Selittelyjä, valittamista ja blogi-innon menettämistä

Ensinnäkin, pahoittelut blogin taukoilemisesta. Välillä tuntuu, että asiaa olisi vaikka muille jakaa, tällä hetkellä kaikki kirjoittaminen tuntuu vastenmieliseltä. Monia postauksia olisi tuloillaan, en ole vaan jaksanut a.) kirjoittaa tekstiä, mutta kuvat ovat valmiina b.) muokata kuvia vaikka teksti olisi valmiina c.) edes ottanut niitä kuvia d.) tekstit ovat juuri tälläistä valittamista mitä todenäköisesti tämäkin, jota ei kehtaa julkaista. ÄÄÄH HERÄÄ NAINEN! Nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja tästä lähtien elämä ja kaikki muukin ovat vain positiivisia asioita ja kirjoitat myös pelkästään positiivisia tuntemuksia, tässä on nyt synkistelty tarpeeksi. Tästä sainkin muutaman hyvän idean :) '

Tässä taas ei ollut tämän tekstin pointti, huoh. Tarkoituksena oli kirjoittaa normaali "Tänään ratsastin ihanalla hepalla, oli tosi kivaa, jee jee" postaus, joka muutti lennossa muotoaan :D Heppakuvat laitan kuitenkin tähän postaukseen. Tosiaankin, viime ratsastustunnista on parisen viikkoa ja kuvista saan kiittää ihanaa Siniä, joka kerta toisensa jaksaa meitä edellistuntilaisia kuvaila, Kiitos! Tunti itsessään ei ollut hehkeä, saati edes mukava joka varmasti välittyy myös kuvista. Minulle jäi ratsuksi Miisa, jonka kanssa yhteistyön löytäminen on ollut todella hankalaa viime aikoina. Ja useimmiten meno onkin näyttänyt tältä: 
  

Miisa on ollut suosikkini siitä lähtien kun se on tallille tullut. Yleensä ratsastan sillä piuhoilla, mutta tälle tunnille en piuhoja pyytänyt. Ja miksi en? No totta puhuen luulin osaavani sitä sen verran ratsastaa, että saisin sitä vähän edes lyhenemään. Ja turhaan, sillä Miisa oli kuin rautatangon niellyt, ei antanut yhtään kaulasta myöten tai ollut muutenkaan yhteistyöhaluinen. Meno on aika laamamaista ja tahmeaa, ei voi mitään :) Ehkä jonain päivänä osaan tuolla kangella ratsastaa!

Tässä varmasti onnistunein kuva, vaikka onkin aika päätöntä menoa :D

Ja seuraava aihe, nimittäin blogin pitäminen. Tähän asti blogi ja sen pitäminen on ollut tavalla tai toisella itsestään selvyys. Viime aikoina käsitykseni on muuttunut. Blogi ei tunnu enään vapaaehtoiselta vaan enemmänkin pakotetulta, poen joka päivä syyllisyyttä, jos en tänne jotain ole käynyt löpisemässä. Tämä harmittaa minua todenteolla, sillä haluaisin pitää blogia, mielenkiintoista blogia, jossa olisi asiaa monelta kantilta, monelta näkökulmalta. Luen ihan äärettömän monipuolisia ja sanalla sanoen täydellisiä blogeja, joiden kirjoittajat kirjoittavat joka päivä, mutta postaukset eivät toista itseään, vaan kertovat aina jotain aivan muuta. Tälläiseen itsekkin tähtään. Mutta mistä aloittaa kun tuntuu ettei ole mitään sanottavaa?