Epäonnista sisustusta

En todellakaan ole mikään sisustaja tyyppi, en osaa hahmottaa tai yhdistellä tiettyjä värejä tai tiettyjä kontrasteja sekä mielikuvitukseni on suurinpiirtein samalla tasolla kuin kastemadolla (ellei puhuta hyvin pitkälle kehittyneestä kastemadosta). Ja kodissamme on noh, vähän uutta ja vähän vanhaa, paljon kirppari kamaa tai muuten vain saatua, ei siis mitään tietyn kaupan kalusteita tai merkki koriste esineitä. Kalleimmat koriste-esineeni taitavat olla iittalan pieni kirkas aaltomaljakko sekä iittala tuikkukipot ja nuo ovat töistä saatuja :D. Itse en siis käytä rahaa sisustuksessa muuhu kuin tarpeelliseen no myönnettäköön välillä tulee ostettua ylilyöntejä tai jotain muuta halpishömpänpömppää. Mutta joo tässä taustoja mun "sisustushistoriasta". 

Nyt kuitenkin tässä tällä viikolla tuli kuitenkin jonkinmoinen sisustusvimma, ja ostin tollaisia liianlipeviä "elämänohjeita" jotka siis ovat seinälle tai ihan mihin vaan laitettavia tarroja. Näistä innostuin kovasti ja vielä enemmän kun näin hinnan, 5,99€ ja arkissa oli 8 lausetta. Seinälle laittaminen olikin sitten asia erikseen. Koko ajan meni vinoon ja jouduin korjailemaan ties kuinka monta kertaa. Lopulta olin onnellinen ja tyytyväinen lopputulokseen. 

Yö meni ja aamu tuli. Ja kappas puolet tarroista oli lattialla. Tässä vaiheessa tuli oikeasti itku. Vaikka tarrat eivät montaa euroa maksaneet, käytin aikaa niiden laittamiseen monta tuntia. Kyllä oikeasti harmitti! Täytyy yrittää keksiä vielä jotain, tykkäsin niiden kokonaisilmeestä niin paljon etten poiskaan haluaisi niitä heittää. Tai sitten ostan vain jostain laadukkaampia tarroja, ei tainnut nuo tarjoustalon tarrat olla mitään laadukkainta tavaraa.

Ihan pilalle ei päiväni tästä mennyt, vaan päätin siivota kokonaisilmettä myös muuallakin kämpässä. Alla olevissa kuvissa olevat laatikostot ovat ikeasta vähän aikaa sitten ostetut 20 € / kpl maksaneet, joista olen tykännyt. Päälle laitettavien esineiden kanssa on sen sijaan ollut hiukkasen ongelmia. Mikään ei ole oikeastaan sopinut saatika miellyttänyt omaa silmää, nyt sain raivattua turhat pois ja päädyin tälläiseen kokonaisuuteen.

Itse tykkään, kovastikin. Tuo lautanen kynttilälle ostettiin Ikeasta muutamalla eurolla ja eurolla parilla tuollaisia sisustuskiviä, mitkä tuovat omasta mielestä hienosti maanläheisyyttä.

Tälläinen postaus tällä kertaa, seuraavaksi taas jotain ihan muuta. 

Asiaa kateudesta ja katkeruudesta

Miksen minä ole vahva? Miksen minä ole tasapainoinen? Miksen minä ole käynyt kouluja? Miksen minä ole äiti? Miksen minä ole vaimo?

Huhhuh, olen ollut taas itkuisempi kuin pitkään aikaan. Tuntuu että olen tehnyt vähintäänkin kaikki väärin. Väärät valinnat, väärät teot ja tekemättä jättämiset. Miten minä voin ikinä korjata tekemäni virheet, miten voin kasvaa ihmisenä niin että olisin valmis menemään naimisiin tai saamaan lapsia. "No onhan sulla aikaa." Mitä jos ei ole? Mitä jos en vain jaksa odottaa sitä että elämäni viimeinkin alkaisi? Niin että minulla olisi jotain elämisen arvoista käsissäni. Tällä hetkellä kaikki on ihan sama. Tuntuu kuin elämä hiljalleen lipuisi sormieni välistä jonnekkin kaukaisuuteen ja sama työtä tekevä- robotti hyökkää taas tilaisuuden tullen tilalleni.



Kuva



"Yksinäisyys kovettaa sydämen"

Olen jossain asioissa (pitkälti näissä samoissa) todella katkera ja kateellinen. En vain voi käsittää sitä miten toisten elämät sujuvat kuin tanssi, ilman mitään ongelmia. Heitä ei satu, he ovat onnellisia, heillä on kaikki.. Kaikki se mitä minä haluaisin, kaikki se mistä haaveilen. Ja heille se on itsestään selvyys. On rahaa kuin roskaa, ihana asunto ja mies joka laittaa ruokaa, tiskaa ja siivoaa, on perhe ja auto, koirat ja tukiverkosto. Ei tälläistä ole kaikille suotu, ei minulle. Vaikka kuinka yritän, en voi ikinä saavuttaa samaa. Voinko silloin edes olla onnellinen? 

