Oi tästä tunnista on jo muutama viikko aikaa, mutta edelleen leijun jossain pilvien päällä. Nimittäin, pitkästä aikaa myös sileällä saatiin onnistumisia, eikä ihan kenen tahansa kanssa, vaan ihanan Rumban! Viime kerrasta kun tällä tammalla pääsin menemään taitaa olla aikaa jo puolisen vuotta, mutta selkään päästyäni oli fiilis kuin eilen olisin tammalla ratsastanut. Vaikka kaikki eivät todellakaan onnistuneet - tai edes sujuneet, olen todella tyytyväinen. Meillä on nyt muutaman kerran ollut toinen opettaja pitämässä tunteja, joka on vaikuttanut vain positiivisesti omaan ratsastukseeni ja asenteeseeni. Vaikkei omassa opettajassamme olekkaan mitään vikaa, on kiva päästä välillä toisen valvovan silmän alle, kokeilemaan uusia juttuja. Tunnilla harjoiteltiin mm. vastalaukkoja, en edes muista milloin viimeksi olisin mennyt vastalaukkoja. Joka tunti oppii jotain uutta - tai vanhaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ratsastus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ratsastus. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 27. huhtikuuta 2016
Ihana Rumba!
Oi tästä tunnista on jo muutama viikko aikaa, mutta edelleen leijun jossain pilvien päällä. Nimittäin, pitkästä aikaa myös sileällä saatiin onnistumisia, eikä ihan kenen tahansa kanssa, vaan ihanan Rumban! Viime kerrasta kun tällä tammalla pääsin menemään taitaa olla aikaa jo puolisen vuotta, mutta selkään päästyäni oli fiilis kuin eilen olisin tammalla ratsastanut. Vaikka kaikki eivät todellakaan onnistuneet - tai edes sujuneet, olen todella tyytyväinen. Meillä on nyt muutaman kerran ollut toinen opettaja pitämässä tunteja, joka on vaikuttanut vain positiivisesti omaan ratsastukseeni ja asenteeseeni. Vaikkei omassa opettajassamme olekkaan mitään vikaa, on kiva päästä välillä toisen valvovan silmän alle, kokeilemaan uusia juttuja. Tunnilla harjoiteltiin mm. vastalaukkoja, en edes muista milloin viimeksi olisin mennyt vastalaukkoja. Joka tunti oppii jotain uutta - tai vanhaa.
tiistai 8. maaliskuuta 2016
Kapteeni käskee
Yritämme yhteistyössä siskoni kanssa saada hieman enemmän näitä heppavideoita tännekkin, jopa mahdollisesti joka viikko! Viime aikoina ratsastus on sujunut hyvin, yllättävän hyvin, niin sileällä kuin esteilläkin, joita pääsimme taas muutama viikko sitten hyppelemään. Alla oli kolmatta kertaa esteillä Nasu, jonka kanssa alussa oli hieman vaikeuksia yhteisymmärryksessä. Nasu on todella osaava, niin koulussa kuin esteilläkin, mikä ei todellakaan tarkoita sitä, että se olisi helppo. Tai mikään olisi helppoa, ei. Oikeastaan kaikki pitää tehdä vaikeamman (ja kantapään) kautta, mikään ei tule ilmaiseksi. Jos et osaa myödätä oikealla hetkellä, ollenkaan tai liian vähän, ei mennä minnekkään. Jos painoapusi heittelee minne sattuu, ei mennä minnekkään. Jos jäät liikaa pohkeilla kaivamaan ja jumiin, et anna tarpeeksi edestä tilaa, tai annat liikaa, ei mennä minnekkään.
keskiviikko 9. joulukuuta 2015
Estetunti, pitkästä aikaa
Jotain heppa-aiheista taas pitkästä aikaa! Olimme muutama viikko sitten estetunnilla, tai no estekorkeuden puolesta puomitunnilla, josta nyt videomatskua. Olin jotenkin suunnattoman poikki tuona päivänä, joten en oikein keskittynyt täysillä hyppäämiseen, sekä asiaan saattoi vaikuttaa, että aikaisemmalla tunnilla ennen hyppäämistä tappelin pappaponin kanssa, joka todella söi kaiken energiani. Jännitin myös suunnattomasti hyppäämistä, vaikka hyppäsinkin kaikkein tutuimmalla estehepalla, jolla on tullut todella monta tuntia ratsastettua, mutta ennen kaikkea hypättyä. Nappulat olivat aluksi todella hukassa (tai no myös lopuksi, huoh), mutta ihan hyvin se meni. Meillä oli aika teknisiä tehtäviä, kaaria, askelten laskemista, ravilähestymisiä, missä oikeastaan kaikissa tarvitsisin paljon harjoitusta! Vaikka esteratsastus ei mitään ominta lajia itselleni olekkaan, on silti kivaa mielenvirkistystä päästä säännöllisesti pomppimaan! (Seuraava estetunti onkin jo 19. päivä, iik!).
