Odottavan aika on pitkä

Niinhän se on, varsinkin kun laskettuaika oli ja meni. Tosi vähän olen jaksanut blogiin kirjoitella, kotona tuntuu olevan paljon muutakin tekemistä. Lisäksi ollaan liikuttu tosi paljon, käyty eri messuilla (american car show:ssa, kevätmessuilla ja viimeisimpänä lapsimessuilla), nähty kavereita ja menty siellä ja täällä. Kirjoittelen tähän postaukseen kahdesta viimeisimmästä neuvolakäynnistä: 10.4. raskausviikolla 38+3 ja 18.4. raskausviikolla 39+4.

Nämä neuvolakäynnit ovat olleet hyvin "peruskäyntejä", eli katsottu arvot ja keskusteltu voinneista jne. Olo on ollut ihan hyvä, tosin väsymys on jotain todella kamalaa. Vauva on edelleen aivan kylkiluiden alla, enkä usko, että siitä enää laskeutuu alemmaksi. Se tekee toisinaan olon tosi tukalaksi, närästys on aivan kamalaa ja kivut kylkiluissa on raastavaa. No josko kohta se herra sieltä päättäisi tulla, täällä odotellaan jo malttamattomina!

Mittoja äitiyskortista:

10.4.2018
Raskausviikko: RV 38+3
Painon lisäys raskauden alusta: +15kg
Verenpaine: 106/84
Vauvan sydämensyke: 145
SF-mitta: 34,5

18.4.2018
Raskausviikko: RV 39+4
Painon lisäys raskauden alusta: +14,4kg
Verenpaine: 106/76
Vauvan sydämensyke: 135
SF-mitta: 34
Hemoglobiini: 116

Viimesimmällä kerralla paino oli vähän tippunut ja sf-mitta pienentynyt. Lisäksi hemoglobiini oli melko alhainen, vaikka rautaa olenkin syönyt melkein koko raskauden ajan. Se selittääkin tätä kamalaa väsymystä. Sellaista "perinteistä pesänrakennusviettiä" ei minulla missään vaiheessa ole ollut, kaikkea muuta tekemistä on ollut niin kamalasti. Ja kun olot ovat olleet mitä ovat olleet, en ole jaksanut oikein mitään ylimääräistä. Odotan jo, että pääsisin tästä masusta eroon ja saisin pienen prinssin tilalle.

Muuten ei mitään erikoista, tässä mennään päivä kerrallaan, tällä hetkellä RV 40+2. Seuraava aika neuvolaan on perjantaina, jos sitä ennen ei ole mitään tapahtunut. Itse olen syntynyt viikon yli lasketun ajan, luulen että poikanen tähtää siihen samaan. Synnytys jännittää todella paljon, mutta pelkoa olen saanut vähän hillittyä. Käsittelen synnytystä todella paljon päässäni, jolloin olen saanut vähän luottamusta ja mielenrauhaa tulevaan koitokseen. Saa sitten nähdä millä mielellä ollaan kun synnytys lähtee käyntiin!

Baby Showerit

Aika pian plussaamisen ja raskaudesta kertomisen jälkeen heitin äidilleni ja siskolleni, että haluan kyllä sitten baby showerit! Itse en ole ikinä sellaisilla ollut, eivätkä olleet äiti tai siskokaan, joten alkuun oli vähän pimennossa, mitä baby showereilla tehdään? Itse olen lukenut muutamista showereista ja heittelin järjestäjille ideoita. Kokonaan en antanut heidän keskenään järjestellä, vaan yritin tunkea nokkaani mukaan soppaan. Ja kakun sainkin ideoida ja tehdä itse.

Oli kyllä aivan mahtava päivä, showerit oli juuri sellaiset kuin halusinkin, oli ohjelmanumeroita sekä rentoa yhdessäoloa, parhaat vieraat, herkullisia tarjottavia ja saatiin me beben kanssa aivan mahtavia lahjojakin! Ohjelmanumeroina meillä oli "vauvaveikkaus", "Tunnista vauvakuvat" ja piltin maistelua. Vauvaveikkauksessa vieraat saivat lotota sukupuolta, vauvan syntymäpäivää, painoa, pituutta ja nimeä, sekä kirjoittaa terveisensä äidille. Vauvakuvien tunnistamisessa vieraat toivat mukanaan omat vauvakuvansa ja minun tehtävänäni oli tunnistaa heidät! Eikä ollut kyllä todellakaan niin helppoa kuin miltä kuulostaa. Viimeiset kaksi menivät väärin päin, muuten arvasin kaikki oikein. Piltin maistelussa oli kuusi makua, jotka piti tunnistaa. Ja yksi vieraista saikin kaikki oikein, itse sain vain kolme :D

Herkkuja meillä oli eri makuisia pieniä piirakoita (tomaatti-mozarella, kinkku, sieni ja tonnikala), kana wrappejä, "höttösiä" eli kinkkukierteitä voitaikinasta, kakku (makuina valkosuklaa ja mustikka), bebe-leivoksia, mokkapaloja, suklaalla kuorrutettuja mansikoita ja ananaksia sekä iso kasa dippailtavia vihanneksia ja sipsejä.

Aivan ihana vaippakakku! ♥

Saan kyllä olla todella onnellinen kuinka ihania ihmisiä minulla on ympärillä, ensinnäkin oma perhe. Tiedän, että he välittävät ja ovat aina valmiita tukemaan. Välillä iskee epätoivo, miten me oikein meinataan pärjätä, mutta tiedän, että aina voin turvautua perheeseeni, jos en jaksa tai pysty. Vieraat saivat ennen showereitten päättymistä kirjoittaa "vieraskirjaan" terveisiään ja tuli kyllä niin ihania tekstejä, että itku kurkussa niitä lueskelin. Jokainen oli valmis tukemaan ja tiedän, etteivät ne ole pelkästään sanoja. Aivan mahtavaa! Kiitos järjestäjille, eli äidille ja siskolle, sekä mahtaville vieraille aivan erityisestä päivästä, jonka tulen muistamaan aina! ♥

Kotikäynti RV 30+5 ja verenpaine seuranta RV 31+5

Päivä ultrauksen jälkeen olikin vuorossa kotikäynti. En tiedä onko se kaikissa kunnissa tai kaupungeissa yleistä, mutta on nähtävästi ainakin Sipoossa tapana. Siis kotikäynti ennen vauvan syntymää, hassua. No meillähän oli kaikki ihan huiskin haiskin, kun viikonloppuna alkoi muuttorumba, eikä sellaista todellista kuvaa meidän asunnosta kyllä saanut. Ilari veti hirveät hepulit uudesta ihmisestä ja jouduin räyhäävän piskin pistämään vessaan siksi aikaa (meillä kun ei muissa huoneissa ollut ovea, minkä taakse olisi tuohtuneen pikku chihun saanut). Neuvolatäti kyseli kuulumisia ja vointeja ja samalla otettiin mittauksia.

Mittoja äitiyskortista:

Raskausviikko: 30+5
Painon lisäys raskauden alusta: ei punnittu tällä kertaa
Verenpaine: 139/84
Vauvan sydämensyke: 130-140
SF-mitta: 28cm

Verenpaineet heittivät korkealle (joka ei ole minulle tyypillistä) ja tästä täti hieman huolestui. Ensimmäisellä mittauksella oli 143/84 ja toisella 139/84. Sainkin verenpaine seuranta-ajan seuraavalle viikolle neuvolaan. Muuten kaikki oli aika kivasti, SF-mittakin on siirtynyt yläkäyriltä keskikäyrälle. Kuunneltiin sydänääniä, josta pikkuinen ei ollut yhtään mielissään vaan potki minua minkä kerkesi.

