Jouluhaaste 2017

Ihana jouluaatto on täällä! Rakastan joulua todella paljon ja tämä joulu onkin varmasti erilainen kuin muut joulut. Onhan tämä viimeinen joulu kun meitä on kaksi (plus Ilari). Ensi jouluna mukana häärääkin noin 8 kuukauden ikäinen poika! On se vaan niin ihana ajatus, mikä saa väkisinkin hymyn korviin saakka.

Jouluhaasteen olen kerran toteuttanut vuonna 2014 postaukseen pääset tästä. Tykkään vaan tosi paljon näistä haasteista joten tehdään taas - tosin hivenen eri kysymyksillä ja tietenkin onhan varmasti vastauksetkin muuttuneet tässä vuosien varrella!

1. Lemppari jouluherkkusi?

Rakastan jouluruokaa, oikeastaan kaikkea sitä, joten vastaan että jouluruoka! Raskaus rajoittaa hieman sitä mitä saa syödä, esimerkiksi rakastan graavilohta, mutta tänä vuonna sen joutuu jättämään lautaselta pois. En ole oikeastaan koskaan ollut jouluna mitenkään hirveästi makean perään, joulusuklaatkin jää yleensä syömättä. Saa nähdä onko tänä vuonna toisin, raskauden mukana on tullut ajoittainen himo suklaaseen ja on jo yksi konvehtirasia tuhottu vauvan kanssa kahteen pekkaan. 

2. Mitä toivot joululahjaksi itsellesi? 

Tämä on kyllä vaikea, läheiset ovat kyselleet aivan samaa ja olen vastannut, että vauvalle sitä ja vauvalle tätä. En oikein toivo mitään, toivon, että joulu on ihana ja rauhallinen ja jos (jos on hyvä!) lahjoja saan toivon, että ne olisivat käytännöllisiä ja ajatuksella hankittuja. Ja vauvalle jotain kivaa! 

3. Jouluperinne, jonka toteutat joka vuosi?

Meillä on tosi perinteinen joulu, joka on ihan mahtavaa! Ei mitään ylimääräistä härdelliä, ei spontaaneja juttuja vaan kaikki menee tietyn aikataulun mukaisesti. Olemme avopuolison kanssa sopineet että aaton vietämme omien läheistemme kanssa, joulupäivänä hänen perheensä kanssa ja Tapaninpäivänä minun. Ja tämä on toiminut todella hyvin monen vuoden ajan. Olisi kurjaa jos toinen ei saisi nähdä aattona perhettään sen takia, että pitäisi olla toisen puolison perheen luona. Saa nähdä miten joulua vietetään ensi vuonna! Mutta niin, aamusta ollaan muutaman vuoden ajan käyty joulukarkit hakemassa avopuolison kanssa ja sen jälkeen olen suunnannut Ilarin kanssa Mäntsälään. Siellä katsellaan joulupukin kuumaalinjaa, lumiukkoa ja muita ohjelmia sekä touhuillaan viimeisiä joulujuttuja, esimerkiksi viime vuonna koristelimmekin kuusen vasta aatto aamuna! Käymme joulusaunassa ja vähän laittaudutaan, jonka jälkeen lähdemme haudoille. Ruoka on haudoilla käynnin jälkeen ja sen jälkeen jaamme lahjat. Joskus yöllä lähdetään Ilarin kanssa ajelemaan kotiin. 

4. Kenen kanssa vietät joulun?

Kuten ylempänä mainitsin, vietän aaton vanhempieni ja sisareni kanssa, sekä tietenkin Ilarin ja Assin ja tänä vuonna vielä masuasukin <3 

5. Millainen olisi unelmiesi jouluaatto?

Joka jouluaatto on ollut unelmieni jouluaatto (paitsi tietenkin vuoden 2004 jouluaatto, jolloin mummoni nukkui pois). Rauha, perhe, hyvä ruoka, hämyinen ja mystinen tunnelma. Yhdessä vietetty aika. Ja olisi kivaa jos edes vähäsen olisi lunta! 

6. Voisitko viettää joulun lämpimässä, vai pitäisikö jouluna olla lunta? 

En voisi kuvitellakkaan, että jouluksi lähtisin minnekkään koti Suomesta, ei se tuntuisi joululta. Matkustaa voi ympäri vuoden, mutta joulu ei ole joulu missään Thaimaassa. En usko, että haluaisin jouluksi lähteä edes minnekkään pohjoiseen Rukalle tai muualle, haluan kuitenkin toivottaa hyvät joulut myös edesmenneille läheisille ja käydä sytyttämässä heille kynttilän haudalle. 

7. Paras jouluelokuva? 

Ehdottomasti joulupukki ja noitarumpu, edelleen, se vaan on aivan paras joululeffa! Sekä myös Frozen on aika hyvä ;)

8. Lempi joululaulusi?

Olen tänä vuonna saanut uuden lemppari joululaulun, joka on "Tonttu", ehdottomasti raskasta joulua J-P Leppäluodon esittämänä. Olen ensimmäistä kertaa ikinä kuunnellut jo muutaman viikon nimenomaan raskasta joulua albumeita, en ennen jotenkin yhtään lämmennyt sille. Nyt huomaan, etten jaksa kuunnella "perusversioita" vaan mielummin raskaampaa! Ari Koivusen esittämä "Sylvian joululaulu" on toinen lemppari! 

9. Milloin koristelet joulukuusen ja miten? 

Meillä on niin pieni kämppä, ettei sinne kuusta mahdu. Vanhemmilleni tulee kuusi ja katsotaan, ehdinkö mukaan koristelemaan. Teemana Suomi100 ja kuuseen pääsee valkoiset ja siniset koristeet!

10. Jouluaskarteluvinkki? 

Oi, rakastan askarrella ja tehdä käsitöitä, joka vuotiseen tapaan tein tänäkin vuonna joulukortit itse. Vinkkejä en oikein keksi, muuta kuin, että kannattaa varata paljon aikaa! Nimimerkillä joululahjasukatkin jäi osasta paketeista ajanpuutteen takia pois. 

Aivan ihanaa joulua kaikille lukijoille! ♥ 

Rakenneultra 19+2

Teksti kirjoitettu 27.11.!

