Kiitollinen, siunattu, onnellinen

Kuten blogihiljaisuudesta arvata saattaa, minulla on ollut kädet täynnä kohta kolmen kuukauden ikäisen pienen pojan kanssa. Meille siis syntyi 1.5. vappupäivänä maailman suloisin pieni poikanen. Tähän postaukseen avaan vähän tapahtumia ennen synnytystä, synnytyksestä sekä mitä sen jälkeen on tapahtunut.

RV 39+6

RV 40+6

27.4.2018 Viimeinen neuvolakäynti yksin
Raskausviikko: 40+6
Painonlisäys raskauden alusta: +14,4kg
Verenpaine: 110/80
Vauvan sydämensyke: 140
SF-mitta: 33,5

Niinhän siinä kävi, ettei mitään tapahtunut ennen tätä neuvolakäyntiä. Paitsi aamulla irtosi osa limatulpasta, mutta ei muuta. Olo alkoi olla jo todella tukala ja neuvolassa täti veikkasi, että taitaa mennä käynnistykseen. Närästys oli jotain aivan hirveätä, en saanut sen ansiosta oikein nukuttua ollenkaan. Sain ohjeet yliaikaiskontrollin varaamiseen.

Viimeinen masukuva RV 41+1

Elimme suht normaalia elämää, kävin vanhemmillani ja nähtiin kavereita. 29.4. illalla aloin tuntea supistuksia. Ne eivät olleet mitään sietämätömän kipeitä, mutta alkoivat olla suhteellisen säännöllisiä. Ensin 15 min välein, koko ajan tihentyen. Pian 10min välein ja sitten 7 min. Yöllä klo: 1.44 soitin Naistenklinikalle. Koska supistukset eivät olleet kipeitä, sain ohjeeksi katsella tilannetta, käydä lämpimässä suihkussa, ottaa särkylääkettä ja käyttää kauratyynyä. Ja ennen aamua, supistukset olivat tiessään.

30.4. Vappuaatto
Klo 13 varasin soittamalla ajan Naistenklinikalle yliaikaiskontrolliin, joka olisi ollut torstaina. Päivällä viiden aikoihin aloin kellottaa taas supistuksia. Niitä tuli silloin tällöin, mutta eivät olleet edelleenkään erityisen kipeitä. Oleilin kuitenkin vain kotona, nukuin kun pystyin ja muuten lepäilin. Avopuoliso kävi vaarinsa synttärikahveilla ja illalla päätimme vielä lähteä perinteiselle ajelulle stadiin. Supistukset alkoivat taas säännöllisesti ja tällä kertaa alkoi tuntua kipuakin, varsinkin selässä. Supistuksia tuli 7 min välein. Pääsimme kotiin ja supistukset olivat tosi kipeitä.

1.5. Vappupäivä
Klo: 0.35 soitin taas Naistenklinikalle. Sieltä käskettiin minun olla vielä kotona, supistuksia tuli liian harvakseltaan. Itku kurkussa kerroin asiasta avopuolisolle ja hän meni nukkumaan. Itse menin suihkuun, mutten kokenut siitä mitään hyötyä. Supistukset alkoivat olla sietämättömiä, mitkään keinoni eivät auttaneet. Klo: 3.39 soitin uudestaan Naistenklinikalle enkä suostunut enää jäämään kotiin, en vain pystynyt olla niiden kipujen kanssa. Ja saimme luvan tulla näytille! Pakkasin loput kamat sairaalakassiin ja lähdimme ajamaan. Ajomatka oli jotain aivan kamalaa, supistuksia tuli koko ajan. Klo: 4 olimme Naistenklinikalla. Ja sillä sekunnilla kun pääsin käyrille makoilemaan - supistuksia ei piirtynyt kuin muutama. Ihana kätilö sanoi sen olevan aivan tavallista, tilanne oli kuitenkin niin jännittävä ja uusi. Pian alkoi supistuksia taas tulemaan ja kätilö ehdotti lämpötyynyn käyttöä. Se sopi hyvin koska pärjäsin kuitenkin jotenkuten kipujen kanssa. Tyynyä käytin selkään, koska sinne kipu iski pahiten. Sykkeiden kuulumisessa oli ongelmia jonka takia jouduin parisen tuntia makoilemaan käyrillä. Kätilö teki sisätutkimuksen ja olin jo 3cm auki! Ja saimmekin siirron synnytyssaliin. Tässä vaiheessa kello oli 6 aamulla. Yhtäkkiä aloin jännittää synnytystä todella paljon, hetki jota on odotettu 9kk, olisi nyt käsillä. Kalvot puhkaistiin. Kipu alkoi olla aika kovaa, eikä siihen auttanut enää lämpötyyny. Pyysin kipulääkettä ja kätilö ehdotti lihakseen pistettävää kipulääkettä. Voi sitä ihanaa tunnetta kun lääke lähti toimimaan, kaikki kivut kaikkosivat! Sain nukuttua muutaman tunnin.

Kätilöiden vuoro vaihtui ja uusi kätilö oli nuori ja topakka, mutta ehdottomasti koko synnytyksen paras kätilö! Hän kyseli todella paljon ja oli kiinnostunut meistä, hänen kanssaan oli mukava jutella ja unohdin hetkeksi, että tässä kohta synnytetään. Kipulääkkeen vaikutus alkoi hälvetä ja pyysin jotain kivunlievitystä. Tässä vaiheessa mielestäni olin 3,5cm auki. Anestesialääkäri tuli ja pisti, sain spinaalipuudutuksen. Välittömästi alkoi ihoa kutittaa ja hetkeksi kivut katosivat. Kätilö laittoi oksitosiinitipan. Avopuolisoni lähti viemään koiraamme hoitoon ja kävi itse syömässä. Sain juuri nukahdettua kun huoneeseen pelmahti sekä kätilö että lääkäri. Olin aivan ulapalla kun he käskivät ensin kääntyä toiselle kyljelle ja sitten mennä nelinkontin. Sydänäänet olivat taas hävinneet. Onneksi pienellä jumpalla ne piirtyivät taas käyrille. Kätilö keskeytti oksitosiinitipan, veikkasi sen yhdessä puudutuksen kanssa aiheuttaneet äänten katoamisen. Aloin itse oksentamaan. Puudutus alkoi loppumaan mutta pärjäsin vielä suhteellisen hyvin. Yhtäkkiä iski supistus, joka ei tuntunut menevän ohi ollenkaan. Olin 6cm auki ja sain epiduraalin. Siitä en kokenut olevan mitään hyötyä, kipu tuntui edelleen voimakkaasti. Aikaa kului ja sain hetken taas nukuttua. Kätilö opasti ilokaasun käyttöön ja otin sitä alkuun aika harvakseltaan. Aloin mennä omiin maailmoihini, kuulin kätilön äänen mutten oikein ymmärtänyt mitään. Sain jossain vaiheessa vielä toisen epiduraalin eikä siitäkään oikein ollut apua. Pian olin täysin auki ja reuna hävinnyt. Kätilö sanoi että jos tunnen tarvetta ponnistaa, saisin alkaa jo hieman ponnistella.

Vuoro vaihtui enkä olisi millään halunnut että tämä kätilö lähtisi. Tilalle tuli opiskelija ohjaajansa kanssa. Aloin pelkäämään tulevaa koitosta, jonka tiesin olevan lähellä. Ilokaasua aloin käyttämään jokaiseen supistukseen ja se toimi hyvin! En tuntenut oikeastaan ponnistamisen tarvetta vaan enemmänkin sitä kuuluisaa ”kakkahätää”. Ponnistusvaihe kirjattiin alkaneeksi. Aloin ponnistella supistuksien tullessa ilokaasumaski naamalla. Vaihe tuntui kestävän tunteja, vaikka kestikin vain 26 minuuttia. Kipu ”siellä” oli aivan sietämätöntä, huusin ja kiroilin. Tuntui ettei vauva tule sieltä. Opiskelija ja kätilö päättivät tehdä välilihan leikkauksen. Ponnistin ja ponnistin kunnes pää putkahti esiin. Ja heti kun pää tuli esiin, alkoi vauva huutaa samantien. Lisäponnistuksella syntyi koko loppu lapsi ja sain hänet rinnalleni. Syntymäajaksi kirjattiin 15:40. Ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä vaikka olin rakastunut häneen jo silloin kun hän vielä masussa asusteli. Vauva alkoi hamuilemaan tissiä, mutta imetys ei vielä oikein onnistunut. Jälkeiset syntyivät ja minua parsittiin kasaan. Isä leikkasi napanuoran ja vauva pääsi pesulle, punnitukseen ja mittaukseen. Pituus 51cm, paino 3900kg ja päänympärys 35cm, pisteiksi 9/10.

♥

 Kätilöt rakastuivat meidän lisäksemme pieneen vauvaamme, eivät olleet näin ilmeikästä kaveria ennen nähneet. Saimme ruokaa jonka jälkeen sain vauvan rinnalle uudestaan. Nyt saimme ensi imetyksen onnistumaan suhteellisen hyvin. Pääsimme siitymään perhehuoneeseen, avopuolisolleni esiteltiin paikkoja. Huoneessa oli paljon parantamisen varaa, josta valitimmekin. Suurinosa lampuista ja pistorasioista eivät toimineet, kylppäristä puuttui niin saippua kuin käsidesi, eikä oikeastaan muutakaan ollut varattu. Hoitaja tuli opastamaan vauvanhoidossa, itse olin niin kipeä, etten sängystä päässyt ylös, joten avopuoliso sai hoitaa vauvaa. Sain iltapalaa ja siinä kävimme nukkumaan. Vauva herätti muutaman tunnin välein syömään.

