Kuulumisia

En ole tänne kerennyt kirjoittelemaan yhtään niin paljon kuin olisin halunnut, olen vielä töissä maaliskuun puoleen väliin saakka, sekä viime viikonlopun muutto on sotkenut täysin vapaa-ajan käyttöni. Mutta meille kuuluu ihan hyvää, useampi postaus on tuloillaan, olen käynyt siellä ja täällä, mutta niistä enemmän myöhemmin. Tällä hetkellä eletään raskausviikkoa 31, eli 9 viikkoa laskettuun aikaan! Hurjaa vauhtia on aika mennyt ja luulen, että tämä loppuaika varsinkin suhahtaa aivan ohi silmien. Olen voinut hyvin, kaikenlaista pientä aina löytyy, närästys vaivaa edelleen joka päivä, sekä nyt ovat ilmaantuneet turvotukset varsinkin jalkoihin.

RV 30+4

Pääsimme vihdoin ja viimein muuttamaan viime viikonloppuna meidän ihanasta kämpästä Sipoosta aivan Itä-Helsingin sydämeen. En ole mikään kaupunkilainen, vaan viihdyn paljon paremmin hieman syrjemmässä, joten saa nähdä miten taas sopeudun tuonne Helsinkiin. Vanha kämppä on melkein tyhjä ja siivous aloitettu, mutta uusi kämppä aivan kaaoksen vallassa. Muutimme siis avopuolisoni isovanhempien asuntoon heidän jouduttua palvelutaloon ja eiväthän he kaikkea omistamaansa sinnekkään voineet raahata. Joten voitte vaan kuvitella missä ne kamat on - tällä hetkellä sullottuna vauvanhuoneeseen! Siihen päälle kaikki meidän kamat, ei siellä meinaa mahtua näin iso ihminen liikkumaan. No jos pikkuhiljaa tavarat löytäisivät oman paikkansa ja kämpästä tulisi koti.

Sneak peak meidän uuteen kämppään!

Olen tosiaan vielä töissä, ihan hyvä, vaikka vähän alkaakin istuminen tekemään hallaa. Toivon, että jaksaisin olla tuonne mammaloman alkuun saakka töissä, sitten voisi hyvällä omallatunnolla jäädä kotiin ja laittaa sitä mieluiseksi. Kaikkea kivaa on edessä, mulla on torstaina synttärit ja sen kunniaksi lähdemmekin perheen kanssa Tampereelle kylpylään viikonlopuksi! Babyshowereita juhlitaan sitä seuraavana viikonloppuna, en halunnut yllätys showereita vaan että pääsen itsekkin suunnittelemaan ja leipomaan. Toki osa ohjelmanumeroista ovat yllätyksiä, niitä ovat äiti ja siskoni suunnitelleet. Paljon mukavaa on siis edessä, mutta myös lisää pelkoa ja epävarmuutta. Yritän saada kirjoiteltua vähän useammin, harmittaa todella paljon, ettei siihen ole aikaa ollut tällä hetkellä.

Vähän väsyneen näköinen mamma!

Parempi myöhään kuin..

Kieli kuoliossa - no ei, mustikoita vaan ♥

..niin, ei milloinkaan. Kymmeniä kertoja olen avannut tämän saman näkymän ja alkanut kirjoittaa. Ja hetken päästä poistanut kaiken. Motivaatiota kirjoittamiseen ei ole ollut edes sitä vähää mitä muutamana edellisenä vuonna. Aikaa oli, ainakin alkuvuodesta, kun olin pätkän työttömänä. No, aina ei voi voittaa. Mitä mulle kuuluu? Ihan hyvää itseasiassa. Aloin jo kirjoittaa siitä kuinka väsynyt olen, masentunutkin ehkä, kunnes tajusin, että hitto mullahan on kaikki oikein hyvin. Huhtikuusta asti olen tehnyt töitä ja yrittänyt kuitenkin nauttia niistä pienistä vapaahetkistä mitä tässä on ollut.