Ja niin koitti se päivä, kun meillä oli rakenneultra. Tätä on jännitetty ja odotettu kuin kuuta nousevaa ja nyt pääsi vihdoin ja viimein lapsen isäkin mukaan katsomaan! Meillä oli ultra 8:00 ja ultran suorittikin se ihana kätilö, joka ultrasi ihan sillä ekallakkin kerralla. Ultran alkaessa pieni oli ihan unessa (niinkuin vanhemmatkin), mutta pikkuhiljaa alkoi venyttelemään ja potkikin ihan mukavasti. Ainut vaan, etten potkuja tuolloin vielä tuntenut. Mulla kun on toi istukka edessä, se vaimentaa niin paljon potkuja.

Kätilö ei kerennyt ultraamaan kovinkaan kauaa, kun hän kysyi, että mites sukupuoli, halutaanko tietää. Katsoin avokkia ja molemmat nyökyttelimme, että kyllä me halutaan. Ja ihan varmasti oltaisi itsekkin se huomattu kuvista, siellä pikku pippeli näkyi vallan selvästi ♥  Meille on siis tulossa ihana kevät prinssi! 

Ja voitte vain kuvitella kun tää hormonihuuruinen mamma alkoi silloinkin pillittää (ihan kun jossain ultrassa en muka olisi alkanut, nyyh). Käytiin rakenteet läpi, kaikki näytti hyvältä PAITSI - vauvan pitkät luut jäivät vähän lyhyemmiksi kuin vastaavilla viikoilla muilla vauvoilla. Ja minä heikkohermoinen sain taas kunnon paniikin päälle, vaikka kätilökin yritti vakuutella, että ei varmasti olisi syytä huoleen. Mittaaminen ei onnistu millin tarkasti jne. Mutta kaikki muu näytti vallan hyvältä, pieni sai painoarvioksi 277g ja vastasi viikkoja 19+2 (tai 3 jos ymmärsin ihan oikein kätilön puheista). 

Pieni esittelee hauislihaksiaan! ♥

Jouduinkin rakenneultran jälkeen lääkärin syyniin, taas, johtuen kystasta oikeassa munasarjassa. En tiedä mitä neuvolalääkäri oikein mittaili, hän sai viikkoa aikaisemmin mitaksi kystalle 8cm ja tämä lääkäri 6cm. Valitin, että se on välillä kipeä ja säteilee alavatsaan, mutta lääkäri kuittasi sen vaan, että kaikenlaiset kivut kuuluvat raskauteen. Aha. No en jaksanut alkaa vänkäämään, he sanoivat ettei sille tehdä mitään joten fine. Aikaisempi kätilö oli pyytänyt lääkäriä vielä mittaamaan uudestaan isot luut, lääkäri tosin taisi mittailla kaiken muunkin uudestaan. Hän sai luista vähän pidemmät mitat, mutta joudun seurantaultraan vielä 14.2. ystävänpäivänä. Toisaalta ihanaa, että saan nähdä vauvaa useammin, mutta tietenkin myös pelottaa, mitä jos kaikki ei olekkaan kunnossa? Synny terveenä äidin pieni poika, se on ainoa toiveeni ♥  

Rakkaudella, Jenna 

Neuvolalääkäri rv 18+2

Kirjoitettu 20.11. 

20.11. oli mulle varattu neuvolalääkäri, jouduinkin mennä sinne yksin kun ei tuo avopuoliso päässyt mukaan. Lääkäri oli ihan mukava, vanhempi nainen ja juttu luisti ihan hyvin. Käytiin voinneista ja jaksamisesta keskutelua ja oikeastaan ihan kaikkea perusjuttuja. Otin tuossa pari viikkoa sitten yhteyttä kuntamme välinepalveluihmiselle ja kyselin onko heillä raskaana oleville selkätukia. Selkä on alkanut kiukutella ja ajattelin, että sellainen voisi auttaa. Sieltä löytyikin hyvä tukivyö ja kyllä se on vähän jeesannut. Tästä juuri puhuimme lääkärin kanssa ja hän (niinkuin minäkin) veikkasimme SI-niveliä.

Ultrauksessa pääsin taas kurkistamaan pikkuista, siellä taas jumpattiin ja touhuttiin ihan hirveästi. Mulla on istukka edessä, joten potkuja en oikeastaan vielä tunnekkaan. Kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni, kaikki näytti vallan hyvältä. Paitsi, lääkäriä huoletti tuo nesterakkula, kysta. Se oli lääkärin mukaan kasvanut jo 8cm kokoiseksi. Ja voi näin ollen olla syypää myös esimerkiksi noihin selkäkipuihin. Ja minä onneton hermoraunio googlettelin jo kaiken mahdollisen kystan puhkeamisesta tai poistosta. Itkuksihan sekin taas päättyi. Onneksi pääsen maanantaina ultraan ja lääkäriin Porvooseen, he ehkä osaavat sanoa, mitä sen suhteen tehdään. Tai ei tehdä.

Inhottava ottaa masukuvia kun kämpässä on vain ja ainoastaan yksi peili, ja sekin tuollainen puolimittainen :(

Otetaan tähän vielä äitiyskortista mittaukset:

Raskausviikko: 18+2
Painonlisäys raskauden alusta: +3,3kg
Verenpaine: 111/69

Tosiaan, maanantaina 27.11. meillä on rakenneultra! Niin se aika vaan lentää, justhan vasta plussasin. Ja ei mene kauaa kun ollaan puolivälissä. On se hurjaa. Rakenneultrassa, jos vain pystyy, haluaisin mielelläni nähdä, kumpi sieltä on tulossa. Minulla oli alussa todella vahva poikafiilis, joka pikkuhiljaa on hiipunut ja nyt jos pitäisi arvata, on sieltä tyttö tulossa. Sukupuolella ei ole mitään väliä, kunhan olisi terve! Tuota rakenneultraa varjostaa huoli tuosta rakkulasta, pelkään ettei sille tehdä mitään, eikä se lähde itsekseen pois, mutta pelkään myös mahdollisia operaatioita. Inhottavaa.

Kohta ollaan jo ajantasalla! 

