Kesä tuli ja kesä meni ja oikeastaan olen tähän vallan tyytyväinen. Itselläni on viharakkaus-suhde kesään ja alkoi pikkuhiljaa tuntumaan, että nyt alkaa riittää, vaikka kunnon hellekelejä ei nyt aivan hirveästi ollutkaan. Kesä väsyttää, ahdistaa ja masentaa minua muita vuodenaikoja paljon enemmän. Voi olla, että koko homma on vain korvieni välissä, mutta sille en voi mitään. Joten voitte vain kuvitella tunteen kun voi pukea päälleen kesän jälkeen takin! Laittaa autossa persegrillin päälle! Pyöriä kotona villasukat ja villapaita päällä, polttaa kynttilöitä ja syödä ihania omenoita! Käydä raikkaassa syysilmassa etsimässä sieniä - ja ehkä vähän pokemoneja. Nähdä kavereita jos huvittaa - ja jos ei niin sitten ei. Masennus on jättänyt minuun ominaispiirteitä, joista yksi on ylitse muiden. Omaan kuoreen vetäytyminen. Yksinäisyys. Kaipaan kovasti yksin oloa ja usein kieltäydynkin ulos lähtemisestä, koska haluan vain olla yksin. En nähdä ketään puolituttuja, jotka saavat oloni vain aina ahdistuneemmaksi ja ahdistuneemmaksi. En tavata uusia ihmisiä, enkä todellakaan halua jutella kenenkään kanssa. Olen oikeasti todella vaikeasti lähestyttävä ihminen, sillä ilmaisen kyllä heti, jos en halua puhua tai tutustua, joko olemalla aivan hiljaa tai karkaamalla tilanteesta.
Kesällä olen joutunut poistumaan tältä mukavuusalueeltani ja nähdä ihmisiä. Saanut ehkä jopa kavereita, vaikka en aina välttämättä niin haluaisikaan. Avopuolisoni jaksaa hokea ja hokea, kuinka jokainen tarvitsee ympärilleen ihmisiä, mutta mitä jos ei tarvitse? Mitä jos ei halua? Kuinka monesti kukaan "kaveri" oikeasti soittaa, tai laittaa edes viestiä, että voitaisiinko nähdä ja jutella? Nämä ihmiset pystyn laskemaan yhden käden sormiin. Joten miksi minunkaan pitäisi? Allekirjoittanut ei tarvitse satoja kavereita, tai edes kymmeniä. Minulle riittävät ne rakkaat ihmiset, jotka haluavat olla minun kanssani tekemisissä ja minä heidän.
Kesä on siis ollut melkoista vuoristorataa ei pelkästään yllämainitulla asialla. Tein töitä firmalle, jossa olen enemmän tai vähemmän ollut töissä vuodesta 2010 tehden erinäisiä hommia. Vaikka olen aina tykännyt tästä työpaikasta ja tehdä työtä sinne, nyt kesällä oli kaikki aivan toisin. Intohimo ja oikeastaan halu tehdä töitä lopahtivat alkumetreistä. Yritin tsempata ja saada työt kuitenkin tehtyä. Vapaa-ajasta koitin nauttia täysin sieluin ainakun siihen oli mahdollista, esimerkiksi reissaamalla ympäri Suomea, käymässä joka ilta poimimassa muutaman litran mustikoita pakkaseen ja tekemällä asioita mistä pidän. Heinäkuussa alkanut selkäkipu alkoi vaivaamaan ja suuntasin muutaman viikon sinnittelyn jälkeen lääkäriin - josta mukaan tarttui hirveä satsi lääkkeitä sekä mahdollinen 4-5 nikaman välissä olevassa välilevyssä oleva reikä! Kipulääkkeillä ja relaxanteilla sinnittelin töissä, kunnes vasen lonkka alkoi kävelystä ja istumisesta kipeytymään. Takaisin lääkäriin, jossa diagnosoitiin myös ison sarvennoisen limapussitulehdus. Ja viikon sairasloma.
Uudet tuulet puhaltavat ja saa nähdä mitä haasteita tämä syksy tuo tullessaan.