Meillä on joka kesä ollut tapana mennä tukka putkella paikasta a paikkaan b, tänä kesänä on otettu vähän iisimmin. Ainut isompi reissu tähän mennessä tehtiin Kalajoelle, niille kuuluisille Bimmerpartyille. Oli kyllä ihanat partyt, tänä vuonna vuokrattiin mökki kuuden hengen porukalla ja olihan se todellakin parempi kuin mikään hotellihuone. Itse partytkin menivät vallan mainiosti, ja aivan liian nopeasti. Taaskaan itse ohjelmista ei nähty kuin kourallisen, mutta tuli nähtyä paljon kavereita ja tutustuttua uusiin ihmisiin. Esiintymässä tänä vuonna oli setä Tamu ja kunkku Pähkinä, joka oli ihan hyvä, muttei vetänyt vertoja edellisen vuoden Gaselleihin. Autoista, kavereista, loppumattomasta smirnoffista, selkähieronnasta, saunomisesta, burniksesta, auringosta, naurusta - niistä on täydellinen viikonloppu tehty!

Nyt kun alan miettiä, niin ollaanhan me tehty vaikka ja mitä nyt kesällä, vaikka kilometrejä ei olekkaan kertynyt kamalasti. Ollaan oltu miiteissä, käyty rockfesteillä fiilistelemässä Rammsteinia, käyty leffassa, istuttu iltaa (moneen kertaan), paljuiltu, nautittu, mökkeilty (moneen kertaan), käyty Tallinnassa, pyörähdetty viskiravintolassa, juhlittu synttäreitä, sivistyneesti käyty kesäteatterissa, istuttu talon katolla ja katsottu auringon laskua - tai nousua. JA viime viikonloppuna pääsin ekaa kertaa tänä kesänä poimimaan mustikoita!

En edes sano enään, että yritän aktivoitua tämän blogin kanssa, kukaan teistä ei siihen usko. Enkä oikein jaksa itsekkään uskoa, mutta aika näyttää!

 Aivan ihanaa kesää teille kaikille ruudun toiselle puolen! ♥

Mitä minulle kuuluu? Osa 1.

Pitkästä aikaa ajattelin kertoilla hieman meidän kuulumisia ja palata ajassa takaisin päin. Blogissa onkin syksyllä ja nyt talvella ollutkin oikeastaan vaan kaikkea erikoisempaa kertoilua, arjesta poikkeavaa. Sellaista kun ei meidän jokapäiväinen elo ole, niin tämä postaus olkoon sellainen tylsä kännykkäkuvilla höystetty kuulumispostaus. Olen tällä hetkellä edelleen työttömänä, yritän saada koulua käynnisteltyä sekä haettua töitäkin tässä lähiaikoina, alkaa pikkuhiljaa seinät kotona kaatumaan päälle. Syksy ja talvi ovat menneet aivan hujauksessa ja nyt olisikin aika ottaa itseään niskasta kiinni monessakin asiassa, jotka tahtomattaan ovat jääneet hieman heitteille. No, ei niistä ikävistä asioista sen enempää vaan palataan ajassa hieman takaisin päin - aina kesän loppuun ja syksyn alkuun.

Kävin keväästä maaliskuusta aina elokuun loppuun asti tiivisti töissä, pitäen kuitenkin viikon loman. Vaikka töitä teinkin, jäi silti uskomattoman paljon vapaa-aikaa. Tai no suurimman osan tuosta kuuluisasta vapaa-ajasta vietinkin joko metsässä, mökeillä tai muuten vaan luonnon helmassa. Olen aina rakastanut luontoa ja varsinkin kesällä ja syksyllä, voisin viettää päiviä metsässä. Aina pitkälle syyskuuhun kävin poimimassa meidän kodin läheisestä metsästä sekä avopuolisoni isovanhempien mökin läheisestä metsästä mustikoita! Vaikka selkä siinä kipeytyikin ja lääkärit epäilivät jopa välilevyssä olevan reiän, ei se mustikkaintoani lannistanut! Toivottavasti ensi kesäksikin tulisi yhtä paljon, tai enemmän marjoja. 

