Minä vuorostani

Ilari saatiin tosiaan kuntoon, joten oli selkeästi mun vuoro olla se joka on kipeä! Tiistaina nousi 38,5 asteen kuume joka kaatoikin sänkyyn koko loppu viikoksi. Lääkärissä kävin, totesivat vaan, että liikkeellä on tälläinen todella ärhäkkä virustauti. Siksi blogikin on saanut lomailla tämän viikon, jaksamista ei ole ollut edes telkkarin katsomiseen. Tänään vointi on hiukan parempi, mutta kun aloitan jotain, tai käyn Ilarin kanssa ulkona, huomaan kuinka paha olo hiippailee jostain puskista ja kaataa minut täysin sänkyyn.

Joten mitään ihmeellistä kerrottavaa meillä ei ole. Viime päivät ovat menneet lähinnä maatessa, teetä juodessa ja criminal minds ensimmäistä tuotantokautta sivusilmällä katsoessa. Vihaan todella tälläistä olotilaa, varsinkin nyt, kun pikku hiljaa tuntui, että energiaa olisi vaikka ja mihin. Koulustakin sain muutaman tehtävän, jotka haluasin hoitaa alta pois, mutta kun ei jaksa? Toivon todella, että tämä tauti väistyy mahdollisimman nopeasti ja löytäisin jotain energiaa tähän kevääseen.

Ilarin toipumistarina

Assi on aina ollut todella terve koira, ei ole oikeastaan mitään isompaa ikinä ollut, joten oli todella järkyttävää kun meidän pikkuiselle tuli heti miltein henkeä uhkaava tila, kun hän on meillä muutaman kuukauden ollut. En todellakaan osannut kuvitella tälläistä, kun hän meille tuli. Ilarin sisko menehtyi taannoin traagisesti ja ajattelin jo hetken, että nyt se on meilläkin edessä.

"I know everythings happens for reason, 

But sometimes I wish I knew what that reason was."

7.4.2015 Tiistai
Heräsin yöllä siihen, kun kuulin outoa kakomista. Tämä tapahtui n. 2:00 aikaan yöllä. Ilari oksenti aivan sulaneen ruoan ja painui takaisin nukkumaan. Siivosin ja ajattelin, että eikai se tuosta enää oksenna ja menin itsekkin nukkumaan. Parin tunnin päästä sama kakominen alkoi. Nousin rivakasti ylös ja Ilari oksenti kellertävää nestettä ja vaahtoa. Silloin tajusin, että jotain on pielessä. Ilari oli kovin väsynyt ja menikin takaisin nukkumaan. Siitä lähtien etsin netistä kaikki tietoudet koirien oksennuksista ja kotihoito-ohjeista. Suurimmassa osassa sanottiin, että ei ole henkeä uhkaavaa. Mutta kun kyseessä on pentu ja vielä kääpiökoira, muuttui toinen ääni kellossa. Päivystykseen en katsonut, että olisi tarve lähteä, joten odottelin siihen saakka, että lähellä oleva eläinlääkäri asema aukeaa. Kuuden aikaan Ilari oksenti taas pari kertaa, mutta mitään ei ulos enää tullut. Nestettä se ei halunnut ollenkaan, yritin sormilla sitä tarjota. Jostain luin, että liotettu koiran oma ruoka voisi pysyä sisällä, joten liotin muutaman nappulan aivan höttöisiksi ja tarjosin Ilarille. Ei mennyt viittä minuuttiakaan kun ruoka lensi sulamattomana ulos.
8:00 eläinlääkäriaseman ajanvaraus alkoi ja sain Ilarille ajan 11:00. Nukuimme Ilarin kanssa muutaman tunnin ja lähdimme lääkäriin. Lääkärissä saimme tovin odotella, kunnes päästiin vastaanotolle. Ilari oli väsynyt, kiukkuinen ja selvästi kipeä. Ärisi eläinlääkärille, kun lääkäri koski Ilarin mahaan. ELL tunsi pullistuneen suolen ja epäili suolitukosta. Ensimmäistä kertaa Ilarille jouduttiin laittamaan kuonokoppa, kun oli niin äkäinen! Ilari oli alkanut jo kuivua, jolloin sai injektiona ihonalle nestettä ja vitamiinia sekä oksennuksenestolääkkeen. Ilarilla oli kuumetta hieman, 39.2. astetta. Saatiin ohjeeksi, että katsellaan oloa, jos oksentaa tai ei ulosta, täytyy mennä uudestaan jonnekkin missä on röntgen. Ruoaksi piti antaa keitettyä kanaa ja riisiä, n. teelusikallisen verran kerrallaan. Vettä tuli tarjota ja jos ei juo, täytyi kokeilla kanan keittoliemellä. Tämä oli todella hyvä vinkki, jos koira ei juo, anna esim. kanan keittolientä, Ilari ainakin tykkäsi todella paljon ja joikin todella hyvin. Ajattelin, että selviäisimme tällä.

