Kun tulevaisuus pelottaa..

Kuva

Heippa taas! Viime päivät ovat menneet sängyn pohjassa maatessa, käsitöitä tehden ja hömppäohjelmia katsoen. Pieni breikki teki kyllä hyvää, vaikka ei se kauhean mukavaa ollut maata kuumeisena sängyssä. Aikaa oli vain nukkua ja miettiä, miettiä ja nukkua, neuloa ja virkata, wallanderia ja satuhäitä. Hyvin noilla sai pari päivää kulumaan :) Huomasin jääväni taas miettimään itseäni, tulevaisuutta, mitä tulevaisuudelta haluan. Tai mitä haluaisin. Mutta kuuluuko kaikkea saada mitä haluaa? 

Viime aikoina on ollut tajuton kämppäkuume. Siis normi kuumeen lisäksi. Oma koti. Ikioma. Jossa saa tehdä mitä ikinä haluaa. Iso omakotitalo, minne saa majoitettua ne unelmieni kolme lasta ja koirat sunmuut. Löysin netistä toinen toistaan ihanampia asuntoja, rauhallisella ja isolla tontilla, jossain kuusessa. Näin jo sieluni silmin paimentamassa lapsilaumaa, nauttimassa elämästä. Itseni onnellisena. Ja taas tömähdin maanpinnalle. Milläs rahalla meinaan tälläisiä suurtaloja ostella? Ja ihan yksinkö? Huomaan pelottavimman asian tulevaisuudessa olevan raha. En ole, tai en ole halunnut kantaa ikinä huolta raha-asioista, enkä ole liiemmin rahaa säästänytkään, enkä omistanut. Mielestäni on käsittämätöntä miten kaikki haaveetkin mitataan tällä aikakaudella rahalla. Kaikki maksaa. Ajatteleminen maksaa. Haaveilu maksaa. Pelkkä oleminen maksaa. Aina. Se on surullista, kaltaisillani, ei niin miljonääreillä, ei tunnu olevan rahaa elää. Tai unelmoida.



Kuva



Viime päivinä olen myös miettinyt tuota koulua. Hyvällä ja huonolla tavalla, enemmän kuitenkin hyvällä. Jo ala ja ylä-asteella, en ollut mikään lukutoukka, tai että vetelisin kymppejä kaikista kokeista. Panostin niihin asioihin mitkä minua kiinnostivat, mutta esim. matikka tai kemia/fysiikka, jotka eivät todellakaan kiinnostaneet, vedin ihan ranttaliksi. Koulu alkaa elokuussa, ja pelkään kovasti riittääkö minulla aika, tai mielenkiinto panostaa opiskeluun. Olen kaikki tai ei mitään ihminen, joko teen huolella ja hyvin kaiken tai sitten en tee yhtään mitään. Miten löydän tasapainon koulun ja töiden välillä, viettäen silti normaalia elämää? Voiko se edes olla mahdollista? Haluan todella uskoa siihen. Haluan, että kouluni käyn tunnollisesti ja kunnolla, kuten psykologin haastattelussa lupasin: "Jos tähän kouluun pääsen, aion sen hoitaa kunnolla loppuun asti"

Eikä ne huolet tähän jää. Koko tulevaisuus näyttää olevan mustan kaavun takana. Piilossa. En tiedä mitä odottaa, en yhtään tiedä mitä on edessä ja koska. Se tekee minut usein surulliseksi. Olen ihminen, jonka täytyy tietää mitä on edessä ja tarkalleen koska, vain silloin voin nauttia siitä. Jos sanotaan vain "joskus", murtuu unelmani kuin tulviva pato. Minulla pitää olla se tieto, että pääsen kihloihin ja naimisiin, saan lapsia, saan ison talon, saan eläimiä, saan ammatin ja kivan työpaikan, saan loppuelämän kestävän avioliiton, lapsenlapsia ja aikaa. Haluan tehdä niitä asioita mistä pidän, lopettaa murehtimisen ja elää. Mutta kaikki nämä asiat, ovat jonkun asian takana. Kaikkea ei voi saada kerralla, naps vain. Niiden eteen täytyy tehdä töitä. Ja minä olen valmis tekemään unelmieni eteen töitä. Än, yy, tee, NYT!