Kuten blogin puolella on saattanut aistia, on elämässäni ollut viimeaikoina enemmän ongelmia kuin oikeestaan ikinä ennen. Kun kaikki ongelmat kasaantuvat yhdeksi möykyksi, alkoi oma henkinen ja fyysinen kunto pettää. Sairastin kolme viikkoa, suurinpiirtein vain sängyn pohjalla makoillen, kuumetta kesti yli viikon, jonka jälkeen oli monia muita oireita, kuten painetta ja ahdistusta rinnassa, yleistilan heikkenemistä, eräs aamu pyörryin ja löin pääni. Minua ei terveyskeskuksessa otettu ollenkaan vakavasti, sanottiin aivan suoraan päin naamaa, että sairastaminen on omaa vikaani, jolloin ajattelin, tietenkin, että olen joku luulotautinen. Monen viikon sairastaminen vei täysin voimani, sängystä ylös nouseminen oli päivän suurin saavutus. Samalla alkoi masennus ja ahdistus nostella päätään. Olin pahasti jäljessä koulussa ja olin juuri saanut vasta harjoittelun aloitettua. Sovimme opettajani kanssa, että keskeytän harjoittelun ja pidän sairaslomaa koulusta.
Olen pettynyt, ahdistunut mutta myös todella helpottunut, että minulla on niin ihana opettaja, joka ymmärsi ja sai minuunkin valettua uskoa, että kyllä minäkin joku päivä vielä valmistun lähihoitajaksi. Koska minulla ei mitään kiirettä sinänsä ole valmistua, tulee sairasloma todella tarpeeseen. En tykkää yhtään luovuttamisesta, mutta jossain menee raja. Nyt aion kuunnella itseäni, tehdä asioita mistä nautin ja mistä saan voimaa, tehdä päätöksiä, jotka vaikuttavat elämääni ja sen laatuun ja ajatella itseäni. En jaksa ottaa stressiä nyt mistään, olen kyllä huomannut kuinka nopeasti se vie pohjalle ja romuttaa kaiken. Ehkä nyt jaksan enemmän myös keskittyä blogin puoleen, you never know, aika näyttää, mutta täytyy sanoa, että tätä kirjoittamista on ollut todella ikävä!