8.4. 2015 Keskiviikko
Ilari voi jo paremmin, mutta kakkaa ei vain näkynyt eikä kuulunut. Söi hyvin kanaa, mutta riisistä ei tykännyt yhtään. Koska Ilari oli todella pirteä, päätin katsella sen oloa. Iltapäivällä klo: 14:20 lähdimme uudestaan lääkäriin. Lääkäri olikin todella mukava ja tutki Ilarin perusteellisesti. Hänkin tunsi hieman pullistumaa ja Ilari aristi mahaansa. Päätettiin ottaa röntgenkuvat. Onneksi Iltsu käyttäytyi siellä todella nätisti, vaikka röntgenissä en ollutkaan sen tukena. Odoteltiin ja odoteltiin. Pian lääkäri tuli taas juttelemaan. Hän ei nähnyt selvää vierasesinettä suolistossa, mutta suuren kaasukertymän, joka oli venyttänyt suolta. Hän ehdotti nesteytystä ja jos ei siitä lähde tukos, niin aamulla leikkaukseen. Päätimme kallistua ensin nesteytykseen. Kello 16:00 Ilari jäi eläinlääkäriin nesteytykseen ja ennen kahdeksaa haimme sen pois. Joten poitsu oli neljä tuntia tipassa.
ELL sanoi, että kaikki oli sujunut hyvin, Ilari oli nukkunut suurimman osan ajasta tyytyväisenä peiton alla. Siltä oli myös otettu verikokeet ja katsottu kaikki mahdollinen. Kaikki oli kuitenkin sillä saralla varsin kunnossa, arvot kohdillaan ja verenkuva hyvä. Ennen lähtöä, hoitaja laittoi Ilarille vielä "nestepatin" injektiona, tarkoituksena, että neste hiljalleen leviää ihon alle ympäri kehoa. Hän sanoi, että Iltsu oli jo päässyt aikalailla kuivumaan. Lähdimme kotia kohti.
Olin jo lievästi sanottuna epätoivoinen ja päätinkin valvoa tuonne yli kahdentoista, jos nesteytys alkaisi vaikuttaa suolistossa. Kello löi kaksitoista ja melkein samalla hetkellä Ilari teki kakan! Olin niin onnellinen ja halailin Iltsua, toinen varmaan ihmetteli, että mitäs kummallista tuossa nyt oli.

9.4.2015 Torstai
Ilarilla toimi aamullakin maha, tosin oli todella löysällä. Soitimme vielä eläinlääkärille ja hän oli todella mielissään, että maha alkoi toimimaan nesteytyksen johdosta. Hän suositteli hakemaan apteekista ripulilääkettä, mikäli ripuli jatkuu.

 Maha kuitenkin tasoittui nopeasti ja uloste on ollut normaalia ja kiinteää. Normaalisti olen antanut nappulat liottamattomina naudan jauhelihan kera, mutta vielä nyt viikon jälkeenkin olen liottanut nappulat ja jättänyt niiden kanssa vähän vettä. Jauhelihaa en ole tarjonnut, mutta keitettyä kanaa vieläkin.