Kengurupussissa <3

Perhehuoneessa olimme keskiviikon ja torstaina kuuden aikoihin illalla pääsimme pois. Vauvan hengitystiheyttä seurattiin tarkkaan, se oli aika tiheä. Lisäksi vauvalla oli kuumetta keskiviikkona hieman. Sairaalassa meitä kävivät katsomassa minun perheeni ja mieheni äiti. Oli ihana tunne päästä kotiin, en viihtynyt ollenkaan sairaalassa. Kotona iski pienoinen paniikki, vauva itki itkemistään enkä saanut häntä rauhoittumaan rinnalle syömään. Kyllä siinä äitikin alkoi parkumaan, kunnes avopuolisoni otti vauvan olkkariin kanssaan ja antoi minun nukkua muutaman tunnin. Sen jälkeen onnistui imetyskin paremmin. Muuten elomme lähti kotona tosi hyvin käyntiin.

Kotimatkalla

Jatkan meidän kertomustamme seuraavassa postauksessa, muuten tästä tulisi oikein maratoni postaus. Mutta summa summarum meillä on mennyt todella hyvin. Ongelmia on ollut, mutta kertoilen niistäkin myöhemmin lisää. Rakastan poikaani aivan mielettömän paljon ja hän on hyvin persoonallinen, kiltti ja rauhallinen. Palaillaan!

Rakkaudella, Jenna 

Odottavan aika on pitkä

Niinhän se on, varsinkin kun laskettuaika oli ja meni. Tosi vähän olen jaksanut blogiin kirjoitella, kotona tuntuu olevan paljon muutakin tekemistä. Lisäksi ollaan liikuttu tosi paljon, käyty eri messuilla (american car show:ssa, kevätmessuilla ja viimeisimpänä lapsimessuilla), nähty kavereita ja menty siellä ja täällä. Kirjoittelen tähän postaukseen kahdesta viimeisimmästä neuvolakäynnistä: 10.4. raskausviikolla 38+3 ja 18.4. raskausviikolla 39+4.

Nämä neuvolakäynnit ovat olleet hyvin "peruskäyntejä", eli katsottu arvot ja keskusteltu voinneista jne. Olo on ollut ihan hyvä, tosin väsymys on jotain todella kamalaa. Vauva on edelleen aivan kylkiluiden alla, enkä usko, että siitä enää laskeutuu alemmaksi. Se tekee toisinaan olon tosi tukalaksi, närästys on aivan kamalaa ja kivut kylkiluissa on raastavaa. No josko kohta se herra sieltä päättäisi tulla, täällä odotellaan jo malttamattomina!

Mittoja äitiyskortista:

10.4.2018
Raskausviikko: RV 38+3
Painon lisäys raskauden alusta: +15kg
Verenpaine: 106/84
Vauvan sydämensyke: 145
SF-mitta: 34,5

18.4.2018
Raskausviikko: RV 39+4
Painon lisäys raskauden alusta: +14,4kg
Verenpaine: 106/76
Vauvan sydämensyke: 135
SF-mitta: 34
Hemoglobiini: 116

Viimesimmällä kerralla paino oli vähän tippunut ja sf-mitta pienentynyt. Lisäksi hemoglobiini oli melko alhainen, vaikka rautaa olenkin syönyt melkein koko raskauden ajan. Se selittääkin tätä kamalaa väsymystä. Sellaista "perinteistä pesänrakennusviettiä" ei minulla missään vaiheessa ole ollut, kaikkea muuta tekemistä on ollut niin kamalasti. Ja kun olot ovat olleet mitä ovat olleet, en ole jaksanut oikein mitään ylimääräistä. Odotan jo, että pääsisin tästä masusta eroon ja saisin pienen prinssin tilalle.

Muuten ei mitään erikoista, tässä mennään päivä kerrallaan, tällä hetkellä RV 40+2. Seuraava aika neuvolaan on perjantaina, jos sitä ennen ei ole mitään tapahtunut. Itse olen syntynyt viikon yli lasketun ajan, luulen että poikanen tähtää siihen samaan. Synnytys jännittää todella paljon, mutta pelkoa olen saanut vähän hillittyä. Käsittelen synnytystä todella paljon päässäni, jolloin olen saanut vähän luottamusta ja mielenrauhaa tulevaan koitokseen. Saa sitten nähdä millä mielellä ollaan kun synnytys lähtee käyntiin!

Äitiyslomalainen

Huokaisin helpotuksesta kun jäin maaliskuun puolesta välistä äitiyslomalle - vihdoinkin aikaa laittaa kämppää ja tehdä kaikkea mukavaa! Joo aikaa on kyllä, mutta jaksaminen romahti heti kun jäin lomalle. Olen koko ajan tajuttoman väsynyt ja nukun useat päikkärit päivän aikana sekä kymmenen tunnin yöunet. Ongelmia on selän kanssa, liikkuminen hankalaa ja en jaksa kovinkaan kauaa seistä tai istua. Vauva on edelleen aika korkealla, mikä aiheuttaa närästystä entistä enemmän ja venyttää kylkiluita. Poika myös potkii ja liikkuu edelleen todella paljon, vaikka luulisi, ettei tilaa liikkumiseen ole enää kauheasti.

Kävin Porvoossa ultrassa RV 36+2, kasvukontrollissa viikko sitten. Avopuoliso lähti mukaan ja saatiinkin taas odotella yli puolituntia vaikka aika oli klo 10. Lääkärinä oli se ensimmäinen lääkäri Porvoossa, joka minua ja vauvaa tutki, se joka sai minut itkemään. Meinasin purskahtaa itkuun kun tajusin, että se on taas se. Vaikka tällä kertaa ei ultrattukkaan alateitse, painoi hän mahan päältä niin kovasti, että kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Avopuolisokin totesi, että olipas kummallinen lääkäri. Lääkärin mukaan pitkät luut olivat hyvän mittaiset, pää hieman isompi viikkoihin nähden, niinkuin viime kerrallakin todettiin. Painoarvioksi hän sai 3100g (kun taas neuvolalääkäri sai viikkoa aikaisemmin 2500g?) ja sanoi, että normaalin kokoinen ja oloinen kaveri sieltä olisi tulossa.

RV 36+3

Kirjoitan nyt samaan syssyyn myös päivää myöhemmin RV 36+3 tapahtuneesta perhetyön "kotikäynnistä". Soittelimme perheohjaajan kanssa ja sovimme, että menen neuvolaan hänen kanssaan juttelemaan, ettei hänen tarvinnut lähteä Helsinkiin päin. Juttelimme kaikesta mahdollisesta, paljon siitä kun vauva tulee maailmaan, synnytyksestä, imetyksestä ja oikeastaan aikalailla kaikesta. Perheohjaaja oli todella mukava ja todella kova höpöttämään, puolitoista tuntia saatiin kulutettua juttelemalla. Oli mukavaa päästä juttelemaan jollekkin kaikesta mitä mieleen tuli, ongelmista ja haasteista ja saada paljon niksejä ja vinkkejä. Infoa tuli kyllä niin paljon, että osa väkisinkin meni vähän ohi.

Toivon, että tässä kun vauva vähän laskeutuisi, helpottuisi olo hiukan ja saisin kaikki tekemättömät hommat tehtyä. Olisin kyllä aivan valmis jo vauvan syntymään, vaikka synnytyspelko onkin vähän taas nostellut päätään. Tai ei oikeastaan pelko, vaan jännitän synnytystä todella paljon, koska tilanne on kuitenkin niin uusi ja erilainen missä olen ollut. Loppupeleissä suhtaudun kuitenkin synnytykseen ja tulevaisuuteen positiivisesti ja luottavaisesti ♥

Neuvolalääkäri RV 35+2

Viikko neuvolakäynnin jälkeen olikin toisen ja tässä raskaudessa viimeisen neuvolalääkärin käynti. Käynti sujui hyvin, lääkäri oli sama jolla kävin viikolla 18+2, joten se olikin puolin toisin rentoa juttelua. Juttelimme synnytyspelosta ja voinneista, voin edelleen ihan hyvin, vaikka väsymys onkin ajoittain todella kova. Olen myös aika stressaantunut tästä asunnosta, tuntuu vaikka kuinka järjestelisin ja laittaisin, tulee eteen koko ajan lisää tavaroita (ja varsinkin avopuolison isovanhempien tavaroita), joista en tiedä mitä niille tekisin. No onhan tässä vielä aikaa, vai onko..?

