Vuoden viimeiset ja ensimmäiset kännykkäkuvat!

..Joita onkin sitten paljon!

Jatkossa yritän koota kännykkäkuvat kuukausittaisiin postauksiin. 

Aloitetaan sitten neulomuksilla, joita on kertynyt lyhyessä ajassa todella paljon! Tässä anopille tehdyt joululahjasukat! Viimeaikoina olen viihtynyt puikot kädessä todella hyvin, niin hyvin, että välillä alkaa vanha hermopinne nipistelemään vasenta kättä. 

Varoitan, tälläisiä kuvia on paljon :D 

Äidille synttärilapaset!

Käytiin marraskuussa vielä mökillä, Assista tuli autossa aivan sylivauva!

Ja muutenkin oli halinallena, tavallista enemmän!

Pääsin taas laittautumaan, mentiin katsomaan Megapossea, oli kyllä mahtava kokemus, vaikka piippuhyllyllä näkyvyys ei ollutkaan kaikkein parhain. 

Posse!

Poneilua, jota onkin ollut pitkin syksyä aika paljon. Ponit on pop!

Keikalle pitkästä aikaa! Kävimme katsomassa Järvenpäässä Antti Tuiskua, oli kyllä aivan mahtavaa. Käyn todella harvoin missään keikoilla, oli kivaa vaihtelua. 

Ja lisää sukkia lahjapakettiin naapureille, tai no entisille naapureille. 

Messukeskuksessa siskon kanssa kahvilla, käytiin opiskelijamessuilla.

Aah kiinalaista ruokaa! Käytiin äidin synttäreillä syömässä. 

Tälläisen setin tein siskolleni lahjaksi, näistä tuli mielestäni todella kivat!

Caramel latte! <3

Lapaset ratsastuskoulun opettajalle. (Perinteisten heppapipareiden lisäksi.)

Leipuri-Jenna 

Ja melkein täydellinen piirakka, eikä kaksimielisesti :D 

Mökillä tehdyt sytykeruusut purkeissa, valmiina uusiin koteihin. 

Heppapipareita!

Löydettiin siskon kanssa meidän vanha crash-peli pleikka 2:selle ja se toimi vielä! Pari tuntia meni fiilistellessä, voi sitä nostalgian määrää! 

Joulupuuroa, josta tulikin tänä vuonna manteli ensimmäistä kertaa. Toivottavasti toive toteutuu.. ;)

Joulusaunassa odotti joukko tonttuja.

Kiitos iloista, kiitos suruista, kiitos rakkaudesta.

Ihanat polvisukat, jotka paljastuivat lahjapaketista! <3

Lisää sukkia, tällä kertaa omaan käyttöön. 

Lapaset, myös itselle koska epäonnistuivat :D 

Taidetta kahvikupissa.. ja cappuccinoa..

Uuden vuoden pärstä.

Toinen tammikuuta juhlittiinkin serkun tyttären ristiäisiä, ihana Adeliina!

Tallille uudessa nimikko hupparissa, kyllä nyt kelpaa!

Ja asia mistä en ole päässyt vielä hehkuttamaan blogissa, nimittäin ensimmäinen tatuointini! Loppiaisena kävin ottamassa, nyt on jo parantunut, napsaisen tuoreemmat kuvat lähiaikoina ja kirjoitan tatskasta oman postauksen. 

Kahvihetki.

Kylmä!

Saimme äidin kanssa yhdessä värityskirjan joululahjaksi ja heti koukutuin tuohon hommaan!

Ja koska sukkia ei voi koskaan olla liikaa, väsäsin itselleni vielä tälläiset musta-valko-harmaat :)

Ilarin kanssa katsellaan lumisadetta.

Ja lopuksi viimeisimmät tuotokset.

Terveiset sinne taivaaseen..

Ratsastus on paras harrastus, mutta parhaalla on myös huonot puolensa. Loppiaisena ratsastuskoulu menetti kolme mahtavaa hevosystävää hevostaivaaseen laukkaamaan. Itselleni nämä kaikki kolme olivat todella rakkaita ystäviä, joiden poismenoa onkin saanut nyt jonkin aikaa käsitellä. Kaikki muistot, niin hyvät kuin pahatkin, pulpahtivat pintaan, halusin kunnioittaa tällä postauksella näitä rakkaita otuksia, joita ikävöin joka päivä, mutta jota muistelen aivan erityisellä tavalla. 

Muistan kun Tepa tuli ratsastuskoulullemme, iso, ei iso vaan valtava, mutta maailman kiltein rahtilaiva lipui tallille. Taisin ensimmäisten joukosta ryhmässämme päästä sillä ratsastamaan. Olin myyty. Isot ilmavat askeleet, äärimmäisen nöyrä ja luonne, jollaista en ole ikinä nähnyt. Hevonen, joka osasi nauttia kaikesta. Joka ei kiukutellut, vaan teki kaiken kiltisti mitä siltä vaadittiin. Hevonen, joka rakasti hyppäämistä. Tepa olikin vakioratsuni estetunneilla. Ison hevosen kanssa tiukat kääntymiset tekivät välillä tiukkaa, välillä törmäykset seiniin ja esteisiin olivat lähellä, välillä hypättin yhdellä jalalla, loput seurasivat perässä. Osallistuimme yhtiin koulukisoihinkin yhdessä, erittäin huonolla menestyksellä. Silloin pettymys ja suru olivat läsnä, nyt olen siitä ainoastaan kiitollinen, että sain kokea myös vastoinkäymiset tämän ihanan hevosen kanssa. Muistoja ei todellakaan voi olla liikaa. 

"Ethän pelkää pimeää, 

siel on monta kynttilää.

