Hei hei, Tupla!

Vaikeaa tämä kirjoittaminen mutta yritän kuitenkin. Olo on yhtä aikaa surullinen sekä iloinen. Surullinen sen takia, kun menetinkin ystäväni eri tavalla kuin oletin, mutta iloinen siitä, että se varmasti pääsee hyvään kotiin, vaikkei edellisessäkään kodissa mitään vikaa ollut. Toivon, että uusi omistaja on aktiivinen Tuplan suhteen, sillä sitä se hevonen tarvitsee.

Selkokielellä siis, Tupla myytiin. Joka tapauksessa ratsastamiseni Tuplalla olisi kariutunut tähän kertaan, kun koulukin alkaa. Mutta ajattelin, jos vain sattuu olemaan aikaa niin pääseehän sitä ratsastamaan. Eilen tuli omistajalta viesti, että Tupla on myyty Sipooseen hyvään kotiin. Yhteistyömme Tuplan kanssa olisi kuitenkin loppunut, mutta nyt tämä tuntuu niin loputtomalta. Näänkö tuota hevosta enää koskaan?

Tupla on hyvin haastava. Se ei todellakaan sovi kaikille. Sen kanssa pitää olla aina askeleen edessä. Pitää olla tarpeeksi fiksu. Vaikka meillä on mennyt hyvin ja hyvin huonosti, tulee tuota ilmielävää Pollea ikävä. Sen maireaa ilmettä kun on saanut taas jekutettua minua. Puhdasta hellyyttä, kun se tunkee päänsä syliini. Onnistumista, josta minä sekä hevonen olemme tyytyväisiä. Minua selkään tönimistä, kun kävelemme peräkanaan. Kuka nyt potkii mua eteenpäin kun vauhti meinaa hiipua?

En tiedä miten hevosteluni tästä eteenpäin menee, haaveissa siintäisi vuokrahevonen, mutta ehkä tähän saumaan se asia ei ole sopiva. Ratsastustunteja jatkan normaalisti, sekä yritän jatkaa Denisellä ratsastamista muutamisen kertaa viikossa, jos vain suinkin pystyn.

Hei hei, Tupla!

Mitä hevoseni tekee, kun..

Kuten kerroin jo aiemmin, luen paljon erilaisia blogeja. Hevosblogeista ehdoton suosikkini on Voitto kotiin, Tiian pitämä blogi, joka kertoo hänen ja hevosensa Voiton arjesta. Tiia on alkanut tehdä viikon blogihaasteita, jossa lukijat voivat omissa blogeissaan ottaa haasteita vastaan. Olen lukenut monia näistä ja pitänyt niistä, mutta jostain kumman syystä en ole ottanut osaa näihin. Ja kuten varmaan lukijat tietävät, ei minulla omaa hevosta ole, nämä ovat kuitenkin niin monipuolisia, että voi kirjoittaa vaikka hoitohevosesta tai vuokrahevosesta, tai vaikka kaverin hevosesta. Idea oli niin mahtava, että tässä tulee, versio vuokrahevosestani Tuplasta.

OHJEET: Nyt kerrotaan miten hevosemme reagoivat eri tilanteissa! Vastaa kysymyksiin omasta-, vuokra- tai vaikka hoitohevosestasi. Voit keksiä lisäksi myös omia kysymyksiä ja haastaa kaverisi vastaamaan niihin. Kopioi halutessasi yllä oleva banneri postaukseen ja linkitä tämä haastepostaus, josta ohjeet löytyvät. Haasteen voi tehdä kuka vain ja mukaan voi tulla silloin kun aihe on mieleinen. Linkitä sinun tekemä postaus tämän postauksen lopussa olevaan osioon, jonne kaikkien haasteeseen vastanneiden blogit tulevat. Sieltä minä ja muut voivat käydä sitten lukemassa sinun tekemän postauksen.

Mitä hevoseni tekee, kun..

Ratsastus

... nousen sen selkään? Tässä asiassa Tupla on erityisen hankala. En kerkeä kuin nostamaan jalkani jalustimelle kun Tupla lähtee jolkottelemaan ympäriinsä. Yleensä jään roikkumaan jalustimeen ja yritän siitä kammeta itseni selkään. Vaikka kuinka yritän totuttaa sitä pysymään aloillaa, niin ei vaan vanha koira opi uusia temppuja.