Rv 31+5

Kirjoitan tähän samaan syssyyn verenpaine kontrolliajasta, joka oli tasan viikko tämän kotikäynnin jälkeen, syntymäpäivänäni!

Mittoja äitiyskortista:

Raskausviikko: 31+5
Painon lisäys raskauden alusta: +12,6 kg
Verenpaine: 120/84
Vauvan sydämensyke: 130-140
SF-mitta: 29cm

Verenpaineet eivät olleet tällä kertaa aivan niin korkeat kuin viikko sitten, mutta proteiinia löytyi pissasta 1+. Painoa on tullut aika paljon, nythän sitä vasta pitäisikin ruveta tulemaan oikein kunnolla, kun ei tuohon laskettuun aikaan ole kahta kuukauttakaan! Mahaan ei ole tullut raskausarpia, mutta reisiin on aika paljon. Siellähän mulla oli entuudestaankin, mutta nyt ne ovat oikein ilkeän näköiset.

Koska proteiinia löytyi ja alapaine ensimmäisellä mittauskerralla oli korkeampi, sain ajan vielä seuraavalle viikolle. Neuvolatäti sanoin, jos sieltä silloinkin löytyy proteiinia ja/tai verenpaineet ovat korkealla, konsultoi hän asiasta Porvoon sairaalaan.

Muuten menee ihan ok:sti, olen aika väsynyt ja närästyksen lisäksi on alkanut vaivaamaan jalkojen turvotus. Turvotusta on ollut tässä matkan varrella jonkin verran, mutta nyt iltaisin jalat ovat kuin tukit! Eikä jalkaan tällä hetkellä mene kuin jotkut ikivanhat UGGi-korvikkeet. Eli nyt seuraillaan ja saan kyllä todella tiuhaan käydä niin neuvolassa kuin Porvoossakin. Lisäksi vierailin Naistenklinikallakin taannoin, siitä kirjoittelen myös. Olen aika väsynyt tähän raskauteen, nautin tietenkin todella kovasti suurimmasta ajasta, mutta huolet ja murheet vellovat mieltä. Lisäksi työstressi on aivan mieletön tällä hetkellä, no töitä ei ole kuin vähän reilu kaksi viikkoa enää jäljellä. Tälläinen kilometripostaus tällä kertaa!

Kontrolli ultra RV 30+4

Rakenneultrassa vauvan pitkät luut (reisi ja olka) jäivät raja-arvon alapuolelle, jonka takia jouduin vielä käymään ultrassa. Ja vielä ystävänpäivänä! Päätinkin ottaa sen päivän kokonaan vapaaksi, kun tuo ultrausaikakin oli niin hassu, klo 12:30. Sain odotella vuoroani hyvän tovin, lääkäri oli myöhässä melkein 40 minuuttia. Vihdoin pääsin ultraukseen ja onneksi lääkärinä oli se mukava nainen, jolla olen kertaalleen käynytkin.

Pieni ruttunaama ♥

Aloiteltiin ja vauva potkutteli todella reippaasti tapansa mukaisesti. Lääkäri mittaili ja luut jäivät edelleen raja-arvon alle, mutta olivat kuitenkin kasvaneet viime kerrasta. Luut tulevat muuta kehitystä n. viikon perässä. Pään mitasta lääkäri sanoi sen olevan pyöreä ja kehityksessä edellä. Mutta ei kuitenkaan huolestunut, toitotti minulle, että kaikki muuten näyttää vallan hienolta. Sain kuitenkin ajan vielä ultraukseen maaliskuun lopulle.

Kystaa ei ultrauksessa näkynyt, mutta lääkäri ei uskonut että se olisi itsekseen vain hävinnyt, vaan enemmänkin jääneen kohdun taakse piiloon. Sitä seurataan sitten synnytyksen jälkeen. Painoarvioksi pieni sai jo huimat 1745g! Ei hän enää mikään aivan pikkuruinen ole, vaikka ei kyllä mikään isokaan.

Enää ei todellakaan ole pitkä aika synnytykseen, mikä alkoi taas kalvamaan mieltäni. Sen lisäksi kaikki nämä muut "ongelmat", ovat henkisesti todella kuormittavia. Mitä jos pikkuisella ei olekkaan kaikki ihan hyvin, tai ei kehity siellä niinkuin pitäisi. Muitakin vaikeuksia on alkanut ilmenemään, enemmän omassa olossani, josta kirjoittelen taas myöhemmin.

Neuvola rv 25+2

Vuoden ensimmäinen neuvola. Ja tällä kertaa olikin vähän spessumpi, nimittäin mukana oli myös isyydentunnustus. Sekä kävimme läpi yhdessä aikaisemmin täyttämääni voimavaramittarin tuloksia. Lapsen isä oli siis mukana neuvolassa ja tunnusti isyyden. Käytiin mun vointeja vähän läpi, edellisellä viikolla otin paniikissa yhteyttä neuvolatätiin, uuden vuoden päivänä sain ilmeisesti migreenikohtauksen, päähän koski ihan kamalasti ja oksensin kaiken minkä söin. Onneksi ne jäivät vain siihen yhteen päivään, mutta sen jälkeenkin olen pommittanut neuvolatätiä jo nyt alkaneista harjoitussupistuksista ja mm. runsaasta valkovuodosta. Neuvolatäti ei ollut huolissaan oikein mistään, minä nyt olen tälläinen panikoija ja parempi kysyä kuin katua.

Masu 25+4

Olen siis voinut ihan hyvin, närästys on suurin vaiva tällä hetkellä sekä se, etten saa nukuttua. Sekä tietenkin selkäkivut, maha kasvoi todella nopeasti tähän mittaansa, joka on kyllä vaikuttanut selkään. Aamupahoinvoinnit ovat lievinä tehneet comebäckin (ihanaaaaa) ja olo on välillä todella tukala. Jo nyt! Mitenhän meinaan pärjätä kun lähestytään laskettua aikaa? Juttelimme neuvolatädin kanssa synnytyspelosta (tai ylipäänsä kaikista niistä peloista mitä minulla on) ja hän laittoikin minulle lähetteen sype-kätilölle. Luulen, että on hyvä päästä juttelemaan jonkun kanssa aiheesta, vaikkei pelkoni olekkaan mikään ylitsepääsemätön. Enkä pelkää kipua, vaan pelkään, että jotain suunnittelematonta tapahtuu. Kuten kohtukuolema, hätäsektio tai vauvan kuolema synnytyksen jälkeen. Pyörittelen niin paljon noita asioita mielessäni, että se vaikuttaa olennaisesti siihen, etten pysty nukkumaan. Ja jos pystyn nukkumaan, siirtyy ne kummittelemaan painajaisiin.

Tässä mittoja äitiyskortista:

Raskausviikko: 25+2
Painonlisäys raskauden alusta: +8 kg
Verenpaine: 105/71
Vauvan sydämensyke: 135
SF-mitta: 24cm

Painoa on tullut aika paljon lisää, mikä harmittaa tietenkin. Maha pullahti todella esille melkein yhdessä yössä ja suurin kilomäärä onkin siinä. No, kiloja tulee sen verran kuin on tullakseen, mutta täytyy yrittää syödä mahdollisimman terveellisesti. Liikkuminen on hankalaa, niin sään kuin selkäkipujenkin ansiosta, joten ainoa mahdollisuus pitää kilot kurissa on katsoa mitä tulee syötyä. SF-mittakin menee yläkäyrillä. En aio lannistua, kyllä niistä kiloista varmasti pääsee synnytyksen jälkeen eroon!