Ja lisää todistusaineistoa! Pelkkiin mustikoihin emme äidin kanssa tyytyneet, vaan löysimme ennätysmäärän ja uusia hyviä kanttarellipaikkoja meidän omalta mökiltä! Sekä vähän puolukkaa, joka oli joissain paikoissa tuolloin vielä vähän raakaa. Näitä kuvia katsellessa haluaisin niin paljon vaan mennä kipon kanssa metsään poimimaan ja etsimään!

Ilari mustikkasuu! Ilari kulki mun mukana koko kesän, luonnollisesti. Jopa mustikkaan otin sen mukaan muutaman kerran. Toinen ihan onnessaan halus aina tulla samaan paikkaan mistä itse poimin ja syödä juuri ne marjat mitä mitä olin poimimassa. En enää ottanut Ilaria mukaan, kun mustikkaan mentäessä lähimetsässämme näimme luikertelevan kyyn. Tämän jälkeen pysyin päivän poissa metsästä, mutta pian palasinkin kumisaappaita tömistellen, laulaen ja taputtaen takaisin vakkaripaikkaan. Mökiltä nostettiin omaa perunaa, ai vitsit tuo uusiperuna on sitten hyvää!

Miten voikaan tulla näin ikävä kesää, varsinkin loppukesää, näitä kuvia katsellessa? Vietimme ihanat elobileet, joista naamakuva on. Siskolleni synttärikakkua, jonka täytteenä jos oikein muistan mustikkaa ja valkosuklaata. Alhaalla vasemmalla mustikkajuustokakkua, juurikin tuonne elobileisiin tehty. Ja onko ihanampaa ja kauniimpaa kuin auringonkukkapelto?

Työkavereille myös mustikkajuustokakkua, viimeisen työpäivän kunniaksi. Itselleni aamupalaksi tehtyä, yllätys yllätys, mustikkasmoothieta! Vierailimme myös syyskuussa Emäsalossa Seikkailulaaksossa ystävien kanssa ja oli kyllä kivaa. Pääsin mm. ensimmäistä kertaa ampumaan jousella ja muutaman kerran jopa osuin maalitauluun. Emäsalo oli myös loistava pokemon hunttaukseen, sieltä löytyi dratinia, growlitheä, pikachuja, ponytaa jne. Erinomainen reissu siis! Avopuolisoni nappasi mökillä ollessamme hauen ja pimeässä, minä itku kurkussa, sen fileoimme tai ainakin yritimme ja lopputuloksesta tuli oikein mainio. Kypsyyskin paistettaessa oli juuri sopiva, halpaa ja hyvää ruokaa! 

Ensin ajattelin, että kertoilen kaiken tässä yhdessä postauksessa, mutta tästä nyt olisi tullut niin pitkä kilometripostaus, ettei sitä olisi kukaan jaksanut lukea, joten pätkäisen tämän tähän ja loppuihin kuviin palailen lähiaikoina. Luvassa on vielä sen lisäksikin monen moista postausta, joten pysykääpäs kuulolla! 

Joulu 2016

Myöhästyneesti toivotan jokaiselle blogin lukijalle hyvää uutta vuotta! Joulu, välipäivät ja uusi vuosi menivät hirveää kyytiä aivan ohitse. Joulusta on pitänyt tulla kirjoittamaan jo aaton jälkeen, mutta todella rankka flunssa, jota poden vieläkin, on pitänyt allekirjoittaneen tiukasti peiton alla. Kuume on veivannut aina 35-38 asti alilämmöstä kuumeeseen, lisäksi mukana ovat roikkuneet ajoittain kovinkin raaka yskä sekä uudesta vuodesta alkanut kova kurkkukipu. Tänään vasta ehdin ja jaksoin tutustua hiukan edes saamiini joululahjoihin. En niitä aio täällä sen kummemmin esitellä, mutta sen voin sanoa, että taas kerran, tuli mielettömän ihania lahjoja! Ensimmäistä kertaa ikinä, aloin vollottamaan vuolaasti saatuani joululahjan! Siskoni, hänen poikaystävänsä ja äitini (hengessä mukana ja sponsorina) olivat muistitikulle koonneet niin ratsastusvideopätkää, kuvia, videoita edesmenneistä rakkaista hevosystävistä, vähän mokailuista, lazy townin ihanasta "we are number one"- musiikkivideosta vähän oman näköistä parodiaa jne. 