... kävelee pitkin ohjin alkukäyntejä? Jos Tupla saisi päättää, hän ei kävelisi, varsinkaan alkukäyntejä. Silloin on aikaa kyttäillä kaikkea mahdollista, kiemurrella, pyrähdellä ja jäädä tapittamaan kaikkea olematonta jos siltä tuntuu. Kun otan ohjat tuntumalle, muuttuu ääni kellossa. Hän tarvitsee ohjastuntuman osatakseen kävellä suorassa.

... se ei jaksa lähteä töihin? Tupla pysähtyy kentälle vievälle alamäelle, jää paikalleen eikä suostu liikkumaan. Yleensä kun heilautan vähän raippaa tai ohjia, lähtee ukko liikkeelle. Tätä samaa hän tekee myös lähdettäessä pois kentältä, ristiriitaista.

... pyydän sitä vaihtamaan laukkaa? En ole kokeillut laukanvaihtoja, varmaankin sen takia, että Tuplan laukka on jo entuudestaan niin huono, että sen työstäminen on hyvin vaikeaa.

... se pelkää jotain estettä? Hyvin pelokas katse, pysähtyminen tai pakoonlähteminen ja puhina. Jos este on todella pelottava, Tupla katsoo jo kaukaa estettä niin että valkuaiset näkyvät ja a.) kääntyy ympäri tai b.) lähtee pukkilaukkaa esteen ohi.

... maastossa pitäisi mennä ojan yli? Ojilta ollaan vältytty, mutta esim. vesilammikko oli todella kammottava kokemus. Tupla astui jalallaan veteen ja lähti pukkilaukkaa karkuun. Tuleeko kenties Polle mieleen?

... tipahdan? Tuplaa ei kiinnosta jos minä muksahdan alas. Se sniikkaa äkkiä pois paikalta täysin muina miehinä. Onneksi ei ole läheiselle tielle lähtenyt, vaan yleensä suuntaan suoraan tallille.

... jos maastossa tulee traktori/joku muu iso auto vastaan? Onneksi ei ole tullut! Pari kertaa on normaali henkilöauto tullut vastaan ja Tuplalle on opetettu, että jos auto tulee vastaan hän pysähtyy. Kerrankin hevonen on fiksu!

... käytän raippaa? Se riippuu Tuplan fiiliksestä. Jos hän ei kulje yhtään eteenpäin, ei hän tee sitä myöskään raipan jälkeen. Jos käytän raippaa lähinnä muistuttaakseni, että hän nostelisi jalkojaan, voi sieltä tulla ihan mitä vaan. Laukassa yleisin on pukki-rodeo-hepuli.

Hoitotoimenpiteet

... puhdistan kaviot? Tupla antaa aina tietyn aika rajan kavioiden puhdistukseen. Esim. 10 sekunttia on hänen mielestään jo liikaa ja alkaa "kaatumaan" päälleni jos en laske hänen jalkaansa maahan. Välillä joudun nostamaan samaa jalkaa useita kertoja.

... pesen sitä? Tupla alkaa pakittaa tai kääntää itsensä aivan väärin päin. Välillä osaa olla nätisti, välillä yrittää hepuiloidessaan kaataa kaiken mitä lähelle tulee.

... laitan sille suitset? Tässä Tupla on ihan ok. Yleensä laskee päänsä melkein syliini ja antaa laittaa suitset vaivattomasti. Joskus on tehnyt niin, että on käyttänyt hyväksi lyhyyttäni ja nostanut päänsä taivaisiin, onneksi nykyään harvemmin tekee tätä.

... kiristän satulavyötä? Tupla ei ole moksiskaan. Ei yleensä heilauta korvaansakaan jos kiristän vyötä, kunhan teen sen niin että yksi pykälä kerrallaan, eikä kaikkea heti.

... suihkutan hyttysmyrkkyä? En ole joutunut käyttämään.

... haen sen sisälle tarhasta tai laitumelta? Tupla tulee poikkeuksetta portille notkumaan ja tuleekin ulos nätisti, jos olen muistanut laittaa sähkön pois. Jos sähkö on päällä juoksee ruuna portista kuin ohjus, ettei vaan koskisi sähköön. Taluttaessa sanoinkin että on kovasti vihreän perään. Allekirjoittaneelta on meinannut kerran jos toisenkin irrota sormet kun Tupla on päättänyt lykätä ratsastusta tsekkaamalla paikalliset nurmet.

Sekalaiset:

... se on yksin tallissa/tarhassa ja muita hevosia ei ole näkyvissä? Tupla menee paniikkiin, oli se sitten kentällä, tarhassa tai tallissa. Maastossa osaa ja kykenee kävellä yksikseen. Tälläisestä paniikkikohtauksesta seurasi jalalle tallaaminen, jonka luulin murtuneen. Kentällä sen on nähtävä koko ajan toinen hevonen, muuten alkaa rodeo show ja lähtö tallille.