Nanski <3
keskiviikko 1. heinäkuuta 2015
Estekurssi, day 3
Kolmantena päivänä meille vaihdettiin hevosia ja sainkin ensimmäistä kertaa alle Giltsin. En ole ikinä ennen sillä hypännyt, mutta olen saanut ymmärtää, että se on ihan varma hyppääjä. Ja Nanskin jälkeen oli kivaa vaihtelua välillä ratsastaa enemmän eteen, kuin joutua hampaat verillä pidättämään. Giltsi oli hieman vetelä alkuun, mutta muuten äärimmäisen kiva ratsastaa. Se hyppäsi hyvin, vaikkakin aivan erilaisesti kuin Nanski. Nanski hyppää sekä korkeutta että pituutta, Giltsi hyppää matalasti ja kaukaa. Harjoittelimme teitä, meillä oli sekä matkaratsastusta, että tiukempia teitä ja loppuun "uusinta". Meille Juulin kanssa nostettiin vielä viimeisellä kierroksella esteitä, mikä oli ihan kiva. Muuten estekorkeus oli taas siinä 50-60cm.
Enää yksi päivä jäljellä ja kurssi on kyllä ollut todella antoisa ja olen kyllä ottanut kaiken irti siitä. Ihan kivaa vaihtelua päästä näin paljon hyppäämään ainaisen sileän ratsastuksen sijaan.Täytyy kyllä sanoa, ettei aikoihin lihakset ole olleet näin kipeät. Mietinkin, että miten silloin lapsena pärjättiin kun käytiin heppaleireillä, joilla ratsastettiin pari tuntia päivässä sen viikon ajan? Ja 2008 olin vielä kahdella leirillä, huhhuh.
tiistai 30. kesäkuuta 2015
Estekurssi, day 2
Toinen päivä on nyt takana ja lihakset kiittävät, nyt jo! Eetu oli meillä taas kuvaamassa, kiitos todella paljon siitä. Ilma oli hieman pilvisempi ja sateisempi kuin eilen, onneksi ei sentään satanut ja ukkonenkin murahteli vain kerran. Mulla alla oli taas Nanski, joka alkutunnista oli laiskanoloinen. Ajattelinkin, että voisiko Nanski kerrankin olla rauhallinen?
Noh, lopputuloksen näätte videolta :D
Harjoittelimme ravilähestymistä, mikä tässä kuulostaa todella yksinkertaiselta, mutta sitä se ei todellakaan ollut ja pitkälti teitä ja niiden suunnittelua ja toteutusta.
Ötökät kiusasivat Nanskia paljon ja ruuna alkoi jo ärsyyntyä mokomiin öttiäisiin. Se ei ollut ainoa ongelma. Meillä oli selviä ongelmia ajoituksessa ja en osannut yhtään laskea etäisyyksiä ja monet hypyt lähtivätkin liian kaukaa tai menivät liian pohjaan. Yhdestä tälläisestä virheestä olinkin melkein katsastamassa kentän pohjaa. Nanski ei ikinä kiellä, tai todella harvoin. Olen aika monta tuntia, varsinkin estetuntia istunut sen selässä, enkä muista, että olisi kauhean montaa kertaa kieltänyt. Joka tapauksessa sarjan toiselle eivät askeleet osuneet ollenkaan, mutta ajattelin, että kyllä se nyt siitä yli menee. Kaikkien yllätykseksi Nanski kielsikin ja itse roikuin kaulalla, kunnes pääsin takaisin kyytiin. Kyllä se aika paljon pulssia nostatti :D
Muuten mielestäni meni aika kivasti, saimme paljon positiivista palautetta. Se, että kaikki ei mene niinkuin Strömsössä, ei oikeastaan haittaa tippaakaan. Pääasia, että meillä oli hauskaa ja tuosta hevosesta näkee kyllä, että tuosta hommasta se nauttii!
