Kouluja, lapsia ja inhottava haastattelija

Aika menee ihan järkyttävän nopeasti. Vastahan lunta ja talvea odotettiin tulevaksi, nyt on kesä jo melkein mennyt. Tai niin ainakin tuntuu kylmenevien ja lyhenemien päivien johdosta. En oikein ole mikään "kesä-esa", joka nauttisi suunnattomasti auringosta ja lämmöstä. Toki tykkään lämpimistä keleistä ja kesän askareista, ulkonaolemisesta. Mutta kovassa helteessä tulen todella huonovointiseksi, palan helposti ja saan auringonpistoksia. Siksi salaa olen ihan tyytyväinen, että syksyisiä ilmoja on pidellyt.



Vanha kuva, tiedän.



Blogi on taas saanut nauttia hiljaisuudesta, ja minä itse olen mennyt pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Eipä ole pahemmin jäänyt aikaa rentoutumiseen. Viime viikon maanantaina olin hakemani koulun psykologisessa testissä joka kesti huimat kolme tuntia, huh ja eilen olinkin valintahaastattelussa. Katsotaan mitä tuleman pitää, toivottavasti pääsen opiskelemaan :) Vielä muutama sananen eilisestä haastattelusta. Mietin kauan haluanko kertoa tästä, mutta eilen kihisin niin paljon kiukusta haastattelun jälkeen, että päätin haluta purkaa sydäntäni tässä asiassa. Elikkäs menin ajoissa koululle haastatteluun, haastattelija tosin oli myöhässä. Pian huoneesta tuli kiukkuisen näköinen nainen, joka topakasti kiljaisi nimeni. Tässä vaiheessa jo teki mieli rynnätä pois koko rakennuksesta ja unohtaa koulut. Istuuduin.

"Kukas sinä olet?"
"Jenna."

"No mihin sinä Jenna haet?

"Kouluun."
"Mihin kouluun?"
"Tähän kouluun"
"Mihin alalle?
"Lähihoitajaksi"
"Tiedätkö mitä lähihoitaja tekee?"

Tässä vaiheessa en tiennyt kumpi meistä olisi yksinkertainen, minä vai haastattelija. Vai testasiko hän paineensietokykyäni, tai jotain. No tämä vaan paranee.

"Aijaa, olet peruskoulun jälkeen ollut kahdessa muussakin koulussa"

"Juu olen, molemmat oli kokeiluja, eikä oikein minun alaani."

"Niin, meinaat sitten varmaan jättää tämänkin koulun kesken."

Tyrmistyin. Ole sinä vaikka kuinka psykologi, niin tuo oli jo loukkaavaa. Ja eukko vain naureskeli. Yritin häntä koipien välissä selitellä jotain. Inhottavaa kun ei ikinä keksi mitään lohkaisua tälläisiin tilanteisiin, vaan mielummin alistun ja pohdin jälkikäteen mitä olisin voinut sanoa.

"No, haluatko lapsia."

"Totta kai haluan"

"Niin kun teillä nuorilla naisilla on tapana, että kun pääsee tänne kouluun niin pamahdetaan paksuksi ja opiskelut venyvät."

OPISKELUT VENYVÄT!? Lapset ovat maailman ihanin ja onnellisin asia, mutta haastattelija käänsi asian niin, että opiskelijat eivät saisi haaveilla lapsista tai että he saisivat unohtaa perheenperustamisen ennen kuin on valmistunut. Kuinka vanhanaikaista! Lapsia tulee jos on tullakseen ja siinä vaiheessa opiskelut jäävät tärkeysjärjestyksessä kauas taakse. Kyseessä on kuitenkin monimuoto opiskelu, jota luulen että äitiysloman ajan pystyy venyttämään. Ehkä jollekkin opiskelut ovat tärkein asia (Täältä voit lukea kantani opiskeluista), mutta minulle perhe tulee aina ensimmäisenä. Jos sattuisi käymään niin onnekkaasti, että tulisin raskaaksi, unohtaisin koulun samantien hetkeksi.

Haastattelija lohkaisi kaikkea muutakin alentavaa ja tunsin itseni maanmatoseksi. Itku kurkussa lähdin pois koulusta ja hyvästelin siinä vaiheessa jo opiskeluhaaveeni.  Toisaalta, jos opiskelupaikkaa ei nyt heruisi, voisin ajankanssa kypsytellä ajatusta perheestä, töistä ja uudestaan opiskelupaikkan hakemista.

Paljon postauksia on tulossa, kunhan saan kuvia. Olen nimittäin hukannut kortinlukijani, enkä saa muistikorteilta kuvia ennenkuin saan siskolta lainaan kortinlukijan. Mutta sen jälkeen on postauksia paljon tiedossa :) Palaillaan!