Vieläkään ei tiedetä, mikä Ilarin suolistossa oli, vai oliko mitään ihmeellistä, mutta nesteytys oli välttämätön, sillä jos kaasun olisi vain antanut olla suolistossa, olisi pahimmassa tapauksessa suoli voinut revetä. Ilari on myös kovin ahne ruokansa suhteen, hotkaisee ruoan heti, jolloin teinkin sitä, että annan muutaman nappulan kerrallaan. Nykyisin kun liotan ruoan, ei Ilari pääse hotkimaan vaan syö maltillisesti ruokansa. Yksi epäilys on luun syömisessä. Mäntsälässä Ilari söi Assin vanhaa luuta ja äiti epäili, että oli saanut siitä jotain irti. Nykyään kiinnitän paljon enemmän huomiota siihen mitä ja minkälaisia ruokia ja herkkuja annan sille. Lenkilläkin Ilari tuppaa napsimaan kaiken suuhunsa, kivineen päivineen. Olenkin miettinyt sellaisen pehmeän kuonokopan ostamista, juuri lenkeille, ettei pääsisi kaikkea syömään.

 Ilari toipui nopeasti ja nyt vatsa toimii aivan normaalisti. Selvittiin kuitenkin aika vähällä, kun miettii mitä olisi vaatinut, jos edessä olisikin ollut leikkaus. Vaikka Ilari onkin ollut meillä vain vähän aikaa, en olisi millään kestänyt sitä menetystä, jos pahin mahdollinen olisi käynyt. Saan olla hyvin kiitollinen, että pikku koirani henki säästyi ja oikealla hoidolla hänet saatiin kuntoon. Uskon, että meillä on monia yhteisiä, ihania vuosia edessä! <3

Kevään kännykkäkuvia

Tähän väliin ajattelin koota hieman kevään kännykkäkuvia, mukana näkyy myös muutamia lomakuvia. 

"Erittäin" onnistunut selfie ilarin kanssa. Ilari raasu oli juuri tullut rokotuksesta ja siksi on noin pöhnänen!

Ja Rukalla, lähdössä hiihtämään!

Eikä tullut mikään ihan pikku lenkki :D 

Assi yleensä välttelee Ilaria, mutta halusi kuitenkin vapaaehtoisesti mennä Ilarin viereen nukkumaan <3

Ruka Kuksassa jälkkäriä! Tarjoilija liekitti tuon vasta pöydässä, oli todella siistin näköistä!

Ja nuutuneena takaisin töihin!

Näimme äidin kanssa jo muutama viikko sitten leskenlehtiä Mäntsälässä. Oli jo iltapäivä, joten kukkaset olivat jo nupussa :(

 

Ilari ihmettelee :3

 

 

Tein avopuolisolleni syntymäpäiväkakun. Olen tykästynyt hirveästi vadelmaan ja tykkään sitä käyttää kakuissa. Ensimmäistä kertaa myös pursotukset onnistuivat!

 

 

Ennen Iltsun sairastumista käytiin ACS-miitissä, sieltä tämä kuva. Siitä lähtien kun olen avopuolisoni kanssa seurustellut, olen joutunut lähtemään mukaan kaiken maailman miitteihin.

 

Lauantaina, tallilta tulossa :)

 

Pitkästä aikaa sain inspiraation myös käsitöiden puolella. Olin vuosi sitten aloittanut villapaitaa, jonka melkein sainkin valmiiksi. Huomasin kuitenkin vasta siinä vaiheessa kun hihat enää puuttuivat, että mittasuhteet koko paidassa ovat täysin pielessä. Joten perjantaina tunnin purin koko paidan ja otin Langat talteen. Samana iltana jo aloittelin uutta projektia :D Ainakaan puoleen vuoteen en ole jaksanut edes napata kutimia käteen, että edes yrittäisin tehdä jotain, nyt kun ikävät asiat vähän helpottavat, on selvästi jaksamista myös niihin mukaviin asioihin! :)

 

Loppuun vielä taiteellinen otos, sädekaihtimista heijastui tälläinen makuuhuoneen seinään, mieleen tuli heti, että näyttää aivan selkärangalta!