Ennen joulua aloittelin jouluhaasteen 2016 tekoa, mutta sitä nyt en jouluksi saanutkaan tehtyä loppuun asti. Niin pitkälle sen kuitenkin sain, että ehkä sen vielä julkaisen. Joulumieli oli pitkään kateissa ja oikeastaan nousi vasta siinä vaiheessa mieliin kun ajelin vanhempieni luokse Mäntsälään ja kuuntelin joululauluja. Aiemmin viikolla olin myös Mäntsälässä, tekemässä perinteisesti äitini kanssa karjalan piirakoita ja yritin nostattaa joulufiilistäni kuuntelemalla lemppari joululaululevyäni. Mutta tuloksetta. Hetken kuluttua saikin joululaulut vaihtua Leevi and the leavingsiin, Rauli Badding Somerjokeen ja muihin suomalaisiin legendoihin. Joululahjojen hankkiminen oli aivan yhtä tuskaista. Onneksi kuitenkin sain hankittua mieleisiä lahjoja lähimmäisille ja ehdin muutamat tehdäkkin. 

Jouluaatto starttasi perinteisillä joulukarkkiostoksilla. Kuuden aikoihin nousin ylös ja seitsemäksi oli ehdittävä itiksen cittariin. Siellä ihmispaljouden keskellä mietin, oliko siinä mitään järkeä. Ihmiset tuuppivat ja tönivät heikoimmat pois heidän ja suklaiden välistä. Noh, tulipahan käytyä ja ihmeteltyä. Kiireen vilkkaa takaisin himaan ja viimeisten lahjojen paketointi. Ja eikun ajamaan Mäntsälään joulun viettoon. Meillä on avopuolisoni kanssa ollut aina käytäntö, että jouluaattona olemme omien läheistemme luona, joulupäivänä hänen mummolassaan ja Tapaninpäivänä minun vanhemmillani. Ja se on toiminut meillä oikein hyvin. Mäntsälään päästyäni katselimme Joulupukin kuumaalinjaa, söimme riisipuuroa (siskoni sai tällä kertaa mantelin), koristelimme kuusen ja olla möllöttelimme. Lähdimme siskoni ja hänen poikaystävänsä kanssa (joka siis vietti aaton meillä) koirien kanssa lenkille ja viemään muutamille sukulaisille lahjat - vesisateessa. Olisi nyt saanut edes vähän lunta tulla edes jouluksi, nythän maa on taas ainakin meillä päin valkoisenaan.  

Kävimme joulusaunassa ja siinä hieman meikkailin ja katselimme jouluohjelmia. Lähdimme käymään haudoilla, kotiin palattuamme aloimme laittaa ruokaa ja katsoimme mm. Frozenia sekä aloitimme Harry Potterin ja viisasten kiven katselua. Ja onhan jouluruoka vaan niin taivaallista! Onneksi ihan ähkyyn asti en syönyt, vaikka täys olo olikin! Ruoan jälkeen sisäinen lapsi heräsi, kun tiesi mitä on seuraavaksi edessä. Eli lahjat! Ei se, mitä itse saa, vaan rakkaiden ilmeet kun he avaavat antamiani lahjoja! Ihania lahjoja kyllä tosiaan itsekin sain, kaikki oli ajatuksella hankittu tai tehty. Yömyöhään lähdettiin Ilarin kanssa ajamaan kotia kohti, jossa odotti vielä kasa lahjoja. Nukkumaan päästiin vasta kolmen aikoihin yöllä. 