Luen monta blogia, joita kadehdin niin että sisälläni sattuu. Joiden tekstien lukiessa minulla tekee pahaa, tunnen kuinka kuumat, katkerat kyyneleet vierivät pitkin poskeani. Miten jollain muulla on asiat noin hyvin? Miksei minulla ole? Eihän se tietenkään ole blogien kirjoittajien vika, oma vikani se on.

"Jos sais kivun pois, vois osan sormista poistaa"



Kuva



Kun sisälle sattuu aina kerta kerran jälkeen, alkaa siihen turtumaan. Kipu, joka on joskus tuntunut siltä ettei saisi henkeä, yhtäkkiä tuntuu aivan normaalilta. Tämän minä ansaitsen. Kun ajattelen ihmisiä, joiden kasvoista näkyy selvästi kuinka onnellisia he ovat, heillä on kaikki hyvin, tunnen palan kurkussani. Henki salpaantuu ja ainoa keino selvitä, on kasvattaa muuria sydämen ulkopuolelle. Lukita sydän pois näiltä asioilta, onnellisuudesta, hyvästä olosta. Sydän ei tiedä näistä, eikä sen tarvitsekaan tietää asioita, jotka sitä repivät hiljalleen kappaleiksi.

"Kyl maailmal on ironian tajuu, vaik sydän ei toimi niin haluun vaa rakastaa enemmän kun mitään muuta, tuntuu et mun sydän sykkis vaik se ois puuta"

Haluisin että elämäni olisi normaalia, voisi hymyillä vastaantulijoille, tanssia ja nauraa, tehdä niitä asioita joista tulee hyvälle tuulelle. Mutta tätä kaipaan eniten, musiikin kuuntelua. Saisi kuunnella kaikki rakkauslaulut mitä vain mieleen juolahtaisi, ilman sitä katkeraa pahaa oloa, joka oksettaa. Tällä hetkellä haluan vain piiloon, maailman ääriin lyhyilemään. En todellakaan haluaisi hymyillä tai nauraa, haluaisin itkeä niin paljon että lopulta koko sieluni valuisi ulos silmistäni. Ne iloiset, elämää täynnä olevat silmät, ovat poissa. Jäljelle jäi vain itkusta punaiset silmät, täynnä surua ja apeutta, täynnä katkeruutta ja kateutta, täynnä vihaa. Vihaa ihmisiä ja maailmaa kohtaan.

Kuva

Kirjoitin tämän tekstin jo kauan sitten, eikä asiat ole oikeastaan muuttuneet. Kateus ja katkeruus, katkeroituminen, näitä asioita käsittelen päivittäin. En halua katkeroitua. Mitä jos sille ei vain voi mitään? Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa, äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu. Näin sanotaan jo 10 käskyssäkin. Kateus on vaarallinen asia, se voi saada sinut toimenpiteisiin, mihin et ikipäivänä ryhtyisi. Pieni punainen piru olkapäällä kehottaa kehottamistaan sinua toimimaan. Katso nyt mitä hänellä on ja sinulla ei, olet vajallinen jos sinulta puuttuu tuo.

Kaikki ihmiset ovat kateellisia, aivan varmasti. En ole vielä törmännyt ihmiseen, joka ei kadehtisi, jolla on kaikki mitä hän elämältä haluaa. Oli se sitten rakkautta, rahaa, perhe, kaikki. Antaisin kaiken, jos saisin kateuden ja katkeruuden pois tästä maailmasta. Koska se jos mikä tuhoaa ihmisen, lopullisesti. Miksei voi iloita niistä asioista mitä itsellä on? Minullakin olisi monta syytä olla maailman onnellisin ihminen, mutta en osaa arvostaa sitä mitä minulla on. Sellainen on ihmisluonne.

Reissukuvia kännykästä

Lähdössä lomalle jeee :)

Lähdössä ensimmäiselle hiihtolenkille, aurinko on kaveri :)

Assi "karkasi" iskältä ja päätti tulla meiän kanssa hiihtämään :)

Iloinen lomalainen :)

Hiihtelemään taas lähdössä, tyyli ennen kaikkea!

Laskettelemassa, pysähdyttiin kaakaolle :)

Ja jättimunkille huh.

Hiihtelyä.

Ja matkalla nähtiin, jo toista kertaa tänä keväänä, korppi! Siellä se musta mötikkä raakkui :D 

Maisemia.

Tehtiin nami ruokaa :3

Ruka Kuksassa syömässä, ihana tuikkukuppi!

Ja ruoka oli mitä ihaninta! Poikaystävä söi poronkäristystä, itse otin merimiehen saaliin, ahventa ja siikaa, nokkosmuussia, paahdettuja punajuuria, kastiketta ja pestoa, NAM!

