Loma lähestyy

En ole ikinä ennen odottanut lomaa näin innoissani, tuntuu, että minusta on viimeisetkin mehut puristettu. Jaksaminen on siis kortilla, ihan arkisissakin asioissa, sekä koulussa että töissäkin. Onneksi aika on kulunut siivillä ja loman alkamiseen on enää muutamia päiviä. Sitä ennen kuitenkin pitäisi hoitaa monta asiaa, sekä tietenkin pakkaaminen. Hui! Kuvia en ole vieläkään saanut jälkkärillä otettua, vaan saatte edelleen tyytyä vain kännykkäkuviin, huoh. Tämä ärsyttää itseäni aivan suunnattomasti, mutta koska en ole saanut tehtyä asialle mitään, niin se on voi voi.

 

Tämä postaus tuntuu turhalta jo nyt, mutta menkööt. Meille ei oikeastaan kuulukkaan muuta tai ole tapahtunut. Päivät mennään Iltsun ehdoilla, leikitään, syödään, lenkkeillään, ajellaan ja ihmetellään. Iltsu oppii koko ajan uutta ja kulkeekin jo ihan kivasti ulkona hihnan kanssa. Madotin Iltsun eilen, eikä mitään oireita tai ihmeempiä olekkaan sen jälkeen ollut. Perjantaina, ennen lähtöä, Ilarilla on rokotus, jota ootan pelon sekaisin tuntein - viimeksi meinasin itse pyörtyä kun Assi oli lääkärissä!





Viikonloppuna olin taas kahdella ratsastustunnilla, ensin koulu ja sitten este. Pieni tauko esteistä on taas ollut, mutta meni aivan mahtavan hyvin! Pitkästä aikaa oma ratsastukseni oli siistiä ja määrätietoista, vaikka emme päässeet paljoa hyppäämään, ne vähäiset hypyt, mitä mentiin, meni todella hyvin. Miisalla hyppäsinkin ensimmäistä kertaa ja yhteistyö olikin lähes saumatonta. Hassua, hevonen, jota en osaa sileällä ratsastaa yhtään, kulkee kanssani esteillä moitteettomasti. Pitäsiköhän sitä siirtyä esteryhmään? ;)

 

 



Helmikuu

Helmikuun viimeisiä päiviä viedään ja vihdoin ehkä pystyy taas hetkeksi chillaamaan. Nimittäin talvilomani alkaa ensiviikolla, jolloin matkaamme koiravauvani ja perheeni kanssa Rukan kauniisiin maisemiin. Ja muutenkin, hetkeksi kouluhommatkin helpottavat, kunhan saisin ammattietiikka tehtävän pakettiin. Palataan vielä hetkeksi helmikuun tunnelmiin, ennen kuin siirrytään rentouttavaan maaliskuuhun.

Helmikuu alkoi totaali muutoksella, värjäsin hiukseni ensimmäistä kertaa ruskeiksi! Tykkäsin todella väristä, joka nyt tosin on vaalentunut lähes maantien väriseksi :( Noh, lomalla viimeistään olisi taas tarkoitus värjäillä tukkaa, katsotaan sitten millainen pehko sieltä oikein ilmestyy! Helmikuun oikeastaan kokonaan podin kriisiä koulusta ja tekemättömistä töistä ja tenteistä. Vihdoin, kun anatomia ja lääkelaskutentit olivat hyväksytysti ohi, olin todella onnellinen - ja helpottunut! Vielä pitäisi jaksaa painaa ennen kuin harjoittelujakso alkaa, luvassa on ainakin kansansairauksien koe, joka on jo maaliskuussa, iik!

 

 

Kaunis sisko! ♥

 

Helmikuussa tanssittiin myös siskoni wanhat, joissa menikin monta päivää aivan tohinalla. Kommelluksilta ei vältytty, mutta pääasia oli, että oli kivaa ja päivät olivat varmasti ikimuistoiset. Kuvasaldoa en olekkaan julkaissut vielä, täytyy yrittää kalastella parhaimmat mahdolliset ja näyttää teillekkin vilauksen vuoden 2015 wanhojen loistosta!