... se karkaa? Minulta Tupla on vain kerran karannut ja juossut suoraan vihreiden perään. Antoi kyllä ottaa itsensä kiinni. Tupla yrittää melkein, joka kerta kun sitä taluttaa, lähteä vihreiden perään kiskomalla minua mukaansa. Yleensä saan sen pidettyä.

... se näkee uuden hevosen? Tupla pysähtyy ja puhisee. Voi alkaa peruttamaan tai olla kuin ei olisikaan nähnyt mitään. Ota nyt näistä hevosista selvää.

... se maistaa jotain pahan makuista? En ole nähnyt Tuplan maistavan mitään pahanmakuista.

... se kerjää ruokaa? Saattaa hörähtää ja katsoa koiranpentukatseella. Usein taivuttaa kaulansa kuin kirahvi ja penkoo käsiäni ja taskujani. Palkitsemme Tuplan leivällä yleensä jos on mennyt hyvin, mutta kuka voisi vastustaa tuollaista katsetta?

... se lastataan? En ole henkilökohtaisesti lastannut tai nähnyt Tuplaa lastattavana. Omistaja kerran sanoi, ettei Tuplaa ole pahemmin lastailtu, ja olivat kisoihin lähdössä varanneet paljon aikaa lastaukselle.

Mitä hevosesi tekee juuri nyt? Luulen sen olevan tarhassa, tai toisen vuokraajan ratsastettavana.

Rodeota ja kipeitä jalkoja

Tiistaina kävin taas Tuplaa moikkailemassa. Odotukset olivat korkealla viime kertaan nähden. Perillä Tupla oli hieman apaattinen, verrattuna aikaisempiin kertoihin jolloin paikalla pysyminen oli mahdottomuus. Selkään päästyäni huomasin Tuplan olevan todella laiska. Noh, se nyt ei sinänsä ollut mitään uutta, onhan se aika laiska tapaus. Ravityöskentely oli todella outoa, ihan kuin Tupla olisi hiukkasen ontunut. Jatkoin kuitenkin työskentelyä. Otin muutamat laukat, ja ne sujuivat todella mukavasti. Sitten - taas lähti kunnon rodeot. Onneksi pysyin tällä kertaa selässä!

Rodeon jälkeen otin vain ravia - ja taas, Tupla oli aika epäpuhdas. Se on kuulemma ollut nyt muutamana kertana epäpuhdas, tallinomistaja sanoi sen johtuvan Tuplalla olevista kinnerpateista. Mutta tällä kertaa Tupla mielestäni varoi enemmän vasempaa etujalkaa. Täytyy katsoa, toivottavasti on jotain ohimenevää :) 

Tupla Uunot

Haha, en olisi parempaa otsikkoa voinut keksiä :D Kyseessä siis nämä kaksi uunoa, eli minä ja Tupla. Tippumiseni jälkeen on tallille meno enemmän tai vähemmän jännittänyt. Tai pelottanut. Olen usein keksinyt tekosyitä, joista onkin tullut sanomista. Tästä toteutankin erilisin, kiusaamisesta kertovan postauksen. Kun oikeasti pelottaa tai jännittää niin, että mahaan sattuu, niin mielellään sitä yrittää päästä sieltä mistä aita on matalin, eli ilmottamalla "tänään en pääse", "oon vähä flunssanen", "töissä venyy". Onneksi tallilla käy ihmisiä, jotka lyhyelläkin varoitusajalla pääsevät tuuraamaan.

Noniin, eli siis tippumiseni jälkeen seuraavana tiistaina otin siskoni mukaan tallille. En halunnut, pystynyt, uskaltanut nousta selkään vaan päätimme juoksuttaa Tuplaa, ja katsoa miten se ylipäänsä liikkuu liinassa. Ja sehän meni todella hyvin. Mutta itselle nousi kuitenkin kysymys, Haluanko maksaa, ajaa Helsingistä Mäntsälään, hevosen takia, jota en uskalla muuta kuin juoksuttaa?