Assi ei innostunut joulupukkina olemisesta :D 

Taas oli aivan ihana joulu, välipäivät sekä uusi vuosi, kiitos ihanille ihmisille! <3

Ylioppilasjuhlat, itsenäisyyspäivä ja kaikkea muuta

Vaikka olen ollut nyt työttömänä, ei aikaa ole jäänyt pelkästään kotona makoiluun. Sen koommin ei ole blogillekaan löytynyt viime aikoina aikaa eikä koommin innostustakaan. Valehtelematta olen ainakin kymmenen postausta aloittanut, mutten mitään loppuun saanut tehtyä. Järjestimme viikon yhteensoittoon suurinpiirtein sisareni ylioppilasjuhlia. Askartelin kutsukortit, leivoimme, siivosimme plus hoidimme miljoona muuta asiaa. Ja todella onnistuneet juhlat olivatkin! Aikataulujen kanssa oli hivenen ongelmia, juhla koululla alkoi vasta 16 ja ensimmäiset vieraat saapuivat juhlapaikalle jo 18. Ensimmäinen juhlija olikin jo paikalla, ennenkuin minä ja äitini saavuimme koululta. Tohinaa riitti kun hirveä määrä ihmisiä tulivat yhdellä rysäyksellä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Itselleni juhliminen loppuikin pian vieraiden lähdettyä kun sain pahimman migreenikohtauksen kuin koskaan.

Ylioppilaskakuksi tein samantyylisen kuin rakkaan serkkuni ylppäreihin (postauksen näet tästä) kesällä 2015. Makuna tässä kakussa ovat tummasuklaa- sekä vadelmamousse. Toinen kakku on blue velvet kakku, jonka päällinen on tehty mirror glaze tekniikalla. Kakkupohja on siis sininen, väri ja maku on mustikoista. Välissä kakussa on vanilijamousse. Päällä pensasmustikoita sekä persimonista tehtyjä kukkia. Näiden lisäksi pöydästä löytyi suolaisista perinteinen kinkku voileipäkakku, itsetehtyjä karjalanpiirakoita sekä munavoita, joulukinkku (!<3), kalakakku, lohitäytteiset tuulihatut, suoraan 90-luvulta "siili" eli lihapulla, juusto ja tomaatti tai viinirypäle cocktail-tikut. Makeista yllä mainittujen kakkujen lisäksi mansikkatäytteiset tuulihatut, ylioppilaskeksit, lusikkaleivät, cake popsit (joiden kanssa lensi yhdet jos toisetkin ärräpäät) sekä suklaa hyydykekakku.

Seuraavana päivänä itsenäisyyspäivä olikin rauhallinen ja oikein mukava. Kaikessa rauhassa katsoimme tuntematonta sotilasta, linnanjuhlia ja söimme karjalan paistia ja tietysti juhlilta jääneitä herkkuja (mitä jäikin paljon!). Nyt onkin aika keskittyä jouluun, joka on jo nurkan takana. Koti on vielä siivoomatta, osa lahjoista hankkimatta ja muutama muu miljoonaa asiaa.  Eiköhän kaiken ehdi vielä hoitaa. Ennen joulua on edessä vielä pikkujoulut, above and beyondin keikka ja paljon muuta mukavaa. En uskalla luvata enää teille aktivoituvani blogin pariin, mutta yritän ainakin!

Voisinpa luvata, sulla on voittajan arpa. 

Voisinpa luvata, lempeesti kohtelee maailma. 

Voisinpa osata, sun joka kysymykseen vastauksen. 

Voisinpa luvata, koskaan et valitse väärin. 

Voisitpa todeta, selvispä hyvin taas tääkin. 

Voisinpa luvata, nää jutut menevät näin, 

parhain päin. 

Ehkäpä lupaan, 

mä huijaan sua hiukan,

en pyydä anteekskaan. 

Kaikki on hyvin 

ja hyvin voi olla. 

Että onni suosii vaan, 

sua onni suosii vaan. 

Voisinpa luvata, aina mä olen sun luona,

etkä sä kadota itseäs tuulissa tuolla.

Ja ketä rakastat

ja mitä haluatkaan,

sen myös saat.

Ehkäpä lupaan, 

mä huijaan sua hiukan,

en pyydä anteekskaan. 

Kaikki on hyvin 

ja hyvin voi olla. 

Että onni suosii vaan, 

sua onni suosii vaan.

Emma Salokoski Ensemble - Voisinpa luvata 

Elämä on pitkä puutelista, se silloin tällöin täyttyy suudelmista..