Ihana lamppu!

Ja jälkkäriä, mustikka valkosuklaa- juustokakku, vanilijajäätelöä, mustikkasiirappia ja mustikoita, oli hyväää!

Ja käytiin me keilaamassa, jopa kahtena päivänä. Toisella kerralla menikin jo aika hyvin :)

Tälläistä tällä kertaa, muitakin postauksia vielä tulossa :)

Kirjalöytöjä!

Viime aikoina lukeminen - varsinkin tälläisten ihanien naisten kirjoittamien kirjojen - on alkanut kiinnostaa. Osasyynä on todellinen kyllästyminen arkeen, ja niin ollen myös ruuanlaittoon sekä leipomiseen. Uudet ideat eivät ole koskaan pahitteeksi.

Sara La Fontain on ehdottomasti julkkiskokeista suosikkini. Hän on vain kerrassaan upea! Hänellä on mielettömästi ideoita, ja monet näistä panostavat terveelliseen ja monipuoliseen ruokavalioon. Lisäksi kirjassa oli paljon myös ulkoiseen kauneuteen koskevia vinkkejä. Ihania kuorintavoiteita, rasvoja, jalkakylpyjä, kaikkea! Samoin itseä kiinnosti kovastikkin pirtelöohjeet, jotka ovat a.) hirvittävän helppoja b.) todella herkullisen näköisiä ja c.) äärimmäisen terveellisiä. Vielä en ole kerennyt mitään ohjetta testaamaan, heti kun pääsen, ensimmäisenä tiedätte te! ;) Tätä kirjaa ei voi muuta kuin suositella! Hinta voi vaihdella, Stockmannin hulluilta päiviltä tämän löysin vain hintaan 19,95 € 

 Emma Iivanaisen "Kakkutaidetta"kirjan sain äidiltäni jo syntymäpäivälahjaksi, mutta itse kirja saapui vasta muutama päivä sitten. Ja kyllä kannatti odottaa! Jo ensimmäisenä iltana selasin kaikki ohjeet läpi. Kirjassa on hirvittävästi uusia tuulia, uusia ideoita. Maltan tuskin odottaa että pääsen täältäkin testailemaan. Vintage henkisyys oikein huokuu kirjasta, mikä on enemmänkin kuin hyvä! Tätäkin suosittelen oikein lämmöllä jauhopeukaloille.

Kyseessä ei ole mainospostaus, kirjat molemmat ovat itsehankittuja ja kokemukset ovat omiani. 

Mustavalkoista

Parvekkeelta ilta-aurinko :)

Kuulumisia ollut vähemmän viime aikoina, sen sijaan mielipide ja mietiskelypostauksia (ehkä) vähän enemmän. Nyt kuitenkin materialistisempiin aiheisiin. Kesä lähenee, tarve mekoista ja hameista kasvaa. Itsellänihän on kaappi täynnä mekkoja, mutta tänä vuonna olenkin tehnyt - varsinkin mekko-ostokset hyvin halvalla. Nimittäin tottakai kirppikseltä. Meillä on taas ollut pöytä siellä, siinä kamoja viskellessä tulee vilkuiltua muihinkin pöytiin, kjeh. Viime kerralla löysinkin 2 mekkoa sekä yhden neuletakin. Ja näille tuli hintaa yhteensä 11 euroa, eli ei paha! Ihmisten pitäisi tajuta millaisia aarteita kirppareilta löytyy, sieltä olen itse löytänyt kaikkein ihanimmat vaatteeni. Tässä parit kuvat toisesta mekosta, jonka hinnaksi jäi vain 2 euroa! 

Muistakin ostoksista on tulossa postauksia, niin vaatteista kuin muutamasta kirjastakin. Tulossa myös "kännykän tyhjennys"-postauksia, eli kuulemiin!

Mutta missä on tasa-arvo?!



Kuva



"Joo, oon tosi huono arvioimaan ulkonäöstä :D ellei oo ryppyjä. Naiset vähä rupsahtaa siinä 25-27 ni siitä huomaa :D" Terveisin eräs tuttuni, toivottavasti luet tämän!