Vuosi on lähtenyt ihan hyvin käyntiin, vaikka epävarmuutta töiden ja muuton kanssa on todella paljon. Paljon tehtävää, asioita sovittavana ja toteutettavana, onneksi suurin hankinta, nimittäin rattaat, on nyt done! Niihin upposi kivasti rahaa, onneksi olin säästänyt veronpalautusrahat niitä varten. Vaikka kaikki on vielä levällään, odotan niin kovasti pienen pojan saapumista maailmaan ♥

Neuvola rv 21+6

Kirjoitettu 15.12. 

Masu rv 21+0

Neuvolassa käymisestä alkaa pikku hiljaa tulla hyvin rutiininomainen juttu, vaikka saankin paniikin aikaiseksi joka kerta, että ehdinkö tehdä itsemittaukset vai en. Ja siis kertaakaan ei ole edes tehnyt tiukkaa ettenkö olisi kerennyt, purkkiin pissaamiseen, verenpaineen mittaamiseen ja painon punnitsemiseen tarvitsen ainakin puolituntia aikaa :D No onneksi voi odotellessa pelailla pokemon go:ta. Oma neuvolatätini jäi itse äitiyslomalle juuri tuosta joulukuun alusta, joten jännityksellä odotin, kenelle nyt joudun mennä. Ja vastassa olikin kaksi tätiä, uusi oma neuvolatäti ja toinen, joka oli vasta aloittanut työt tuolla ja opetteli siinä käytäntöjä. Oli hivenen haastavaa, puhua kahdelle ja vastailla heidän kysymyksiinsä. Mutta onneksi molemmat olivat mukavia, ihanaa, ei ole vielä yhtään inhottavaa kohtaamista ollut neuvolassa tai muualla (paitsi se kamala lääkäri sairaalassa, hyi).

Käynti oli tosi perus, juteltiin voinneista, mulla on enemmän ja vähemmän tukivyöstä huolimatta ollut ongelmia selän kanssa. Lisäksi jokapäiväinen närästys on todellinen riesa. Muuta ihmeellistä ei tullut esille, maha on kasvanut jo omaan silmään tosi isoksi (vaikka edelleen tulee monille työkavereille yllätyksenä, etten ole vain lihonut :D). Raskausarvilta olen toistaiseksi välttynyt, paitsi reisissä, jotka nyt ovat olleet siellä jo teinistä lähtien, nyt taas vähän tummentuen. Aloin heti rasvaamaan masua, kun se alkoi tulla esille. En siis mitenkään kammoa tai pelkää raskausarpia, niitä tulee jos tulee. Mutta jos voin jollain tapaa ehkäistä niitä, yritän tietenkin ;)

Tässä mittoja äitiyskortista:

Raskausviikko: 21+6
Painonlisäys raskauden alusta: +5,4kg
Verenpaine: 107/71
Vauvan sydämensyke: 140-150

Mulle ei ole kukaan neuvolatäti oikein kommentoinut tuota painoa ja kuinka paljon on normaalia tulla. Ensimmäisellä käynnillä kirjattiin ylös, että pelkään painonnousua tai en ehkä pelkää mutta se huolettaa. Sen takia kukaan ei ole varmaan uskaltanut sanoa sanallakaan :D Päätin siis itse kysyä, eikä neuvolatäti oikein sanonut juuta eikä jaata, toisilla tulee enemmän ja toisilla vähemmän. Viikkoihin nähden ihan normaalia tai niin ainakin antoi ymmärtää. Käveleminen sattuu ajoittain, jonka seurauksena en ole ihan kamalasti jaksanut lenkkeillä tai muutakaan. Yritän seurailla mitä tulee syötyä, mutta en jaksa stressata jos välillä herkutellaan. Multa otettiin verensokeri, joka oli hiukan laskenut. Joten rautakuurille. Kuunneltiin sydänääniä, jotka löytyivät yllättävän helposti. Tosin poitsu yritti koko ajan lähteä alta karkuun ja potki mua mielenosoituksellisesti. Ainiin kerroinko että tunnen jo potkut? Ennen rakenneultraa en oikeastaan ollut tuntenut kuin muutaman hipaisun, yhtäkkiä suoraan ultran jälkeen alkoi sellainen möyriminen, ettei tarvinnut enää miettiä onko kyseessä vauva vai joku muu :D Siitä lähtien olen saanut monoa oikein kunnolla, välillä meinaa pissat tulla housuun kun jätkä futaa just sinne. Miten noin pienellä tirpalla onkin niin paljon voimaa?

Rakenneultra 19+2

Teksti kirjoitettu 27.11.!

Ja niin koitti se päivä, kun meillä oli rakenneultra. Tätä on jännitetty ja odotettu kuin kuuta nousevaa ja nyt pääsi vihdoin ja viimein lapsen isäkin mukaan katsomaan! Meillä oli ultra 8:00 ja ultran suorittikin se ihana kätilö, joka ultrasi ihan sillä ekallakkin kerralla. Ultran alkaessa pieni oli ihan unessa (niinkuin vanhemmatkin), mutta pikkuhiljaa alkoi venyttelemään ja potkikin ihan mukavasti. Ainut vaan, etten potkuja tuolloin vielä tuntenut. Mulla kun on toi istukka edessä, se vaimentaa niin paljon potkuja.

Kätilö ei kerennyt ultraamaan kovinkaan kauaa, kun hän kysyi, että mites sukupuoli, halutaanko tietää. Katsoin avokkia ja molemmat nyökyttelimme, että kyllä me halutaan. Ja ihan varmasti oltaisi itsekkin se huomattu kuvista, siellä pikku pippeli näkyi vallan selvästi ♥  Meille on siis tulossa ihana kevät prinssi! 

Ja voitte vain kuvitella kun tää hormonihuuruinen mamma alkoi silloinkin pillittää (ihan kun jossain ultrassa en muka olisi alkanut, nyyh). Käytiin rakenteet läpi, kaikki näytti hyvältä PAITSI - vauvan pitkät luut jäivät vähän lyhyemmiksi kuin vastaavilla viikoilla muilla vauvoilla. Ja minä heikkohermoinen sain taas kunnon paniikin päälle, vaikka kätilökin yritti vakuutella, että ei varmasti olisi syytä huoleen. Mittaaminen ei onnistu millin tarkasti jne. Mutta kaikki muu näytti vallan hyvältä, pieni sai painoarvioksi 277g ja vastasi viikkoja 19+2 (tai 3 jos ymmärsin ihan oikein kätilön puheista). 

