Ilarin kasvu

Mun pieni silmäterä täytti tässä kuussa jo 6 kk, eli on nyt puolivuotias! Aika on mennyt todella vauhdilla ja siitä pienestä pallerosta on kehittynyt aika karismaattinen ja charmikas nuori mies. Ilari on iloinen ja reipas, jolla kuitenkin on pilkettä silmäkulmassa. Ilari on varsin huumorintajuinen kaveri ja koettelee välillä maman hermoja rankallakin tavalla. Mitään isompia tuhoja Ilari ei ole saanut aikaiseksi, välillä on pissa-alusta revittynä kotona tai vähän jostain kulmasta maistettu. Ruoalle Ilari on todella perso, söisi kyllä varmasti kaiken. Lenkilläkin Ilari tuppaa nappaamaan kaiken mahdollisen suuhunsa ja olen monta kertaa jo miettinyt jonkin kuonokopan hommaamista, ettei aivan kaikkea imuroisi.

Ilarilla on paljon koirakavereita, mutta Ilari voi alkuun olla aika arka uusia tuttavia kohtaan. Kun vähän tutustuu, alkaa leikkiminenkin kiinnostaa pikkuherraa. Assia tykkää pompottaa kun Assi on niin nössö. Ilari ei oikeastaan pahemmin hauku tai pidä muutenkaan meteliä, paitsi juuri Assia komentaessaan. Ilari on aika mamman poika, jos kotona ollessamme menen vaikka vessaan, alkaa armoton itkeminen. Hain Ilarin silloin kasvattajalta helmikuussa yksin ja vietinkin tiivisti alkuajan Ilarin kanssa kahdestaan, jolloin se vähän leimaantui minuun. 

Ilari on todella seurallinen ja tykkää nyhjätä sohvalla vaikka koko päivän. Vastakohtana Ilari on myös kova poika lenkkeilemään. Ilari jaksaa lenkkeillä vaikka kuinka monta kilometriä, eikä tee mitään stoppeja toisin kuin Assi. Ilari nukkuu hyvin yöunet, pikkuhiljaa on siirrytty siihen, että Ilari saa nukkua vieressä, ennen nukkui omassa kopassaan. 

Ilari on reilu pari kiloinen (tarkkaa painoa en tiedä, kun vaa'asta loppui patterit) ja pentukarva on vaihtunut melkein kokonaan. Ilarille ei kauhean pitkää karvaa ole kasvanut vaikka onkin pitkäkarvainen chihuahua. Lähinnä korviin on kasvanut söpöt tupsut ja häntä hieman tuuheutunut. Pesin Ilarin turkin vähän aikaa sitten ja sillä nyt sattui olemaan todella kiiltävä ja hyvännäköinen turkki kuvaushetkellä. 

Ilari n. 2 kk

Ilari 3 kk

Ilari 6 kk

Ulkonäkö on todella paljon muuttunut, pienestä möhkäleestä on kasvanut pitkäjalkainen ja lihaksikas nuori mies. Suolitukoksesta johtuen Ilarin paino tippui jonkin verran ja nyt sitä ollaan pikkuhiljaa keräilty takaisin. Ilari alkaakin nyt olla jo aivan sopusuhtainen, vielä vähän aikaa sitten oli vähän turhan hoikassa kunnossa. On ihanaa saada elämään noin persoonallinen ja rempseä kaveri, joka kyllä huomaa, milloin minulla on huono päivä tai kaipaan halikaveria. 