Työharjoittelu on ohi ja vihdoin pääsen keskittymään johonkin muuhunkin kuin vain siihen. Edessä on vielä arviointikeskustelu, mutta muuten harjoittelu on jäänyt täysin taakse. Edessä onkin tosi mukavia ja ihania asioita ja sitä kuuluisaa aikaa itselle. En ole aivan varma miten koulu ja muut asiat lähtevät rullaamaan eteenpäin, mutta uskon, että jokaisella asialla on tarkoitus luttaantua. Vaikka välillä on todella vaikeita aikoja ja hetkiä, yritän pysyä positiivisena ja luottavaisena tulevaisuuteen. Se on todella helppoa sanoa tässä ja todella helppoa unohtaa pahan olon purkautuessa.

Tämä syksy on ollut todella hektinen, eikä aikaa ole ollut liikaa, niin itselle kuin blogillekkaan. Vapaa-aikana olen käynyt tallilla, yrittänyt neuloa, kuunnellut todella paljon leevi and the leavingsiä, yrittänyt löytää aikaa niin perheelle kuin ystävillekin, joka on ollut todella vaikeaa. Postausta siivittävät kuvat on otettu Emäsalossa kun olimme viettämässä kivaa päivää Seikkailupuistossa kavereiden kanssa. Niinä harvoina hetkinä, kun on ollut aikaa itselleni, olen mielelläni linnoittautunut tänne omaan valtakuntaani ja hengähtänyt hetken. 8 päivän työrupeaman jälkeen harkkapaikassa, alkoivat voimat olla aika vähissä. Mutta aikaa ei ollutkaan lepäilyyn vaan perjantaina, viimeisen päivän jälkeen suuntasin suoraan Mäntsälään, jossa on ollut melkoinen leipomisurakka. Isäni nimittäin täytti vuosia ja täytyyhän sitä kakkuja tehdä enemmän ja vähemmän. Tähän mennessä saldoa on kertynyt viisi kakkua ja ensi viikonloppuna vielä ainakin kaksi kakkua! Eihän sitä kuusikymmentä täytä joka vuosi!

Ajatukset ja tunteet heittelevät, mutten jaksa olla huolissani. Suurimman osan ajasta kuitenkin elämä on aika ihanaa. Nyt keskityn vain tekemään niitä asioita mistä pidän ja kuuntelemaan itseäni. En malta olla hypettämättä tulevasta joulusta ja kodin joulukuntoon laittamisesta. Vähän olen joululahjoja jo ostellut ja tehnytkin ja se jos mikä saa mielen viritettyä jouluun. Tulisipa vielä oikein kunnolla lunta, fiilis olisi vielä parempi! Yritän taas kerran päästä paneutumaan blogiin paremmin nyt kun on aikaakin. Siihen saakka, heippa!

Mä tiedän et mun täytyy jaksaa

Elämäni on tällä hetkellä pyörinyt vain ja ainoastaan työharjoittelun ympärillä, oikeastaan kaikki muu on jäänyt hoidettavaksi myöhäsemmäksi. Tykkään todella paljon työskentelystä vanhusten parissa ja näenkin itseni joskus saavan leipäni sellaisella työllä, mutta tähän saumaan alan olla todella väsynyt. Selkäni on alkanut taas oireilla, ilman särkylääkkeitä ei oikeastaan päivästä selviä. Eilen illalla jalat lähtivät alta kivun iskeytyessä selkään kuin puukon. Tämän lisäksi, stressi ja paineet ovat laukaisseet allekirjoittaneella jo useamman migreenikohtauksen, viimeisin oli toissa viikolla, jolloin pääsin sängystä nousemaan vasta iltapäivällä.

Tämä viikonloppu on toinen viikonloppuni kun olen töissä, joka vie voimia aivan suunnattoman paljon. Vaikka tietenkin sitten viikolla on vapaata, kuten tälläkin viikolla keskiviikkona ja torstaina, mutta ei niistä osaa nauttia samalla tavalla kuin viikonlopusta. En osaa rentoutua, kun olen yksin kotona. Kokoajan täytyy siivota, täyttää tiskikone, täyttää pyykinpesukone, imuroida, kirjoittaa näyttösuunnitelmaa, en ole oikeastaan päässyt arjesta irti muutamaan viikkoon. En ole jaksanut tännekkään tulla mitään kirjoittamaan, koska oikeastaan ei ole tapahtunutkaan muuta kuin olen käynyt töissä, kirjoittanut sitä kirottua suunnitelmaa ja nukkunut. Parhaimpina tai pahimpina päivinä olen nukkunut helposti 12 tuntia ja ollut silti kuoleman väsynyt.