RV 34+6

Mittoja äitiyskortista:

Raskausviikko: 35+2
Painon lisäys raskauden alusta: +14,1 kg
Verenpaine: 115/68
Vauvan sydämensyke: 130
Vauvan painoarvio: 2500g
SF-mitta: 33

Lääkäri ultrasi ja totesi, että kohdunkaula on lyhentynyt ja pehmentynyt. Minä, synnytyksen amatööri, sitten kyselin, että mitähän tämä tahtoo tarkoittaa? Lääkäri vastasi, että joo onhan sulla noita viikkoja, että kohtahan vois synnytys vaikka alkaa käynnistyä. MITÄ? Justhan vasta jäin äitiyslomalle ja tässä piti olla aikaa vaikka muille jakaa. Kohdunkaulaa oli kuitenkin vielä noin 2 ½ cm jäljellä, joten en nyt ihan odota, että tässä ja nyt alkaisi syntymään, mutta voihan se tietenkin olla mahdollista.  Lapsivettä oli kuulemma runsaasti, hän sanoi, että se voisi selittää suurehkon SF-mitan, koska itse vauva ei ole mikään suuren suuri, vaan painoarvion mukaan olisi siinä täysin normaali käyrillä. Viihtyisipä vauva masussa lähelle tuota laskettua aikaa, vaikka olo onkin tukala ja vaikea, toivoisin, että koti olisi hieman valmiimpi sitten kun vauva tulee. Kai tässä voisi alkaa sairaalakassiakin pakkailemaan..?

Vähän (tai todella paljon) alkaa jännittää, koskakohan se vauva syntyy? 

Neuvolakäynti RV 34+2

Viime viikolla oli taas neuvolakäynti, otettiin ne perusjutut ja kertoilin voinneista jne. Mulla alkoi selkä prakaamaan ja jouduinkin jäämään sairaslomalle viikkoa ennen äitiysloman alkua, muuten olen voinut ihan hyvin. Vauva on tosi korkeella, oikeastaan ihan suoraan tissien alapuolella, mikä vaikeuttaa mm. hengitystä ja aiheuttaa ihan kauheita närästyksiä. Lisäksi pieni pylly tunkeutuu kovasti kylkiluitteni väliin ja pienet nyrkit nyrkkeilevät pissarakkoon, saan kyllä todella keskittyä ettei pissat lirahda pöksyyn. Poitsu liikkuu edelleen paljon ja potkiikin, vaikka tila onkin vähentynyt huomattavasti. Mutta enimmäkseen liikkeet tuntuvat möyrimisenä.

Mittoja äitiyskortista:

Raskausviikko: 34+2
Painon lisäys raskauden alusta: +13,4kg
Verenpaine: 113/75
Vauvan sydämensyke: 130
SF-mitta: 31,5

Painoa on tullut jonkin verran, mutta minusta painonnousu on hieman hidastunut. SF-mitta menee edelleen vähän yli keskikäyrän, muttei yläkäyrillä. Olo alkaa olla aika tukala ja väsynyt, eikä asiaa auta yhtään se, että koti on edelleen aivan huiskin haiskin muuton jäljiltä. Ei vaan ole ollut aikaa tai jaksamista laittaa sitä kondikseen. Voisin nukkua vaikka koko päivän, mutta olla silti aivan kuoleman väsynyt. Pakko se on vaan jaksaa, ei pikkuista voi muuttolaatikoiden sekaankaan oikein tuoda.

Huomenna on neuvolalääkäri ja viikon päästä pääsenkin moikkaaman poikaa taas ultrassa. Yritän tämän muuttolaatikkohelvetin keskeltä kirjoittaa myös aktiivisemmin blogia, haluaisin ikuistaa kaikki nämä fiilikset ja ajatukset jonnekkin, mutta mistä saisi vähän lisää energiaa ja muutaman tunnin päivään lisää?

Baby Showerit

Aika pian plussaamisen ja raskaudesta kertomisen jälkeen heitin äidilleni ja siskolleni, että haluan kyllä sitten baby showerit! Itse en ole ikinä sellaisilla ollut, eivätkä olleet äiti tai siskokaan, joten alkuun oli vähän pimennossa, mitä baby showereilla tehdään? Itse olen lukenut muutamista showereista ja heittelin järjestäjille ideoita. Kokonaan en antanut heidän keskenään järjestellä, vaan yritin tunkea nokkaani mukaan soppaan. Ja kakun sainkin ideoida ja tehdä itse.

Oli kyllä aivan mahtava päivä, showerit oli juuri sellaiset kuin halusinkin, oli ohjelmanumeroita sekä rentoa yhdessäoloa, parhaat vieraat, herkullisia tarjottavia ja saatiin me beben kanssa aivan mahtavia lahjojakin! Ohjelmanumeroina meillä oli "vauvaveikkaus", "Tunnista vauvakuvat" ja piltin maistelua. Vauvaveikkauksessa vieraat saivat lotota sukupuolta, vauvan syntymäpäivää, painoa, pituutta ja nimeä, sekä kirjoittaa terveisensä äidille. Vauvakuvien tunnistamisessa vieraat toivat mukanaan omat vauvakuvansa ja minun tehtävänäni oli tunnistaa heidät! Eikä ollut kyllä todellakaan niin helppoa kuin miltä kuulostaa. Viimeiset kaksi menivät väärin päin, muuten arvasin kaikki oikein. Piltin maistelussa oli kuusi makua, jotka piti tunnistaa. Ja yksi vieraista saikin kaikki oikein, itse sain vain kolme :D

Herkkuja meillä oli eri makuisia pieniä piirakoita (tomaatti-mozarella, kinkku, sieni ja tonnikala), kana wrappejä, "höttösiä" eli kinkkukierteitä voitaikinasta, kakku (makuina valkosuklaa ja mustikka), bebe-leivoksia, mokkapaloja, suklaalla kuorrutettuja mansikoita ja ananaksia sekä iso kasa dippailtavia vihanneksia ja sipsejä.

Aivan ihana vaippakakku! ♥

Saan kyllä olla todella onnellinen kuinka ihania ihmisiä minulla on ympärillä, ensinnäkin oma perhe. Tiedän, että he välittävät ja ovat aina valmiita tukemaan. Välillä iskee epätoivo, miten me oikein meinataan pärjätä, mutta tiedän, että aina voin turvautua perheeseeni, jos en jaksa tai pysty. Vieraat saivat ennen showereitten päättymistä kirjoittaa "vieraskirjaan" terveisiään ja tuli kyllä niin ihania tekstejä, että itku kurkussa niitä lueskelin. Jokainen oli valmis tukemaan ja tiedän, etteivät ne ole pelkästään sanoja. Aivan mahtavaa! Kiitos järjestäjille, eli äidille ja siskolle, sekä mahtaville vieraille aivan erityisestä päivästä, jonka tulen muistamaan aina! ♥

Minun vauvani

14.2. ♥

Vaikka vauva ei vielä olekkaan masun ulkopuolella, on minulla selkeä kuva ja käsitys hänestä. Meille on siis tulossa kevät prinssi, laskettuaika on 21.4. Jos hän päättää tulla vähän laskettua aikaa aikaisemmin, olisi oinas tulossa. Mutta jos laskettuna aikana, tai jälkeen, olisi hän härkä. Ja kyllä näitä molempia vahvoja horoskooppeja on näkyvillä jo nyt. Minä sekä avopuolisomme, olemme molemmat olleet rauhallisia vauvoja ja lapsia, mutta tällä pienellä herralla tuntuu olevan koko ajan vauhti päällä.

9.10.

Jo ensimmäisissä ultrissa kätilöllä oli vaikeuksia pysyä hänen perässään, sillä pojan mielestä oli paljon mukavampaa heittää kuperkeikkaa kuin olla aloillaan mitattavana. Rakenneultrassa hän potki minua ihan taukoamatta, silloin en vielä potkuja tuntenutkaan kun tuo istukka on tuossa edessä. Pian rakenneultran jälkeen alkoi tuntumaan potkut - ei mitään kevyitä höyhenen hipaisuja, vaan kaikilla voimillaan runnomista. Jalkaa on kiva työntää masua vasten, jolloin ulkopuolelle piirtyy aivan selvä vauvan jalka. Useimmiten hän potkii niin lujaa, että koko maha heiluu puolelta toiselle, toisinaan niin kovaa, että se sattuu (kuten juuri nyt, auts).

27.11.

Hän on myös hyvin itsepäinen. Eräänkin kerran olemme yrittänyt ultrassa saada häntä suoristamaan kättä tai kääntymään, eikä hän ota pyyntöä kuuroihin korviinsakaan. Sydänääniä kuunneltaessa neuvolassa, hän tekee kaikkensa, että pääsee livahtamaan alta pois. Joka ainut kerta, kun yritän ottaa videota hänen riehumishetkestään, loppuu potkiminen siihen sekunttiin kun saan kameran auki. Ja auta armias jos pyydän häntä potkaisemaan - eihän kukko käskien laula. Vaikka en vielä tunnekkaan hänen koko persoonansa, tiedostan, että aikamoinen Vaahteramäen Eemeli siellä asustelee. Saa nähdä syntymän jälkeen, onko hän yhtään sellainen kuin olen kuvitellut. ♥

Kotikäynti RV 30+5 ja verenpaine seuranta RV 31+5

Päivä ultrauksen jälkeen olikin vuorossa kotikäynti. En tiedä onko se kaikissa kunnissa tai kaupungeissa yleistä, mutta on nähtävästi ainakin Sipoossa tapana. Siis kotikäynti ennen vauvan syntymää, hassua. No meillähän oli kaikki ihan huiskin haiskin, kun viikonloppuna alkoi muuttorumba, eikä sellaista todellista kuvaa meidän asunnosta kyllä saanut. Ilari veti hirveät hepulit uudesta ihmisestä ja jouduin räyhäävän piskin pistämään vessaan siksi aikaa (meillä kun ei muissa huoneissa ollut ovea, minkä taakse olisi tuohtuneen pikku chihun saanut). Neuvolatäti kyseli kuulumisia ja vointeja ja samalla otettiin mittauksia.

