Estekurssi, day 2

Toinen päivä on nyt takana ja lihakset kiittävät, nyt jo! Eetu oli meillä taas kuvaamassa, kiitos todella paljon siitä. Ilma oli hieman pilvisempi ja sateisempi kuin eilen, onneksi ei sentään satanut ja ukkonenkin murahteli vain kerran. Mulla alla oli taas Nanski, joka alkutunnista oli laiskanoloinen. Ajattelinkin, että voisiko Nanski kerrankin olla rauhallinen? 

Noh, lopputuloksen näätte videolta :D 

Harjoittelimme ravilähestymistä, mikä tässä kuulostaa todella yksinkertaiselta, mutta sitä se ei todellakaan ollut ja pitkälti teitä ja niiden suunnittelua ja toteutusta. 

Ötökät kiusasivat Nanskia paljon ja ruuna alkoi jo ärsyyntyä mokomiin öttiäisiin. Se ei ollut ainoa ongelma. Meillä oli selviä ongelmia ajoituksessa ja en osannut yhtään laskea etäisyyksiä ja monet hypyt lähtivätkin liian kaukaa tai menivät liian pohjaan. Yhdestä tälläisestä virheestä olinkin melkein katsastamassa kentän pohjaa. Nanski ei ikinä kiellä, tai todella harvoin. Olen aika monta tuntia, varsinkin estetuntia istunut sen selässä, enkä muista, että olisi kauhean montaa kertaa kieltänyt. Joka tapauksessa sarjan toiselle eivät askeleet osuneet ollenkaan, mutta ajattelin, että kyllä se nyt siitä yli menee. Kaikkien yllätykseksi Nanski kielsikin ja itse roikuin kaulalla, kunnes pääsin takaisin kyytiin. Kyllä se aika paljon pulssia nostatti :D 

Muuten mielestäni meni aika kivasti, saimme paljon positiivista palautetta. Se, että kaikki ei mene niinkuin Strömsössä, ei oikeastaan haittaa tippaakaan. Pääasia, että meillä oli hauskaa ja tuosta hevosesta näkee kyllä, että tuosta hommasta se nauttii! 

Kaksi päivää takana, kaksi vielä onneksi jäljellä! 

Estekurssi, day 1

 

Tosiaan, niinkuin edellisessä postauksessa kerroin, siskollani ja minulla alkoi neljän päivän estekurssi. Ratsastuskoulullamme järjestetään muutaman kerran vuodessa tälläisiä kursseja ja aina kun niihin olen osallistunut, olen tykännyt todella paljon.

 

Olemme nyt siinä "helpoimmassa" ryhmässä, joka itseäni ei haittaa ollenkaan. Olen viimeaikoina ollut todella epävarma hypätessä, joten ihan perustekniikan harjoittelu ei tee todellakaan pahaa. Nyt ekana päivänä meillä olikin teemana ihan perusteet, istunta, myötääminen, katse, tiet, askelten laskeminen ja johtaminen. Esteet eivät olleet mitään korkeita, n. 40-60cm, mikä olikin ihan hyvä kun tekniikkaa harjoitellaan. Ratsukseni sain yli 20 vuotiaan Nanski-papparaisen, jolla iästään huolimatta virtaa riitti vaikka nuoremmille jakaa. Tykkään siitä, että hevonen kulkee omalla moottorilla, ilman, että joudun käyttämään kamalasti energiaa eteenpäin pyytämiseen. Nanski on esteillä todellinen konkari, mutta ihmeellisesti jaksoi keskittyä, vaikka estekorkeus ei päätä huimannutkaan.

 

Hyppääminen sujui hyvin ja ei tuo hyppääminen aivan ollut jäänyt unohduksiin. Vaikka hypyt sujuivat, on aina jotain pientä viilaamista. Itselle sain ainakin ohjeeksi kantapäiden laskemisen (olen jostain syystä alkanut nostaa kantapäitä hirveän korkealle) ja samoin istuntani sai hieman noottia. Mutta joka tapauksessa, todella hyvä fiilis jäi ja innolla odotan tämän päivän treeniä.

 

Ylhäällä siskoni tekemä video päivän treenistä, jonka kuvasi siskoni poikaystävä. Tänään tehtävät jatkuvat ja sain ainakin ymmärtää, että tämäkin päivä jatketaan vielä Nanskin kanssa, huomenna hevosia ilmeisesti vaihdetaan.