Yritän kuitenkin olla positiivinen ja ajatella mukavia asioita, vaikka välillä tekisi mieli vaan piiloutua peiton alle. Ja onhan tässä yli kuukaudessa tapahtunut kaikkea mukavaakin, ne vain unohtuvat kun keskityn siihen stressiin, ahdistukseen ja kiireeseen. Onneksi, työharjoittelu on reilua viikkoa vaille valmis, viikon päästä perjantaina, toivottavasti on viimeinen harkkapäivä. Sen jälkeen voin taas keskittyä niihin asioihin mistä pidän ja hoitaa asioitani paljon paremmin kuin nyt. Tässä nyt pikaiset kuulumiset, palailen blogin pariin mahdollisimman pian!

Mitä tapahtuu jos lähden tuntemattomaan?

Kesä tuli ja kesä meni ja oikeastaan olen tähän vallan tyytyväinen. Itselläni on viharakkaus-suhde kesään ja alkoi pikkuhiljaa tuntumaan, että nyt alkaa riittää, vaikka kunnon hellekelejä ei nyt aivan hirveästi ollutkaan. Kesä väsyttää, ahdistaa ja masentaa minua muita vuodenaikoja paljon enemmän. Voi olla, että koko homma on vain korvieni välissä, mutta sille en voi mitään. Joten voitte vain kuvitella tunteen kun voi pukea päälleen kesän jälkeen takin! Laittaa autossa persegrillin päälle! Pyöriä kotona villasukat ja villapaita päällä, polttaa kynttilöitä ja syödä ihania omenoita! Käydä raikkaassa syysilmassa etsimässä sieniä - ja ehkä vähän pokemoneja. Nähdä kavereita jos huvittaa - ja jos ei niin sitten ei. Masennus on jättänyt minuun ominaispiirteitä, joista yksi on ylitse muiden. Omaan kuoreen vetäytyminen. Yksinäisyys. Kaipaan kovasti yksin oloa ja usein kieltäydynkin ulos lähtemisestä, koska haluan vain olla yksin. En nähdä ketään puolituttuja, jotka saavat oloni vain aina ahdistuneemmaksi ja ahdistuneemmaksi. En tavata uusia ihmisiä, enkä todellakaan halua jutella kenenkään kanssa. Olen oikeasti todella vaikeasti lähestyttävä ihminen, sillä ilmaisen kyllä heti, jos en halua puhua tai tutustua, joko olemalla aivan hiljaa tai karkaamalla tilanteesta.

Kesällä olen joutunut poistumaan tältä mukavuusalueeltani ja nähdä ihmisiä. Saanut ehkä jopa kavereita, vaikka en aina välttämättä niin haluaisikaan. Avopuolisoni jaksaa hokea ja hokea, kuinka jokainen tarvitsee ympärilleen ihmisiä, mutta mitä jos ei tarvitse? Mitä jos ei halua? Kuinka monesti kukaan "kaveri" oikeasti soittaa, tai laittaa edes viestiä, että voitaisiinko nähdä ja jutella? Nämä ihmiset pystyn laskemaan yhden käden sormiin. Joten miksi minunkaan pitäisi? Allekirjoittanut ei tarvitse satoja kavereita, tai edes kymmeniä. Minulle riittävät ne rakkaat ihmiset, jotka haluavat olla minun kanssani tekemisissä ja minä heidän.