Mittoja äitiyskortista:

Raskausviikko: 30+5
Painon lisäys raskauden alusta: ei punnittu tällä kertaa
Verenpaine: 139/84
Vauvan sydämensyke: 130-140
SF-mitta: 28cm

Verenpaineet heittivät korkealle (joka ei ole minulle tyypillistä) ja tästä täti hieman huolestui. Ensimmäisellä mittauksella oli 143/84 ja toisella 139/84. Sainkin verenpaine seuranta-ajan seuraavalle viikolle neuvolaan. Muuten kaikki oli aika kivasti, SF-mittakin on siirtynyt yläkäyriltä keskikäyrälle. Kuunneltiin sydänääniä, josta pikkuinen ei ollut yhtään mielissään vaan potki minua minkä kerkesi.

Rv 31+5

Kirjoitan tähän samaan syssyyn verenpaine kontrolliajasta, joka oli tasan viikko tämän kotikäynnin jälkeen, syntymäpäivänäni!

Mittoja äitiyskortista:

Raskausviikko: 31+5
Painon lisäys raskauden alusta: +12,6 kg
Verenpaine: 120/84
Vauvan sydämensyke: 130-140
SF-mitta: 29cm

Verenpaineet eivät olleet tällä kertaa aivan niin korkeat kuin viikko sitten, mutta proteiinia löytyi pissasta 1+. Painoa on tullut aika paljon, nythän sitä vasta pitäisikin ruveta tulemaan oikein kunnolla, kun ei tuohon laskettuun aikaan ole kahta kuukauttakaan! Mahaan ei ole tullut raskausarpia, mutta reisiin on aika paljon. Siellähän mulla oli entuudestaankin, mutta nyt ne ovat oikein ilkeän näköiset.

Koska proteiinia löytyi ja alapaine ensimmäisellä mittauskerralla oli korkeampi, sain ajan vielä seuraavalle viikolle. Neuvolatäti sanoin, jos sieltä silloinkin löytyy proteiinia ja/tai verenpaineet ovat korkealla, konsultoi hän asiasta Porvoon sairaalaan.

Muuten menee ihan ok:sti, olen aika väsynyt ja närästyksen lisäksi on alkanut vaivaamaan jalkojen turvotus. Turvotusta on ollut tässä matkan varrella jonkin verran, mutta nyt iltaisin jalat ovat kuin tukit! Eikä jalkaan tällä hetkellä mene kuin jotkut ikivanhat UGGi-korvikkeet. Eli nyt seuraillaan ja saan kyllä todella tiuhaan käydä niin neuvolassa kuin Porvoossakin. Lisäksi vierailin Naistenklinikallakin taannoin, siitä kirjoittelen myös. Olen aika väsynyt tähän raskauteen, nautin tietenkin todella kovasti suurimmasta ajasta, mutta huolet ja murheet vellovat mieltä. Lisäksi työstressi on aivan mieletön tällä hetkellä, no töitä ei ole kuin vähän reilu kaksi viikkoa enää jäljellä. Tälläinen kilometripostaus tällä kertaa!

Kontrolli ultra RV 30+4

Rakenneultrassa vauvan pitkät luut (reisi ja olka) jäivät raja-arvon alapuolelle, jonka takia jouduin vielä käymään ultrassa. Ja vielä ystävänpäivänä! Päätinkin ottaa sen päivän kokonaan vapaaksi, kun tuo ultrausaikakin oli niin hassu, klo 12:30. Sain odotella vuoroani hyvän tovin, lääkäri oli myöhässä melkein 40 minuuttia. Vihdoin pääsin ultraukseen ja onneksi lääkärinä oli se mukava nainen, jolla olen kertaalleen käynytkin.

Pieni ruttunaama ♥

Aloiteltiin ja vauva potkutteli todella reippaasti tapansa mukaisesti. Lääkäri mittaili ja luut jäivät edelleen raja-arvon alle, mutta olivat kuitenkin kasvaneet viime kerrasta. Luut tulevat muuta kehitystä n. viikon perässä. Pään mitasta lääkäri sanoi sen olevan pyöreä ja kehityksessä edellä. Mutta ei kuitenkaan huolestunut, toitotti minulle, että kaikki muuten näyttää vallan hienolta. Sain kuitenkin ajan vielä ultraukseen maaliskuun lopulle.

Kystaa ei ultrauksessa näkynyt, mutta lääkäri ei uskonut että se olisi itsekseen vain hävinnyt, vaan enemmänkin jääneen kohdun taakse piiloon. Sitä seurataan sitten synnytyksen jälkeen. Painoarvioksi pieni sai jo huimat 1745g! Ei hän enää mikään aivan pikkuruinen ole, vaikka ei kyllä mikään isokaan.

Enää ei todellakaan ole pitkä aika synnytykseen, mikä alkoi taas kalvamaan mieltäni. Sen lisäksi kaikki nämä muut "ongelmat", ovat henkisesti todella kuormittavia. Mitä jos pikkuisella ei olekkaan kaikki ihan hyvin, tai ei kehity siellä niinkuin pitäisi. Muitakin vaikeuksia on alkanut ilmenemään, enemmän omassa olossani, josta kirjoittelen taas myöhemmin.

Kuulumisia

En ole tänne kerennyt kirjoittelemaan yhtään niin paljon kuin olisin halunnut, olen vielä töissä maaliskuun puoleen väliin saakka, sekä viime viikonlopun muutto on sotkenut täysin vapaa-ajan käyttöni. Mutta meille kuuluu ihan hyvää, useampi postaus on tuloillaan, olen käynyt siellä ja täällä, mutta niistä enemmän myöhemmin. Tällä hetkellä eletään raskausviikkoa 31, eli 9 viikkoa laskettuun aikaan! Hurjaa vauhtia on aika mennyt ja luulen, että tämä loppuaika varsinkin suhahtaa aivan ohi silmien. Olen voinut hyvin, kaikenlaista pientä aina löytyy, närästys vaivaa edelleen joka päivä, sekä nyt ovat ilmaantuneet turvotukset varsinkin jalkoihin.

RV 30+4

Pääsimme vihdoin ja viimein muuttamaan viime viikonloppuna meidän ihanasta kämpästä Sipoosta aivan Itä-Helsingin sydämeen. En ole mikään kaupunkilainen, vaan viihdyn paljon paremmin hieman syrjemmässä, joten saa nähdä miten taas sopeudun tuonne Helsinkiin. Vanha kämppä on melkein tyhjä ja siivous aloitettu, mutta uusi kämppä aivan kaaoksen vallassa. Muutimme siis avopuolisoni isovanhempien asuntoon heidän jouduttua palvelutaloon ja eiväthän he kaikkea omistamaansa sinnekkään voineet raahata. Joten voitte vaan kuvitella missä ne kamat on - tällä hetkellä sullottuna vauvanhuoneeseen! Siihen päälle kaikki meidän kamat, ei siellä meinaa mahtua näin iso ihminen liikkumaan. No jos pikkuhiljaa tavarat löytäisivät oman paikkansa ja kämpästä tulisi koti.

Sneak peak meidän uuteen kämppään!

Olen tosiaan vielä töissä, ihan hyvä, vaikka vähän alkaakin istuminen tekemään hallaa. Toivon, että jaksaisin olla tuonne mammaloman alkuun saakka töissä, sitten voisi hyvällä omallatunnolla jäädä kotiin ja laittaa sitä mieluiseksi. Kaikkea kivaa on edessä, mulla on torstaina synttärit ja sen kunniaksi lähdemmekin perheen kanssa Tampereelle kylpylään viikonlopuksi! Babyshowereita juhlitaan sitä seuraavana viikonloppuna, en halunnut yllätys showereita vaan että pääsen itsekkin suunnittelemaan ja leipomaan. Toki osa ohjelmanumeroista ovat yllätyksiä, niitä ovat äiti ja siskoni suunnitelleet. Paljon mukavaa on siis edessä, mutta myös lisää pelkoa ja epävarmuutta. Yritän saada kirjoiteltua vähän useammin, harmittaa todella paljon, ettei siihen ole aikaa ollut tällä hetkellä.

Vähän väsyneen näköinen mamma!

Neuvola rv 25+2

Vuoden ensimmäinen neuvola. Ja tällä kertaa olikin vähän spessumpi, nimittäin mukana oli myös isyydentunnustus. Sekä kävimme läpi yhdessä aikaisemmin täyttämääni voimavaramittarin tuloksia. Lapsen isä oli siis mukana neuvolassa ja tunnusti isyyden. Käytiin mun vointeja vähän läpi, edellisellä viikolla otin paniikissa yhteyttä neuvolatätiin, uuden vuoden päivänä sain ilmeisesti migreenikohtauksen, päähän koski ihan kamalasti ja oksensin kaiken minkä söin. Onneksi ne jäivät vain siihen yhteen päivään, mutta sen jälkeenkin olen pommittanut neuvolatätiä jo nyt alkaneista harjoitussupistuksista ja mm. runsaasta valkovuodosta. Neuvolatäti ei ollut huolissaan oikein mistään, minä nyt olen tälläinen panikoija ja parempi kysyä kuin katua.