 

 

Hirvensalmi

Vietin taas ihanan miniloman tutussa Hirvensalmen Etuniemessä yhdessä vanhempieni, siskoni ja hänen poikaystävän kanssa. Ilari oli minulla ensimmäistä kertaa mukana vaunulla ja kaikki meni todella hyvin! Ilaria ei ahdistanut vaunuilu ollenkaan, oli aivan innoissaan kun ympärillä oli paljon ihmisiä ja koiria. Olisin voinut jäädä vaunulle vaikka koko kesäksi, mutta valitettavasti huomenna koittaa taas ankea arki.  Ensi viikonloppuna onneksi suuntaamme taas vaunulle, tuttuun ja turvalliseen Kiihtelysvaaraan. 

Saavuimme Hirvensalmelle perjantaina alkuillasta ja aika meni aivan liian nopeasti! Söimme hyvää ruokaa, joimme viiniä, kävimme saunassa ja vain nautimme. Lauantaina lähdimme käymään Mikkelin keskustassa josta tarttui mukaan kaksi litraa kirsikoita ja yksi kiva paita. Teimme vaunulla hyviä hamppareita ja illasta saunan jälkeen kävimme paistamassa lettuja! Saunasta kävimme uimassa molempina päivinä, perjantaina vesi oli 16 asteista ja lauantaina 17. Oli todella kylmää, mutta kyllä se ihan hyvää teki. 

Lauantaina illasta kävimme äidin kanssa vielä kuvailemassa ja hirvittävä hyttyslauma hyökkäsi kimppuumme. Jalkani olivat aivan turvoksissa ja ihottumalla, ei kiva! En oikein osaa tätä uutta kameraa säätää esim tälläisiin pimeisiin hetkiin, mutta mielestäni kuvista silti tuli ihan kivoja. 

Kuu näkyi todella hienosti kolmena, harmi ettei ollut ihan täysikuu. Järvelle alkoi myös levitä aavemainen usva, joka hieman pilkistää näissä kuvissa. 

Perjantai ja lauantai olivat molemmat sateisia ja kylmiä, mutta onneksi sunnuntai näytti parhaat puolensa. En ole mikään auringonpalvoja, mutta täytyy myöntää, että muutaman tunnin itsekkin vain makoilin auringossa. Ja muutamat rusketusraidat eroittaa kyllä, jes! 

Tämän paidan ostin H&M:ltä ja hinta oli vain kympin. Olen tykästynyt todella paljon tälläisiin inkkarikuvioisiin vaatteisiin ja tämä oli kyllä todella kiva löytö. Ja pahoittelut, en osaa olla yhtään luontevasti missään asukuvissa, kuten kuvista näkeekin. 

Käytimme vielä ennen kotiin lähtöä koiria uimassa. Iltsu ei ole koskaan uinut järvessä, muutaman kerran ollaan uimista harjoiteltu kylpyammeessa, enkä todellakaan olettanut, että Ilari voisi järveen haluta mennä. Assi meni päättäväisesti ja uiskenteli nauttien hyvän tovin. Iltsun mielestä Assi piti pelastaa ja hyppäsikin valtavalla loikalla Assin perään (päälle). Samalla hetkellä se tajusi, että vesi on kylmää ja märkää ja räpiköi takaisin kuivalle maalle. Kokeilimme vielä uudestaan niin, että itse autoin Iltsua ja näytin, ettei järvessä ole mitään pelottavaa. En yhtään tiedä millaisia uimareita chihut ovat vai uivatko ne ollenkaan, mutta olisihan se kiva, jos Iltsu oppisi nauttimaan uimisesta. 

"Apua, äiti auta nyt äläkä kuvaa!"

Viikonloppu oli todella ihana ja nautin siitä täysin siemauksin. Toi vaunu elämä on vaan niin mun juttu! Nyt valmistautumaan huomiseen työpäivään ja iltapäivällä siskollani ja minulla alkaa neljän päivän estekurssi, Iik! Toivottavasti saisin siskon poikaystävän pestattua kuvaajaksi, jotta saataisiin heppamatskua taas tännekkin. Muutenkin suunnitelmissa olisi taas jotain hieman erilaista blogin piristystä, katsotaan nyt saanko mitään aikaiseksi. 