Kesä on siis ollut melkoista vuoristorataa ei pelkästään yllämainitulla asialla. Tein töitä firmalle, jossa olen enemmän tai vähemmän ollut töissä vuodesta 2010 tehden erinäisiä hommia. Vaikka olen aina tykännyt tästä työpaikasta ja tehdä työtä sinne, nyt kesällä oli kaikki aivan toisin. Intohimo ja oikeastaan halu tehdä töitä lopahtivat alkumetreistä. Yritin tsempata ja saada työt kuitenkin tehtyä. Vapaa-ajasta koitin nauttia täysin sieluin ainakun siihen oli mahdollista, esimerkiksi reissaamalla ympäri Suomea, käymässä joka ilta poimimassa muutaman litran mustikoita pakkaseen ja tekemällä asioita mistä pidän. Heinäkuussa alkanut selkäkipu alkoi vaivaamaan ja suuntasin muutaman viikon sinnittelyn jälkeen lääkäriin - josta mukaan tarttui hirveä satsi lääkkeitä sekä mahdollinen 4-5 nikaman välissä olevassa välilevyssä oleva reikä! Kipulääkkeillä ja relaxanteilla sinnittelin töissä, kunnes vasen lonkka alkoi kävelystä ja istumisesta kipeytymään. Takaisin lääkäriin, jossa diagnosoitiin myös ison sarvennoisen limapussitulehdus. Ja viikon sairasloma.

Selän ja lonkan tilannetta seurataan ja mikäli kivut pahenevat, olisi tarkoitus suunnata magneettikuvaan. Täytyy koputtaa puuta, mutta selkä on ollut ihmeen hyvä jo vähän aikaa! Saa nähdä muuttuuko tilanne, kun ensiviikolla aloitan työssäoppimisjakson palvelukeskuksessa. Sain vihdoin sovittua koulun jatkosta tutorini kanssa ja toistaiseksi tulevaisuus näyttää ihan valoisalta. Ehkä jonakin päivänä minäkin valmistun ammattiin! T: Jenna 22v joka inhoaa opiskelua melkein yhtä paljon kuin siskonmakkarakeittoa.

Uudet tuulet puhaltavat ja saa nähdä mitä haasteita tämä syksy tuo tullessaan. 

Takaisin blogielämään

 Kuinka onkaan vaikeaa yrittää napata kiinni blogista, joka on kovaa vauhtia seilaamassa aivan muualle. Yritin tsempata itseäni koko kevään, että saisin pidettyä blogia hengissä, kirjoiteltua ja kuvailtua. Mutta ei, kuulostaa pahalta, mutta päätin säästää itseäni blogin kirjoittamiselta. Välillä blogin pitäminen on ollut todella raskasta, aikaa vievää ja tuntuu, että olen paljastanut liikaa itsestäni. En voi ottaa takaisin sanomisia täällä, en voi sanoa, etten tarkoittanutkaan. Kaikki mitä olen kirjoittanut, hormoonihöyryissäkin, on ja pysyy blogissa. Tämä toisinaan ahdistaa suunnattoman paljon ja silloin on jäänyt blogiin kirjoittaminenkin täysin takaa-alalle.

Luulen, että jokainen tämän blogin lukija tietää, ettei minun elämäni ole mitään vaahtokarkkia ja saippuakuplia. Kuten ei varmaan kenenkään. Mutta, kun joka päivä käy läpi yhdessä masennuksen kanssa miksi maailmaa pitäisi vihata vielä vähän lisää, ei positiivia ajatuksia ja kirjoituksia vain synny. Olen lukenut paljon masennus- ja syömishäiriöblogeja ja päivä toisensa jälkeen julkaistut kuvat viilletyistä ranteista ja langanlaihoista kropista, kuluttavat lukijaa siinä missä perheenjäsentäkin tai kavereita. Myös minun perhettäni kuluttaa oma sairauteni ja myös se, että he pääsevät täältä suoraan lukemaan, mikä tänään on taas perseestä ja miksi tänään en jaksanut nousta sängystä ollenkaan. Enkä todellakaan haluaisi, että niin olisi, mutta niin vain on.

Nyt, koitan pehmeästi laskeutua takaisin blogimaailmaan, vauvanaskelin yritän tuoda valoa ja iloa tähän mörökölliluolaan. Olen lopen kyllästynyt masennukseen ja näihin oloihin ja tunnetiloihin, jotka muuttuvat sekunninsadasosissa. Voisiko joku vain taikoa kaikki sairaudet pois, kiitos?

 

 

Onneksi, myrskyn jälkeen on poutasää. Ainakin, toisinaan.