunnin. Sen jälkeen onnistui imetyskin paremmin. Muuten elomme lähti kotona tosi hyvin käyntiin.
 |
| Kotimatkalla |
Jatkan meidän kertomustamme seuraavassa postauksessa, muuten tästä tulisi oikein maratoni postaus. Mutta summa summarum meillä on mennyt todella hyvin. Ongelmia on ollut, mutta kertoilen niistäkin myöhemmin lisää. Rakastan poikaani aivan mielettömän paljon ja hän on hyvin persoonallinen, kiltti ja rauhallinen. Palaillaan!
Rakkaudella, Jenna
.jpg)