Seuraavalla kerralla päätin nousta selkään. Lähdimme maastoon käpsyttelemään, ja se vasta olikin tahtojen taistelua. Juttelimme äidin kanssa koko matkan siitä, kuinka pelkään (en aina, mutta välillä) ratsastaa Tuplalla, ja että emme sopisi yhteen. Joskus vain törmää hevoseen, joka olisi vaikka kuinka ihana ja kiva, mutta jonka kanssa ei kemiat kohtaa. Pääsimme takaisin tallille, ja siellä oli juuri valmennus päättynyt. Menin kävelemään kentälle, mukamas loppukäyntejä. Tallin omistaja jäi valmennuksen jälkeen hevosensa kanssa myös kävelemään kentälle. Äiti vitsillä heitti omistajalle, että jos hän joskus voisi ratsastaa Tuplaa läpi, kun se on nyt ollut niin huono ratsastettavuudeltaan. Omistaja tarttui tuumasta toimeen ja sanoi kahden hevosen ratsastuksen jälkeen meneehän se kolmaskin. Ja pim, Tupla oli kuin eri hevonen. Se totteli, oli herkkä pohkeelle ja ohjalle, ei kyttäillyt, se näytti jopa eri hevoselta. Kulki muodossa, korvat tiukasti kuuntelemassa ratsastajan apuja. Omistaja kertoi tarkkaan mitä Tuplan kanssa teki ja siinä menikin reippaat puolisen tuntia. Ja sitten oli minun vuoroni.



Mun vuoro



Omistaja jäi ohjastamaan minua, kävimme kaikissa askellajeissa tarkasti läpi miten Tuplaa ratsastetaan, kehutaan, saadaan toimimaan ja rentoutumaan. Ja naks, kun osasin itse olla hiljaa, käyttää pohjetta oikein ja ennen kaikkea rauhoittaa kädet, Tupla toimi. Myös minulla! Kiittelin omistajaa koko sydämestäni. Jäimme kahdestaan Tuplan kanssa vielä ravailemaan. Olin todella iloinen tästä.

Seuraavalla kerralla Tupla toimi ihan ok:sti, mutta itseäni alkoi taas vaivaamaan puutuva käteni. Vaikka pidin taukoja, käden puutuminen oli täysin sietämätöntä, eikä sitä olekkaan ilmennut moneen viikkoon. Luulen hermopinteen taas kiristyneen ja ärtyneen. Jos tavarat alkavat käsistä putoilla, täytyy ottaa taas yhteyttä lääkäriin.

Eilen olin taas ratsastamassa Tuplaa. Vettä satoi, olin vielä flunssainen ja selkä kipeänä, päätimme tehdä tänään helpon treenin, taivutella, venytellä ja saada Tupla mukavaksi ja myötäämään kaulasta. Ja se menikin oikein mallikkaasti. Loppua kohden aina vain paremmin. Mutta heräsi taas kysymys, onko se sittenkään minua varten? 

But first.. Let me take a selfie!

 Hieman kuvia viime päiviltä, koottuna vain lähinnä yhteen. Paljon on tapahtunut ja paljon on vielä tapahtumassa. Lähestyvä "hiihtoloma"kin jo jänskättää, eikä sitä jaksaisi odottaa. Onneksi vain viikko aikaa :)

Hirveesti on taas kertynyt ruokakuvia, jostain syystä niitä on vaan niin kiva kuvailla :D Aamupalaa, teetä ja mango-appelsiinijogurttia ja päällä pakastekuivattuja mansikoita, nam :)

Tälläsellä facellä tutun synttäreille :)

Uusin rakkaus! Voi kuinka elämä on helpottunut kun on moneen moneen vuoteen oma läppäri! Tälläkin hetkellä uusi vauva sylissä, voi kuinka ihanaa :)

Ja lisää ruokaa, röstiperunoita, pekonia käärittynä parsaan, lohta ja sienikastiketta. Oli muuten taivaallista!

Naama taas, näytän lähinnä väsyneeltä vaikka keikka olikin vasta edessä ;) Nimittäin: 

Mentiin katsomaan Cheekkiä! En ole mikään suurista suurin fani, mutta mukana laulellessani huomasin osaavani melkein kaikki Cheekin biisit ulkoa. Hyvä keikka oli tosiaan :)  Vaikka petyinkin kun ei Samuli Edelman ollut laulamassa "Parempaa Miestä". 

Ja ruokaa, tässä syömäni lounas, omenaa ja viinirypäleitä sekä spelttileipää, kipparijuustoa sekä kurkkuviipaleita.

Tämän näköisen hengailen useimmiten, nyt ei ole kyllä ollut fiilistä laittaa itseään tai edes siivota kämppää. Jotenkin mahdottoman veltto olo, mitään ei jaksaisi tehdä. 

Kiitos Tupla! Polvessa nyrkin kokoinen mustelma sekä ruhjeita. Kylkiluut vieläkin todella kipeät ja samoin olkapää. Kyllä tää tästä. 