Rakkaudella, Jenna 

Neuvola rv 14+5

Teksti kirjoitettu 26.10.!

Pääsin ensimmäistä ja viimeistä kertaa omalle neuvolatädilleni torstaina 26.10. Viimeistä, koska hän jää joulukuusta itse äitiyslomalle. Olisi ollut mukavaa, jos koko raskauden olisi ollut sama neuvolatäti, mutta toisaalta, nämä joilla olen käynyt, ovat molemmat olleet äärimmäisen mukavia. Lapsen isäkin pääsi ensimmäistä kertaa neuvolaan mukaan! Tein ensimmäistä kertaa itsemittaukset, mikään muu ei jännittänyt paitsi pissan stixaus (sekä painonnousu, jota pelkäsin ihan hirveästi). Tässä mittauksia neuvolakortista:

Raskausviikko: 14+5
Painonlisäys raskauden alusta: +1,6 kg
Verenpaine: 121/76 ja parin minuutin päästä 116/74 (olin kävellyt portaat ennen mittausta, tosin myös istuskellut 10 min. Yleensä verenpaineeni on todella alhainen, niinkuin edellisellä käynnillä, jolloin oli 96/69)
Vauvan syke: 143-150

(+ stixauksesta, ph 7, gluk ja prot nega)

14+6, päivä neuvolan jälkeen. 

Juteltiin siinä kaiken näköistä ja juttu luisti niin hyvin, että puolitoista tuntia siellä oltiin. Ja sain vihdoin tietää oman veriryhmäni, joka on B+! Juteltiin voinnistani, parisuhteen sekä rahatilanteesta, kaikkea yleistä. Saimme kysellä kaikkea mitä mieleen tuli, juteltiin itse synnyttämisestäkin vaikka sinne onkin vielä aikaa. Itse olen voinut paremmin, kokoaikainen pahaolo on helpottanut hieman, mutta sen tilalle on riesaksi tullut närästys, selkäkivut, turvotus ja ummetus.

Olen miettinyt paljon masennustani ja sitä voiko se heijastaa vauvaan. Kaikki vauva-ajatukseni olen pitänyt positiivisina, silitellyt masua, jutellut ja laulanut hänelle ja hykerrellyt niin sisäisesti kuin ulkoisesti vauvalle. Vaikka masennuksen suhteen on ollut todella tasainen ja hyvä jakso, pelkään todella paljon raskausajan tai synnytyksen jälkeistä masennusta. Tai pelkään etten rakastu lapseeni heti kun hänet nään. Vaikka tiedän, että rakastun. Rakastan häntä jo nyt aivan valtavasti.

Oma jaksaminen pelottaa myös. Sain töissä jatkoa ainakin tammikuun lopulle, silloin olen ollut yhtäjaksoisesti 10 kk töissä, ilman lomia. Alunperin toivoin vielä (tai no tällä hetkellä toivon edelleen, ehkä), jatkoa vielä maaliskuulle asti, jolloin saisin jäädä mammalomalle. Olla kuukauden lomalla jonka jälkeen alkaisi vauva-arki. Näin olisi fiksuinta, jos ajattelee vain rahan kannalta. Oman jaksamisen taas ei välttämättä (tai ei sitä tiedä kuinka hyvässä kunnossa sitä silloin on). No, näitä asioita kerkee jumpata edes takaisin, tuonne tammikuullekin on vielä pitkä aika. Pääasia on, että saan nauttia tästä kasvavasta pienestä pallerosta, tehdä vähän jo hankintoja ja ottaa kaikki ilo irti siitä, kun ei vauva vielä ole täällä. Mielummin kyllä ottaisin palleroisen syliin vaikka heti <3

Rakkaudella, Jenna 

Sikiöseulonta part 2.

Tämä teksti kirjoitettu 9.10. toisen sikiöseulonnan jälkeen. 

Kun sikiö oli siinä edellisessä sikiöseulonnassa niin pieni, ettei pystynyt katsomaan esimerkiksi niskaturvotusta, sain uuden ajan 9.10. Aamu oli ihan kauhea, menin Mäntsälään sunnuntaina vanhemmilleni yöksi. Assilla alkoi juoksu ja Ilari kävi lievästi sanottuna kuumana. No, yöksi laitoimme Assin Juulin huoneeseen ja Ilarin oli tarkoitus nukkua mun tai vanhempien vieressä. Ja mitä vielä - Ilari piipitti koko yön Juulin huoneen oven ulkopuolella. Laitoimme Ilarin kuljetusboxiin, jos se siitä rauhottuisi. Ilari itki ja rynkytti kuljetuslaatikon ovea vuorostaan. Ja saldoksi taisi tulla jopa 2 tuntia unta sinä yönä. Ja aamulla ei naurattanut. Itkua vääntämällä pääsin sängystä ylös ja kaatosateessa ajamaan äidin ja siskon kanssa Porvooseen.

Kyllä se iloksi muuttui kun taas sai katsella pikkuista. Tällä kertaa sai siskoni tulla mukaan katsomaan, nuo meidän ultra ajat oli tosi hölmöt, eikä siksi avopuolisoni päässyt mukaan. Kätilö sanoi, että vauveli oli nukkumassa ultrauksen alkaessa, mutta heräsi pian ja alkoi vetää oikein kunnon aamujumppaa, venytellen ja heittäen kuperkeikkaa. Siinä ei meinannut kätilö pysyä perässä. Kävimme ruumiinosat läpi, eikä kätilö löytänyt mitään normaalista poikkeavaa, onneksi. Niskaturvotusta pikkuisella oli 1,1mm, kun hälyttävä raja on 3mm. Eli tästäkään en jaksa stressata. Pienen huima pituus päästä peppuun oli jo 5,8cm! Hurjasti on kasvanut vajaassa kahdessa viikossa. Ja vastasi siis viikkoja 12+2 ja laskettuaika olisi edelleen 21.4.