Masu 25+4

Olen siis voinut ihan hyvin, närästys on suurin vaiva tällä hetkellä sekä se, etten saa nukuttua. Sekä tietenkin selkäkivut, maha kasvoi todella nopeasti tähän mittaansa, joka on kyllä vaikuttanut selkään. Aamupahoinvoinnit ovat lievinä tehneet comebäckin (ihanaaaaa) ja olo on välillä todella tukala. Jo nyt! Mitenhän meinaan pärjätä kun lähestytään laskettua aikaa? Juttelimme neuvolatädin kanssa synnytyspelosta (tai ylipäänsä kaikista niistä peloista mitä minulla on) ja hän laittoikin minulle lähetteen sype-kätilölle. Luulen, että on hyvä päästä juttelemaan jonkun kanssa aiheesta, vaikkei pelkoni olekkaan mikään ylitsepääsemätön. Enkä pelkää kipua, vaan pelkään, että jotain suunnittelematonta tapahtuu. Kuten kohtukuolema, hätäsektio tai vauvan kuolema synnytyksen jälkeen. Pyörittelen niin paljon noita asioita mielessäni, että se vaikuttaa olennaisesti siihen, etten pysty nukkumaan. Ja jos pystyn nukkumaan, siirtyy ne kummittelemaan painajaisiin.

Tässä mittoja äitiyskortista:

Raskausviikko: 25+2
Painonlisäys raskauden alusta: +8 kg
Verenpaine: 105/71
Vauvan sydämensyke: 135
SF-mitta: 24cm

Painoa on tullut aika paljon lisää, mikä harmittaa tietenkin. Maha pullahti todella esille melkein yhdessä yössä ja suurin kilomäärä onkin siinä. No, kiloja tulee sen verran kuin on tullakseen, mutta täytyy yrittää syödä mahdollisimman terveellisesti. Liikkuminen on hankalaa, niin sään kuin selkäkipujenkin ansiosta, joten ainoa mahdollisuus pitää kilot kurissa on katsoa mitä tulee syötyä. SF-mittakin menee yläkäyrillä. En aio lannistua, kyllä niistä kiloista varmasti pääsee synnytyksen jälkeen eroon!

Vuosi on lähtenyt ihan hyvin käyntiin, vaikka epävarmuutta töiden ja muuton kanssa on todella paljon. Paljon tehtävää, asioita sovittavana ja toteutettavana, onneksi suurin hankinta, nimittäin rattaat, on nyt done! Niihin upposi kivasti rahaa, onneksi olin säästänyt veronpalautusrahat niitä varten. Vaikka kaikki on vielä levällään, odotan niin kovasti pienen pojan saapumista maailmaan ♥

Neuvola rv 21+6

Kirjoitettu 15.12. 

Masu rv 21+0

Neuvolassa käymisestä alkaa pikku hiljaa tulla hyvin rutiininomainen juttu, vaikka saankin paniikin aikaiseksi joka kerta, että ehdinkö tehdä itsemittaukset vai en. Ja siis kertaakaan ei ole edes tehnyt tiukkaa ettenkö olisi kerennyt, purkkiin pissaamiseen, verenpaineen mittaamiseen ja painon punnitsemiseen tarvitsen ainakin puolituntia aikaa :D No onneksi voi odotellessa pelailla pokemon go:ta. Oma neuvolatätini jäi itse äitiyslomalle juuri tuosta joulukuun alusta, joten jännityksellä odotin, kenelle nyt joudun mennä. Ja vastassa olikin kaksi tätiä, uusi oma neuvolatäti ja toinen, joka oli vasta aloittanut työt tuolla ja opetteli siinä käytäntöjä. Oli hivenen haastavaa, puhua kahdelle ja vastailla heidän kysymyksiinsä. Mutta onneksi molemmat olivat mukavia, ihanaa, ei ole vielä yhtään inhottavaa kohtaamista ollut neuvolassa tai muualla (paitsi se kamala lääkäri sairaalassa, hyi).

Käynti oli tosi perus, juteltiin voinneista, mulla on enemmän ja vähemmän tukivyöstä huolimatta ollut ongelmia selän kanssa. Lisäksi jokapäiväinen närästys on todellinen riesa. Muuta ihmeellistä ei tullut esille, maha on kasvanut jo omaan silmään tosi isoksi (vaikka edelleen tulee monille työkavereille yllätyksenä, etten ole vain lihonut :D). Raskausarvilta olen toistaiseksi välttynyt, paitsi reisissä, jotka nyt ovat olleet siellä jo teinistä lähtien, nyt taas vähän tummentuen. Aloin heti rasvaamaan masua, kun se alkoi tulla esille. En siis mitenkään kammoa tai pelkää raskausarpia, niitä tulee jos tulee. Mutta jos voin jollain tapaa ehkäistä niitä, yritän tietenkin ;)

Tässä mittoja äitiyskortista:

Raskausviikko: 21+6
Painonlisäys raskauden alusta: +5,4kg
Verenpaine: 107/71
Vauvan sydämensyke: 140-150

Mulle ei ole kukaan neuvolatäti oikein kommentoinut tuota painoa ja kuinka paljon on normaalia tulla. Ensimmäisellä käynnillä kirjattiin ylös, että pelkään painonnousua tai en ehkä pelkää mutta se huolettaa. Sen takia kukaan ei ole varmaan uskaltanut sanoa sanallakaan :D Päätin siis itse kysyä, eikä neuvolatäti oikein sanonut juuta eikä jaata, toisilla tulee enemmän ja toisilla vähemmän. Viikkoihin nähden ihan normaalia tai niin ainakin antoi ymmärtää. Käveleminen sattuu ajoittain, jonka seurauksena en ole ihan kamalasti jaksanut lenkkeillä tai muutakaan. Yritän seurailla mitä tulee syötyä, mutta en jaksa stressata jos välillä herkutellaan. Multa otettiin verensokeri, joka oli hiukan laskenut. Joten rautakuurille. Kuunneltiin sydänääniä, jotka löytyivät yllättävän helposti. Tosin poitsu yritti koko ajan lähteä alta karkuun ja potki mua mielenosoituksellisesti. Ainiin kerroinko että tunnen jo potkut? Ennen rakenneultraa en oikeastaan ollut tuntenut kuin muutaman hipaisun, yhtäkkiä suoraan ultran jälkeen alkoi sellainen möyriminen, ettei tarvinnut enää miettiä onko kyseessä vauva vai joku muu :D Siitä lähtien olen saanut monoa oikein kunnolla, välillä meinaa pissat tulla housuun kun jätkä futaa just sinne. Miten noin pienellä tirpalla onkin niin paljon voimaa?

Rakenneultra 19+2

Teksti kirjoitettu 27.11.!

Ja niin koitti se päivä, kun meillä oli rakenneultra. Tätä on jännitetty ja odotettu kuin kuuta nousevaa ja nyt pääsi vihdoin ja viimein lapsen isäkin mukaan katsomaan! Meillä oli ultra 8:00 ja ultran suorittikin se ihana kätilö, joka ultrasi ihan sillä ekallakkin kerralla. Ultran alkaessa pieni oli ihan unessa (niinkuin vanhemmatkin), mutta pikkuhiljaa alkoi venyttelemään ja potkikin ihan mukavasti. Ainut vaan, etten potkuja tuolloin vielä tuntenut. Mulla kun on toi istukka edessä, se vaimentaa niin paljon potkuja.

Kätilö ei kerennyt ultraamaan kovinkaan kauaa, kun hän kysyi, että mites sukupuoli, halutaanko tietää. Katsoin avokkia ja molemmat nyökyttelimme, että kyllä me halutaan. Ja ihan varmasti oltaisi itsekkin se huomattu kuvista, siellä pikku pippeli näkyi vallan selvästi ♥  Meille on siis tulossa ihana kevät prinssi! 

Ja voitte vain kuvitella kun tää hormonihuuruinen mamma alkoi silloinkin pillittää (ihan kun jossain ultrassa en muka olisi alkanut, nyyh). Käytiin rakenteet läpi, kaikki näytti hyvältä PAITSI - vauvan pitkät luut jäivät vähän lyhyemmiksi kuin vastaavilla viikoilla muilla vauvoilla. Ja minä heikkohermoinen sain taas kunnon paniikin päälle, vaikka kätilökin yritti vakuutella, että ei varmasti olisi syytä huoleen. Mittaaminen ei onnistu millin tarkasti jne. Mutta kaikki muu näytti vallan hyvältä, pieni sai painoarvioksi 277g ja vastasi viikkoja 19+2 (tai 3 jos ymmärsin ihan oikein kätilön puheista). 