 

Tälläisiä kuulumisia tällä kertaa, seuraavassa postauksessa palaillaan taas Ilariin ja hänen toipumisuutisiinsa.

 

 

Katse eteen ja suupielet ylöspäin!

Ihana ja keväinen ilma nosti kyllä tämänkin masistelijan suupieliä kohti taivasta. Pitkästä aikaa oli hyvä fiilis, Ilari on toipunut lähes ennalleen ja muutkin stressitekijät alkoivat hieman helpottaa. Tehtiin koulussa ratkaisu, että siirsin työharjoitteluani jonnekkin hamaan tulevaisuuteen, käyn kuitenkin normaalisti koulussa ja teen tehtäviä, mutta suoritan harjoittelun joskus. Tämä helpottaa ainakin hetkeksi, luulen kyllä, että ahdistus kasvaa edelleen lähestyttäessä harjoittelua. Noh, kaikki varmasti luttaantuvat omalla painollaan, näin jaksan edelleen uskoa.

Sitten hieman positiivisempiin asioihin. Ennen tätä eläinlääkärirumbaa ja rahanmenoa tilasin horzen alennusmyynneistä itselleni ratsastushousut. Olen todella kriittinen ratsastushousujen suhteen ja harmikseni olen yleensä onnistunut ostamaan täydet sudet! Ennen joulua ostin prisman alennusmyynneistä jotkut lasten halvat mustat ratsastushousut, jotka näyttivät vallan kestäviltä ja istuivat ihan hyvin. Noh, olivat niin hyvin, että ovat persuksista jo rikki! Taas huomattiin, että hyvä ja halpa eivät todellakaan mahdu samaan lauseeseen. Olen käyttänyt siitä lähtien jotain ikivanhoja ratsastushousuja, jotka tosin ovat olleet laadukkaat ja kestävät. 2013 ostin blogissakin esiintyneet horze enya women's demin housut joista pidin alkuun kovastikin. Käytön yhteydessä ilmeni yksi ikävä ongelma - housut kerta toisensa jälkeen hiersivät persuksistani ja reidistä ihon täysin auki. Saumat ovat niin kovat, eivätkä ole pesussakaan pehmenneet. Lisäksi vyötärö on niin matala, että joka kerta täytyy pelätä, että persus vilkkuu. Harmi sinänsä.

Olen siis hyvin skeptinen ratsastushousuista, tuntuu, että enää ei löydä luotettavia ratsastushousuja. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja kokeilla horzen supreme grand prix-housuja. Enkä tietenkään mitään perus sinisiä housuja ottanut, vaan räikeät oranssipunaiset! Yhden tunnin olen noilla nyt ratsastanut ja olen kyllä pitänyt! Tykkään väristä, laadusta, yksityiskohdista ja oikeestaan kaikesta. Saumat ovat pehmeät, miellyttävät, vähän niinkuin ratsastaisi legginsit jalassa! Eli tykkään.

Ratsastuskin oli pitkästä aikaa, eikä mennyt mitenkään kovinkaan hyvin. Miisa oli todella jäykkä, oma tekemiseni oli ihan pielessä, enkä saanut siitä oikein otetta. Kuvia itse ratsastuksesta ei valitettavasti ole, enkä tallissakaan saanut näpsättyä yhtään onnistunutta otosta. Ilari oli ensimmäistä kertaa mukana tallilla, eikä oikein ollut moksiskaan. Totta kai hepat hieman jännittivät sitä, mutta osasi olla todella nätisti. 

Ihana aurinko sai mielialani kohoamaan, sekä ihana päivä perheen kanssa vielä enemmän. Jotenkin oli todella rentouttava ja virkistävä päivä, vaikka ei hirveästi eronnutkaan tavallisesta lauantaista. Kyllä se kevät ja aurinko vaan saavat todella ihmeitä aikaan!