Sitten asiaan, joka saa tämän stressaajan mahan kouristelemaan. Edellisessä (siis ensimmäisessä) ultrassa löytyi nesterakkula eli kysta oikeasta munasarjasta. Se oli vähän kasvanut, ohut reunainen ja monilokeroinen. Jouduin samantien lääkärin syyniin ja alatie ultraukseen. Lääkäri pelotteli jo endometrioosilla ja ties millä, eikä välittänyt vaikka itkua tässäkin vaiheessa tuhersin. Ja runnoi "sinne" sillä ultraustikulla, että edelleen tunnen sen "siellä" vaikka päiviä onkin kulunut. Jouduin sitten taas verikokeeseen ultrauksen jälkeen ja nyt odotellaan tuloksia, sekä rakkulasta että jos kromosomi testi hälyttää. Jos ei hälytä, tulee kotiin kirje, että kaikki hyvin! Toivon todella tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa..

Ikävä lääkäri sai aikaan sellaiset kivut juuri munasarjassa, etten tiennyt miten päin olisin. Liitettynä mukaan väsymys, oksensin pitkästä aikaa (taisi taukoa olla jopa viikko) koko sen illan ja seuraavan aamun. Ensimmäistä kertaa meinasin oksentaa autoon, ja juuri ja juuri sain auton pysäytettyä tienvarteen ja penkalle oksentamaan.

Sormet ja varpaat ristiin, että pikkuisella on kaikki hyvin ja tuo nesterakkula ei olisi vakava, eikä vaatisi esim leikkausta! Uutta ultra-aikaa odotellessa ja pääsenkin ensimmäistä kertaa tapaamaan oikean neuvolatätini 26.10.!

Ja pakollista masukuvaa, viikko ultran jälkeen eli 13+2 

Minua puistattaa edelleen tuo lääkäri, vaikka työtään hän kai vaan teki. Hänen mukanaan oleva opiskelija yritti rauhoitella minua, kun lääkäri taas heitti vettä myllyyn endometrioosilla ja ties millä. Mutta onneksi sain taas nähdä pikkuisen, se pelastaa kyllä päivän kuin päivän. 

Rakkaudella, Jenna 

Sikiöseulonta

Kirjoitettu 27.9., jolloin olin ensimmäisessä ultrassa!

Olin keskiviikkona ekaa kertaa ultrassa Porvoon sairaalassa, sikiöseulonnassa. Olin aivan paniikissa, vaikka mukaan lähtikin äitini ja siskoni. Avopuoliso oli töissä, eikä sen takia päässyt mukaan, minä taas otin päivän palkattomaksi. Minulla oli ihana ultraaja, joka sai kyllä jännityksen katoamaan kauas pois. Kaikki oli niin uutta, etten ennakkoon tajunnut edes napakorua ottaa pois. No siinä sitten pötköttelin ja sainkin ensimmäisen kerran nähdä mun vauvan!

Hetken katsottuaan ultraaja totesi, että vauva on pienempi kuin oletettu 12+2. Hän mittaili pikkuisen, jonka hurja mitta oli 37mm päästä peppuun, joka siis vastaa viikkoja 10+4. Minulla oli nuo viimeiset menkat todella epämääräiset, ja olivatkin viikon välein, eikä siksi neuvolatätikään oikein tiennyt millä viikolla oikeasti mentäisiin. Koska viikkoja on vasta noin vähän, ei varsinaista sikiöseulontaa pystytty vielä tekemään. Sainkin ajan 9.10. tuohon oikeaan seulontaan, toivottavasti pikkuinen on kasvanut siihen mennessä hurjasti!

Joten tulevaa neuvola-aikaa, jonka piti olla 3.10. laaja terveystarkastus, jouduttiin siirtämään 26.10. Myös laskettuaika odotetusti siirtyi 21.4. Ultrassa minulta löydettiin oikeasta munasarjasta n. 2cm kokoinen nesterakkula, jonka ultraaja kävi näyttämässä lääkärille. Lääkäri sanoi, ettei huolestuisi siitä, reunat olivat ohuet.

Oli se kyllä mieletöntä nähdä oma vauva ekaa kertaa, miten joku niin pieni voi olla niin ihmisen näköinen? Maailman suloisin pieni pikkuinen, äidin rakas ♥

Laskimme siis neuvolatädin kanssa väärin raskausviikot. Olin jo ehtinyt käydä aikoja sitten verikokeissa tuota sikiöseulontaa varten, joten niissä jouduin käymään heti paikan päällä uudestaan. Tälläinen piikkikammoinenkin alkaa pikku hiljaa tottumaan, tuntuu, että koko ajan saavat olla ottamassa verta. Ultra oli kyllä ehdottomasti neuvolakäyntiä sykähdyttävämpi, siellä se vaan kasvaa, niin pieni rakas, jota olen niin kauan odottanut. ♥

Rakkaudella, Jenna 

Neuvolaa, paniikkia ja kipuja

Kirjoitettu 1.9., ensimmäisen neuvolan jälkeen. 

Sekä sitä ihanaa 24/7 pahaa oloa, tietenkin! Sitä kuuluu minun raskauteeni. Väsyttää, välillä voisi ahmia ruokaa, toisinaan kaikki ällöttää. Ostan kaupasta jotain, jota on tehnyt mieli koko päivän, menen kotiin ja alan syödä, pelkkä hajukin saa voimaan pahoin. Paha olo on kyllä läsnä aivan joka hetki ja koko ajan pitäisi olla syömässä jotain pientä, ettei oksenna. Edes pieni hetki ilman pahaa oloa, kiitos! Selässä ja lonkassa on jonkin verran ollut kipuja, mutta niitä on ollut jo ennen raskauttakin ihan kiitettävästi.

Kävin rv 8+4 (oikeasti siis raskaus ei ollut noin pitkällä, laskettiin se väärin neuvolassa niiden "ensimmäisten menkkojen" mukaan) ekaa kertaa neuvolassa, ja voi pojat se jännitti ihan hirveästi. Kaikki oli uutta, vaikka olenkin vuosia lukenut vauvablogeja, en silti osannut olettaakaan, millaista on itse olla neuvolassa. Oma neuvolatätini oli sairaana, joten sijaiseksi sain ihanan nuoren hoitajan, joka oli hyvin kannustava ja topakka. Voi kumpa olisin saanut hänet omaksi neuvolatädikseni. Kävimme todella nopeasti asioita läpi, vastailin kysymyksiin, kävimme katsomassa neuvolan tilat ja näytteenottovessan ja siinä se oli. Ja minä onneton luulin, että olisivat jo ultranneet :D Noh, seuraavana vuorossa labrakokeet ja sitten olisikin meille se eka ultra!