Olen huomannut, että olen kehittänyt itselleni sellaisen piirteen - että: Jos joku, aliarvioi, loukkaa, vitsailee, asialla (oli se sitten mikä tahansa maan ja taivaan välillä) tai edes sanoo jonkun epäkunnioittavan sanan jotain muuta kohtaan, niin voi pojat, olen kyllä heti kärppänä valmiina aloittamaan verbaalisen sanasodan. Inhoan suunnattomasti ihmisiä, jotka luulevat olevansa kaikkien muiden yläpuolella, katsoen kaikkia muita halveksuvasti, luulevat olevansa muita parempia. Oli kysymys naisista tai miehistä, rasismista tai ulkomaalaisista, lapsista tai aikuisista, homoista tai lesboista, kaikki ovat mitä ovat. Jokainen on arvokas yksilönä, jokainen on luotu tähän maailmaan, toivottu ja odotettu, jokaisella on tehtävä. Oli se sitten maailman parannus tai selviäminen suursiivouksesta, jokainen on tärkeä. Sisälläni suorastaan kiuhuu kun kuulen kiusaamisista, rasismista, haukkumisesta ja loukkaamisesta. Miksi kiusaajat tekevät sitä, mitä he siitä saavat? Jotain suunnatonta nautintoa siitä että saa toiselle pahan mielen?



kuva



Ja takaisin aiheeseen. Naiset - ovat osa yhteiskuntaa, osa maailmaa, siskoja, äitejä, mummoja, se parempi puolisko. En voi sanoa että naisilla olisi eläminen hitusen hankalampaa, mutta on asioita, joita vain naiset voivat tehdä tai asioita jota naisille tapahtuu. Naiset ja miehet ovat siis todella erilaisia, mutta hyvin samanlaisia. Ilman toista, ei olisi toista, siis kuin jing ja jang. Molemmat tarvitsevat toista. Tätä en siis käsitä. Miehillä on varaa arvostella naisten ulkonäköä, naisten tekemisiä, kaikkea naisessa, aiheuttaen näin ollen naisille pahaa oloa ja ahdistusta. En yleistä, voivat esim. naisetkin haukkua toisiaan, mutta pointti on kuitenkin tämä. Miehet luulevat, että heillä on varaa arvostella, vittuilla ja ärsyttää mutta hei, miten se oikeasti menee. Teillä miehillä ei ole varaa sanoa sanaakaan halveksuvasti naisista! Miettikää mitä me joudumme teissä kestämään? Ainaiset poikien keskeiset ryyppäjäiset (todellisuudessa lähimmässä strippibaarissa), autojen rassaamiset ja kruisailut, epähygieenisyys, likaiset vaatteet, sotkuinen kämppä, tiskit tiskaamatta, mutta aikaa on lähteä kavereita tapaamaan. No kenelle ne työt jäävät? Vittu naisille! Jos luulitte että naisten tehtävä on palvella teitä miehiä, it's not gonna happen! Naiset ovat tasa-arvoisia miesten kanssa, ei orjia tai palvelijoita, naisilla on omat mielipiteet asioihin ja valtaa vaikuttaa. Vaikka naisen euro on hitusen pienempi kuin miesten, se ei tee miehistä mitään kaikkivaltiaita.

kuva

Ja takaisin tähän "kaverini" letkautukseen. Tämän jälkeen olikin entinen kaveri :) Miten sinä joka olet jo samaa ikä luokkaa kuin tämä "25-27" voit sanoa noin ihmisistä, josta joku voisi olla tyttöystäväsi? Tai vaimosi? Minusta tuo on äärimmäisen loukkaavaa naisten halventamista. Sinäkään et ole mikään ruusunen joten ei sinullakaan ole oikeutta sanoa noin "lajitovereistasi". Mitä helvetin väliä on sillä jos on ryppyjä? Ulkonäkö muuttuu iän myötä? Me kaikki vanhenemme! Et sinäkään jää ulkonäöllisesti siihen tai ole jäänyt (ehkä henkisesti kyllä) 15-vuotiaan tasolle. Tai jos olet niin vau. Kaikissa tapahtuu muutoksia, tulee ryppyjä, mutta ei niitäkään tule ainoastaan naisille. Miehet kaljuunuvat, tulee kaljamaha, alakerta ei enää toimikkaan, eikä naiset sitä halveksu, en ainakaan minä. Ja toivon ettei kukaan muukaan. Jokaisella on oikeus vanheta arvokkaasti ja ajallaan, mutta alle kolmekymppistä en voi millään sanoa "rupsahtaneeksi" en miestä enkä naista.



kuva



"Muista hengittää.. huoh.." Tämä aihe tekee minut todella vihaiseksi, mutta samalla surulliseksi ja ahdistuneeksi. En voi olla miettimättä maita, joissa naiset ovat todella vain orjia, lapsentekovälineitä, arvottomia - maita jossa naisia myydään, maita joissa halutaan naisista eroon! Maita joissa miehet hallitsevat, yhteiskuntaa sekä naisia, päättävät naisten asioista, naisten omat isät myyvät lapsensa avioon ja useimmiten alaikäisinä, hyvä kun edes 15-vuotiaana. Millainen "hyvinvointivaltio" Suomesta on tulossa, jos naisia ei arvosteta, jos naiset ovat vain esineitä? Mihin ylipäänsä tämä maailma on menossa, jos kukaan ei arvosta toista? Kukaan ei rakasta? Ei hyväksy? Sitä aikaa en edes halua nähdä.