Pieni esittelee hauislihaksiaan! ♥

Jouduinkin rakenneultran jälkeen lääkärin syyniin, taas, johtuen kystasta oikeassa munasarjassa. En tiedä mitä neuvolalääkäri oikein mittaili, hän sai viikkoa aikaisemmin mitaksi kystalle 8cm ja tämä lääkäri 6cm. Valitin, että se on välillä kipeä ja säteilee alavatsaan, mutta lääkäri kuittasi sen vaan, että kaikenlaiset kivut kuuluvat raskauteen. Aha. No en jaksanut alkaa vänkäämään, he sanoivat ettei sille tehdä mitään joten fine. Aikaisempi kätilö oli pyytänyt lääkäriä vielä mittaamaan uudestaan isot luut, lääkäri tosin taisi mittailla kaiken muunkin uudestaan. Hän sai luista vähän pidemmät mitat, mutta joudun seurantaultraan vielä 14.2. ystävänpäivänä. Toisaalta ihanaa, että saan nähdä vauvaa useammin, mutta tietenkin myös pelottaa, mitä jos kaikki ei olekkaan kunnossa? Synny terveenä äidin pieni poika, se on ainoa toiveeni ♥  

Rakkaudella, Jenna 

Neuvolalääkäri rv 18+2

Kirjoitettu 20.11. 

20.11. oli mulle varattu neuvolalääkäri, jouduinkin mennä sinne yksin kun ei tuo avopuoliso päässyt mukaan. Lääkäri oli ihan mukava, vanhempi nainen ja juttu luisti ihan hyvin. Käytiin voinneista ja jaksamisesta keskutelua ja oikeastaan ihan kaikkea perusjuttuja. Otin tuossa pari viikkoa sitten yhteyttä kuntamme välinepalveluihmiselle ja kyselin onko heillä raskaana oleville selkätukia. Selkä on alkanut kiukutella ja ajattelin, että sellainen voisi auttaa. Sieltä löytyikin hyvä tukivyö ja kyllä se on vähän jeesannut. Tästä juuri puhuimme lääkärin kanssa ja hän (niinkuin minäkin) veikkasimme SI-niveliä.

Ultrauksessa pääsin taas kurkistamaan pikkuista, siellä taas jumpattiin ja touhuttiin ihan hirveästi. Mulla on istukka edessä, joten potkuja en oikeastaan vielä tunnekkaan. Kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni, kaikki näytti vallan hyvältä. Paitsi, lääkäriä huoletti tuo nesterakkula, kysta. Se oli lääkärin mukaan kasvanut jo 8cm kokoiseksi. Ja voi näin ollen olla syypää myös esimerkiksi noihin selkäkipuihin. Ja minä onneton hermoraunio googlettelin jo kaiken mahdollisen kystan puhkeamisesta tai poistosta. Itkuksihan sekin taas päättyi. Onneksi pääsen maanantaina ultraan ja lääkäriin Porvooseen, he ehkä osaavat sanoa, mitä sen suhteen tehdään. Tai ei tehdä.

Inhottava ottaa masukuvia kun kämpässä on vain ja ainoastaan yksi peili, ja sekin tuollainen puolimittainen :(

Otetaan tähän vielä äitiyskortista mittaukset:

Raskausviikko: 18+2
Painonlisäys raskauden alusta: +3,3kg
Verenpaine: 111/69

Tosiaan, maanantaina 27.11. meillä on rakenneultra! Niin se aika vaan lentää, justhan vasta plussasin. Ja ei mene kauaa kun ollaan puolivälissä. On se hurjaa. Rakenneultrassa, jos vain pystyy, haluaisin mielelläni nähdä, kumpi sieltä on tulossa. Minulla oli alussa todella vahva poikafiilis, joka pikkuhiljaa on hiipunut ja nyt jos pitäisi arvata, on sieltä tyttö tulossa. Sukupuolella ei ole mitään väliä, kunhan olisi terve! Tuota rakenneultraa varjostaa huoli tuosta rakkulasta, pelkään ettei sille tehdä mitään, eikä se lähde itsekseen pois, mutta pelkään myös mahdollisia operaatioita. Inhottavaa.

Kohta ollaan jo ajantasalla! 

Rakkaudella, Jenna 

Neuvola rv 14+5

Teksti kirjoitettu 26.10.!

Pääsin ensimmäistä ja viimeistä kertaa omalle neuvolatädilleni torstaina 26.10. Viimeistä, koska hän jää joulukuusta itse äitiyslomalle. Olisi ollut mukavaa, jos koko raskauden olisi ollut sama neuvolatäti, mutta toisaalta, nämä joilla olen käynyt, ovat molemmat olleet äärimmäisen mukavia. Lapsen isäkin pääsi ensimmäistä kertaa neuvolaan mukaan! Tein ensimmäistä kertaa itsemittaukset, mikään muu ei jännittänyt paitsi pissan stixaus (sekä painonnousu, jota pelkäsin ihan hirveästi). Tässä mittauksia neuvolakortista:

Raskausviikko: 14+5
Painonlisäys raskauden alusta: +1,6 kg
Verenpaine: 121/76 ja parin minuutin päästä 116/74 (olin kävellyt portaat ennen mittausta, tosin myös istuskellut 10 min. Yleensä verenpaineeni on todella alhainen, niinkuin edellisellä käynnillä, jolloin oli 96/69)
Vauvan syke: 143-150

(+ stixauksesta, ph 7, gluk ja prot nega)

14+6, päivä neuvolan jälkeen. 

Juteltiin siinä kaiken näköistä ja juttu luisti niin hyvin, että puolitoista tuntia siellä oltiin. Ja sain vihdoin tietää oman veriryhmäni, joka on B+! Juteltiin voinnistani, parisuhteen sekä rahatilanteesta, kaikkea yleistä. Saimme kysellä kaikkea mitä mieleen tuli, juteltiin itse synnyttämisestäkin vaikka sinne onkin vielä aikaa. Itse olen voinut paremmin, kokoaikainen pahaolo on helpottanut hieman, mutta sen tilalle on riesaksi tullut närästys, selkäkivut, turvotus ja ummetus.

Olen miettinyt paljon masennustani ja sitä voiko se heijastaa vauvaan. Kaikki vauva-ajatukseni olen pitänyt positiivisina, silitellyt masua, jutellut ja laulanut hänelle ja hykerrellyt niin sisäisesti kuin ulkoisesti vauvalle. Vaikka masennuksen suhteen on ollut todella tasainen ja hyvä jakso, pelkään todella paljon raskausajan tai synnytyksen jälkeistä masennusta. Tai pelkään etten rakastu lapseeni heti kun hänet nään. Vaikka tiedän, että rakastun. Rakastan häntä jo nyt aivan valtavasti.

Oma jaksaminen pelottaa myös. Sain töissä jatkoa ainakin tammikuun lopulle, silloin olen ollut yhtäjaksoisesti 10 kk töissä, ilman lomia. Alunperin toivoin vielä (tai no tällä hetkellä toivon edelleen, ehkä), jatkoa vielä maaliskuulle asti, jolloin saisin jäädä mammalomalle. Olla kuukauden lomalla jonka jälkeen alkaisi vauva-arki. Näin olisi fiksuinta, jos ajattelee vain rahan kannalta. Oman jaksamisen taas ei välttämättä (tai ei sitä tiedä kuinka hyvässä kunnossa sitä silloin on). No, näitä asioita kerkee jumpata edes takaisin, tuonne tammikuullekin on vielä pitkä aika. Pääasia on, että saan nauttia tästä kasvavasta pienestä pallerosta, tehdä vähän jo hankintoja ja ottaa kaikki ilo irti siitä, kun ei vauva vielä ole täällä. Mielummin kyllä ottaisin palleroisen syliin vaikka heti <3

Rakkaudella, Jenna 

Sikiöseulonta part 2.

Tämä teksti kirjoitettu 9.10. toisen sikiöseulonnan jälkeen. 