Maaliskuu

Viimein saan ehkä vähän nostettua päätäni tästä kaikesta surusta, murheesta ja ahdistuksesta ja nähdä valoa tunnelin päässä, joten onkin ihan hyvä taas palailla menneen kuukauden fiiliksiin. Tämä postaus on todella myöhässä, joten pahoittelut siitä, mutta kuten sananlasku menee, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Maaliskuu oli pitkästä aikaa melko positiivinen, vietin viikon loman ihanissa maisemissa ja osasin vähän rentoutua. Arki palasi ja kaikki ikävät asiat romahtivat niskaan yhtäaikaa, jolloin kaikesta selviytyminen oli pelkkää tahtojen taistelua. Välillä teki mieli heittää pyyhe kehään ja vaipua johonkin horrokseen, mutta edelleen täällä painetaan, keksitään uusia ratkaisuja ja sanotaan, kun enää ei jakseta.

Maaliskuu alkoi loman odottelulla ja ei siinä kauaa tarvinnut odotella, kun oltiinkin aina niin ihanalla Rukalla viettämässä perheeni kanssa laatuaikaa. Tykkäisin toki lähteä ihan ulkomaillekkin asti, mutta joku tuossa Suomen lapissa vaan vetää minua puoleensa. Saavuimmekin Kuusamoon monien ajotuntien ja kilometrien jälkeen ja ensimmäinen päivä menikin ihmetellessä mökkiä, maisemia, lähiseutuja jne. Ilari pärjäsikin matkan todella hyvin, nukkui lähes koko ajan. Ja perillä olikin ihan innoissaan - iso mökki, jossa pitää vaikka Assin kanssa hippaa! Ilari nautti muutenkin suunnattomasti siitä, että koko ajan oli joku hänen kanssaan. Raukka parka kun on joutunut viettämään päivät yleensä yksin, kun me avopuolisoni kanssa käydään töissä.

Jaksoin lomalla ihmeellisesti panostaa blogiinkin, vaikka tekemistä olikin todella paljon. Blogi tuntui pitkästä aikaa miellyttävältä ja koin suorastaan innostusta tulla kirjoittelemaan teille. On todella kurjaa, kuinka ikävä arki syö myös blogia, eikä jaksamista ole oikein ollut kirjoitella. Jaksoin jopa ihanan Millan ehdotuksesta tehdä toisen myday-postaukseni, josta tuli mielestäni varsin kiva! Olen monet kerrat yrittänyt aloitella myday:tä, mutta päivän päätteeksi huomannut, etten ole muistanut kuvailla juuri mitään. Pitäisi vaan rohkeammin tehdä erikoispostauksia, se tekisi blogista vähän mielenkiintoisemman.

Koirat viihtyivät todella mukavasti Rukalla ja käytiinkin ahkerasti lenkeillä ja jäällä juoksentelemassa. Harmi vaan, että lämpimät ja aurinkoiset kelit saivat aikaan, että jäällä olevan lumen alla oli paksu vesikerros, joka tietenkin joka kerta kasteli kengät. Assi nauttii aina suunnattomasti frisbeen heittelystä, joten sitäkin harrastettiin melkoisesti. Perinteisesti tänä vuonna emme käyneet Assin kanssa hiihtämässä, pienestä pitäen olen yleensä ottanut Assin mukaan hiihtämään, mutta tänä vuonna se jäi. Rukalla on kiva koiralatu, joka on Talvijärven jäällä, siellä ollaan yleensä pyöritty, joskus uskallettu lähteä myös ihan oikeille laduille. Pienempänä Assi nautti suunnattomasti, kun sai juosta täysiä hiihdon tahdissa, mutta muutama vuosi takaperin teki loivassa alamäessä stopin, jolloin itse lensin nenälleni ja takana tuleva meinasi meidät jyrätä. Joten päädyttiin pitäytymään ihan tasaisilla maastoilla.

Nuorempana kuulostipa hassulta olin todellinen rämäpää, tykkäsin vauhdista ja vaarallisista tilanteista. Elättäydyin siihen, että ei mitään voi sattua. Ja kun alkoi sattumaan, tuli minustakin varovaisempi. Ennen ratsastuksessa parasta oli maastot, täysillä baanailut. Nykyään hädin tuskin uskallan mennä maastoon ja silloinkin vain kävellään tai vähän ravataan. Sama laskettelussa. Ala-asteikäisenä hinguin mäkeen ja kun vihdoin pääsin, oli se jännittävää ja kivaa. Mutta sitten taas itsesuojeluvaisto näyttäytyi ja aloin jännittää suuresti mäkeen menoa. Ja valehtelematta, meinaan jokainen kerta oksentaa kun olen ensimmäistä kertaa menossa hissiin. Kun pääsen vauhtiin, on se todella kivaa. Ja näin kävi tänäkin vuonna.