Nämä ihanat kengät sain synttärilahjaksi ♥

 

Syntymäpäiväni lähestyivät kovaa vauhtia ja samalla koin kriisiä, mutta yritin kuitenkin asennoitua positiivisesti asiaan. En oikein pidä synttärijuhlista, joten kutsuimme vain läheiset ihmiset kahvittelemaan ja maistelemaan kakkuja. Pitkästä aikaa jouduin leipomishommiin ja pitkästä aikaa leipominen olikin ihan kivaa! Täytyisi vaan useammin leipoilla, niin eivät taidot pääsisi vallan unohtumaan.

Parasta helmikuussa kuitenkin oli se, että perheeni sai uuden perheenjäsenen. Jos joltain on vahingossa jäänyt huomaamatta, niin tosiaan, meille muutti pikkuinen, nyt jo 11 viikkoinen Chihuahua urospentu. Tässä postauksessa kerroinkin hieman koirataustaani, sekä valotin, miksi tämän rotuinen koira meille muutti. Ja täytyy sanoa, että päivääkään en ole koiran ostoa katunut, päin vastoin, se on jo tässä kahdessa viikossa tuonut elämääni enemmän sisältöä kuin monet ja monet vuodet. Ilari on sopeutunut todella hyvin ja pärjää jo yksinäänkin, lisäksi hän on iloinen ja reipas, mutta osaa myös näyttää kyntensä ja hampaansa. Nyt meille koittaakin Ilarin kanssa jännät paikat, ensiviikolla olisi 12 vko rokotus, sekä lähdetään yhdessä äitini, isäni, siskoni ja Assin kanssa samalla autolla Rukalle. Hiukan hirvittää moinen matka, mutta varmasti menee vallanmainiosti, on ne varmaan nuoremmatkin pennut matkanneet pitempiäkin matkoja :) Nyt täytyisi vain muistaa pakata kaikki omat sekä koiran tarvikkeet ja yrittää muistaa kaikki. Jos saan tälläisen stressin koiran pakkaamisesta, mitä se sitten on kuin taloudessa on lapsi tai lapsia, hui.

Helmikuu oli niin kiireinen kuukausi, että jäin itse jopa vähän varjoon. Piti mennä, tehdä, touhuta, hankkia, ostaa, mennä sinne ja tänne, jolloin unohdin oman hyvinvointini, siksi muutamat "rauhalliset" päivät olenkin ollut itkuisempi ja kiukkuisempi kuin aikoihin. Lisäksi pienoinen flunssanpoikanen yrittää lannistaa minua kaikilla mahdollisilla tavoilla, ei kiitos!

Ilari auttoi mapittamisessa ♥

Ja katottiin Rauskia ♥

Toivottavasti lukijoilla oli hyvä helmikuu ja mennään kohti parempaa maaliskuuta!

 

Iso koira vs. Pieni koira

Hah, blogi alkaa täyttyä koiravauva jutuista, mutta koska pentu on nyt todella iso osa meidän arkea, on kai luontevaa kirjoittaa enemmän hänestä. Eli jos koirajutut eivät ole se sinun juttusi, kannattaa jättää nämä lukematta :) Postauksessa kerron omasta koirahistoriastani ja ennen kaikkea siitä, miksi meillä on pieni koira, eikä 80 kiloista tanskandoggia.

 

Olen aina ollut todella eläinrakas ihminen. Assi on meidän ensimmäinen lemmikki, mutta sitä ennen haaveilin monet vuodet omasta lemmikistä. Halusin vierailla ihmisten luona, joilla oli lemmikkejä, ihan sama oliko eläin hamsteri vai kissa, ne olivat vaan se mun juttu. Ja olin todella hyvä eläinten kanssa! Tätini sanoi kerran, että minulla on "eläimenkädet", tarkoittaa, että osasin käsitellä eläintä kuin eläintä ja voitin usein niiden luottamuksen puolelleni. Meillä oli myös mummolassa serkkuni kanssa "oma" kissanpentu. Maalaistalossa kissoja oli vaikka millä mitalla, mutta ongelmana lähinnä oli se, että ne olivat villejä. Leikkimökistä tätimme kanssa kalastelimme yhden kissanpennun (tai mummo kyllä sanoi sen olevan aikuinen, mutta meidän silmiin se oli pentu) ja hellimme ja syöttelimme sitä. "Napsu" oppi oman nimensä ja totteli meitä, kunnes se vain katosi.

