Loma

Voi apua, onko siellä toisella puolella enää ketään? Täällä puolella on lupauksen rikkoja, voi kehveli. Tosiaan rukan loma meni, toisaalta aika tuntui todella pitkältä, toisaalta tuntui, että viikko rukan tavattoman ihanissa maisemissa meni aivan ohi. Oli kyllä mahdottoman ihanaa päästä pois muuttolaatikoiden ja stressin keskeltä ja sai hetkeksi keskittyä vain olemiseen ja nauttimiseen. Sekä liikkumiseen, mikä olikin suoranainen ihme! Yhteensä n. 30 km tuli hiihdettyä, 7 tuntia vietettyä mäessä ja päivän kelkkaillen. Tähän päälle koirien lenkitykset ja jäällä tallailut, teki kyllä todella hyvää. Jos tästä alkaisikin kesäkuntoon kampanja, vielä ehkä ehtisi. (Tai sitten ei, terveisin sohvan pohjalta flunssasta, suklaat naamassa, huoh).

Nyt saatte ison kasan kuvia tuolta ihanalta lomalta ja jossain vaiheessa ehkä jopa videotakin! Avopuolisoni osti jokusen aika sitten Gopron ja sillä kuvailimmekin pitkin viikkoa. 

Vuokrasimme kelkan tällä kertaa koko vuorokaudeksi ja tulihan sillä rällättyä huimat 228 km. Tarkoituksenamme oli ensin ajaa Sallaan asti, mutta hivenen ennen Sallaa alkoi aurinko jo laskea, joten paistoimme nakkeja kodassa jossain päin ja lähdimme takaisin Rukalle. Itseäni jännitti jotenkin ajaminen, joten taisin ajaa vain n. 40 km koko matkasta. Vaikka en mikään aloittelija kuski olekkaan, jotenkin en vain ollut vedossa. Suurimmilla osilla reitti oli ihan hyvässä kunnossa, mutta ilman rynkytystä ei selvitty. Kyllä kädet, vatsalihakset ja selkä kiitti sen päivän jälkeen. Rukalla yritimme vielä yhdeksän jälkeen illalla etsiä kotaa tai laavua, jossa olisimme voineet vielä grillata, mutta sellaisen löytäminen osoittautui todella vaikeaksi. Joten lähdimme mökille päin. Mökki sijaitsee n. 9 km päästä Rukan keskustasta, joten otimme riskin ja yritimme kelkalla löytää mökille. Meinasi siinä pieni epätoivo iskeä, emme millään meinannut löytää oikeaa reittiä, Joelin kännykkä kuoli kylmyyden takia jo aikoja sitten, omastani oli akku loppumassa, mutta kaikkein pahinta oli yllättäen hiipivä kylmyys. Meinasikin aivan itku tulla kun viimein löysimme mökille ja pääsimme syömään ja saunaan. 

Torstai-iltana lähdimme ajelemaan ympäri Rukan lähistöjä, revontulien toivossa. Ja kyllähän niitä näkyi, tosin paljaalla silmällä löytäminen oli hivenen hankalaa. Mutta onneksi kameraan tallentui! Oli ihanaa olla täysin pimeässä, tähtien ja revontulien välkkyessä ihastelemassa kahdestaan hiljaa autossa luonnon kauneutta.

Blogissa saattaa vielä esiintyä enemmän tai vähemmän lomapostauksia, kännykässäni on vielä melko paljon kaikkea mitä voisi täällä julkaista.

Muutos ei ole aina huono juttu.