Ehkä onkin niin, että elän vain kerran

 
Elämä on ristiriitaista, täynnä surua, tuskaa sekä onnea, iloa ja valoa. Ehkä onkin niin, että täällä eletään vain kerran? Eikö siitä pitäisi silloin nauttia suruineen kaikkineen. Mutta eihän se tietenkään voi niin yksinkertaista olla? Eihän?
On yö, ja ajatuksia virtaa taas enemmän kuin aikoihin. Mietin menneisyyttä. Mietin tulevaisuutta. Mietin tätä hetkeä. Ajatuksia on niin vaikeaa pukea sanoiksi, mutta yrittänyttä ei laiteta. Muistoja tulvii pintaan, enkä oikeastaan edes estä niitä. On vaikeaa uskoa, että oikeasti nautin elämästä. Vielä vähän aikaa sitten en nauttinut. Nyt olen löytänyt taas sen punaisen langan, joka johdattaa läpi tämän kivisen tien. Tien johon on mahtunut paljon pettymyksiä, paljon pahaa, vihaa, kateutta. Enää ei minun tarvitse olla kateellinen tai vihata ketään. Koska viimein elämäni on mallillaan, ja viimein elämä on ihanaa. 

Vaikka en usko, että kuoleman jälkeen eläminen tyysti loppuu, herättivät nämä sanat ehkä hieman pelkoa ja ahdistusta: Ehkä onkin niin, että elän vain kerran. Kerran, ja sitten loppu. Mitä jos en ehdi toteuttaa kaikkia unelmiani, toiveita, tavotteita? Olenko sitten epäonnistunut tässä tehtävässä maanpäällä? Vai olenko niin onneton, etten pääse taivaaseen? Jos sinne on keneltäkään pääsyä?

Tällä hetkellä, vaikka ajatukset viilettävät pitkin Haadeksen tuonelaa ja toisaalla pienten Cupido enkelten luona, on hymy silti herkässä. Vaikka pitkin iltaa olen kuunnellut masentavia biisejä, eivät nekään ole minua voineet masentaa tai pilata fiilistä. Jos täällä tosiaan eletään vain kerran, on siitä kerrasta tehtävä niin ikimuistoinen kuin olla ja voi. Toteuttaa niitä asioita mistä haaveilee, sekoilla huolella, rakastua, nauttia, itkeä silmät päästä, murehtia, syödä jäätelöä koko päivä, matkustaa jonnekkin maailman ääriin, perustaa perhe, muistella vanhana teinivuosien hölmöilyä. Näitä kaikkia minä odotan elämältä, osan se onkin alkupalana jo tarjoillut.

Neulalla silmään sitä joka vanhoja muistelee, nyt elämme tässä hetkessä. Tehdään tästä ehkä ainoasta elämästä elämisen arvoinen ja siinä samalla maailmasta parempi paikka elää. Halataan, paljon ja aina. Rakastetaan vilpittömästi, aidosti ja ehdoitta. Unohdetaan, kaikki mennyt. Eletään nyt! 

Treffeillä

Kun seurustelua on kestänyt pitkään, alkaa arki olla jossain vaiheessa jopa tylsää yhdessä. Hyvä tapa on lähteä kohentamaan tulta, eli vaikkapa leffaan, syömään tai ihan vaikka yhdessä ajelemaan taikka lenkille. Meidän valintana tällä kertaa oli lähteä leffaan!

Olemme avopuolisoni kanssa olleet yhdessä nelisen vuotta, ja varsinkin seurustelun alkuaikoina hänellä oli tapana viedä minua leffaan. Viime aikoina leffaan meneminen on vähän jäänyt sekä unohtunut, mikä on aika harmillista. Sillä me molemmat pidämme elokuvissa käymisestä, herkkuineen päivineen. Leffana tällä kertaa oli Miljoona tapaa kuolla lännessä joka olikin ihan mahtavan hyvä! Molemmat saimme nauraa sydämemme kyllyydestä, ja näin pienikin teko teki kyllä hyvää parisuhteelle.

Viime aikoina kotielämä onkin maistunut enemmän kuin hyvin, liekö sitten juuri tästä hyvästä vaiheesta parisuhteessa. On mahtavaa, kun tavallaan tuntee toisen perin pohjin, sitten hän osaakin yllättää maailman suloisimmilla teoilla (esimerkiksi tämä). On se vaan niin ihanaa, kun on joku jolle voi kertoa kaiken, hyvät ja huonot asiat, hänen tuomitsematta. Pus :3

Jottei menisi yliromanttiseksi, muitakin postauksia taas tulossa. Muunmuassa muutamia uusia käsitöitä sekä ostoksia olisi esittelemättä. Lisäksi olisi tarkoitus paljastaa lisää tästä meidän kämpästä, siitä edellisestä postauksesta niin paljon pidettiin. :) Sekä tietysti kauan lupailemiani kännykän tyhjennys postauksia.