Pieni esittelee hauislihaksiaan! ♥

Jouduinkin rakenneultran jälkeen lääkärin syyniin, taas, johtuen kystasta oikeassa munasarjassa. En tiedä mitä neuvolalääkäri oikein mittaili, hän sai viikkoa aikaisemmin mitaksi kystalle 8cm ja tämä lääkäri 6cm. Valitin, että se on välillä kipeä ja säteilee alavatsaan, mutta lääkäri kuittasi sen vaan, että kaikenlaiset kivut kuuluvat raskauteen. Aha. No en jaksanut alkaa vänkäämään, he sanoivat ettei sille tehdä mitään joten fine. Aikaisempi kätilö oli pyytänyt lääkäriä vielä mittaamaan uudestaan isot luut, lääkäri tosin taisi mittailla kaiken muunkin uudestaan. Hän sai luista vähän pidemmät mitat, mutta joudun seurantaultraan vielä 14.2. ystävänpäivänä. Toisaalta ihanaa, että saan nähdä vauvaa useammin, mutta tietenkin myös pelottaa, mitä jos kaikki ei olekkaan kunnossa? Synny terveenä äidin pieni poika, se on ainoa toiveeni ♥  

Rakkaudella, Jenna 

Neuvolalääkäri rv 18+2

Kirjoitettu 20.11. 

20.11. oli mulle varattu neuvolalääkäri, jouduinkin mennä sinne yksin kun ei tuo avopuoliso päässyt mukaan. Lääkäri oli ihan mukava, vanhempi nainen ja juttu luisti ihan hyvin. Käytiin voinneista ja jaksamisesta keskutelua ja oikeastaan ihan kaikkea perusjuttuja. Otin tuossa pari viikkoa sitten yhteyttä kuntamme välinepalveluihmiselle ja kyselin onko heillä raskaana oleville selkätukia. Selkä on alkanut kiukutella ja ajattelin, että sellainen voisi auttaa. Sieltä löytyikin hyvä tukivyö ja kyllä se on vähän jeesannut. Tästä juuri puhuimme lääkärin kanssa ja hän (niinkuin minäkin) veikkasimme SI-niveliä.

Ultrauksessa pääsin taas kurkistamaan pikkuista, siellä taas jumpattiin ja touhuttiin ihan hirveästi. Mulla on istukka edessä, joten potkuja en oikeastaan vielä tunnekkaan. Kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni, kaikki näytti vallan hyvältä. Paitsi, lääkäriä huoletti tuo nesterakkula, kysta. Se oli lääkärin mukaan kasvanut jo 8cm kokoiseksi. Ja voi näin ollen olla syypää myös esimerkiksi noihin selkäkipuihin. Ja minä onneton hermoraunio googlettelin jo kaiken mahdollisen kystan puhkeamisesta tai poistosta. Itkuksihan sekin taas päättyi. Onneksi pääsen maanantaina ultraan ja lääkäriin Porvooseen, he ehkä osaavat sanoa, mitä sen suhteen tehdään. Tai ei tehdä.

Inhottava ottaa masukuvia kun kämpässä on vain ja ainoastaan yksi peili, ja sekin tuollainen puolimittainen :(

Otetaan tähän vielä äitiyskortista mittaukset:

Raskausviikko: 18+2
Painonlisäys raskauden alusta: +3,3kg
Verenpaine: 111/69

Tosiaan, maanantaina 27.11. meillä on rakenneultra! Niin se aika vaan lentää, justhan vasta plussasin. Ja ei mene kauaa kun ollaan puolivälissä. On se hurjaa. Rakenneultrassa, jos vain pystyy, haluaisin mielelläni nähdä, kumpi sieltä on tulossa. Minulla oli alussa todella vahva poikafiilis, joka pikkuhiljaa on hiipunut ja nyt jos pitäisi arvata, on sieltä tyttö tulossa. Sukupuolella ei ole mitään väliä, kunhan olisi terve! Tuota rakenneultraa varjostaa huoli tuosta rakkulasta, pelkään ettei sille tehdä mitään, eikä se lähde itsekseen pois, mutta pelkään myös mahdollisia operaatioita. Inhottavaa.

Kohta ollaan jo ajantasalla! 

Rakkaudella, Jenna 

Neuvola rv 14+5

Teksti kirjoitettu 26.10.!

Pääsin ensimmäistä ja viimeistä kertaa omalle neuvolatädilleni torstaina 26.10. Viimeistä, koska hän jää joulukuusta itse äitiyslomalle. Olisi ollut mukavaa, jos koko raskauden olisi ollut sama neuvolatäti, mutta toisaalta, nämä joilla olen käynyt, ovat molemmat olleet äärimmäisen mukavia. Lapsen isäkin pääsi ensimmäistä kertaa neuvolaan mukaan! Tein ensimmäistä kertaa itsemittaukset, mikään muu ei jännittänyt paitsi pissan stixaus (sekä painonnousu, jota pelkäsin ihan hirveästi). Tässä mittauksia neuvolakortista:

Raskausviikko: 14+5
Painonlisäys raskauden alusta: +1,6 kg
Verenpaine: 121/76 ja parin minuutin päästä 116/74 (olin kävellyt portaat ennen mittausta, tosin myös istuskellut 10 min. Yleensä verenpaineeni on todella alhainen, niinkuin edellisellä käynnillä, jolloin oli 96/69)
Vauvan syke: 143-150

(+ stixauksesta, ph 7, gluk ja prot nega)

14+6, päivä neuvolan jälkeen. 

Juteltiin siinä kaiken näköistä ja juttu luisti niin hyvin, että puolitoista tuntia siellä oltiin. Ja sain vihdoin tietää oman veriryhmäni, joka on B+! Juteltiin voinnistani, parisuhteen sekä rahatilanteesta, kaikkea yleistä. Saimme kysellä kaikkea mitä mieleen tuli, juteltiin itse synnyttämisestäkin vaikka sinne onkin vielä aikaa. Itse olen voinut paremmin, kokoaikainen pahaolo on helpottanut hieman, mutta sen tilalle on riesaksi tullut närästys, selkäkivut, turvotus ja ummetus.

Olen miettinyt paljon masennustani ja sitä voiko se heijastaa vauvaan. Kaikki vauva-ajatukseni olen pitänyt positiivisina, silitellyt masua, jutellut ja laulanut hänelle ja hykerrellyt niin sisäisesti kuin ulkoisesti vauvalle. Vaikka masennuksen suhteen on ollut todella tasainen ja hyvä jakso, pelkään todella paljon raskausajan tai synnytyksen jälkeistä masennusta. Tai pelkään etten rakastu lapseeni heti kun hänet nään. Vaikka tiedän, että rakastun. Rakastan häntä jo nyt aivan valtavasti.

Oma jaksaminen pelottaa myös. Sain töissä jatkoa ainakin tammikuun lopulle, silloin olen ollut yhtäjaksoisesti 10 kk töissä, ilman lomia. Alunperin toivoin vielä (tai no tällä hetkellä toivon edelleen, ehkä), jatkoa vielä maaliskuulle asti, jolloin saisin jäädä mammalomalle. Olla kuukauden lomalla jonka jälkeen alkaisi vauva-arki. Näin olisi fiksuinta, jos ajattelee vain rahan kannalta. Oman jaksamisen taas ei välttämättä (tai ei sitä tiedä kuinka hyvässä kunnossa sitä silloin on). No, näitä asioita kerkee jumpata edes takaisin, tuonne tammikuullekin on vielä pitkä aika. Pääasia on, että saan nauttia tästä kasvavasta pienestä pallerosta, tehdä vähän jo hankintoja ja ottaa kaikki ilo irti siitä, kun ei vauva vielä ole täällä. Mielummin kyllä ottaisin palleroisen syliin vaikka heti <3

Rakkaudella, Jenna 

Sikiöseulonta part 2.

Tämä teksti kirjoitettu 9.10. toisen sikiöseulonnan jälkeen. 

Kun sikiö oli siinä edellisessä sikiöseulonnassa niin pieni, ettei pystynyt katsomaan esimerkiksi niskaturvotusta, sain uuden ajan 9.10. Aamu oli ihan kauhea, menin Mäntsälään sunnuntaina vanhemmilleni yöksi. Assilla alkoi juoksu ja Ilari kävi lievästi sanottuna kuumana. No, yöksi laitoimme Assin Juulin huoneeseen ja Ilarin oli tarkoitus nukkua mun tai vanhempien vieressä. Ja mitä vielä - Ilari piipitti koko yön Juulin huoneen oven ulkopuolella. Laitoimme Ilarin kuljetusboxiin, jos se siitä rauhottuisi. Ilari itki ja rynkytti kuljetuslaatikon ovea vuorostaan. Ja saldoksi taisi tulla jopa 2 tuntia unta sinä yönä. Ja aamulla ei naurattanut. Itkua vääntämällä pääsin sängystä ylös ja kaatosateessa ajamaan äidin ja siskon kanssa Porvooseen.