 

Kun olin n. 11-12 vuotias, naapuriimme muutti saksanpaimenkoirapentu. Ihastuin pentuun välittömästi! Kävin melkein joka päivä katsomassa pentua, leikimme ja se usein nukahti syliini. Pentu kasvoi, mutta suhteemme vain syveni. "Repe" oli jo isompi kuin minä, mutta aina todella lempeä minua kohtaan. Tuntui, että ensimmäisen kerran sain syvemmän yhteyden eläimeen. Ja sinä hetkenä päätin, että oma koirani tulee olemaan saksanpaimenkoira. Pian Repe omistajineen muutti kauemmaksi, enkä kuullut siitä enää pahemmin. Nyt jo edesmenneellä Repellä tulee aina olemaan tassunjälki sydämessäni.

Vietin nuorempana paljon aikaa serkuillani ja heillä on aina ollut welsh corgeja. Corgit ovat aina olleet mieleeni, iloisen rehellisiä koiria, jotka näyttävät kyllä kaikki tunteensa. Kiersin heidän mukanaan paljon koiranäyttelyissä Assin emoa, silloin kun hän oli nuorempi. Näyttelyt olivat todella mukavia ja kivoja, mieleenpainuvin on ehdottomasti Kuopion kolme päiväiset näyttelyt v 2006. Vaikka mainetta ja kunniaa ei herunut, oli reissu kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Aikaa kului ja serkkuni sanoi, että tekevät Assin emolla pentuja. Vinguin ja kinusin, äiti ja iskä olivat vastaan. Olin jo epätoivoinen, mutta kun kävimme pentuja katsomassa, äidin sydän ainakin suli. Niiden 11 pennun joukossa kökötti uhmaa täynnä oleva trikki tyttö, johon rakastuin välittömästi. Ja niin, meille muutti pieni koiravauva. Assi oli todella helppo pentu, oppi hetkessä sisäsiistiksi, uskoi (useimmiten) mitä hänelle sanottiin. Assi on ollut todellinen terapiakoira, auttoi esimerkiksi silloin kun sairastuin masennukseen, sain viettää Assin kanssa aikaa. Assi onkin aivan erityinen koira.

 

Muutimme 2012 ensimmäistä kertaa avopuolisoni kanssa yhteen (olimme tosin puolisen vuotta asuneet avopuolisoni serkun kämpässä Helsingissä) ja hinku ottaa oma lemmikki oli kova. Vuokraemäntä kuitenkin teki selväksi heti kättelyssä, että eläimestä on turha haaveilla, ainakin hänen kämpässään. Tuolla emme asuneetkaan kuin reilun vuoden ja 2013 loppuvuonna päätimme aloittaa suhteemme uudelta pohjalta, parisuhde alkoi hieman rakoilla monen vuoden yhdessäolon jälkeen. Helsingissä vuokraisäntä sanoi, että saatte ottaa vaikka sata koiraa jos haluatte. Sydämessäni oli vieläkin aukko saksanpaimenkoiralle, mutta olisi ollut suorastaan eläinrääkkäystä ottaa niin iso koira meidän pieneen kämppäämme. Ehkä vielä joskus! Keskutelimme eri vaihtoehdoista, milloin corgista, ranskan bulldogista, vinttikoirista, milloin mistäkin. Tuttumme tutulle syntyi Chihuahua pentuja, itse en aluksi ollenkaan pitänyt ajatuksesta, mielessäni oli stereotypia räksyttävästä ja purevasta pienestä kiukkuisesta koirasta, joka hyökkäilee kimppuun ja on ilkeä. Avopuolisoni sai minut puhuttua ympäri, mutta tuttavamme tekikin oharit. Näin jälkeenpäin olen ihan tyytyväinen, että teki, sillä pennut olivat rekisteröimättömiä, ulkomaalaisia ja kasvattajalle ei oltu myönnetty kennelnimeä. Ajatus chihuahuoista pysyi ja aloinkin etsiskelemään netistä.