Ehdotuksia postauksista saa heitellä, toteutan mielelläni toiveita. :) Nyt menen takaisin siivoamaan, näkyillään!

Alppiruusu-puisto

Töiden jälkeen kihisin kiukusta, maha oli kipeä, väsytti, pää oli kipeä. Sanoin avokilleni, että ei ihmettele jos kiukuttelen ja sanoin painuvani nukkumaan, tai vähintään neulomaan. Avokki sanoi kuitenkin, että on yksi paikka joka varmasti saa minut paremmalle fiilikselle. Lähdimme ajelemaan ja luulin että käydään tyyliin Kaivarissa tai Hietsussa. Haagassa erään talon pihalla oli hulppeita alppiruusuja ja niitä ihastellessa avopuoliso sanoi, että juuri noita ollaan menossa katsomaan. Asenteeni oli: Niin varmaan.

Perille päästyämme olin hämmästynyt. Hän vei minut todellakin katsomaan alppiruusuja! Se oli romanttisin veto pitkään aikaan. Ja olihan se näkemisen arvoinen. Aurinko paistoi, oli lämmin, kukat kukkivat ja tuoksuivat. Lisäksi saimme niistä yhteistyöllä varsin hyvänäköisiä kuvia! :) Ja oli miten oli, hän kyllä pelasti päiväni! <3 

Mikä tekee sut onnelliseksi? ♥



Mikä tekee sut onnelliseks, tekee mut onnelliseksi



Tämä nainen on selvästi vedellyt jonkin sortin onnellisuus-pillereitä, kun hymy ei meinaa millään hyytyä. Eilen sain ihanalta Siniltä taas niin hyvälaatuisia ja ihania kuvia, että suorastaan kiljuin riemusta. Ratsastus oli siis lauantaina ja kevään viimeisen tunnin kunniaksi otettiin tuolle kerralle koulu- sekä estetunti. Orastava väsymys yritti viedä voimia, ja jo ensimmäisen tunnin puolivälissä olin aivan ryytynyt. Ensimmäiselle tunnille sainkin pikkuisen Varkun.

Varkku oli ihan kiva ja ajoittain menikin todella hyvin. Toisinaan menikin sitten pitempiäkin pätkiä "rusakkona" (eli pää pystyssä ja korvat pupun näköisesti taaksepäin taivutettuna). Lopussa alkoi tahtikin muuttua pikkuhiljaa siedettävämpään muotoon. Tehtiin perusjuttuja ja olin kyllä ihan tyytyväinen Varkkuun :)



Huhhuh :D





Söpötys ;__;



Varkkuilun jälkeen olikin vuorossa estetunti. Tällä kertaa pääsin rakastamallani tammalla pomppimaan, jolla jo nuorempana hyppelehdin kaikilla estetunneilla. Nimittäin Tepalla. Jo alkutunnista tamma oli hyvin energinen ja reipas! Kentällä oli esteitä korkeudella n. 50-60 cm ja aika pienillä käännöksillä. Mietin jo tuossa vaiheessa, etten varmasti saa Tepaa käännettyä noille esteille. Väärässä olin. Tepa oli täysillä menossa, kääntyi vikkelästi ja vaihtoi laukkojakin suorastaan ajatuksen voimalla. Voi että olin haltioissani! Sitä fiilistä ei olisi pilannut mikään! Saimme paljon kehuja ja ne Tepa myös ansaitsi. Se todisti, että ulkonäkö voi todellakin pettää!



Rakkaus ♥



Tätä ratsastus on parhaimmillaan, iloa ja onnistumista, yhteistyötä ja kommunikointia tärkeän hevosen kanssa. On se vaan paras! ♥