Kun sikiö oli siinä edellisessä sikiöseulonnassa niin pieni, ettei pystynyt katsomaan esimerkiksi niskaturvotusta, sain uuden ajan 9.10. Aamu oli ihan kauhea, menin Mäntsälään sunnuntaina vanhemmilleni yöksi. Assilla alkoi juoksu ja Ilari kävi lievästi sanottuna kuumana. No, yöksi laitoimme Assin Juulin huoneeseen ja Ilarin oli tarkoitus nukkua mun tai vanhempien vieressä. Ja mitä vielä - Ilari piipitti koko yön Juulin huoneen oven ulkopuolella. Laitoimme Ilarin kuljetusboxiin, jos se siitä rauhottuisi. Ilari itki ja rynkytti kuljetuslaatikon ovea vuorostaan. Ja saldoksi taisi tulla jopa 2 tuntia unta sinä yönä. Ja aamulla ei naurattanut. Itkua vääntämällä pääsin sängystä ylös ja kaatosateessa ajamaan äidin ja siskon kanssa Porvooseen.

Kyllä se iloksi muuttui kun taas sai katsella pikkuista. Tällä kertaa sai siskoni tulla mukaan katsomaan, nuo meidän ultra ajat oli tosi hölmöt, eikä siksi avopuolisoni päässyt mukaan. Kätilö sanoi, että vauveli oli nukkumassa ultrauksen alkaessa, mutta heräsi pian ja alkoi vetää oikein kunnon aamujumppaa, venytellen ja heittäen kuperkeikkaa. Siinä ei meinannut kätilö pysyä perässä. Kävimme ruumiinosat läpi, eikä kätilö löytänyt mitään normaalista poikkeavaa, onneksi. Niskaturvotusta pikkuisella oli 1,1mm, kun hälyttävä raja on 3mm. Eli tästäkään en jaksa stressata. Pienen huima pituus päästä peppuun oli jo 5,8cm! Hurjasti on kasvanut vajaassa kahdessa viikossa. Ja vastasi siis viikkoja 12+2 ja laskettuaika olisi edelleen 21.4.

Sitten asiaan, joka saa tämän stressaajan mahan kouristelemaan. Edellisessä (siis ensimmäisessä) ultrassa löytyi nesterakkula eli kysta oikeasta munasarjasta. Se oli vähän kasvanut, ohut reunainen ja monilokeroinen. Jouduin samantien lääkärin syyniin ja alatie ultraukseen. Lääkäri pelotteli jo endometrioosilla ja ties millä, eikä välittänyt vaikka itkua tässäkin vaiheessa tuhersin. Ja runnoi "sinne" sillä ultraustikulla, että edelleen tunnen sen "siellä" vaikka päiviä onkin kulunut. Jouduin sitten taas verikokeeseen ultrauksen jälkeen ja nyt odotellaan tuloksia, sekä rakkulasta että jos kromosomi testi hälyttää. Jos ei hälytä, tulee kotiin kirje, että kaikki hyvin! Toivon todella tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa..

Ikävä lääkäri sai aikaan sellaiset kivut juuri munasarjassa, etten tiennyt miten päin olisin. Liitettynä mukaan väsymys, oksensin pitkästä aikaa (taisi taukoa olla jopa viikko) koko sen illan ja seuraavan aamun. Ensimmäistä kertaa meinasin oksentaa autoon, ja juuri ja juuri sain auton pysäytettyä tienvarteen ja penkalle oksentamaan.

Sormet ja varpaat ristiin, että pikkuisella on kaikki hyvin ja tuo nesterakkula ei olisi vakava, eikä vaatisi esim leikkausta! Uutta ultra-aikaa odotellessa ja pääsenkin ensimmäistä kertaa tapaamaan oikean neuvolatätini 26.10.!

Ja pakollista masukuvaa, viikko ultran jälkeen eli 13+2 

Minua puistattaa edelleen tuo lääkäri, vaikka työtään hän kai vaan teki. Hänen mukanaan oleva opiskelija yritti rauhoitella minua, kun lääkäri taas heitti vettä myllyyn endometrioosilla ja ties millä. Mutta onneksi sain taas nähdä pikkuisen, se pelastaa kyllä päivän kuin päivän. 

Rakkaudella, Jenna 

Sikiöseulonta

Kirjoitettu 27.9., jolloin olin ensimmäisessä ultrassa!

Olin keskiviikkona ekaa kertaa ultrassa Porvoon sairaalassa, sikiöseulonnassa. Olin aivan paniikissa, vaikka mukaan lähtikin äitini ja siskoni. Avopuoliso oli töissä, eikä sen takia päässyt mukaan, minä taas otin päivän palkattomaksi. Minulla oli ihana ultraaja, joka sai kyllä jännityksen katoamaan kauas pois. Kaikki oli niin uutta, etten ennakkoon tajunnut edes napakorua ottaa pois. No siinä sitten pötköttelin ja sainkin ensimmäisen kerran nähdä mun vauvan!

Hetken katsottuaan ultraaja totesi, että vauva on pienempi kuin oletettu 12+2. Hän mittaili pikkuisen, jonka hurja mitta oli 37mm päästä peppuun, joka siis vastaa viikkoja 10+4. Minulla oli nuo viimeiset menkat todella epämääräiset, ja olivatkin viikon välein, eikä siksi neuvolatätikään oikein tiennyt millä viikolla oikeasti mentäisiin. Koska viikkoja on vasta noin vähän, ei varsinaista sikiöseulontaa pystytty vielä tekemään. Sainkin ajan 9.10. tuohon oikeaan seulontaan, toivottavasti pikkuinen on kasvanut siihen mennessä hurjasti!

Joten tulevaa neuvola-aikaa, jonka piti olla 3.10. laaja terveystarkastus, jouduttiin siirtämään 26.10. Myös laskettuaika odotetusti siirtyi 21.4. Ultrassa minulta löydettiin oikeasta munasarjasta n. 2cm kokoinen nesterakkula, jonka ultraaja kävi näyttämässä lääkärille. Lääkäri sanoi, ettei huolestuisi siitä, reunat olivat ohuet.

Oli se kyllä mieletöntä nähdä oma vauva ekaa kertaa, miten joku niin pieni voi olla niin ihmisen näköinen? Maailman suloisin pieni pikkuinen, äidin rakas ♥

Laskimme siis neuvolatädin kanssa väärin raskausviikot. Olin jo ehtinyt käydä aikoja sitten verikokeissa tuota sikiöseulontaa varten, joten niissä jouduin käymään heti paikan päällä uudestaan. Tälläinen piikkikammoinenkin alkaa pikku hiljaa tottumaan, tuntuu, että koko ajan saavat olla ottamassa verta. Ultra oli kyllä ehdottomasti neuvolakäyntiä sykähdyttävämpi, siellä se vaan kasvaa, niin pieni rakas, jota olen niin kauan odottanut. ♥

Rakkaudella, Jenna 

Neuvolaa, paniikkia ja kipuja

Kirjoitettu 1.9., ensimmäisen neuvolan jälkeen. 