Eilen, rv 9+0 oli alkkareihin tullut pieni pisara vaaleanpunaista verta, sain tietenkin kauheen paniikkikohtauksen, että nyt se menee kesken. Myöhemmin oli tullut myös tummempi läikkä ja sitten ei mitään. Yritin epätoivoisesti ottaa yhteyttä neuvolaan, jossa molemmat tädit olivat poissa. Googlettelin jo kaikki mahdolliset, ja äitille itkua tihrustin, että nyt menee kesken. Eilen illalla ja tänä aamuna alkkareissa oli ruskea läikkä (luultavasti vanhaa verta) ja huokaisin vähän helpotuksesta. Tänään sain neuvolatädin kiinni ja hän vakuutteli pienen tiputtelun kuuluvan hommaan. Nyt katsellaan, sormet ja varpaat ristissä, että pieni pitää tarrasukilla kiinni, eikä lähde masusta minnekkään!

Olen todella kova panikoimaan ja sainkin aikamoisen paniikkikohtauksen tuosta pienestä vuodostakin. Monesta muustakin asiasta on tässä raskaudessa tullutkin panikoitua, jotenkin on niin kiintynyt tuohon pieneen, ettei millään haluaisi sitä menettää. Ja toivottavasti ei tarvitsekkaan, kumpa kaiki menisivät loppuun asti hyvin <3 

Rakkaudella, Jenna 

Paksusti

Kirjoitettu 31.8., eli vain pari päivää plussauksen jälkeen! 

Kirjoitan nämä tekstit jo ennakkoon, koska haluan muistella myöhemmin miltä tuntui saada tietää olevansa paksuna! 16-vuotiaana kadehdin teiniäitejä, heidän suloisin raskausmasujaan ja olin valmis omasta mielestäni vaikka heti hankkimaan lapsia. Pelästytin tieheni ensimmäisen poikaystävänikin kun puhuin lapsista ja kuinka ainakin haluan kolme! Aikaa kului, tapasin nykyisen mieheni ja lasten hankinta on ollut ajatustasolla jo kauan, tosin jos avokilta kysytään, hän vastaa, että "joo, kymmenen vuoden päästä". Olen kipeillyt vauvakuumeen kanssa ja meinannut tulla aivan hulluksi, neulonut vauvajuttuja, touhuillut serkun 1-veen (nyt jo 2-veen) kanssa aivan innoissani ja nuuskutellut vastasyntyneitä. Lukenut vauvablogeja ja haaveillut omasta vauvamasusta. Noh, vähään aikaan en ihan niin pakonomaisesti ajatellut asiaa ja tehtiin nuorten ihmisten asioita, ryypiskeltiin ja pidettiin hauskaa. Joku kuitenkin varoitteli jossain mielen syövereissä, että nyt kannattaisi ottaa ihan iisisti. Lauantaina, 26.8. olin tehnyt kolme kakkua avokin serkun ja hänen miesystävänsä kolmekymppisjuhliin ja aattelin palkita itseni muutamalla drinkillä. Ei ehkä olisi kannattanut.

Aamulla heräsin hirveään oloon. Mietin, etten todellakaan juonut niin paljon, että mikään vuosisadan darra olisi odottamassa vastassa aamulla. Autoon meinasin oksentaa, onneksi ehdin ulos ja laatoittamaan jonkun kerrostalon pihalle :D Sanoinkin kavereillemme, etten ikinä oksenna darrassa. Pääsimme kotiin ja olin kuoleman väsynyt. Ja neljältä lähtö tallille. Kaikki sujui niinkuin ainakin. Maanantai aamulla 28.8. tein raskaustestin. Olen siis elämäni aikana tehnyt miljoona raskaustestiä kaikkien näyttäessä negatiivistä ja niin myös odotin tältä. Ja pam, kaksi viivaa pamahti tikkuun alta aikayksikön. Siinä vaiheessa en tiennyt itkeäkkö vai nauraa. Kädet täristen lähdin ajamaan töihin, josta vasta ilmoitin avopuolisolleni. Tämä raskaus oli kyllä totisesti yllätys, olenhan popsinut minipillereitä melkein kaksi vuotta. Ilmoitin avokille, etten ole tekemässä aborttia, oli hän mukana masun kasvattelussa tai ei. Ja ainakin toistaiseksi haluaa jatkaa niinkuin ennenkin ja osallistua raskaus- ja vauva-arkeen yhtenä perheenä!

Olin aivan paniikissa ja epätoivoinen, soittelin neuvolaan, sain kiinni yhden neuvolatädin ja varailimme neuvola-aikaa perjantaille (1.9. eli huomenna!), juttelimme niitä ja näitä ja mietimme koska viimeiset menkat mahtoivat olla. Kiitos epäsäännöllisten menkkojen, se on todella haastavaa. Satavarmasti yhdet menkat olivat 1.7.-10.7. ja 17.7.-21.7. (joka saattoi olla vaan kiinnittymisvuotoa), jos viimeiset menkat tosiaan olivat 1.7.-10.7., olisin jo raskausviikolla 8 +! (Tähän väliin, en oikeasti ollut rv 8+, vaan jotain lähempänä 6+) Mietinkin ääneen neuvolatädille, että viime viikolla (21.8.-27.8.) olin todella huono vointinen koko viikon, ajattelin vain, että olin tulossa kipeäksi. Samalla rintoja alkoi aristaa, no se ei ole mitään uutta, aina menkkojen yhteydessä ovat pirun kipeät ja kosketusarat. Mutta se ihmetti todella, että nännipihat olivat suunnattoman suuret! En kuitenkaan silloin jäänyt sen enempää miettimään asiaa.