Loppuun, tarkoitukseni ei ole loukata ketään, vaan avata niiden silmät, jotka tälläistä sovinista käytöstä harrastavat. Jokainen, jokainen, on kaunis, omalla tavallaan, omilla piirteillään, eikä ketään tulisi yliarvioida, haukkua, vähätellä, pelkän ulkonäön perusteella. Sisällä se aarre on.  

Vain elämää..

"Vain elämää, ei sen enempää.." Niinkö?

Kaipaan epätoivoisesti jotain muutosta arkeen, tuntuu että huonovointisena, huonosti syövänä, arjen jaksaminen on aivan mahdotonta. Kirjoitan luonnoksiin entistä huolestuttavampia postauksia, milloin aiheena kateus, huono olo ja masennus, toisinaan jokunen valonpilkahdus saattaa näyttäytyä erinäisinä onnistumisina ja hyvällä mielellä. Hmm..

Palataan takaisin aiheeseen vaikka tässä valitusaiheessa mielelläni pysyisinkin. Ruokavalio on numero 1, jos se on pielessä - on kaikki pielessä. Lähtötilanne on tämä, syön mitä on, en erityisemmin jaksa/halua panostaa ruoanlaatuun ja sorrunkin usein ostamaan valmisruokia, tai roskaruokaa. Ei siinä, rakastan ruokaa siis hyvää ruokaa, itsetehtyä ruokaa - haasteena onkin sen tekeminen. Toisinaan jaksan yllättää itseni ja tehdä aikaa vievää ruokaa helpon sijasta. Toinen ongelma - joka on valitettavaa, on se että hyvä ruoka maksaa. Ja paljon! Haluaisin todella tukea pienviljelijöitä, ostaa lihat, kasvikset, kaikki luomuna ja mahdollisimman tuoreena, tiedättehän, suoraan viljelijältä pöytään, mutta se ei käy. En voi sanoa että olisimme rahallisesti pattitilanteessa, olen vain sellainen ihminen, että haluan tililläni olevan rahaa, pahan päivän varalle. Ja mieluiten enemmän kuin muutama kymppi. Pelon sekaisin tunnelmin odotan sitä kun syksyllä työsuhteeni loppuu, eikä minulla ole aavistustakaan mitä teen. Tässähän olisi ollut aikaa harkita, pohtia ja hakea kouluihin, mutta kun mikään ei kiinnosta?

Karkkilakot, pikadietit, elämäntaparemontit, niitä on näkynyt tässä blogissa paljon. Enkä ole saanut ainuttakaan yritystä vietyä loppuun. Kuulostaa itsesääliltä, mutta poden kamalaa syyllisyyden tunnetta siitä - kuinka ensin tuuletan täällä blogissa milloin mitäkin hömpänpömppää ja muutaman päivän päästä on kaikki lupaukset menneet menojaan. Pelkään jo kirjoittamista omaan blogiini, vain siksi että joku voisi siitä alkaa minua kiusaamaan tai haukkumaan. Luen paljon isompienkin naisten blogeja, eikä heillä ole kokoaikaista syyllisyyttä omasta vartalostaan tai syömisistä. He pitävät itseään kauniina sellaisena kuin on. Miksi se minulle on niin vaikeaa? Vaikka poikaystäväni kehuisi vartaloani, väitän heti vastaan "Hitto kun oon läski!" "Säkin pitäisit musta enemmän jos oisin hoikempi." Jos syön karkkia, pitää siitä heti päästä jollekkin raportoimaan, että vitsit oon läski ja nyt pitää lähtee lenkille. En ikinä, IKINÄ, halunnut että minusta tulisi tälläinen, miksi sitten tuli?

Halusin pitää itseäni kauniina, jokaista kauniina, olivat he minkä kokoisia tahansa. Miksi minusta on tullut näin - pinnallinen? Ihan kuin ulkonäkö merkkaisi kaiken? Ihan kuin luonteella, sisäisellä olemuksella ei olisi mitään väliä. Välillä saatan katsoa itseäni peilistä ja suoraan sanottuna purskahtaa itkuun, ja vain sen takia että on saattanut kilo tulla painoon lisää. Tai että tänään PESUSTA TULLEET housut vähän kiristävät. Valitan äidilleni että olenpas päässyt lihomaan kun housut ovat pienet, ihan kuin kerjäisin sitä että joku sanoisi päin naamaa: "Ei herranjumala, ompas susta tullut pullukka, ennen kun olit niin hoikka!"