Sekä sitä ihanaa 24/7 pahaa oloa, tietenkin! Sitä kuuluu minun raskauteeni. Väsyttää, välillä voisi ahmia ruokaa, toisinaan kaikki ällöttää. Ostan kaupasta jotain, jota on tehnyt mieli koko päivän, menen kotiin ja alan syödä, pelkkä hajukin saa voimaan pahoin. Paha olo on kyllä läsnä aivan joka hetki ja koko ajan pitäisi olla syömässä jotain pientä, ettei oksenna. Edes pieni hetki ilman pahaa oloa, kiitos! Selässä ja lonkassa on jonkin verran ollut kipuja, mutta niitä on ollut jo ennen raskauttakin ihan kiitettävästi.

Kävin rv 8+4 (oikeasti siis raskaus ei ollut noin pitkällä, laskettiin se väärin neuvolassa niiden "ensimmäisten menkkojen" mukaan) ekaa kertaa neuvolassa, ja voi pojat se jännitti ihan hirveästi. Kaikki oli uutta, vaikka olenkin vuosia lukenut vauvablogeja, en silti osannut olettaakaan, millaista on itse olla neuvolassa. Oma neuvolatätini oli sairaana, joten sijaiseksi sain ihanan nuoren hoitajan, joka oli hyvin kannustava ja topakka. Voi kumpa olisin saanut hänet omaksi neuvolatädikseni. Kävimme todella nopeasti asioita läpi, vastailin kysymyksiin, kävimme katsomassa neuvolan tilat ja näytteenottovessan ja siinä se oli. Ja minä onneton luulin, että olisivat jo ultranneet :D Noh, seuraavana vuorossa labrakokeet ja sitten olisikin meille se eka ultra!

Eilen, rv 9+0 oli alkkareihin tullut pieni pisara vaaleanpunaista verta, sain tietenkin kauheen paniikkikohtauksen, että nyt se menee kesken. Myöhemmin oli tullut myös tummempi läikkä ja sitten ei mitään. Yritin epätoivoisesti ottaa yhteyttä neuvolaan, jossa molemmat tädit olivat poissa. Googlettelin jo kaikki mahdolliset, ja äitille itkua tihrustin, että nyt menee kesken. Eilen illalla ja tänä aamuna alkkareissa oli ruskea läikkä (luultavasti vanhaa verta) ja huokaisin vähän helpotuksesta. Tänään sain neuvolatädin kiinni ja hän vakuutteli pienen tiputtelun kuuluvan hommaan. Nyt katsellaan, sormet ja varpaat ristissä, että pieni pitää tarrasukilla kiinni, eikä lähde masusta minnekkään!

Olen todella kova panikoimaan ja sainkin aikamoisen paniikkikohtauksen tuosta pienestä vuodostakin. Monesta muustakin asiasta on tässä raskaudessa tullutkin panikoitua, jotenkin on niin kiintynyt tuohon pieneen, ettei millään haluaisi sitä menettää. Ja toivottavasti ei tarvitsekkaan, kumpa kaiki menisivät loppuun asti hyvin <3 

Rakkaudella, Jenna 

Paksusti

Kirjoitettu 31.8., eli vain pari päivää plussauksen jälkeen! 

Kirjoitan nämä tekstit jo ennakkoon, koska haluan muistella myöhemmin miltä tuntui saada tietää olevansa paksuna! 16-vuotiaana kadehdin teiniäitejä, heidän suloisin raskausmasujaan ja olin valmis omasta mielestäni vaikka heti hankkimaan lapsia. Pelästytin tieheni ensimmäisen poikaystävänikin kun puhuin lapsista ja kuinka ainakin haluan kolme! Aikaa kului, tapasin nykyisen mieheni ja lasten hankinta on ollut ajatustasolla jo kauan, tosin jos avokilta kysytään, hän vastaa, että "joo, kymmenen vuoden päästä". Olen kipeillyt vauvakuumeen kanssa ja meinannut tulla aivan hulluksi, neulonut vauvajuttuja, touhuillut serkun 1-veen (nyt jo 2-veen) kanssa aivan innoissani ja nuuskutellut vastasyntyneitä. Lukenut vauvablogeja ja haaveillut omasta vauvamasusta. Noh, vähään aikaan en ihan niin pakonomaisesti ajatellut asiaa ja tehtiin nuorten ihmisten asioita, ryypiskeltiin ja pidettiin hauskaa. Joku kuitenkin varoitteli jossain mielen syövereissä, että nyt kannattaisi ottaa ihan iisisti. Lauantaina, 26.8. olin tehnyt kolme kakkua avokin serkun ja hänen miesystävänsä kolmekymppisjuhliin ja aattelin palkita itseni muutamalla drinkillä. Ei ehkä olisi kannattanut.

Aamulla heräsin hirveään oloon. Mietin, etten todellakaan juonut niin paljon, että mikään vuosisadan darra olisi odottamassa vastassa aamulla. Autoon meinasin oksentaa, onneksi ehdin ulos ja laatoittamaan jonkun kerrostalon pihalle :D Sanoinkin kavereillemme, etten ikinä oksenna darrassa. Pääsimme kotiin ja olin kuoleman väsynyt. Ja neljältä lähtö tallille. Kaikki sujui niinkuin ainakin. Maanantai aamulla 28.8. tein raskaustestin. Olen siis elämäni aikana tehnyt miljoona raskaustestiä kaikkien näyttäessä negatiivistä ja niin myös odotin tältä. Ja pam, kaksi viivaa pamahti tikkuun alta aikayksikön. Siinä vaiheessa en tiennyt itkeäkkö vai nauraa. Kädet täristen lähdin ajamaan töihin, josta vasta ilmoitin avopuolisolleni. Tämä raskaus oli kyllä totisesti yllätys, olenhan popsinut minipillereitä melkein kaksi vuotta. Ilmoitin avokille, etten ole tekemässä aborttia, oli hän mukana masun kasvattelussa tai ei. Ja ainakin toistaiseksi haluaa jatkaa niinkuin ennenkin ja osallistua raskaus- ja vauva-arkeen yhtenä perheenä!

Olin aivan paniikissa ja epätoivoinen, soittelin neuvolaan, sain kiinni yhden neuvolatädin ja varailimme neuvola-aikaa perjantaille (1.9. eli huomenna!), juttelimme niitä ja näitä ja mietimme koska viimeiset menkat mahtoivat olla. Kiitos epäsäännöllisten menkkojen, se on todella haastavaa. Satavarmasti yhdet menkat olivat 1.7.-10.7. ja 17.7.-21.7. (joka saattoi olla vaan kiinnittymisvuotoa), jos viimeiset menkat tosiaan olivat 1.7.-10.7., olisin jo raskausviikolla 8 +! (Tähän väliin, en oikeasti ollut rv 8+, vaan jotain lähempänä 6+) Mietinkin ääneen neuvolatädille, että viime viikolla (21.8.-27.8.) olin todella huono vointinen koko viikon, ajattelin vain, että olin tulossa kipeäksi. Samalla rintoja alkoi aristaa, no se ei ole mitään uutta, aina menkkojen yhteydessä ovat pirun kipeät ja kosketusarat. Mutta se ihmetti todella, että nännipihat olivat suunnattoman suuret! En kuitenkaan silloin jäänyt sen enempää miettimään asiaa.