No kohta ollaan neljä päivää raskaana, siis tiedostaen sen, ja aikamoista vuoristorataa on tämä ollut. Olen koko ajan huonovointinen, mahaa turvottaa ja selkäkivut ovat tuskaa, mutta kyllä tästä pahoinvoinnistakin nauttii, kun tietää mikä palkinto odottaa, jos kaikki sujuu hyvin! Meillä on siis ensimmäinen neuvola-aika huomenna, odotan sitä jo malttamattomana! Kirjoittelen siitä sitten, mitä siellä sanotaan. Sanomattakin selvää, että tämä pieni salaisuus mullisti elämäni aivan kertarysäyksestä, kaikki pitää suunnitella aivan uusiksi. Olen töissä vielä ainakin syyskuun loppuun, mitä sen jälkeen? (Onneksi sain jatkoa ainakin tuonne tammikuun loppuun asti!) Kaikki ratsastukset, pystynkö käymään vuoden loppuun asti? (Ei, sen lopetin heti kun sain tietää olevani raskaana.) Muutto, pääsemmekö muuttamaan kuinka pian isompaan asuntoon (joka meillä on siis jo, mutta remontoinnissa), mieluiten ennen kuin olen viimeisilläni. Mutta päälimmäisenä tietenkin, miten selviämme rahallisesti. Lohdutan itseäni sillä että, hyvin kaikki muutkin ovat selvinneet, varsinkin nuoret äidit/pariskunnat. Eiköhän mekin selvitä! :)

Tämä teksti siis kirjoitettu 31.8., muutama päivä plussauksen jälkeen ja epätietoisuus, kysymykset jne. paistaakin tekstistä läpi. Tämä oli ensimmäinen kirjoitus, mitä olen aiheesta luonnoksiin kirjoittanut. Julkaisen taas mahdollisimman pian lisää näitä alkuvaiheen tunnelmia!

Rakkaudella, Jenna 

Isoja uutisia

Olen niin monta kertaa halunnut tulla kertomaan teille kaikesta tästä, mitä minulle on viimeisten kuukausien aikana tapahtunut. Mutta joku pääkopassani on jarruttanut asiaa. Nyt on kuitenkin aika paljastaa teillekkin ja alkaa elämään tätä asiaa myös blogin kautta.

Elokuun vikana viikonloppuna tein täyttähäkää kakkuja avopuolison serkun ja hänen poikaystävänsä kolmekymppisiin ja olin todella nuutunut. Mihin en sinänsä kiinnittänyt mitään sen kummempaa huomiota, olinhan valvonut leipoessa kahteen edellisenä yönä. Itse synttäreissä olin aikaisemmin sanonut, että voin olla kuskina. Synttärisankari ja muut vieraat saivat kuitenkin ylipuhuttua ja otin muutaman drinksun siinä illan aikana. Ja aamulla, oli hirvein darra, mitä koskaan olen kokenut. Oksensin melkein kaverimme autoon enkä edes tiedä millä tahdonvoimalla selvisin kotiin asti. Ja nukkumaan. Ja iltapäivällä tallille. Olo oli jo parempi, mutta ihmettelin ihan kamalasti miten niin huono olo tuli muutamasta drinkistä.

Mietin pääni puhki ja seuraavana aamuna, maanantaina, tein raskaustestin. Olen tehnyt niitä lukemattomasti vauvakuumeillessani tai ihan vaan varmistukseksi, enkä jotenkin ajatellut, että se näyttäisi mitään muuta kuin negatiivista. Olihan minulla minipilleritkin käytössä! Ja arvatkaa vaan mitä se näytti - elämäni ensimmäinen positiivinen raskaustesti.

Siitä hetkestä alkoi välittömästi onnellinen hykertely, mutta valitettavasti myös koko päivän kestävä oksentaminen ja pahoinvointi. Minulle ei abortti ollut vaihtoehto ja näin ilmotin avopuolisolleni. Hän mietti oman aikansa ja päätti olla mukana niin raskausajassa kuin vauva-arjessakin. Olen kirjoitellut luonnoksiin kaikki tähän raskauteen oleellisesti liittyvät tunteet, mitä on tapahtunut ja missä olen käynyt jne ja aionkin julkaista niitä pikkuhiljaa teille, jotta päästäisiin yhdessä elämään tätä nykyhetkeä. Ja pahoittelut niille, joita aihe ei kiinnosta, tulee blogi kääntymään täydellisesti odotus- ja vauvablogiksi. Koska se on vain se asia tällä hetkellä, joka pyörittää minun elämääni. Totta kai teen paljon muutakin, mutta se on asia joka on päälimmäisenä mielessä illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä herätessä.

Tässä pieni ensimmäisessä ultrassa raskausviikolla 10+4

Tänään eletään raskausviikkoa 17+3 ja tähän mennessä olen päässyt katsomaan palleroa ultraan kaksi kertaa. Hän vaikuttaa todella liikkuvaiselta ja energiseltä, eikä kätilö meinannut pysyä ultralla pienen perässä. Ja meillä on molemmilla kaikki nyt aivan hyvin, pahoinvointi on väistymässä ja pieni kasvaa ja kehittyy hienosti. Muutama asia on varjostanut raskautta ja saanut minut pelkäämään, mutta ne selviävät myöhemmin.

Tälläistä elämänmullistavaa postausta tällä kertaa, alan purkamaan teille pikkuhiljaa ihan niistä ensimmäisistä ajatuksista aina tähän päivään asti fiiliksiä, tunteita, vointeja ja kaikkea mahdollista niin neuvolakäynneistä ultrauksiin ja kaikkeen muuhun. Siihen asti, näkemiin! <3

Rakkaudella, Jenna 

Parempi myöhään kuin..

Kieli kuoliossa - no ei, mustikoita vaan ♥

..niin, ei milloinkaan. Kymmeniä kertoja olen avannut tämän saman näkymän ja alkanut kirjoittaa. Ja hetken päästä poistanut kaiken. Motivaatiota kirjoittamiseen ei ole ollut edes sitä vähää mitä muutamana edellisenä vuonna. Aikaa oli, ainakin alkuvuodesta, kun olin pätkän työttömänä. No, aina ei voi voittaa. Mitä mulle kuuluu? Ihan hyvää itseasiassa. Aloin jo kirjoittaa siitä kuinka väsynyt olen, masentunutkin ehkä, kunnes tajusin, että hitto mullahan on kaikki oikein hyvin. Huhtikuusta asti olen tehnyt töitä ja yrittänyt kuitenkin nauttia niistä pienistä vapaahetkistä mitä tässä on ollut.