Nuku vain jos väsyttää, 

vielä valvon vierellä. 

Ja viimein, sun matkaan, 

ei pääse saattajatkaan. 

Ja lohtu on mulle, 

että siellä on kaikki sulle."

Johanna Kurkela- Prinsessalle

Olen aina sanonut, etten ikinä ole mennyt hevosella, jolla en suostuisi enää toista kertaa menemään. Giltsin kohdalla meinasi käydä toisin. Giltsi tuli hieman vaivihkaa tallille, itse pidin ratsastuksesta pientä taukoa niihin aikoihin. En oikeastaan päässyt sillä menemään kuin vasta 2013 ensimmäisen kerran - ja koko tunti oli pelkkää tahtojen taistelua. En osannut yhtään ratsastaa sillä, olin tunnin jälkeen aivan loppu ja sanoinkin etten vapaaehtoisesti halua yrittää uudelleen. Aikaa kului ja sainkin alleni estekurssille yllätysyllätys Giltsin. En ollut sillä ennen edes hypännyt, ja sileälläkin mennyt vain muutamia kertoja, huonosti. Ja mitä vielä, hevonen kulki ajatuksen voimalla, teki kaiken mitä pyysin ja oli erittäin rento ja nöyrä. Olen todella surullinen, etten sen enempää päässyt Kippulaan tutustumaan, tämän hevosen aika lähteä tuli aivan liian nopeasti. 

"Oi kultaisin, 

tää on kylmä maa, 

et sydäntäs palelluttaa saa. 

Niin tahtoisin kanssas kulkea

ja pahalta silmäs sulkea. 

Mut viereltäin sun, 

täytyy nyt mun kääntyä pois. 

Sun taivaalles laulan auringon, 

sun kasvoilles kuutamon. 

Sun sydämes olkoon karttasi, 

sun muistosi, sun kotisi. 

Siel ootan sua ainiaan."

Chisu-Lähtö

Eppu oli ollut tallilla niin kauan kuin muistan, tämän herran kanssa opeteltiin todellisesti ratsastuksen alkeita. Vahva, itsepäinen suomenhevonen ei antanut mitään ilmaiseksi. Kovan junttiukon kuoren alla sykki lämmin, hellyydenkipeä, kiltti ja ystävällinen luonne. Eppu oli ei ainoastaan vain ratsastuskoulun hevonen, vaan selviytyjä. Eppu koki jalanmurtuman, monen kuukauden seisonnat, sekä muut vanhuuden vaivat, eikä missään antanut periksi. Tämä oli hevonen, joka todellakin halusi elää ja selvisikin kaikesta. Siksi oli oikein päästää väsynyt ja uupunut Eppu sinne missä ei enää ole kipua ja kärsimystä. Hevonen kultaisella sydämellä, muistelen sinua lämmöllä! 

"Terveiset sinne taivaaseen, 

juhlitaan sua taas uudestaan, 

eikä unohtaa saa koskaan rakkaitaan!"

Ilpo Kaikkonen-Terveiset sinne taivaaseen

Masennuksen vuosi

Viime vuosi oli monella tapaa todella raskas, olin lopen uupunut töissä, koulussa, oli hautajaisia, synkkyyttä, vaikeita aikoja, jouduin taas pitkästä aikaa miettimään avun pyytämistä, koska henkiset voimavarani olivat vain yksinkertaisesti loppu. Syksyn tullessa tuli vain yksinkertaisesti romahdus. Ensimmäinen oikea romahdus, jolloin myös fyysisesti kroppani petti. Sängystä ylösnouseminen oli tahtojen taistelua, mikään ei oikeastaan kiinnostanut pätkääkään, tai mihinkään ei löytynyt voimia. Vaikka masennukseni tuleekin pitkälti aalloissa, olin pohjalla koko loppu syksyn aina jouluun saakka. Tämä näkyi myös postauksien vähyydessä, en enää oikein jaksanut tännekkään enää purkaa sitä pahaa oloa mikä sisälläni vallitsi, päätin käsitellä kaiken itse. Aloin taas vetäytyä oikeastaan kaikesta, koulusta, parisuhteesta, ystävistä, aloin pian inhota jopa omaa seuraani. Ahdisti suunnattomasti olla yksin, mutta niin myös muiden seurassa.

Masennus iskee todellakin silloin kuin sitä vähiten odottaa, eikä välttämättä ilmoita itsestään etukäteen. Muunmuassa siksi tämä sairaus on todella syvältä. Yritän kaikin voimin taistella sitä vastaan, vaikka välillä tuleekin fiilis, ettei vain yksinkertaisesti jaksa. Onneksi en joudu olemaan yksin, minulla on mielettömän ihana perhe, joka tukee minua ja auttaa monessakin asiassa. Sekä olen päästänyt uusia ihmisiä todella lähelle itseäni, joka aluksi pelottikin, mutta nyt olen todella kiitollinen siitä, että minulla on lähelläni ihmisiä, jotka eivät tuomitse, kuuntelevat kun minulla on asiaa ja ovat aina valmiita auttamaan. Jokainen tarvitsisi tälläisiä ystäviä!

"Kukka joka kukkii vastoinkäymisissä, on kaikkein harvinaisin ja kaunein kukka."-Mulan

Vaikka vuosi oli masennuksen vuosi, oli siellä seassa paljon hyvääkin, kaunista, asioita joita ei ikinä unohda, rakkautta, iloa, onnenkyyneliä.. Hyvästi vuosi 2015, tervetuloa 2016, joka toivottavasti on vuotta 2015 onnellisempi. Lähiaikoina blogissa myös vuosikatsausta, siihen saakka, pysykää mahtavina!