No kohta ollaan neljä päivää raskaana, siis tiedostaen sen, ja aikamoista vuoristorataa on tämä ollut. Olen koko ajan huonovointinen, mahaa turvottaa ja selkäkivut ovat tuskaa, mutta kyllä tästä pahoinvoinnistakin nauttii, kun tietää mikä palkinto odottaa, jos kaikki sujuu hyvin! Meillä on siis ensimmäinen neuvola-aika huomenna, odotan sitä jo malttamattomana! Kirjoittelen siitä sitten, mitä siellä sanotaan. Sanomattakin selvää, että tämä pieni salaisuus mullisti elämäni aivan kertarysäyksestä, kaikki pitää suunnitella aivan uusiksi. Olen töissä vielä ainakin syyskuun loppuun, mitä sen jälkeen? (Onneksi sain jatkoa ainakin tuonne tammikuun loppuun asti!) Kaikki ratsastukset, pystynkö käymään vuoden loppuun asti? (Ei, sen lopetin heti kun sain tietää olevani raskaana.) Muutto, pääsemmekö muuttamaan kuinka pian isompaan asuntoon (joka meillä on siis jo, mutta remontoinnissa), mieluiten ennen kuin olen viimeisilläni. Mutta päälimmäisenä tietenkin, miten selviämme rahallisesti. Lohdutan itseäni sillä että, hyvin kaikki muutkin ovat selvinneet, varsinkin nuoret äidit/pariskunnat. Eiköhän mekin selvitä! :)

Tämä teksti siis kirjoitettu 31.8., muutama päivä plussauksen jälkeen ja epätietoisuus, kysymykset jne. paistaakin tekstistä läpi. Tämä oli ensimmäinen kirjoitus, mitä olen aiheesta luonnoksiin kirjoittanut. Julkaisen taas mahdollisimman pian lisää näitä alkuvaiheen tunnelmia!

Rakkaudella, Jenna 

Isoja uutisia

Olen niin monta kertaa halunnut tulla kertomaan teille kaikesta tästä, mitä minulle on viimeisten kuukausien aikana tapahtunut. Mutta joku pääkopassani on jarruttanut asiaa. Nyt on kuitenkin aika paljastaa teillekkin ja alkaa elämään tätä asiaa myös blogin kautta.

Elokuun vikana viikonloppuna tein täyttähäkää kakkuja avopuolison serkun ja hänen poikaystävänsä kolmekymppisiin ja olin todella nuutunut. Mihin en sinänsä kiinnittänyt mitään sen kummempaa huomiota, olinhan valvonut leipoessa kahteen edellisenä yönä. Itse synttäreissä olin aikaisemmin sanonut, että voin olla kuskina. Synttärisankari ja muut vieraat saivat kuitenkin ylipuhuttua ja otin muutaman drinksun siinä illan aikana. Ja aamulla, oli hirvein darra, mitä koskaan olen kokenut. Oksensin melkein kaverimme autoon enkä edes tiedä millä tahdonvoimalla selvisin kotiin asti. Ja nukkumaan. Ja iltapäivällä tallille. Olo oli jo parempi, mutta ihmettelin ihan kamalasti miten niin huono olo tuli muutamasta drinkistä.

Mietin pääni puhki ja seuraavana aamuna, maanantaina, tein raskaustestin. Olen tehnyt niitä lukemattomasti vauvakuumeillessani tai ihan vaan varmistukseksi, enkä jotenkin ajatellut, että se näyttäisi mitään muuta kuin negatiivista. Olihan minulla minipilleritkin käytössä! Ja arvatkaa vaan mitä se näytti - elämäni ensimmäinen positiivinen raskaustesti.

Siitä hetkestä alkoi välittömästi onnellinen hykertely, mutta valitettavasti myös koko päivän kestävä oksentaminen ja pahoinvointi. Minulle ei abortti ollut vaihtoehto ja näin ilmotin avopuolisolleni. Hän mietti oman aikansa ja päätti olla mukana niin raskausajassa kuin vauva-arjessakin. Olen kirjoitellut luonnoksiin kaikki tähän raskauteen oleellisesti liittyvät tunteet, mitä on tapahtunut ja missä olen käynyt jne ja aionkin julkaista niitä pikkuhiljaa teille, jotta päästäisiin yhdessä elämään tätä nykyhetkeä. Ja pahoittelut niille, joita aihe ei kiinnosta, tulee blogi kääntymään täydellisesti odotus- ja vauvablogiksi. Koska se on vain se asia tällä hetkellä, joka pyörittää minun elämääni. Totta kai teen paljon muutakin, mutta se on asia joka on päälimmäisenä mielessä illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä herätessä.

Tässä pieni ensimmäisessä ultrassa raskausviikolla 10+4

Tänään eletään raskausviikkoa 17+3 ja tähän mennessä olen päässyt katsomaan palleroa ultraan kaksi kertaa. Hän vaikuttaa todella liikkuvaiselta ja energiseltä, eikä kätilö meinannut pysyä ultralla pienen perässä. Ja meillä on molemmilla kaikki nyt aivan hyvin, pahoinvointi on väistymässä ja pieni kasvaa ja kehittyy hienosti. Muutama asia on varjostanut raskautta ja saanut minut pelkäämään, mutta ne selviävät myöhemmin.

Tälläistä elämänmullistavaa postausta tällä kertaa, alan purkamaan teille pikkuhiljaa ihan niistä ensimmäisistä ajatuksista aina tähän päivään asti fiiliksiä, tunteita, vointeja ja kaikkea mahdollista niin neuvolakäynneistä ultrauksiin ja kaikkeen muuhun. Siihen asti, näkemiin! <3

Rakkaudella, Jenna 

Kun tulevaisuus pelottaa..

Kuva

Heippa taas! Viime päivät ovat menneet sängyn pohjassa maatessa, käsitöitä tehden ja hömppäohjelmia katsoen. Pieni breikki teki kyllä hyvää, vaikka ei se kauhean mukavaa ollut maata kuumeisena sängyssä. Aikaa oli vain nukkua ja miettiä, miettiä ja nukkua, neuloa ja virkata, wallanderia ja satuhäitä. Hyvin noilla sai pari päivää kulumaan :) Huomasin jääväni taas miettimään itseäni, tulevaisuutta, mitä tulevaisuudelta haluan. Tai mitä haluaisin. Mutta kuuluuko kaikkea saada mitä haluaa? 

Viime aikoina on ollut tajuton kämppäkuume. Siis normi kuumeen lisäksi. Oma koti. Ikioma. Jossa saa tehdä mitä ikinä haluaa. Iso omakotitalo, minne saa majoitettua ne unelmieni kolme lasta ja koirat sunmuut. Löysin netistä toinen toistaan ihanampia asuntoja, rauhallisella ja isolla tontilla, jossain kuusessa. Näin jo sieluni silmin paimentamassa lapsilaumaa, nauttimassa elämästä. Itseni onnellisena. Ja taas tömähdin maanpinnalle. Milläs rahalla meinaan tälläisiä suurtaloja ostella? Ja ihan yksinkö? Huomaan pelottavimman asian tulevaisuudessa olevan raha. En ole, tai en ole halunnut kantaa ikinä huolta raha-asioista, enkä ole liiemmin rahaa säästänytkään, enkä omistanut. Mielestäni on käsittämätöntä miten kaikki haaveetkin mitataan tällä aikakaudella rahalla. Kaikki maksaa. Ajatteleminen maksaa. Haaveilu maksaa. Pelkkä oleminen maksaa. Aina. Se on surullista, kaltaisillani, ei niin miljonääreillä, ei tunnu olevan rahaa elää. Tai unelmoida.