Kaksi päivää takana, kaksi vielä onneksi jäljellä!
maanantai 29. kesäkuuta 2015
Estekurssi, day 1
Tosiaan, niinkuin edellisessä postauksessa kerroin, siskollani ja minulla alkoi neljän päivän estekurssi. Ratsastuskoulullamme järjestetään muutaman kerran vuodessa tälläisiä kursseja ja aina kun niihin olen osallistunut, olen tykännyt todella paljon.
Olemme nyt siinä "helpoimmassa" ryhmässä, joka itseäni ei haittaa ollenkaan. Olen viimeaikoina ollut todella epävarma hypätessä, joten ihan perustekniikan harjoittelu ei tee todellakaan pahaa. Nyt ekana päivänä meillä olikin teemana ihan perusteet, istunta, myötääminen, katse, tiet, askelten laskeminen ja johtaminen. Esteet eivät olleet mitään korkeita, n. 40-60cm, mikä olikin ihan hyvä kun tekniikkaa harjoitellaan. Ratsukseni sain yli 20 vuotiaan Nanski-papparaisen, jolla iästään huolimatta virtaa riitti vaikka nuoremmille jakaa. Tykkään siitä, että hevonen kulkee omalla moottorilla, ilman, että joudun käyttämään kamalasti energiaa eteenpäin pyytämiseen. Nanski on esteillä todellinen konkari, mutta ihmeellisesti jaksoi keskittyä, vaikka estekorkeus ei päätä huimannutkaan.
Hyppääminen sujui hyvin ja ei tuo hyppääminen aivan ollut jäänyt unohduksiin. Vaikka hypyt sujuivat, on aina jotain pientä viilaamista. Itselle sain ainakin ohjeeksi kantapäiden laskemisen (olen jostain syystä alkanut nostaa kantapäitä hirveän korkealle) ja samoin istuntani sai hieman noottia. Mutta joka tapauksessa, todella hyvä fiilis jäi ja innolla odotan tämän päivän treeniä.
Ylhäällä siskoni tekemä video päivän treenistä, jonka kuvasi siskoni poikaystävä. Tänään tehtävät jatkuvat ja sain ainakin ymmärtää, että tämäkin päivä jatketaan vielä Nanskin kanssa, huomenna hevosia ilmeisesti vaihdetaan.
torstai 25. kesäkuuta 2015
Toukokuu
1.5. Blogi täytti 2 vuotta, jota en juhlistanut blogissa oikein mitenkään. Ajatuksissa oli kyllä synttäriviikot ja kaikki muut, mutta olin niin väsynyt, etten jaksanut toteuttaa mitään. Noh, ensi vuonna sitten, järjestetään oikein kunnon blogisynttärit!
Ratsastelin toukokuussa ahkerasti, mutta silti tuntui, että junnaan todellisesti paikallaan. Olenkin nyt ottanut taas takapakkia ratsastuksessa, tuntuu että kaikki menee aina pieleen. Ongelmaa tuo ratsastuksessa myös puutuileva käteni, joka on aivan liian kauan odottanut hoitoon pääsyä. Lisäksi huono ryhti, kädet ja jalat tuovat omat haasteensa hommaan. Olen ihminen, joka haluaisi suoriutua kaikesta aina hyvin, virheitä ei saisi tulla, kaiken pitäisi toimia. Nyt ratsastus on ollut taas todella huonoa, jolloin olen ahdistunut.
Vietin muutaman viikonlopun mökillä ja sain rentoutua. Luin täyttähäkää kirjoja, en jaksanut ajatella mitään negatiivisia asioita.Oli aivan ihanaa vain olla ja möllöttää, nukkua päikkärit ja valvoa myöhään, syödä hyvää ruokaa ja paljon, käydä saunassa ja lenkeillä. Kun mökillä sai rentoutua, aloin stressaamaan ylioppilas kakkuja, yllätys yllätys. Mutta kaikki sujui ja meni nappiin. Toukokuu päättyikin ihaniin ylioppilasjuhliin. Lisäksi koulu jäi lomalle, joka helpotti todella paljon asioita ja sain huokasta helpotuksesta. Samaan aikaan kuitenkin masennus alkoi nostaa rajummin päätään ja aloin olla todella ahdistunut. Toivon mukaan masennus alkaa tästä helpottaa, jotta pääsisin nauttimaan kesästä ilman kaikenlaisia inhottavia ajatuksia.