Tälläinen postaus tällä kertaa, yritän toteuttaa erikoispostauksia sekä mielipidepostauksia, varmaan viimeistään lomalla. Näkyillään!

"Kuinka paljon sattuu jos joku paikka on murtunut?"

Pitkästä aikaa sain aikaiseksi avata bloginkin. Aikamoista haipakkaa ollaan menty viime päivät, eikä aikaa ole jäänyt mihinkään muuhun. Postauksia tulossa kunhan saan repästyä niille jostain aikaa. Tämä postaus käsittelee hevosten ajatusmaailmaa, sekä ratsastamisen vaikeutta.

No miksi tälläinen postaus? Eilen olin todellakin murheen murtama. Tuplan kanssa on mennyt todella huonosti. Enkä keksi mitään ratkaisua. Se ei kunnioita ihmisiä, tekee mitä haluaa ja jos ei halua, niin ei todellakaan tee yhtään mitään. Ei hevosella ole oikeutta päättää mikä on mukavaa ja mikä ei, vaan sen on tehtävä mitä sen on tehtävä. Välillä se on ok, välillä ihan kauhea. Joskus se suostuu sentään jotain tekemään, nykyään ei edes sitä vähää. Jos vähänkin annan noottia, tulee sieltä rodeota, pukkilaukkaa, ryntäilyä jne jne jne. Eikä se maasta käsiteltäessäkään ole mikään enkeli. En missään nimessä haluaisi antaa periksi, mutta ei jokaista ratsastuskertaa saisi pelätä, tai miettiä sitä kuinka ruhjeilla olen seuraavan kerran jälkeen.

Palataanpa eiliseen. Oli todella lämmin ja mahtava ilma, ja päästiinkin tallille joskus 4-5 aikaan. Itsellä oli todella hyvä fiilis, ja mietin että tänään kyllä mennään hyvin. Tosiaankin, pari viikkoa(?) sitten Tupla tallasi mun jalkapöydän päälle, ja olin ihan varma että se murtui. Lääkärikäyntien ja röntgenien sekä kiukuttelevien mummojen kautta ei jalka onneksi ollut murtunut. Viime päivinä kuitenkin jalkaa on alkanut särkeä ja maanantai iltana jalka oli turvoksissa kuin jalkapallo. Tämän takia en tiistaina päässyt ratsastamaan. Nyt siis tiistainkin energialla painelin tallille. Tupla oli ihan kiva käsiteltäessä, karvaa siitä lähti ihan tajuttomasti!

Huomasimme että kentällä oli muutama "pupueste" eli n. 40-50 cm. Aattelin että lopputunnista voitaisiin ottaa muutama hyppy. Ratsastaessa Tupla oli todella laiska, haluton ja kärttyinen. Ratsastin sen ihan ok:ksi ja otin välikäynnit. Suunnittelin muutamia hyppyjä kentän sivulla olleellee esteelle. Laukassa Tupla ryösti, mutta päästiin kuitenkin ihan hyvin esteen yli. Ajattelin kokeilla ravi lähestymistä. Ja se toimi! Saatiin muutama oikein hyvä hyppy aikaiseksi. Toisella sivulla oli myös, vähän matalampi, pysty. Halusin kokeilla ravilähestymisellä sitä. Kun käänsin Tuplaa esteelle, tunsin kuinka se lähti ryöstämään. Käänsin siis pois. Toinen yritys. 20 m ennen estettä Tupla lähti. Todellakin lähti. Pukkilaukkaa esteen ohi ja mulla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Varmaan kuudennen pukin jälkeen menetin otteeni (roikuin satulan oikealla puolella) ja tipahdin. Ilmassa kerkesin miettimään (vaikka sanotaan ettei kukaan kerkeä miettimään miten tippuu, refleksit hoitavat sen) mutta kerkesin kuin kerkesinkin miettimään mille ruumiinosalle tulisin alas. Kädet oli pois suljettu ja tähtäsinkin että olisin rysähtänyt perseelleni maahan. Noo, ei ihan osunut. Tulin polvi edellä lyöden oikean puolen kylkiluut kovalla tällillä maahan ja kaikessa rytäkässä täräytin päänikin.