Meillä on joka kesä ollut tapana mennä tukka putkella paikasta a paikkaan b, tänä kesänä on otettu vähän iisimmin. Ainut isompi reissu tähän mennessä tehtiin Kalajoelle, niille kuuluisille Bimmerpartyille. Oli kyllä ihanat partyt, tänä vuonna vuokrattiin mökki kuuden hengen porukalla ja olihan se todellakin parempi kuin mikään hotellihuone. Itse partytkin menivät vallan mainiosti, ja aivan liian nopeasti. Taaskaan itse ohjelmista ei nähty kuin kourallisen, mutta tuli nähtyä paljon kavereita ja tutustuttua uusiin ihmisiin. Esiintymässä tänä vuonna oli setä Tamu ja kunkku Pähkinä, joka oli ihan hyvä, muttei vetänyt vertoja edellisen vuoden Gaselleihin. Autoista, kavereista, loppumattomasta smirnoffista, selkähieronnasta, saunomisesta, burniksesta, auringosta, naurusta - niistä on täydellinen viikonloppu tehty!

Nyt kun alan miettiä, niin ollaanhan me tehty vaikka ja mitä nyt kesällä, vaikka kilometrejä ei olekkaan kertynyt kamalasti. Ollaan oltu miiteissä, käyty rockfesteillä fiilistelemässä Rammsteinia, käyty leffassa, istuttu iltaa (moneen kertaan), paljuiltu, nautittu, mökkeilty (moneen kertaan), käyty Tallinnassa, pyörähdetty viskiravintolassa, juhlittu synttäreitä, sivistyneesti käyty kesäteatterissa, istuttu talon katolla ja katsottu auringon laskua - tai nousua. JA viime viikonloppuna pääsin ekaa kertaa tänä kesänä poimimaan mustikoita!

En edes sano enään, että yritän aktivoitua tämän blogin kanssa, kukaan teistä ei siihen usko. Enkä oikein jaksa itsekkään uskoa, mutta aika näyttää!

 Aivan ihanaa kesää teille kaikille ruudun toiselle puolen! ♥

Mitä minulle kuuluu? Osa 1.

Pitkästä aikaa ajattelin kertoilla hieman meidän kuulumisia ja palata ajassa takaisin päin. Blogissa onkin syksyllä ja nyt talvella ollutkin oikeastaan vaan kaikkea erikoisempaa kertoilua, arjesta poikkeavaa. Sellaista kun ei meidän jokapäiväinen elo ole, niin tämä postaus olkoon sellainen tylsä kännykkäkuvilla höystetty kuulumispostaus. Olen tällä hetkellä edelleen työttömänä, yritän saada koulua käynnisteltyä sekä haettua töitäkin tässä lähiaikoina, alkaa pikkuhiljaa seinät kotona kaatumaan päälle. Syksy ja talvi ovat menneet aivan hujauksessa ja nyt olisikin aika ottaa itseään niskasta kiinni monessakin asiassa, jotka tahtomattaan ovat jääneet hieman heitteille. No, ei niistä ikävistä asioista sen enempää vaan palataan ajassa hieman takaisin päin - aina kesän loppuun ja syksyn alkuun.

Kävin keväästä maaliskuusta aina elokuun loppuun asti tiivisti töissä, pitäen kuitenkin viikon loman. Vaikka töitä teinkin, jäi silti uskomattoman paljon vapaa-aikaa. Tai no suurimman osan tuosta kuuluisasta vapaa-ajasta vietinkin joko metsässä, mökeillä tai muuten vaan luonnon helmassa. Olen aina rakastanut luontoa ja varsinkin kesällä ja syksyllä, voisin viettää päiviä metsässä. Aina pitkälle syyskuuhun kävin poimimassa meidän kodin läheisestä metsästä sekä avopuolisoni isovanhempien mökin läheisestä metsästä mustikoita! Vaikka selkä siinä kipeytyikin ja lääkärit epäilivät jopa välilevyssä olevan reiän, ei se mustikkaintoani lannistanut! Toivottavasti ensi kesäksikin tulisi yhtä paljon, tai enemmän marjoja. 

Ja lisää todistusaineistoa! Pelkkiin mustikoihin emme äidin kanssa tyytyneet, vaan löysimme ennätysmäärän ja uusia hyviä kanttarellipaikkoja meidän omalta mökiltä! Sekä vähän puolukkaa, joka oli joissain paikoissa tuolloin vielä vähän raakaa. Näitä kuvia katsellessa haluaisin niin paljon vaan mennä kipon kanssa metsään poimimaan ja etsimään!

Ilari mustikkasuu! Ilari kulki mun mukana koko kesän, luonnollisesti. Jopa mustikkaan otin sen mukaan muutaman kerran. Toinen ihan onnessaan halus aina tulla samaan paikkaan mistä itse poimin ja syödä juuri ne marjat mitä mitä olin poimimassa. En enää ottanut Ilaria mukaan, kun mustikkaan mentäessä lähimetsässämme näimme luikertelevan kyyn. Tämän jälkeen pysyin päivän poissa metsästä, mutta pian palasinkin kumisaappaita tömistellen, laulaen ja taputtaen takaisin vakkaripaikkaan. Mökiltä nostettiin omaa perunaa, ai vitsit tuo uusiperuna on sitten hyvää!

Miten voikaan tulla näin ikävä kesää, varsinkin loppukesää, näitä kuvia katsellessa? Vietimme ihanat elobileet, joista naamakuva on. Siskolleni synttärikakkua, jonka täytteenä jos oikein muistan mustikkaa ja valkosuklaata. Alhaalla vasemmalla mustikkajuustokakkua, juurikin tuonne elobileisiin tehty. Ja onko ihanampaa ja kauniimpaa kuin auringonkukkapelto?