 

Katsoin kaikki mahdolliset sivut läpi, haussa meillä oli jo hieman vanhempi n. 1 vuotias chihu, joka olisi jo melkein sisäsiisti ja pärjäisi yksin kotona. Vastaan tuli mitä kummallisempia yksilöitä, jotka olivat kyllä kaukana chihuahuoista. Teimme melkein vuoden töitä, kun törmäsin erääseen kenneliin, jossa myynnissä oli 7 kk tyttöchihu. Kiinnostuin tästä ja laitoin heti viestiä. Mukava kasvattaja kertoikin kaiken tyttöchihusta ja olimme jo menossa katsomaan häntä, kun kasvattajalta tuli viesti, että toinen perhe on menossa katsomaan tyttöä ja varmaan haluavat sen. Olin murheenmurtama ja sanoinkin avopuolisolle, että enää en jaksa etsiä koiraa, että pidetään tauko koiran hankkimisesta. Kasvattajalta tulikin päivää myöhemmin viesti, että hänellä olisi meille tarjota 8 viikkoista rohkeaa chihupoikaa, joka on hyvistä vanhemmista. Se sunnuntai meni täysin miettiessä ja pohtiessa, voimmeko ottaa pentua, mitä jos siitä tulee ongelmakoira, entä jos emme osaa? Avopuolisoni ehdotti, että kävisimme katsomassa ja kun pääsimme paikanpäälle, olimme täysin myytyjä. Ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä, todellisesti.

Vaikka "kutsumusta" meillä ei ole chihuahuoihin ollut, on tämä ainakin toistaiseksi ollut se paras mahdollinen vaihtoehto. Ilari on kiltti ja reipas poika, jossa kuitenkin riittää uhmaa ja pilkettä silmäkulmassa. Lisäksi, pienen kokonsa takia sopii todella hyvin meille ja meidän elämäämme, tykkäämme reissata, jolloin koira on helppo ottaa mukaan.
Minulle koirat ovat kaikki ihania, riippumatta rodusta, väristä tai sukupuolesta. Saksanpaimenkoirissa on sitä jotain, mutta ihan samanlaisia tunteita herättää meidän petokin, pienoismallisena. :) Minulle tärkeintä on, että koirasta kasvaa tervejärkinen ja ihmisläheinen koira!

Ihana Heiskanen!

Pentuelämää

 

Meillä on viimeiset päivät ollut täysi tohina päällä ja kuten arvata saattaa, syypää siihen on meidän ihana Ilari. Pentu on sopeutunut meille todella hyvin, ollaan harjoitelleet ulos tekemistä ja ollaan jopa pantaa jo kokeiltu. Nyt koetaan pientä eroahdistusta, kun tämän maman piti taas lähteä töihin :( No, onneksi kohta alkaa hiihtoloma, niin päästään Iltsun kanssa viikoksi nauttimaan toisistamme <3 Olen aika paljon ollut kiinni pennussa, en ole mm. kerennyt tiskata, siivota, käydä pyykillä tms. Hieman kerkesin ammattietiikka-tehtävää tehdä kun Ilari nukkui päikkäreitä. Meillä on käynyt enemmän vieraita kuin ikinä, joka toisaalta on ihan hyvä, mutta itse en oikein pidä siitä, jos ihmiset tungeksivat meille/kutsuvat itse itsensä, eivätkä lähde kulumallakaan. Noh, varmasti on ohi menevä vaihe :) Meidän poitsu on todella iloinen ja aurinkoinen, totellee jo vaihtelevasti kieltoja, osaa tehdä tarpeensa alustalle ja muutamat kerrat jopa ulos. Tykkää kovasti leikkiä, mutta rakastaa myös vaan oleskella sylissä järsimässä luuta. Meidän pentu nukkuu suurimman osan ajasta, mutta hereillä ollessaan saa kyllä kenen tahansa suun hymyyn. Mä niin rakastan tuota poikaa! ♥ 

Uusi perheenjäsen

Kerrankin unelmat kävivät toteen ja vuoden etsimisen jälkeen vihdoin meille muutti ehkä maailman suloisin koiranpentu. Kävin hakemassa "Ilarin" lauantaina ja siitä lähtien ollaan harjoiteltu pentuelämää. Assin pentuajoista on jo jonkun verran aikaa, mutta ei nämä pentujen haasteet ole unohtuneet. Vaikka Ilari on ollut meillä vasta nämä pari päivää, on siitä tullut rakas ja tärkeä perheenjäsen. Ihana huomata kuinka toinen näin lyhyessäkin ajassa kehittyy ja oppii koko ajan lisää, toivon että meillä on elämässä monia ja taas monia ihania yhteisiä vuosia edessä! ♥ 

Assi lapsenvahtina :)

Ilarin kuulumisiin palailen mahdollisimman pikaisesti, sekä yritän tehdä myös lähiaikoina hänestä kunnon esittelysivun.