Nyt olenkin tehnyt sellaisen päätöksen, etten aio kantaa huolta painostani ja siitä että pari kiloa on tullut. Stressaamalla niitä tulee ainoastaan lisää, ei ne siitä pois lähde. Aion panostaa syömääni ruokaan, ehkä ottaa käyttöön vanhan tuttavani, kunhan tästä pääsen vauhtiin, nauttia ruoasta, pitää herkkupäiviä (ei tietenkään joka päivä, kerran viikossa korkeintaan), syödä hedelmiä ja marjoja, maistella kaikkea uutta, yritän vähentää turvottavaa viljaa, sekä alkaa kokeilemaan luonnontuotteita. Muutamia minulla onkin esittelemättä, kunhan löydän niiden hyvät vaikutukset, aion vinkata täällä blogissakin. Näitä kaikkia tietenkin kokeilen ilman mitään paineita. Jos en onnistu, en onnistu, elämä jatkuu. Tai etten koe morkkista jokaisesta syödystä karkista tai herkusta. Että voin taas jatkaa normaalia elämää, ilman mitään esittämisen tarvetta tai paremmuuden tunnetta. Ei vitsi mä oon hyvä, en ole syönyt tänää mitää, ei helkutti miten te syötte noin paljon. Se ei ole tervettä, ja pahimmillaan voisi johtaa syömishäiriöihin, joihin en todellakaan halua sotkeutua. Elämäni on muutenkin ollut vaikeaa, entä sitten jos oikeasti laskisin jokaikisen purkan kalorit, siitähän tulisi sietämätöntä.

Liikunnasta tuli jossain vaiheessa pakkomielle, joka ei ole missään vaiheessa ollut tarkoitukseni. Kuulostaa hassulta, mutta haluan että haluan harrastaa liikuntaa, haluan että olisin innostunut, jaksaisin ja saisin tuloksia. Pelkkä haluaminen ei välttämättä aina riitä. Kun on henkisesti romahtamispisteessä ei siihen päälle viiden päivän salitreenit, juoksulenkit jne. auta. Kun on oikeasti nukkunut vähän, tai surullinen tai huono päivä, salitreeni ei ehkä ole kovin viisasta. Suutuspäissäni vedän itseni piippuun, väsyn, teen liikkeitä väärin, ja tulee takapakkeja, huomatessani etten taas viikkoon ole tehnyt yhtään mitään. Kaikki liikkeet pitäisi tehdä rauhassa ja ajatuksella, hyvällä hengellä, eikä itkukurkussa niin isoilla painoilla että oksat pois. Eivät tulokset tule hetkessä - ne vaativat aikaa. Mutta sitten kun aika on kypsä, saa nauttia tuloksista. Tavoitteena (ajan kanssa) on päästä yhtä hyvään kuntoon kuin olin vuosi sitten, niin henkisesti kuin fyysisestikin.  

Ison kiitoksen haluan sanoa eräälle blogimammalle, jolta olen oppinut paljon. Kuulostaa varmaan kliseiseltä, mutta häneltä olen oppinut paljon itsestäni. Ja miten tämä on mahdollista? Koska minäkin olin  olen aika pitkälti samanlainen ja tuntuu todella epätodelliselta että netistä löytää täysin samanhenkisen ihmisen mitä itse on. Hänen tekstejään lukiessani olen - enemmän tai vähemmän pudonnut takaisin maan pinnalle. Oli ne sitten vastoinkäymisiä tai onnenhetkiä, kaikesta selvitään, kunhan katse on eteenpäin. Sydän avoinna ja hymy huulessa, tekee itselleen palveluksen, silloin vain jaksaa paremmin kuin masentuneena, elämänhalun kadottaneena.    

"Tää on kaunis päivä, oon sopivasti onnellinen!"

Kankikurssilla!

Tosiaan, meille tarjoutui ratsastuskoulullamme tilaisuus päästä kokeilemaan kangilla ratsastamista, ja tietenkin tartuimme tilaisuuteen. Kankikurssi oli pitkänäperjantaina ja kesti 12.00-15.00. Olinkin aika paniikissa perjantai aamuna, kerran olen kangilla ratsastanut ja siitäkin on aikaa vähintään se miljoona vuotta. Perille päästyämme hevoset oli jaettu valmiiksi - ja niin, Pilkku (linkki aikaisempaan, ei niin onnistuneeseen ratsastuskertaan). Tämän jälkeen olinkin aivan paniikissa. Pilkku jonka kanssa ei oikein mikään ole onnistunut, nyt sen kanssa pitäisi tehdä jotain täysin uutta ja ihmeellistä, huhheijaa. Haettiin hepat syömään ja oli teorian vuoro.

Teoriassa käsittelimme kankien rakennetta, niiden käyttöä ja vaikutusta hevoseen sekä ratsastamiseen. Ihan helppoa?
Pieni info:

Kanget tai kankisuitset ovat siis hieman muunnellut arkisuitset. Pienen lisän suitsiin tuo se, että kuolaimia kuin myös ohjia on kaksi. ns. Normaalien ohjien päässä on normaalit kuolaimet kun taas kankiohjien päässä kankikuolaimet. Kahdet ohjat pujotetaan eri sormien väleistä, suoden näille eri käyttö tarkoituksen ja ominaisuudet. Normaalia ohjaa käytetään, noh niinkuin normaalistikkin, kun taas kankiohjaa käytetään hellemmin ja kokoamiseen. Teoriassa kuulostaa helpolta, käytännössä ei niinkään.