Toukokuu oli stressaava, mutta vaihteleva ja täynnä isojakin asioita.
sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
Ratsastus lomalle
Etukeno on vaivannut nyt taas jo useita kuukausia ja se harmittaa todella vietävästi. Pari kolme vuotta sitten istuntani oli niin huono, että istua nökötin suurinpiirtein niin, että naamani oli hevosen harjassa kiinni. Kävin salilla ja sain lisää selkälihaksia, mitkä auttoivat suorassa istumiseen. Pitäisi taas aloittaa salilla käyminen, niin saisi tsempattua tässä istunta-asiassakin. :)
Meno ei todellakaan ole ollut meidän parasta, mutta loppua kohden onneksi parani. Juulilla ja Suvilla oli seuraava tunti, joten he lähtivät laittamaan hevosia kuntoon, enkä saanut kuvia loppuraveista, jotka menivät todella hyvin nyyh. :(
sunnuntai 3. toukokuuta 2015
Ratsastus + 3
Todellakin, lauantaina oli taas pienen tauon jälkeen ratsastusta, ei vaan yhden, eikä kahden vaan kolmen tunnin verran! Työskennellessäni ratsastuskoulussa, oli todella tavallista ratsastaa monta hevosta päivässä, toisinaan piti ratsastaa läpi paria viriiliä ponia sekä kohottaa hieman andalusialais-papan kuntoa. Oli siis todella tyypillistä, että päivässä ratsasti 2-3 hevosta läpi, toisinaan enemmänkin. Nyt oli taas rästitunteja kerääntynyt sen verran ja kevätkauden lähennellessä loppua, päätimme ottaa kaikki yhdelle päivälle. Ja voin sanoa, että tänään paikat ovat olleet todella kipeät!
Koska Juuli ja Suvi olivat kanssani kahdelle tunnilla, sain vain yhdestä tunnista kuvia. Ensimmäisellä tunnilla pääsin tutustumaan aivan uuteen tuttavuuten, suloiseen päistärikkö pappaponi Takuun. Kuvia valitettavasti ei nyt ole hänestä ollenkaan. Seuraavaksi ratsukseni sainkin Pilkun. Kuten jotkut blogin lukijat ovat huomanneet, minulla on Pilkun kanssa selvä viha-rakkaus suhde. Pilkkuhan on entisessä elämässään ollut kilpaileva estehevonen ja ratsastuskoululle tultuaan, rauhottui kummasti. Nyt tammalla oli ilmeisesti kiima ja kiikutti minua taas ympäri maneesia aivan onnessaan. Itse menin jotenkin aivan lukkoon, tuntui yhtäkkiä, että en osaa ollenkaan ratsastaa tätä hevosta ja siltä se kuvissakin näyttää. Noh treeniä, treeniä vaan, ehkä joskus onnistuu. :)
Postaukset hieman laahaavat, tulossa on muunmuassa kuukausi katsausta ja pohdintaa myös masennuksesta, pysykää mukana!
Pilkku oli jotenkin todella kankea ja jäin itsekin vain istumaan, jolloin Pilkku lähtee kuljettamaan. Jälkeenpäin oikein ihmettelen, miten en saanut kyllä yhtään otetta tuohon hevoseen, jonka selässä kuitenkin aika monta tuntia olen viettänyt.
| Itseasiassa, tuossa takana pilkistääkin ekan tunnin ratsuni Taku! |
| Hmm, hallittu laukka, onko se tätä? |
| Vai tätä? |
Myös toiseen uuteen tuttavuuteen pääsin tutustumaan, nimittäin Lilliin, joka tuli tallille hetki sitten. Tykkäsin kovasti ponista, se on vielä hieman osaamaton ja vaatii paljon treeniä, mutta perusilmeeltään poni oli todella mieleinen!
| Ihana Lilli! |
Postaukset hieman laahaavat, tulossa on muunmuassa kuukausi katsausta ja pohdintaa myös masennuksesta, pysykää mukana!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









.jpg)