Kyllä se iloksi muuttui kun taas sai katsella pikkuista. Tällä kertaa sai siskoni tulla mukaan katsomaan, nuo meidän ultra ajat oli tosi hölmöt, eikä siksi avopuolisoni päässyt mukaan. Kätilö sanoi, että vauveli oli nukkumassa ultrauksen alkaessa, mutta heräsi pian ja alkoi vetää oikein kunnon aamujumppaa, venytellen ja heittäen kuperkeikkaa. Siinä ei meinannut kätilö pysyä perässä. Kävimme ruumiinosat läpi, eikä kätilö löytänyt mitään normaalista poikkeavaa, onneksi. Niskaturvotusta pikkuisella oli 1,1mm, kun hälyttävä raja on 3mm. Eli tästäkään en jaksa stressata. Pienen huima pituus päästä peppuun oli jo 5,8cm! Hurjasti on kasvanut vajaassa kahdessa viikossa. Ja vastasi siis viikkoja 12+2 ja laskettuaika olisi edelleen 21.4.

Sitten asiaan, joka saa tämän stressaajan mahan kouristelemaan. Edellisessä (siis ensimmäisessä) ultrassa löytyi nesterakkula eli kysta oikeasta munasarjasta. Se oli vähän kasvanut, ohut reunainen ja monilokeroinen. Jouduin samantien lääkärin syyniin ja alatie ultraukseen. Lääkäri pelotteli jo endometrioosilla ja ties millä, eikä välittänyt vaikka itkua tässäkin vaiheessa tuhersin. Ja runnoi "sinne" sillä ultraustikulla, että edelleen tunnen sen "siellä" vaikka päiviä onkin kulunut. Jouduin sitten taas verikokeeseen ultrauksen jälkeen ja nyt odotellaan tuloksia, sekä rakkulasta että jos kromosomi testi hälyttää. Jos ei hälytä, tulee kotiin kirje, että kaikki hyvin! Toivon todella tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa..

Ikävä lääkäri sai aikaan sellaiset kivut juuri munasarjassa, etten tiennyt miten päin olisin. Liitettynä mukaan väsymys, oksensin pitkästä aikaa (taisi taukoa olla jopa viikko) koko sen illan ja seuraavan aamun. Ensimmäistä kertaa meinasin oksentaa autoon, ja juuri ja juuri sain auton pysäytettyä tienvarteen ja penkalle oksentamaan.

Sormet ja varpaat ristiin, että pikkuisella on kaikki hyvin ja tuo nesterakkula ei olisi vakava, eikä vaatisi esim leikkausta! Uutta ultra-aikaa odotellessa ja pääsenkin ensimmäistä kertaa tapaamaan oikean neuvolatätini 26.10.!

Ja pakollista masukuvaa, viikko ultran jälkeen eli 13+2 

Minua puistattaa edelleen tuo lääkäri, vaikka työtään hän kai vaan teki. Hänen mukanaan oleva opiskelija yritti rauhoitella minua, kun lääkäri taas heitti vettä myllyyn endometrioosilla ja ties millä. Mutta onneksi sain taas nähdä pikkuisen, se pelastaa kyllä päivän kuin päivän. 

Rakkaudella, Jenna 

Sikiöseulonta

Kirjoitettu 27.9., jolloin olin ensimmäisessä ultrassa!

Olin keskiviikkona ekaa kertaa ultrassa Porvoon sairaalassa, sikiöseulonnassa. Olin aivan paniikissa, vaikka mukaan lähtikin äitini ja siskoni. Avopuoliso oli töissä, eikä sen takia päässyt mukaan, minä taas otin päivän palkattomaksi. Minulla oli ihana ultraaja, joka sai kyllä jännityksen katoamaan kauas pois. Kaikki oli niin uutta, etten ennakkoon tajunnut edes napakorua ottaa pois. No siinä sitten pötköttelin ja sainkin ensimmäisen kerran nähdä mun vauvan!

Hetken katsottuaan ultraaja totesi, että vauva on pienempi kuin oletettu 12+2. Hän mittaili pikkuisen, jonka hurja mitta oli 37mm päästä peppuun, joka siis vastaa viikkoja 10+4. Minulla oli nuo viimeiset menkat todella epämääräiset, ja olivatkin viikon välein, eikä siksi neuvolatätikään oikein tiennyt millä viikolla oikeasti mentäisiin. Koska viikkoja on vasta noin vähän, ei varsinaista sikiöseulontaa pystytty vielä tekemään. Sainkin ajan 9.10. tuohon oikeaan seulontaan, toivottavasti pikkuinen on kasvanut siihen mennessä hurjasti!

Joten tulevaa neuvola-aikaa, jonka piti olla 3.10. laaja terveystarkastus, jouduttiin siirtämään 26.10. Myös laskettuaika odotetusti siirtyi 21.4. Ultrassa minulta löydettiin oikeasta munasarjasta n. 2cm kokoinen nesterakkula, jonka ultraaja kävi näyttämässä lääkärille. Lääkäri sanoi, ettei huolestuisi siitä, reunat olivat ohuet.

Oli se kyllä mieletöntä nähdä oma vauva ekaa kertaa, miten joku niin pieni voi olla niin ihmisen näköinen? Maailman suloisin pieni pikkuinen, äidin rakas ♥

Laskimme siis neuvolatädin kanssa väärin raskausviikot. Olin jo ehtinyt käydä aikoja sitten verikokeissa tuota sikiöseulontaa varten, joten niissä jouduin käymään heti paikan päällä uudestaan. Tälläinen piikkikammoinenkin alkaa pikku hiljaa tottumaan, tuntuu, että koko ajan saavat olla ottamassa verta. Ultra oli kyllä ehdottomasti neuvolakäyntiä sykähdyttävämpi, siellä se vaan kasvaa, niin pieni rakas, jota olen niin kauan odottanut. ♥

Rakkaudella, Jenna 

Neuvolaa, paniikkia ja kipuja

Kirjoitettu 1.9., ensimmäisen neuvolan jälkeen. 

Sekä sitä ihanaa 24/7 pahaa oloa, tietenkin! Sitä kuuluu minun raskauteeni. Väsyttää, välillä voisi ahmia ruokaa, toisinaan kaikki ällöttää. Ostan kaupasta jotain, jota on tehnyt mieli koko päivän, menen kotiin ja alan syödä, pelkkä hajukin saa voimaan pahoin. Paha olo on kyllä läsnä aivan joka hetki ja koko ajan pitäisi olla syömässä jotain pientä, ettei oksenna. Edes pieni hetki ilman pahaa oloa, kiitos! Selässä ja lonkassa on jonkin verran ollut kipuja, mutta niitä on ollut jo ennen raskauttakin ihan kiitettävästi.

Kävin rv 8+4 (oikeasti siis raskaus ei ollut noin pitkällä, laskettiin se väärin neuvolassa niiden "ensimmäisten menkkojen" mukaan) ekaa kertaa neuvolassa, ja voi pojat se jännitti ihan hirveästi. Kaikki oli uutta, vaikka olenkin vuosia lukenut vauvablogeja, en silti osannut olettaakaan, millaista on itse olla neuvolassa. Oma neuvolatätini oli sairaana, joten sijaiseksi sain ihanan nuoren hoitajan, joka oli hyvin kannustava ja topakka. Voi kumpa olisin saanut hänet omaksi neuvolatädikseni. Kävimme todella nopeasti asioita läpi, vastailin kysymyksiin, kävimme katsomassa neuvolan tilat ja näytteenottovessan ja siinä se oli. Ja minä onneton luulin, että olisivat jo ultranneet :D Noh, seuraavana vuorossa labrakokeet ja sitten olisikin meille se eka ultra!

Eilen, rv 9+0 oli alkkareihin tullut pieni pisara vaaleanpunaista verta, sain tietenkin kauheen paniikkikohtauksen, että nyt se menee kesken. Myöhemmin oli tullut myös tummempi läikkä ja sitten ei mitään. Yritin epätoivoisesti ottaa yhteyttä neuvolaan, jossa molemmat tädit olivat poissa. Googlettelin jo kaikki mahdolliset, ja äitille itkua tihrustin, että nyt menee kesken. Eilen illalla ja tänä aamuna alkkareissa oli ruskea läikkä (luultavasti vanhaa verta) ja huokaisin vähän helpotuksesta. Tänään sain neuvolatädin kiinni ja hän vakuutteli pienen tiputtelun kuuluvan hommaan. Nyt katsellaan, sormet ja varpaat ristissä, että pieni pitää tarrasukilla kiinni, eikä lähde masusta minnekkään!

Olen todella kova panikoimaan ja sainkin aikamoisen paniikkikohtauksen tuosta pienestä vuodostakin. Monesta muustakin asiasta on tässä raskaudessa tullutkin panikoitua, jotenkin on niin kiintynyt tuohon pieneen, ettei millään haluaisi sitä menettää. Ja toivottavasti ei tarvitsekkaan, kumpa kaiki menisivät loppuun asti hyvin <3 

Rakkaudella, Jenna 

Paksusti

Kirjoitettu 31.8., eli vain pari päivää plussauksen jälkeen! 