Toukokuu

Postaus tulee hieman myöhässä, mutta palataan nyt kuitenkin ajassa takaisin toukokuulle. Toukokuu oli huhtikuun tapaan huono kuukausi blogille, mulla oli monta rautaa tulessa ja olin todella stressaantunut. Koulu alkoi viemään voimia enemmän kuin osasin odottaakkaan ja olin varma, etten jatkaisi koulua enään. Sain myös uuden kameran Canon eos 1100D, jolla olen intoutunut nyt kuvailemaan. Laatu on aivan eri luokkaa kuin vanhassa olympuksessani, sekä käytettävyys on helppo. Toivottavasti jatkossakin blogissa nähdään kännykkäkuvien sijaan järkkärikuvia :)

1.5. Blogi täytti 2 vuotta, jota en juhlistanut blogissa oikein mitenkään. Ajatuksissa oli kyllä synttäriviikot ja kaikki muut, mutta olin niin väsynyt, etten jaksanut toteuttaa mitään. Noh, ensi vuonna sitten, järjestetään oikein kunnon blogisynttärit!

Ratsastelin toukokuussa ahkerasti, mutta silti tuntui, että junnaan todellisesti paikallaan. Olenkin nyt ottanut taas takapakkia ratsastuksessa, tuntuu että kaikki menee aina pieleen. Ongelmaa tuo ratsastuksessa myös puutuileva käteni, joka on aivan liian kauan odottanut hoitoon pääsyä. Lisäksi huono ryhti, kädet ja jalat tuovat omat haasteensa hommaan. Olen ihminen, joka haluaisi suoriutua kaikesta aina hyvin, virheitä ei saisi tulla, kaiken pitäisi toimia. Nyt ratsastus on ollut taas todella huonoa, jolloin olen ahdistunut.

Vietin muutaman viikonlopun mökillä ja sain rentoutua. Luin täyttähäkää kirjoja, en jaksanut ajatella mitään negatiivisia asioita.Oli aivan ihanaa vain olla ja möllöttää, nukkua päikkärit ja valvoa myöhään, syödä hyvää ruokaa ja paljon, käydä saunassa ja lenkeillä. Kun mökillä sai rentoutua, aloin stressaamaan ylioppilas kakkuja, yllätys yllätys. Mutta kaikki sujui ja meni nappiin. Toukokuu päättyikin ihaniin ylioppilasjuhliin. Lisäksi koulu jäi lomalle, joka helpotti todella paljon asioita ja sain huokasta helpotuksesta. Samaan aikaan kuitenkin masennus alkoi nostaa rajummin päätään ja aloin olla todella ahdistunut. Toivon mukaan masennus alkaa tästä helpottaa, jotta pääsisin nauttimaan kesästä ilman kaikenlaisia inhottavia ajatuksia.

Toukokuu oli stressaava, mutta vaihteleva ja täynnä isojakin asioita.

Viimeinen laulu

Kun tuli viimeinen laulu, niin siin oli viimeisen vaikeus, 

mä halusin, että se kaikesta kertoa vois. 

Et siin olis nauru ja raivo ja riemu ja haikeus. 

Se hellisi vielä kun kulkisin jonnekkin pois. 

Mut sitten kun se soi, niin mä mietin vaan, 

kesiä, joita ei tullutkaan. 

Tietä, joka muuttuu, kaventuu, 

unelmia, mä luulin ne toteutuu. 

Sitten kun se soi, 

mä vaan aattelin, sitä miten mä riehuin, mä uhosin. 

Enkä tiennyt, että voisi näin väsyttää.. 

Kun tulee pimeämpää..

Kun tuli viimeinen laulu, mä mietin jo nytkö on aika. 

Juurihan parfyymin kaulalle suihkuttelin. 

Ja voi, miten toivoin et valtaisi taas mut se taika, 

hikenä höyryäis peittäisi suudelmin. 

Mut sitten kun se soi, 

niin mä mietin vaan, 

kesiä, joita ei tullutkaan. 

Tietä, joka muuttuu, kaventuu, 

unelmia, mä luulin ne toteutuu. 

Sitten kun se soi, 

mä vaan aattelin, sitä miten mä riehuin, 

mä uhosin. 

Enkä tiennyt, että voisi näin väsyttää. 