Kuva



Viime päivinä olen myös miettinyt tuota koulua. Hyvällä ja huonolla tavalla, enemmän kuitenkin hyvällä. Jo ala ja ylä-asteella, en ollut mikään lukutoukka, tai että vetelisin kymppejä kaikista kokeista. Panostin niihin asioihin mitkä minua kiinnostivat, mutta esim. matikka tai kemia/fysiikka, jotka eivät todellakaan kiinnostaneet, vedin ihan ranttaliksi. Koulu alkaa elokuussa, ja pelkään kovasti riittääkö minulla aika, tai mielenkiinto panostaa opiskeluun. Olen kaikki tai ei mitään ihminen, joko teen huolella ja hyvin kaiken tai sitten en tee yhtään mitään. Miten löydän tasapainon koulun ja töiden välillä, viettäen silti normaalia elämää? Voiko se edes olla mahdollista? Haluan todella uskoa siihen. Haluan, että kouluni käyn tunnollisesti ja kunnolla, kuten psykologin haastattelussa lupasin: "Jos tähän kouluun pääsen, aion sen hoitaa kunnolla loppuun asti"

Eikä ne huolet tähän jää. Koko tulevaisuus näyttää olevan mustan kaavun takana. Piilossa. En tiedä mitä odottaa, en yhtään tiedä mitä on edessä ja koska. Se tekee minut usein surulliseksi. Olen ihminen, jonka täytyy tietää mitä on edessä ja tarkalleen koska, vain silloin voin nauttia siitä. Jos sanotaan vain "joskus", murtuu unelmani kuin tulviva pato. Minulla pitää olla se tieto, että pääsen kihloihin ja naimisiin, saan lapsia, saan ison talon, saan eläimiä, saan ammatin ja kivan työpaikan, saan loppuelämän kestävän avioliiton, lapsenlapsia ja aikaa. Haluan tehdä niitä asioita mistä pidän, lopettaa murehtimisen ja elää. Mutta kaikki nämä asiat, ovat jonkun asian takana. Kaikkea ei voi saada kerralla, naps vain. Niiden eteen täytyy tehdä töitä. Ja minä olen valmis tekemään unelmieni eteen töitä. Än, yy, tee, NYT!  

Söpöstelyä

Taas on muutamat supersöpöt vauvan villasukat valmistunut vauhdilla. Enää puuttuisi se itse vauva :) Näitä on kyllä niin mahdottoman mukava tehdä ja ennen kaikkea nopea! Muutama hassu tunti ja on parit villasukkaparit valmiina. Seuraavaksi olisi tarkoitus aloittaa muutamaa vähän isompaa projektia, mutta niistä tietoa myöhemmin. :)

Nämä kyllä söpöydellään sulattaa sydämen jos toisenkin. Näistä puuttuu enää kengännauhat, niin ovat valmiina kenties eräälle mahdottoman ihanalle poitsulle lahjaksi :)

Kouluja, lapsia ja inhottava haastattelija

Aika menee ihan järkyttävän nopeasti. Vastahan lunta ja talvea odotettiin tulevaksi, nyt on kesä jo melkein mennyt. Tai niin ainakin tuntuu kylmenevien ja lyhenemien päivien johdosta. En oikein ole mikään "kesä-esa", joka nauttisi suunnattomasti auringosta ja lämmöstä. Toki tykkään lämpimistä keleistä ja kesän askareista, ulkonaolemisesta. Mutta kovassa helteessä tulen todella huonovointiseksi, palan helposti ja saan auringonpistoksia. Siksi salaa olen ihan tyytyväinen, että syksyisiä ilmoja on pidellyt.



Vanha kuva, tiedän.



Blogi on taas saanut nauttia hiljaisuudesta, ja minä itse olen mennyt pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Eipä ole pahemmin jäänyt aikaa rentoutumiseen. Viime viikon maanantaina olin hakemani koulun psykologisessa testissä joka kesti huimat kolme tuntia, huh ja eilen olinkin valintahaastattelussa. Katsotaan mitä tuleman pitää, toivottavasti pääsen opiskelemaan :) Vielä muutama sananen eilisestä haastattelusta. Mietin kauan haluanko kertoa tästä, mutta eilen kihisin niin paljon kiukusta haastattelun jälkeen, että päätin haluta purkaa sydäntäni tässä asiassa. Elikkäs menin ajoissa koululle haastatteluun, haastattelija tosin oli myöhässä. Pian huoneesta tuli kiukkuisen näköinen nainen, joka topakasti kiljaisi nimeni. Tässä vaiheessa jo teki mieli rynnätä pois koko rakennuksesta ja unohtaa koulut. Istuuduin.

"Kukas sinä olet?"
"Jenna."

"No mihin sinä Jenna haet?

"Kouluun."
"Mihin kouluun?"
"Tähän kouluun"
"Mihin alalle?
"Lähihoitajaksi"
"Tiedätkö mitä lähihoitaja tekee?"

Tässä vaiheessa en tiennyt kumpi meistä olisi yksinkertainen, minä vai haastattelija. Vai testasiko hän paineensietokykyäni, tai jotain. No tämä vaan paranee.

"Aijaa, olet peruskoulun jälkeen ollut kahdessa muussakin koulussa"

"Juu olen, molemmat oli kokeiluja, eikä oikein minun alaani."

"Niin, meinaat sitten varmaan jättää tämänkin koulun kesken."

Tyrmistyin. Ole sinä vaikka kuinka psykologi, niin tuo oli jo loukkaavaa. Ja eukko vain naureskeli. Yritin häntä koipien välissä selitellä jotain. Inhottavaa kun ei ikinä keksi mitään lohkaisua tälläisiin tilanteisiin, vaan mielummin alistun ja pohdin jälkikäteen mitä olisin voinut sanoa.

"No, haluatko lapsia."

"Totta kai haluan"

"Niin kun teillä nuorilla naisilla on tapana, että kun pääsee tänne kouluun niin pamahdetaan paksuksi ja opiskelut venyvät."

OPISKELUT VENYVÄT!? Lapset ovat maailman ihanin ja onnellisin asia, mutta haastattelija käänsi asian niin, että opiskelijat eivät saisi haaveilla lapsista tai että he saisivat unohtaa perheenperustamisen ennen kuin on valmistunut. Kuinka vanhanaikaista! Lapsia tulee jos on tullakseen ja siinä vaiheessa opiskelut jäävät tärkeysjärjestyksessä kauas taakse. Kyseessä on kuitenkin monimuoto opiskelu, jota luulen että äitiysloman ajan pystyy venyttämään. Ehkä jollekkin opiskelut ovat tärkein asia (Täältä voit lukea kantani opiskeluista), mutta minulle perhe tulee aina ensimmäisenä. Jos sattuisi käymään niin onnekkaasti, että tulisin raskaaksi, unohtaisin koulun samantien hetkeksi.

Haastattelija lohkaisi kaikkea muutakin alentavaa ja tunsin itseni maanmatoseksi. Itku kurkussa lähdin pois koulusta ja hyvästelin siinä vaiheessa jo opiskeluhaaveeni.  Toisaalta, jos opiskelupaikkaa ei nyt heruisi, voisin ajankanssa kypsytellä ajatusta perheestä, töistä ja uudestaan opiskelupaikkan hakemista.

Paljon postauksia on tulossa, kunhan saan kuvia. Olen nimittäin hukannut kortinlukijani, enkä saa muistikorteilta kuvia ennenkuin saan siskolta lainaan kortinlukijan. Mutta sen jälkeen on postauksia paljon tiedossa :) Palaillaan!