Kun lomasta ja lomapostauksista selvittiin, oli ratsastusjuttujen vuoro. Pääsin taas hyppelemään ja nautin suunnattomasti. Viime aikoina ratsastusta on ollut todella vähän, kiitos loman ja näiden pääsiäispyhien, onneksi se asia korjaantuu huomenna :) Jotain heppoihin liittyvää postausta olenkin kaavaillut viime aikoina, täytyisi jotain yrittää saada väkerrettyä.

Maaliskuu kokonaisuutena oli varsin positiivinen ja osasin itsekkin ottaa hieman rennommin. Viimeaikoijen inhottavat asiat ovat selkeästi nostaneet stressitasoani, ei vaan henkisesti vaan myös fyysisesti. Kokoaikainen pahaolo, mahakivut ja kouristukset sekä naaman kukkiminen saavat nyt riittää! Onneksi muutamat asiat ovat helpottaneet, jos ehkä saisin aikaa keskittyä myös omaan itseeni.

Rankka viikko

 

Voi luoja kuinka on tehnyt mieli tulla kirjoittelemaan, mutta samalla hetkellä kun avaan blogin ja aloitan kirjoittamisen, pää lyö täysin tyhjää ja haluan vaan mennä tekemään ei mitään. Viime päivät ovat todella olleet rankkoja, sillä meillä potee kotona yksi masuvaivainen Chihuahua pentu. Ilari alkoi oksentaa tiistai yöllä ja oksensi koko yön. Istuin uskollisesti sen vieressä monta tuntia lattialla. Sain lääkäriin ajan klo 11:00 ja lähdettiin näyttäytymään. Toinen oli aivan ryytynyt ja ajattelin, että se on menoa nyt. Raukalla oli masu niin kipeä, että oikein ärisi kun eläinlääkäri koski siihen. Hän sanoi, että tuntee kuinka suoli on vähän pullistunut. Maalailin jo mielessäni kaiken maailman kauhukuvat ja itkin jo mielikuvaa siitä, ettei Ilari selviä.

 

"Never say goodbye,

because saying goodbye means going away,

and going away means forgetting"

-Peter Pan

 

Koska eläinlääkärissä ei ollut röntgeniä, ei voitu tukosta todeta. Saimme kotihoito-ohjeet ja mentiin katselemaan oloa. Ilari sai myös ihon alle oksennuksenestolääkkeen ja nestettä+vitamiinia, koska oli jo vähän kuivunut oksentelusta. Iltapäivä menikin makoillessa ja Ilari piristyikin jo hieman ja sai syötyä kanaa ja riisiä ilman oksentamista. Eläinlääkäri sanoi kuitenkin, jos oksentelee tai ei tee tarpeitaan, on hyvä käydä kuvissa. Yö meni ihan hyvin, ei oksennellut, mutta ei ole käynyt kakalla, joten 14:20 mennään uudelleen lääkäriin röntgen kuviin. Toivottavasti syy löydetään ja saadaan helpotettua pikku kaverin oloa!

 

Alkoi siinä itseäkin ahdistamaan aivan älyttömästi, kun toinen on selvästi kipeä, eikä itse voi oikein vaikuttaa asiaan. Olenkin ollut kovin itkuinen ja ahdistunut, murehtinut oikeastaan kaikesta mistä vaan voi. Ensi viikolla alkaa työharjoittelu ja siitäkin olen saanut itselleni kunnon paniikin kehiteltyä. Siihen päälle koulujutut, rahahuolet, Ilari ja kaikki muut asiat jotka tuntuvat kasaantuvan päälleni. Toivottavasti seuraava postaus olisi vähän iloisempi!