Kun tulee pimeämpää..

Maija Vilkkumaa- Viimeinen laulu

kuva

Surua, haikeutta, ikävää, mutta samaan aikaan helpotusta. Mummoni kuoli eilen. En ole oikein pystynyt, halunnut tai edes jaksanut käsitellä asiaa ja siksi se on niin vaikeaa uskoa. Mieleni yrittää työntää suru-uutista koko ajan syrjemmäksi ja syrjemmäksi, ihan kuin kieltäen kaiken. Ei mummo ole kuollut, hän on edelleen siellä mukavassa vanhainkodissa. Varmaan uskoisinkin vasta silloin, kun näkisin uuden asukkaan siinä huoneessa, jossa mummo ehti asua monet vuodet. Ymmärtäisinköhän silloin, ettei hän tule enää takaisin? Etten nää häntä enää ikinä? 

Mummo oli jo vanha, melkein sata vuotias ja todella sairas. Rukoilin ja toivoin usein, että hänet voisi päästää jo pois, että hänen ei tarvitsisi enää kärsiä. Nyt kun hän on poissa, on tyhjä olo. Ihan kuin konkreettisesti minusta olisi palanen siirtynyt tuonpuoleiseen. Mummon ei tarvitse enää kärsiä, nyt hän saa pilvenreunalta katsella meitä kuolevaisia, papan turvallisilla käsivarsilla, hänen vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa. 

Mummo oli hauska, herttainen, todellinen jääräpää, mutta hyvä kuuntelija ja vaikka emme kauhean läheisiä koskaan olleetkaan, tuntui, että olemme samanlaisia. Mummolle oli helppo puhua, hänen kanssaan oli aina hauskaa, eikä ikinä tylsää. Nauravainen, eloisa, hymyilevä, mutta myös ärhäkkä, niin minä hänet muistan ja haluan aina muistaa. Viimeiset vuodet mummo oli jo niin huonossa kunnossa, ettei oikeastaan ollut enää tässä maailmassa. Tuntuu suunnattoman vaikealta päästää irti, mutta onneksi kaikki ihanat muistot jäävät, joita ei voi kukaan ottaa pois. Ja tiedän, tunnen, että mummo katsoo minua pilven reunalta ja hymyilee, nyt hän on onnellinen. 

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen, 

saan kulkea rajoilla ajattomuuden. 

Olen kimallus tähden, 

olen pilven lento, 

olen kasteisen aamun pisara hento. 

En ole poissa, 

vaan luoksenne saavun mukana jokaisen

nousevan aamun 

ja jokaisen tummuvan illan myötä, 

toivotan teille hyvää yötä. 

-Eino Leino

Ilarin kasvu

Mun pieni silmäterä täytti tässä kuussa jo 6 kk, eli on nyt puolivuotias! Aika on mennyt todella vauhdilla ja siitä pienestä pallerosta on kehittynyt aika karismaattinen ja charmikas nuori mies. Ilari on iloinen ja reipas, jolla kuitenkin on pilkettä silmäkulmassa. Ilari on varsin huumorintajuinen kaveri ja koettelee välillä maman hermoja rankallakin tavalla. Mitään isompia tuhoja Ilari ei ole saanut aikaiseksi, välillä on pissa-alusta revittynä kotona tai vähän jostain kulmasta maistettu. Ruoalle Ilari on todella perso, söisi kyllä varmasti kaiken. Lenkilläkin Ilari tuppaa nappaamaan kaiken mahdollisen suuhunsa ja olen monta kertaa jo miettinyt jonkin kuonokopan hommaamista, ettei aivan kaikkea imuroisi.

Ilarilla on paljon koirakavereita, mutta Ilari voi alkuun olla aika arka uusia tuttavia kohtaan. Kun vähän tutustuu, alkaa leikkiminenkin kiinnostaa pikkuherraa. Assia tykkää pompottaa kun Assi on niin nössö. Ilari ei oikeastaan pahemmin hauku tai pidä muutenkaan meteliä, paitsi juuri Assia komentaessaan. Ilari on aika mamman poika, jos kotona ollessamme menen vaikka vessaan, alkaa armoton itkeminen. Hain Ilarin silloin kasvattajalta helmikuussa yksin ja vietinkin tiivisti alkuajan Ilarin kanssa kahdestaan, jolloin se vähän leimaantui minuun. 