Työkavereille myös mustikkajuustokakkua, viimeisen työpäivän kunniaksi. Itselleni aamupalaksi tehtyä, yllätys yllätys, mustikkasmoothieta! Vierailimme myös syyskuussa Emäsalossa Seikkailulaaksossa ystävien kanssa ja oli kyllä kivaa. Pääsin mm. ensimmäistä kertaa ampumaan jousella ja muutaman kerran jopa osuin maalitauluun. Emäsalo oli myös loistava pokemon hunttaukseen, sieltä löytyi dratinia, growlitheä, pikachuja, ponytaa jne. Erinomainen reissu siis! Avopuolisoni nappasi mökillä ollessamme hauen ja pimeässä, minä itku kurkussa, sen fileoimme tai ainakin yritimme ja lopputuloksesta tuli oikein mainio. Kypsyyskin paistettaessa oli juuri sopiva, halpaa ja hyvää ruokaa! 

Ensin ajattelin, että kertoilen kaiken tässä yhdessä postauksessa, mutta tästä nyt olisi tullut niin pitkä kilometripostaus, ettei sitä olisi kukaan jaksanut lukea, joten pätkäisen tämän tähän ja loppuihin kuviin palailen lähiaikoina. Luvassa on vielä sen lisäksikin monen moista postausta, joten pysykääpäs kuulolla! 

Joulu 2016

Myöhästyneesti toivotan jokaiselle blogin lukijalle hyvää uutta vuotta! Joulu, välipäivät ja uusi vuosi menivät hirveää kyytiä aivan ohitse. Joulusta on pitänyt tulla kirjoittamaan jo aaton jälkeen, mutta todella rankka flunssa, jota poden vieläkin, on pitänyt allekirjoittaneen tiukasti peiton alla. Kuume on veivannut aina 35-38 asti alilämmöstä kuumeeseen, lisäksi mukana ovat roikkuneet ajoittain kovinkin raaka yskä sekä uudesta vuodesta alkanut kova kurkkukipu. Tänään vasta ehdin ja jaksoin tutustua hiukan edes saamiini joululahjoihin. En niitä aio täällä sen kummemmin esitellä, mutta sen voin sanoa, että taas kerran, tuli mielettömän ihania lahjoja! Ensimmäistä kertaa ikinä, aloin vollottamaan vuolaasti saatuani joululahjan! Siskoni, hänen poikaystävänsä ja äitini (hengessä mukana ja sponsorina) olivat muistitikulle koonneet niin ratsastusvideopätkää, kuvia, videoita edesmenneistä rakkaista hevosystävistä, vähän mokailuista, lazy townin ihanasta "we are number one"- musiikkivideosta vähän oman näköistä parodiaa jne. 

Ennen joulua aloittelin jouluhaasteen 2016 tekoa, mutta sitä nyt en jouluksi saanutkaan tehtyä loppuun asti. Niin pitkälle sen kuitenkin sain, että ehkä sen vielä julkaisen. Joulumieli oli pitkään kateissa ja oikeastaan nousi vasta siinä vaiheessa mieliin kun ajelin vanhempieni luokse Mäntsälään ja kuuntelin joululauluja. Aiemmin viikolla olin myös Mäntsälässä, tekemässä perinteisesti äitini kanssa karjalan piirakoita ja yritin nostattaa joulufiilistäni kuuntelemalla lemppari joululaululevyäni. Mutta tuloksetta. Hetken kuluttua saikin joululaulut vaihtua Leevi and the leavingsiin, Rauli Badding Somerjokeen ja muihin suomalaisiin legendoihin. Joululahjojen hankkiminen oli aivan yhtä tuskaista. Onneksi kuitenkin sain hankittua mieleisiä lahjoja lähimmäisille ja ehdin muutamat tehdäkkin. 

Jouluaatto starttasi perinteisillä joulukarkkiostoksilla. Kuuden aikoihin nousin ylös ja seitsemäksi oli ehdittävä itiksen cittariin. Siellä ihmispaljouden keskellä mietin, oliko siinä mitään järkeä. Ihmiset tuuppivat ja tönivät heikoimmat pois heidän ja suklaiden välistä. Noh, tulipahan käytyä ja ihmeteltyä. Kiireen vilkkaa takaisin himaan ja viimeisten lahjojen paketointi. Ja eikun ajamaan Mäntsälään joulun viettoon. Meillä on avopuolisoni kanssa ollut aina käytäntö, että jouluaattona olemme omien läheistemme luona, joulupäivänä hänen mummolassaan ja Tapaninpäivänä minun vanhemmillani. Ja se on toiminut meillä oikein hyvin. Mäntsälään päästyäni katselimme Joulupukin kuumaalinjaa, söimme riisipuuroa (siskoni sai tällä kertaa mantelin), koristelimme kuusen ja olla möllöttelimme. Lähdimme siskoni ja hänen poikaystävänsä kanssa (joka siis vietti aaton meillä) koirien kanssa lenkille ja viemään muutamille sukulaisille lahjat - vesisateessa. Olisi nyt saanut edes vähän lunta tulla edes jouluksi, nythän maa on taas ainakin meillä päin valkoisenaan.  

Kävimme joulusaunassa ja siinä hieman meikkailin ja katselimme jouluohjelmia. Lähdimme käymään haudoilla, kotiin palattuamme aloimme laittaa ruokaa ja katsoimme mm. Frozenia sekä aloitimme Harry Potterin ja viisasten kiven katselua. Ja onhan jouluruoka vaan niin taivaallista! Onneksi ihan ähkyyn asti en syönyt, vaikka täys olo olikin! Ruoan jälkeen sisäinen lapsi heräsi, kun tiesi mitä on seuraavaksi edessä. Eli lahjat! Ei se, mitä itse saa, vaan rakkaiden ilmeet kun he avaavat antamiani lahjoja! Ihania lahjoja kyllä tosiaan itsekin sain, kaikki oli ajatuksella hankittu tai tehty. Yömyöhään lähdettiin Ilarin kanssa ajamaan kotia kohti, jossa odotti vielä kasa lahjoja. Nukkumaan päästiin vasta kolmen aikoihin yöllä. 

Assi ei innostunut joulupukkina olemisesta :D 

Taas oli aivan ihana joulu, välipäivät sekä uusi vuosi, kiitos ihanille ihmisille! <3