Mietin: "Kuinka paljon sattuu jos joku paikka on murtunut?" Se sattuu enemmän. Nopean diagnosoinnin jälkeen totesin olevani vielä elävien kirjoissa ja ilman luunmurtumisia. Nousin rivakasti ylös, ja näin kuinka Tupla muinamiehinä jolkotteli tallille päin. Tässä vaiheessa olin jo kaikki kirosanat käynyt läpi ja keksinyt puolet lisää. Kiukkuisena kuin ampiainen lähdin Tuplan perään ja tottakai hyppäsin takaisin selkään. Kysyin itseltäni: "Pelottaako sinua?" Enkä oikein osannut vastata.

En huomannut että mulla oli just tässä kuvassa näin vajokki ilme, mutta saa kelvata!

Kaikessa rytäkässä muisti pätkäisi siitä kohdasta kun Tupla lähti (noi kaikki kuvaelmat ovat äidin kertomia, joka oli katsomassa) ja olo oli todella sekava. Eli lievä aivotärähdys, luulisin. Polvi on ruhjeilla ja mustelmilla, ja todella kipeä, samoin kylkiluut. Nyt ollaankin risteyskohdassa, ja tarvitsemme kipeästi apua. Koska tämä ei voi näin jatkua. Joku kaunis päivä voi sattua oikeasti jotain pahempaa. Eilen illalla pohdittin päämme puhki, mitä ratkaisuja tähän keksittäisiin. Olisiko kuolainten vaihto, apuohjat, häntäremmit, valmennukset, mitään? Entä jos Tupla onkin kipeä? Joku sairaus tai kasvain tai jotain? Miksei se sano mitään?! Jos jollain on holtittomalle, ryöstävälle ja pukittelevalle hevoselle jotain ratkaisuja mielessä, niin olisin todella kiitollinen ideoistanne! Jotain on keksittävä..

Life sucks, must keep catching Pokémon..

Inhoan "valivali"-postauksia, mutta nyt oikeasti on mun vuoro valittaa! Nämä päivät ovat olleet aamusta iltaan aivan tajuttoman hirveitä. Pahimpia mitä voi olla. Kaikki p*ska tippuu aina ja vain mun niskaan. ÄÄÄ! No jos helpottais, pikkuhiljaa.



Kuva



Ensinnäkin, aivan tajuton väsymys. Miltein lähellä burnouttia. Mitään ei jaksaisi tehdä, odotan päivältä vain sitä että pääsen nukkumaan. En ole jaksanut lenkkeillä, kuntoilla, tarkkailla ruokavaliota, siivota, imuroida, en edes tiskata saatika pestä pyykkiä tai vaihtaa lakanoita. Vieläkin on kamoja pahvilaatikoissa, ei vain ole ollut energiaa niitä laittaa paikoilleen. Eilenkin menin yhdeksän aikaa illalla nukkumaan ja aamulla taas kuoleman väsynyt. Hohhoh. Töissäkään ei mikään suju, ei vaan jaksa keskittyä mihinkään. Kaikki pikkujututkin jäävät kun ei vain ole energiaa. Koko päivä menee oikestaan pelkästään koomaillessa. En jaksa edes käsitöistä innostua. Toivottavasti on ohimenevää.

Toinen asia joka suunnattomasti ärsyttää on liikenne. Miksi ne munapäät osuvat aina mun kohdalle jotka nauttivat suunnattomasti ärsyttämisestä? Näin huonoina päivinä olen aivan tajuttoman kiukkuinen, eikä sitä edesauta se että jotkut ääliöt tekevät kotiinpääsystäkin vaikeaa. Eilen olin liittymässä moottoritielle, edessä ja takana oli runsaasti autoja. Ja joku v*tun ääliö ajeli motarilla oikealla kaistalla ensin satasta ja jarrutti sitten n. 80 km/h kun olimme sen kohdalla. Näin kuskin naamasta kuinka se oikeasti nautti siitä että teki minun liittymisestäni vaikeaa. Ja sen kuskin edessä ei edes mennyt mitään autoa! Teki mieli kääntää kaikki vasemmalle ja tölvästä hänen uuden karheaa bemariaan. Kuski vain naureskeli, no minua ei tilanne naurattanut tippaakaan. Tästäkin niin fiksusta vedosta tuli monta vaaratilannetta. Jos luet tätä, niin se olin sitten minä se kiukkuinen, keskisormea näyttävä blondi!
Eikä siinä, tietenkään vielä kaikki. Muutama päivä sitten olin poistumassa motarilta kehä 1: selle, edessä ja takana taas paljon autoja. Yhtäkkiä joku pappa parin auton edessä päätti tempaista jarrut pohjaan ja yli 100 km/h:sta 60km/h:neen. Eikä hänenkään edessään ollut mitään, eläimiä ei hypellyt tielle eikä mitään muutakaan. Ja 100 km/h nopeusrajoitus jatkuu aina kehä 1:n kaarteeseen asti. Näin ollen edessäni ollut maasturi meinasi tölvästä päin tätä pappaa, minä meinasin tätä maasturia ja takanani tullut rekka meinasi tulla minun päälleni. Oli senteistä kiinni etten jäänyt puristuksiin maasturin ja rekan väliin. Oli vissiin joku suojelusenkeli matkassa. Lisää vastaavia liikenneidiootteja on osunut kyllä ihan kiitettävästi kohdalle. Vaikken itsekkään mikään Suomen paras kuski ole, yritän silti aina olla joustava ja otan liikenteessä kaikki muutkin huomioon.