Viime aikoina on sattunut ja tapahtunut paljon kaikenlaista, mistä en ole blogissa puhunutkaan sanaakaan. Tai no viime aikoina en nyt ole mitään blogissa kirjoitellut, mutta tähän on selityksensä. Ensinnäkin, me muutetaan! Helmikuussa saimme kuulla, että saimme hakemamme asunnon Sipoon Söderkullasta. Tässä nykyisessä asunnossa ehdimme asua about tarkalleen kaksi vuotta (kamalan nopeasti aika mennyt, tuntuu, että juuri vasta muutimme tähän.). Tähän olisi tämän vuoden aikana tulossa iso putkiremontti, joten sillä perusteella lähdimme etsimään uutta kämppää. Saamamme kämppä on hivenen pienempi kuin meidän, mutta, poiketen todella paljon tästä meidän 1960-luvun kämppään, uusi asunto on paljon modernimpi. Yllätys. Löytyy tiskikone, iso pakastin, iso keittiö, iso vessa, pieni makuuhuone, iso parveke, vessassa paikka myös pyykinpesukoneelle! Ei siinä, olemme kyllä viihtynyt tässä vanhassakin asunnossa, mutta esimerkiksi se, että pitää tiskit tiskata joka päivä käsin, pakkaseen ei mahdu kuin litran jäätelö, pyykit täytyy mennä pesemään joka kerta pesutupaan, minne oikeastaan aina on n. viikon jono, seinät on tehty paperista ja ikkunasta aukeaa ainoastaan kehä I.

Pieniä sneak peekkejä meidän uudesta asunnosta.

Muutto on meillä vielä aikalailla kesken, mutta isoimmat kamat (suurinpiirtein) on saatu jo vietyä uuteen kämppään. Jäljellä on vain pikkusälää, sekä patja ja telkkari. Selkä kiittää kyllä lattialla nukkumisesta, mutta eipä voi mitään. Mahdollisesti torstaina saadaan vietyä patjakin uuteen kämppään, niin päästään ensimmäinen yö viettämään uudessa kodissa, ihanaa! Olen aina ollut aikalailla ihminen, joka pelkää muutoksia, mutta nyt, tuntuu, että muutokset ovat enemmän kuin tervetulleita. Olen liian jymähtänyt samaan vanhaan elämään ja asioihin, yllätän itsenikin, kun haluan muuttua, haluan muutoksia. Olen hakenut töihin moniin sellaisiin paikkoihin, johon en ikinä kuvitellut itseäni töihin, olen palaamassa takaisin kouluun, käynyt kampaajalla, nähnyt kavereita, osannut heittäytyä.

Viiden vuoden tauon jälkeen viimeinkin uskaltauduin kampaajalle, tykkään itse kyllä kovasti. 

Nyt pakkaamisen keskellä pitäisi pakkailla vielä lisää, nimittäin lähdemme perjantai-lauantai välisenä yönä ajamaan kohti niin rakasta ja ihanaa Rukaa. Maltan tuskin odottaa! Rukalla yritän taas paneutua enemmän blogimaailmaan, toivottavasti saan sellaisen blogi-innostuksen päälle, niinkuin viime vuonnakin.

Kapteeni käskee

Yritämme yhteistyössä siskoni kanssa saada hieman enemmän näitä heppavideoita tännekkin, jopa mahdollisesti joka viikko! Viime aikoina ratsastus on sujunut hyvin, yllättävän hyvin, niin sileällä kuin esteilläkin, joita pääsimme taas muutama viikko sitten hyppelemään. Alla oli kolmatta kertaa esteillä Nasu, jonka kanssa alussa oli hieman vaikeuksia yhteisymmärryksessä. Nasu on todella osaava, niin koulussa kuin esteilläkin, mikä ei todellakaan tarkoita sitä, että se olisi helppo. Tai mikään olisi helppoa, ei. Oikeastaan kaikki pitää tehdä vaikeamman (ja kantapään) kautta, mikään ei tule ilmaiseksi. Jos et osaa myödätä oikealla hetkellä, ollenkaan tai liian vähän, ei mennä minnekkään. Jos painoapusi heittelee minne sattuu, ei mennä minnekkään. Jos jäät liikaa pohkeilla kaivamaan ja jumiin, et anna tarpeeksi edestä tilaa, tai annat liikaa, ei mennä minnekkään.

Mutta.. välillä onnistumisiakin tuli. Loppua kohden ymmärsin paremmin miten tätä hevosta ratsastetaan. Ratsastaminen ratsastuskoulussa on kyllä ihan mielettömän ihanaa, saa tutustua ja opetella ratsastusta monilla erilaisilla hevosilla, ja välillä löytyy yhteinen sävel ja sekös vasta mahtavaa onkin! Sekä, olen ruvennut saamaan enemmän itsevarmuutta, en pelkästään esteillä vaan myös sileällä, kyllä minäkin osaan!