Kuvassa kankisuitset

Pelkkä kankisuitsien laitto hevoselle tuotti hankaluuksia - eivät nekään raukat olleet tottuneet että suuhun työnnetään tolkuttomasti rautaa. Tunti - oikeastaan 1,5 h, meni paremmin kuin olisin ikinä voinut uskoa, saatika toivoa. Pilkku oli kokoajan reipas ja kuulolla, ja siitä kyllä huomasi sen että hän on tätä lajia harrastanut ennenkin. Loppua kohden meno senkuin parani, laukassakin oli koko ajan kontrolli, mikä itsessään on jo suunnaton ihme. Loppuun halusin vielä kirjoittaa kankien ja niillä ratsastamisen hyvät ja huonot piirteet.

Hyvät:

+ Suitsilla saa hevosen kuin hevosen lyhenemään ja kantamaan itsensä kauniimmin sekä ryhdikkäämmin.

+ Kankisuitsilla ratsastamista voisi suoraan verrannoillistaa pyörällä ajamiseen - kun sen kerran oppii, ei sitä hevillä unohda.

+ Kokoaikainen kontrolli säilyi ja hevonen oli koko ajan kuulolla, eikä edes yrittänyt keskittyä mihinkään muuhun

Huonot:

- Ohjia oli vaikea pitää käsissä, välillä luistivat niin että huomasi kankiohjan olevan todella löysä, välillä taas huomasi ottavansa liian tiukan ohjan. Ohjien käsiin takaisin ottaminen oli hitaampaa kuin kastematojen juoksukilpailut!

- Vaikka hevonen oli koko ajan kontrollissa ja lyhyenä, oli silti normaali ratsastus vähän hitaampaa. Pidätteiden, käännösten, asetusten tekeminen oli toooodellla vaikeaa :D

Oli kyllä todella mukava ja hyvä fiilis - tälläisillä haluan mennä useammin! Loppuun yritän laittaa videon, missä vilahtaa myös siskoni.

Tässä näkyy vähän suitsista - ja siitä kuinka pilkku päätti kuolata mun koko hupparin :D

Blogin ilme uusiutunut!

Blogi-kriisin keskellä, päätinkin ensimmäistä kertaa elämässäni yrittää (ja huom yritykseksi jäi) tehdä itse banneria! Joidenkin korvaan varmasti kuulostaa aivan peace of cakeltä, mutta minulle aivan helkutin vaikeaa. Ohjelmana käytin varmasti kaikkien tuntemaa picmonkeytä joka olikin aika helppo ohjelma (jopa minulle). Täydellistä ja eniten silmää miellyttävää banneria en tavoitellut tekeväni, vaan yksinkertaisempi harjoittelukappale sopisi aivan mainiosti. Tälläinen siis syntyi:

Mustavalkoinen, klassinen kolmen kuvan-banneri, jossa ripaus dramaattista verenpunaista. Tälläisellä yksinkertaisella bannerilla mennään kunnes parempaan banneriin saan inspistä, tai vastaavasti lukijoilta apua. ;) Muuten blogin ulkonäköön olen suht tyytyväinen, mustaa, valkoista ja harmaata, saattaa olla että fontteja tms. muuttelen mutta tälläinen blogi-ilme syntyi tällä kertaa. 

Tiedän olevani pinnallinen, mutta blogissa ensimmäisenä silmään osuus tietenkin banneri. Siksi on tärkeää että banneri on mielenkiintoa herättävä ja ulkonäköön sopiva. Näistä kummastakaan en tiedä osuiko omalla kohdallani täysin nappiin, mutta voittaa kyllä aikaisemman blogin ilmeen. Vaikka rakas siskoni edellisen bannerin minulle taituroikin, pidin bannerista todella paljon, se ei vain ollut tähän ajankohtaan kovinkaan sopivan oloinen. Lisäksi bannerin tekemisestä olikin kulunut jo puolisen vuotta, eli ei ihmekkään että alkoi vähän kyllästyttää. 

Tämä ei varmastikkaan jää vakituiseksi banneriksi, vaan aion tosiaan hioa taitojani ja yrittää tehdä vielä itselle silmään sopivamman bannerin. 

Tyttö joka pelkäsi laskettelua!