Ilari on todella seurallinen ja tykkää nyhjätä sohvalla vaikka koko päivän. Vastakohtana Ilari on myös kova poika lenkkeilemään. Ilari jaksaa lenkkeillä vaikka kuinka monta kilometriä, eikä tee mitään stoppeja toisin kuin Assi. Ilari nukkuu hyvin yöunet, pikkuhiljaa on siirrytty siihen, että Ilari saa nukkua vieressä, ennen nukkui omassa kopassaan. 

Ilari on reilu pari kiloinen (tarkkaa painoa en tiedä, kun vaa'asta loppui patterit) ja pentukarva on vaihtunut melkein kokonaan. Ilarille ei kauhean pitkää karvaa ole kasvanut vaikka onkin pitkäkarvainen chihuahua. Lähinnä korviin on kasvanut söpöt tupsut ja häntä hieman tuuheutunut. Pesin Ilarin turkin vähän aikaa sitten ja sillä nyt sattui olemaan todella kiiltävä ja hyvännäköinen turkki kuvaushetkellä. 

Ilari n. 2 kk

Ilari 3 kk

Ilari 6 kk

Ulkonäkö on todella paljon muuttunut, pienestä möhkäleestä on kasvanut pitkäjalkainen ja lihaksikas nuori mies. Suolitukoksesta johtuen Ilarin paino tippui jonkin verran ja nyt sitä ollaan pikkuhiljaa keräilty takaisin. Ilari alkaakin nyt olla jo aivan sopusuhtainen, vielä vähän aikaa sitten oli vähän turhan hoikassa kunnossa. On ihanaa saada elämään noin persoonallinen ja rempseä kaveri, joka kyllä huomaa, milloin minulla on huono päivä tai kaipaan halikaveria. 

Sama nainen

Luvattu on paljon, 

rikottu enemmän. 

Vierelläsi valvon, 

ja kauniina sut nään. 

Sä oot se jonka, 

löydän aina uudelleen. 

Taas tässä oon ja valmis, 

uuteen kierrokseen. 

Mut mussa ei oo mitään, 

mussa ei oo mitään uutta. 

Oon vielä samanlainen, 

sama mieli, 

sama sydän, 

sama nainen. 

 

Kuuntelen biisin sanoja. Mussa ei oo mitään uutta. Olenko samanlainen? Se sama nainen. Se joka kerran sairastui ja tulee sairastamaan koko lopun elämäänsä. Se sama, joka ei osaa heittäytyä tilanteisiin ja nauttia elämästä. Joka mielummin kyyhöttää yksin kotona, kun voisi olla jossain pitämässä hauskaa. Se joka dramatisoi, epäilee ja pelkää jokaista asiaa. Voivatko ihmiset noin vain muuttua? Parempaan suuntaan? Mikä on se mittari, että nyt olet parempi ihminen, parempi nainen? Jokainenhan on sellainen mikä on, voiko koskaan olla niin huono, että täytyisi muuttua?  

 

Kyllä, ihmiset voivat muuttua. Ennen olin seurapiiri kaunotar, joka oli aina paikalla, siellä missä menoa ja meinikiä riitti. Se joka spontaanisti lähti ajattelematta seurauksia. Se joka otti riskejä, senkin kustannuksella, että kaikki olisivat voineet mennä ja menivätkin mönkään. Se, joka todella nautti elämästä ja sen tuomista haasteista. Ei pelännyt yksin heräämistä tai yksin jäämistä. Osasi ottaa ilon irti ja olla välittämättä muiden tunteista. Osasi ajatella itseään.

Ja mitä nyt..

 

Jäljellä on lähinnä haalistunut, mustavalkoinen kuva naisesta, jota vuodet eivät ole kohdelleet hyvin. Joka pelkää kaikkea. Joka ei halua tarttua tilaisuuteen päästä pois harmaasta, joka mielummin uppoaa kokonaan siihen suohon, joka hänet on jo kerran melkein vienyt mukanaan. 

 

Ihmiset muuttuvat, jotkut parempaan, toiset huonompaan suuntaan. Muutos on aina lähdettävä sinusta itsestäsi, kukaan ei voi muuttaa sinua tai muuttua puolestasi.

Minunkin on muututtava!