Kirjoitan nämä tekstit jo ennakkoon, koska haluan muistella myöhemmin miltä tuntui saada tietää olevansa paksuna! 16-vuotiaana kadehdin teiniäitejä, heidän suloisin raskausmasujaan ja olin valmis omasta mielestäni vaikka heti hankkimaan lapsia. Pelästytin tieheni ensimmäisen poikaystävänikin kun puhuin lapsista ja kuinka ainakin haluan kolme! Aikaa kului, tapasin nykyisen mieheni ja lasten hankinta on ollut ajatustasolla jo kauan, tosin jos avokilta kysytään, hän vastaa, että "joo, kymmenen vuoden päästä". Olen kipeillyt vauvakuumeen kanssa ja meinannut tulla aivan hulluksi, neulonut vauvajuttuja, touhuillut serkun 1-veen (nyt jo 2-veen) kanssa aivan innoissani ja nuuskutellut vastasyntyneitä. Lukenut vauvablogeja ja haaveillut omasta vauvamasusta. Noh, vähään aikaan en ihan niin pakonomaisesti ajatellut asiaa ja tehtiin nuorten ihmisten asioita, ryypiskeltiin ja pidettiin hauskaa. Joku kuitenkin varoitteli jossain mielen syövereissä, että nyt kannattaisi ottaa ihan iisisti. Lauantaina, 26.8. olin tehnyt kolme kakkua avokin serkun ja hänen miesystävänsä kolmekymppisjuhliin ja aattelin palkita itseni muutamalla drinkillä. Ei ehkä olisi kannattanut.

Aamulla heräsin hirveään oloon. Mietin, etten todellakaan juonut niin paljon, että mikään vuosisadan darra olisi odottamassa vastassa aamulla. Autoon meinasin oksentaa, onneksi ehdin ulos ja laatoittamaan jonkun kerrostalon pihalle :D Sanoinkin kavereillemme, etten ikinä oksenna darrassa. Pääsimme kotiin ja olin kuoleman väsynyt. Ja neljältä lähtö tallille. Kaikki sujui niinkuin ainakin. Maanantai aamulla 28.8. tein raskaustestin. Olen siis elämäni aikana tehnyt miljoona raskaustestiä kaikkien näyttäessä negatiivistä ja niin myös odotin tältä. Ja pam, kaksi viivaa pamahti tikkuun alta aikayksikön. Siinä vaiheessa en tiennyt itkeäkkö vai nauraa. Kädet täristen lähdin ajamaan töihin, josta vasta ilmoitin avopuolisolleni. Tämä raskaus oli kyllä totisesti yllätys, olenhan popsinut minipillereitä melkein kaksi vuotta. Ilmoitin avokille, etten ole tekemässä aborttia, oli hän mukana masun kasvattelussa tai ei. Ja ainakin toistaiseksi haluaa jatkaa niinkuin ennenkin ja osallistua raskaus- ja vauva-arkeen yhtenä perheenä!

Olin aivan paniikissa ja epätoivoinen, soittelin neuvolaan, sain kiinni yhden neuvolatädin ja varailimme neuvola-aikaa perjantaille (1.9. eli huomenna!), juttelimme niitä ja näitä ja mietimme koska viimeiset menkat mahtoivat olla. Kiitos epäsäännöllisten menkkojen, se on todella haastavaa. Satavarmasti yhdet menkat olivat 1.7.-10.7. ja 17.7.-21.7. (joka saattoi olla vaan kiinnittymisvuotoa), jos viimeiset menkat tosiaan olivat 1.7.-10.7., olisin jo raskausviikolla 8 +! (Tähän väliin, en oikeasti ollut rv 8+, vaan jotain lähempänä 6+) Mietinkin ääneen neuvolatädille, että viime viikolla (21.8.-27.8.) olin todella huono vointinen koko viikon, ajattelin vain, että olin tulossa kipeäksi. Samalla rintoja alkoi aristaa, no se ei ole mitään uutta, aina menkkojen yhteydessä ovat pirun kipeät ja kosketusarat. Mutta se ihmetti todella, että nännipihat olivat suunnattoman suuret! En kuitenkaan silloin jäänyt sen enempää miettimään asiaa.

No kohta ollaan neljä päivää raskaana, siis tiedostaen sen, ja aikamoista vuoristorataa on tämä ollut. Olen koko ajan huonovointinen, mahaa turvottaa ja selkäkivut ovat tuskaa, mutta kyllä tästä pahoinvoinnistakin nauttii, kun tietää mikä palkinto odottaa, jos kaikki sujuu hyvin! Meillä on siis ensimmäinen neuvola-aika huomenna, odotan sitä jo malttamattomana! Kirjoittelen siitä sitten, mitä siellä sanotaan. Sanomattakin selvää, että tämä pieni salaisuus mullisti elämäni aivan kertarysäyksestä, kaikki pitää suunnitella aivan uusiksi. Olen töissä vielä ainakin syyskuun loppuun, mitä sen jälkeen? (Onneksi sain jatkoa ainakin tuonne tammikuun loppuun asti!) Kaikki ratsastukset, pystynkö käymään vuoden loppuun asti? (Ei, sen lopetin heti kun sain tietää olevani raskaana.) Muutto, pääsemmekö muuttamaan kuinka pian isompaan asuntoon (joka meillä on siis jo, mutta remontoinnissa), mieluiten ennen kuin olen viimeisilläni. Mutta päälimmäisenä tietenkin, miten selviämme rahallisesti. Lohdutan itseäni sillä että, hyvin kaikki muutkin ovat selvinneet, varsinkin nuoret äidit/pariskunnat. Eiköhän mekin selvitä! :)

Tämä teksti siis kirjoitettu 31.8., muutama päivä plussauksen jälkeen ja epätietoisuus, kysymykset jne. paistaakin tekstistä läpi. Tämä oli ensimmäinen kirjoitus, mitä olen aiheesta luonnoksiin kirjoittanut. Julkaisen taas mahdollisimman pian lisää näitä alkuvaiheen tunnelmia!

Rakkaudella, Jenna 

Isoja uutisia

Olen niin monta kertaa halunnut tulla kertomaan teille kaikesta tästä, mitä minulle on viimeisten kuukausien aikana tapahtunut. Mutta joku pääkopassani on jarruttanut asiaa. Nyt on kuitenkin aika paljastaa teillekkin ja alkaa elämään tätä asiaa myös blogin kautta.

Elokuun vikana viikonloppuna tein täyttähäkää kakkuja avopuolison serkun ja hänen poikaystävänsä kolmekymppisiin ja olin todella nuutunut. Mihin en sinänsä kiinnittänyt mitään sen kummempaa huomiota, olinhan valvonut leipoessa kahteen edellisenä yönä. Itse synttäreissä olin aikaisemmin sanonut, että voin olla kuskina. Synttärisankari ja muut vieraat saivat kuitenkin ylipuhuttua ja otin muutaman drinksun siinä illan aikana. Ja aamulla, oli hirvein darra, mitä koskaan olen kokenut. Oksensin melkein kaverimme autoon enkä edes tiedä millä tahdonvoimalla selvisin kotiin asti. Ja nukkumaan. Ja iltapäivällä tallille. Olo oli jo parempi, mutta ihmettelin ihan kamalasti miten niin huono olo tuli muutamasta drinkistä.

Mietin pääni puhki ja seuraavana aamuna, maanantaina, tein raskaustestin. Olen tehnyt niitä lukemattomasti vauvakuumeillessani tai ihan vaan varmistukseksi, enkä jotenkin ajatellut, että se näyttäisi mitään muuta kuin negatiivista. Olihan minulla minipilleritkin käytössä! Ja arvatkaa vaan mitä se näytti - elämäni ensimmäinen positiivinen raskaustesti.

Siitä hetkestä alkoi välittömästi onnellinen hykertely, mutta valitettavasti myös koko päivän kestävä oksentaminen ja pahoinvointi. Minulle ei abortti ollut vaihtoehto ja näin ilmotin avopuolisolleni. Hän mietti oman aikansa ja päätti olla mukana niin raskausajassa kuin vauva-arjessakin. Olen kirjoitellut luonnoksiin kaikki tähän raskauteen oleellisesti liittyvät tunteet, mitä on tapahtunut ja missä olen käynyt jne ja aionkin julkaista niitä pikkuhiljaa teille, jotta päästäisiin yhdessä elämään tätä nykyhetkeä. Ja pahoittelut niille, joita aihe ei kiinnosta, tulee blogi kääntymään täydellisesti odotus- ja vauvablogiksi. Koska se on vain se asia tällä hetkellä, joka pyörittää minun elämääni. Totta kai teen paljon muutakin, mutta se on asia joka on päälimmäisenä mielessä illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä herätessä.

Tässä pieni ensimmäisessä ultrassa raskausviikolla 10+4

Tänään eletään raskausviikkoa 17+3 ja tähän mennessä olen päässyt katsomaan palleroa ultraan kaksi kertaa. Hän vaikuttaa todella liikkuvaiselta ja energiseltä, eikä kätilö meinannut pysyä ultralla pienen perässä. Ja meillä on molemmilla kaikki nyt aivan hyvin, pahoinvointi on väistymässä ja pieni kasvaa ja kehittyy hienosti. Muutama asia on varjostanut raskautta ja saanut minut pelkäämään, mutta ne selviävät myöhemmin.

Tälläistä elämänmullistavaa postausta tällä kertaa, alan purkamaan teille pikkuhiljaa ihan niistä ensimmäisistä ajatuksista aina tähän päivään asti fiiliksiä, tunteita, vointeja ja kaikkea mahdollista niin neuvolakäynneistä ultrauksiin ja kaikkeen muuhun. Siihen asti, näkemiin! <3

Rakkaudella, Jenna