Kauhee aurinko paisto koko päivän, ja tietysti suoraan silmiin -.-



Ja tuo pitää paikkaansa! Olen siis aina pelännyt suuresti isoja rinteitä hankalineen hisseineen. Muut tytöt hinkuivat mäkeen, minä taas lähinnä pidätyin pulkkamäessä. Jollain ihmeellä sisko ja iskä saivat monia vuosia sitten minut mäkeen, hyvä kun uskalsin lasten mäkiä laskea. Lisäksi, meillä oli kirpputorilta halvalla löydetyt suoraan 80-luvulta peräisin olevat pitkät sukset. Niillä oli a.i.v.a.n mielettömän vaikea laskea, suksissa ei ollut mitään kontrollia sekä painoivat niin paljon etten jalkaa jaksanut nostaa. Näiden ansiosta kaaduinkin ties kuinka monta kertaa ja tajusin ettei laskettelu ollut yksinkertaisesti minua varten. Lisäksi nilkkani (joka murtui vuonna 2008) kipeytyi jokaisen laskettelu kerran jälkeen todella paljon, jolloin sain taas uuden tekosyyn olla laskettelematta. Joka vuosi Lapin reissulla on kuitenkin minut pakotettu mukaan mäkeen. Näistä kerroista olen nauttinut enemmän ja vähemmän, useimmiten vähemmän.

Nyt päätimmekin taas lähteä rinteeseen. Käytiin vuokraamassa kamat ja eikun hissillä ylös. Ylhäältä alaskatsoessani tuli taas pelonperhoset mahaan, mutta tiesinkin ettei millään muulla keinolla pääsisi alas kuin laskemalla. Useiden toistojen, hissisekoilujen ja pölisevien lumikekojen jälkeen tajusin, ettei homma olekkaan niin vastenmielistä kuin ajattelin. Uskaltauduin jopa punaisiin ja yhteen mustaankin rinteeseen, ankkurihissiin sekä laskemaan niin etten pysähdy joka kurvin jälkeen. On kyllä hyvä fiilis! Neljä tuntia rinteessä viihdyttiin, jalatkin toimivat todella hyvin!

Harmi että talvi täällä etelässä on jo ohi, muuten olisi voinut mennä kokeilemaan etelän rinteitä ja kenties lautaa. No ens talvena pitää olla aikaisin liikenteessä! ;) Tämän tekstin kirjoitin lomalla ollessamme. Loma postaukseen pääset täältä.

Takaisin Arkeen..!

Niin se vaan loma meni, ihan liian äkkiä, ja tänään väsyneenä, huonosti nukkuneena kohti arjen haasteita. Muutamia loma aiheisia postauksia tulen vielä julkaisemaan, kun ei tuon viikon aikana kaikkea kerennyt julkaisemaan.

No onko nyt levännyt olo? Itseasiassa olo on kuin kuolleista nousseella. Totta kai myös levännyt olo, mutta samalla todella rasittunut. Tai no onko nyt rasittunut aivan oikea sana, noh, uupunut. Loma oli nimittäin vipinää täynnä. Paljon ihanaa, hauskaa ja vieläkin hauskempaa tekemistä. Opin itsestäni tuossa viikossa paljon, yllätin itseni monessa asiassa ja voin henkisesti ja fyysisesti hyvin.

Nyt haluaisin vain kääriytyä peiton alle ja nukkua sata vuotta, ainakin. Loma postausten jälkeen blogi jää tauolle (jos maltan olla postailematta) jonka aikana yritän järkeistää blogiani, muuttaa ulkonäköä, suunnitella ja toteuttaa blogiani paremmin. Loman aikana tajusin mikä roskakori blogini on, jonne vain huoletta huoleni viskaan. Aion blogin loman aikana lukea paljon lifestyle blogeja ja ehkä poimia muutamia vinkkejä. Todella tärkeässä osassahan tietenkin ovat kuvat, jotka ovat olleet erinäisistä syistä todella huono laatuisia kännykkäkuvia. Tähän aioin yrittää puuttua ja ottaa kaikki mahdolliset kuvat järkkärilläni.

Tajusin lomaillessani kuinka tärkeässä osassa liikunta on elämässäni. Tähän aion yrittää panostaa entistä enemmän, etsiä mieleisiä harrastuksia ja panostaa ihan perus salitreenaamiseenkin. Eilen repäistiinkin poikakaverin kanssa ja mentiin pelaamaan tennistä! (Viime kerrasta taitaa olla jopa 5 vuotta). Oli kyllä todella kivaa! Ja jotain on varmaan tullut tehtyäkin, jalat ja kädet kiittää. Täytyy uskaltautua useamminkin tenniskentille.

Nyt painun elämänpohdiskeluteille, sieltä palailee toivottavasti entistä ehompi ja energisempi nainen!

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin!

Aurinko, lumi ja pikku pakkanen oikein houkuttelevat aamuiselle hiihtolenkille. Ennen sitä kuitenkin julkaisen muutamia lomakuvia. Näitä tulisi niin hirveästi yhdelle postaukselle joten päätin vähän jaotella eri postauksiin. Pidemmittä puheitta, antaa kuvien puhua puolestaan!

Kiitos blogger, anteeksi joidenkin kuvien rakeisuus.

Tunnollinen bloggaaja, hihi :')

Ja näin illat kuluvat, neuloessa. :D

Palaillaan!