Kuva

Tiistaina olin Tuplalla ratsastamassa ja Tupla toimi kuin unelma. Mulla oli kannukset (pyöreäpäiset) jalassa ja Tupla tuntui ymmärtävän että nyt on ämmä muuten tosissaan. Ja meni kyllä ihan mahtavan hyvin, yksi pukki tuli kun herra meinasi kompastua niin täytyi tasapaino saada takaisin. Teimme paljon volttikahdeksikkoja, temmonvaihteluja ja laukkaa suoralla uralla. Kerrankin herra laukkasi oikein kunnolla, ei jäänyt sellaiseksi tahdittomaksi mötikäksi. Reipas tunti meni ratsastellessa. Kaksi naista tulivat ratsastamaan tallin muilla asukeilla juuri kun päästiin tallille takaisin. Satulan ja suitset sain nopeasti pois ja samoin suojat. Tämä kaksikko lähtikin juuri silloin maastoon. Tupla alkoi käyttäytyä oudosti, oli todella levoton ja pyöri. Sitten alkoi se korviavihlova huutaminen. Tuplalle nousi tuskanhiki pintaan ja se pyöri ja pukitteli karsinassa. Herran Jumala, hevonen joka on jäänyt miljoonat kerrat yksin. Loimi sille oli joka tapauksessa päälle saatava, ja niskaan sen pyörivälle hevoselle sainkin. Sitten Tupla tähtäsi ja astui koko painolla, ei varpaiden vaan jalkapöydän päälle. Siinä lensi taas monet monet ärräpäät, voi luoja miten sattui. Pian onneksi kaksikko tuli heposineen maastosta ja Tupla rauhottui täysin. Jalka oli kuitenkin älyttömän kipeä. Kotiin päästyäni jalka oli turvoksissa ja ruhjeilla, varpaiden liikuttaminen oli hankalaa ja samoin käveleminen.

Eilen, jalka oli edelleen kipeä, jolloin päätimme lähteä lääkäriin näyttämään sitä. Ja lääkärissä venaillessa meni helposti kaksi tuntia, kiva. Jalka kuvattiin ja todettiin ettei mitään ollut onneksi murtunut. Hiusmurtumat ei tosin röntgenissä näy, mutta ei niihinkään muuta parannushoitoa ole kuin lepo. Hyvä sinänsä, mutta ei ne kurjuudet tähän loppunut. Lääkärin tiskillä oli elämäänsä kyllästynyt vanha mummo, aika ilkeästi sanottu. Hän alkoi tivaamaan että meneekö työpaikan piikkiin vai tapaturmaan. No enhän minä tiedä mitä työpaikka korvaa ja sanoin että itseasiassa en tiedä. Hän alkoi tivaamaan että eihän hänkään tätä voi tietää. Kerroin sitten mitä asia koski, eli hevonen astui jalan päälle. Hän alkoi nauramaan ja ilkkumaan että ei kai siellä teidän työpaikka hevosia ole. Kyllä alkoi keittämään, en minä sitä tarkoittanut että meillä hevosia töissä on vaan että korvaako työpaikka röntgenin jne. Hän naureskeli ihan onnessaan enkä keksinyt mitään vastalausetta. Ja niinhän se meni että työpaikka korvasi  röntgenin, IN YOUR FACE! 



Kuva



 

Kotona olen ollut kuin myrskyn merkki, minulle ei voi mitään sanoa ettenkö keksisi siihen jotain vittuilevaa takaisin. Olemmekin näinä muutamana päivänä riidelleet avokin kanssa enemmän kuin ikinä. Lisäksi itken ihan mitättömistä asioista. En eilen saanut muovipussin solmua auki, ja aloin itkemään. Aloin itkemään kun tein liikaa ruokaa. Lääkärissä aloin itkemään. Itken ihan kaikesta. Todella rasittavaa. En ole jaksanut ajatella edes mitä tungen suuhuni, vaan syön ihan kaikkea sellaista mikä on kiellettyjen ruokien listalla. Voi perse. Ranta(pallo) kuntoon kesäksi. Nyt kun pystyn taas kävelemään, alan laittamaan itseäni kuntoon kesäksi, olisi se mukavaa pudottaa ne muutamat ylimääräiset kilot, oli keino sitten mikä hyvänsä. Voi että mitä valitusta, mutta tälläistä tekstiä siis tällä kerralla.    

Keep calm and smell like horses

Hepostelukuulumisia siis. Pitkään aikaan en olekkaan paneutunut pelkästään hevosiin, ovat olleet lähinnä sivuosissa postauksissani. Ratsastustunnit ovat menneet ihan hyvin, oikeestaan paremmin kuin aikoihin. Tuplan kanssa, noh, ei ole mennyt ihan niin hyvin.

22.2. Synttäreinä ennen Armin Van Buurenia ehdin vielä ratsastustunnille. Silloin ratsukseni sain Nanskin linkin takaa Nanskin esittelypostaukseen. Nanskilla en olekkaan päässyt menemään paljoa ollenkaan koulutunneilla, estetunneilla olen muutaman kerran päässyt papalla pomppimaan. Nanski oli todella mukava, ei kaahannut yhtään, päin vastoin oli ihan mahdottoman laiska :D Se on todella harvinaista, mutta parempi näin päin. Tunnilla teimme kaiken näköistä, pohkeenväistöjä, kahdeksikkoja, laukkaympyröitä, kaikkei mikä ei nyt tavallisesta poikkea. Tunnin jälkeen oli todella kiva fiilis, joka jatkuikin iltaa kohden ;) Nanskista en tajunnut ottaa kuvia ollenkaan ehkä sekin vaikutti asiaan että Nanski jatkoi seuraavalle tunnille suoraan. Kiva Papparainen!

Tuplalla en päässytkään ratsastamaan seuraavalla viikolla, kun olin kauheassa vatsataudissa mikä ei ole muuten vieläkään täysin helpottanut, huoh. Sen sijaan eilen olinkin Tuplailemassa ja varasin tähän maaliskuulle myös muutaman muunkin ylimääräisen Tuplailu kerran. Kun on vähän valoisampaa niin täytyy kameraakin raahata tallille mukaan, toistaiseksi saatte tyytyä pelkkiin kännykkäkuviin. Tupla on ollut ratsastettavuudeltaan todella vaikea, vähänkin jos ulkona on märkää tai kylmä tai jotain niin silloin ei äijä voi liikkua pätkääkään. Eilen kenttä olikin mitä kauhein! Kenttä oli kuulemma toissa päivänä ollut jäässä, ja lämpimien kelien takia siis sulanut, ja voitte vain kuvitella kuinka siellä lainehti. Ja Tupla tietysti reagoi tähän "katastrofiin". Se osaa olla niin neiti, että välillä oikeasti ärsyttää suunnattomasti. No tällä kerralla raippa heiluikin ihan huolella. En jaksanut katsella yhtään sen sekoiluja ja laitoin sen menemään reippaasti ja napakasti vesilätäköiden läpi. Lopuksi Tupla liikkuikin todella hyvin eteen. Tulisipa jo kesä ja kärpäset!

Loppukäynnit kävelimme pitkästä aikaa maastossa, tosin koko matkaa ei voitu mennä kun osa polusta oli peilijäässä. Maastossakin Tupla kyttäili koko ajan kaikkea ja mulla meni taas hermot. Yleensä en pienistä hermostu, mutta tuollaista tyhmää sekoilua en kyllä siedä. Takaisin päästyämme olimme molemmat ravan peitossa, ja joutui Tupla oikein jalkakylpyynkin.

1.3. ratsastustunnilla pääsinkin menemään Iineksellä . Oli kyllä taas outoa mennä ponilla, lukuisten heppailukertojen jälkeen. Mutta tunti sujui todella hyvin. Iines on ollut aika arvaamaton viime aikoina, yhtäkkiä saattaa "pelästyä" jotain ja sinkoo jonnekkin suuntaan. Tuolloin ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Poni liikkui, teki kaiken mitä pyysin, pysyi koko tunnin rentona, heitteli päätään ainoastaan lopputunnista milloin arvatenkin ponivauva väsyi. Mutta muuten meni oikein kivasti, vaikken vähään aikaan olekkaan ponilla mennyt :)