Iso koira vs. Pieni koira

Hah, blogi alkaa täyttyä koiravauva jutuista, mutta koska pentu on nyt todella iso osa meidän arkea, on kai luontevaa kirjoittaa enemmän hänestä. Eli jos koirajutut eivät ole se sinun juttusi, kannattaa jättää nämä lukematta :) Postauksessa kerron omasta koirahistoriastani ja ennen kaikkea siitä, miksi meillä on pieni koira, eikä 80 kiloista tanskandoggia.

 

Olen aina ollut todella eläinrakas ihminen. Assi on meidän ensimmäinen lemmikki, mutta sitä ennen haaveilin monet vuodet omasta lemmikistä. Halusin vierailla ihmisten luona, joilla oli lemmikkejä, ihan sama oliko eläin hamsteri vai kissa, ne olivat vaan se mun juttu. Ja olin todella hyvä eläinten kanssa! Tätini sanoi kerran, että minulla on "eläimenkädet", tarkoittaa, että osasin käsitellä eläintä kuin eläintä ja voitin usein niiden luottamuksen puolelleni. Meillä oli myös mummolassa serkkuni kanssa "oma" kissanpentu. Maalaistalossa kissoja oli vaikka millä mitalla, mutta ongelmana lähinnä oli se, että ne olivat villejä. Leikkimökistä tätimme kanssa kalastelimme yhden kissanpennun (tai mummo kyllä sanoi sen olevan aikuinen, mutta meidän silmiin se oli pentu) ja hellimme ja syöttelimme sitä. "Napsu" oppi oman nimensä ja totteli meitä, kunnes se vain katosi.

 

Kun olin n. 11-12 vuotias, naapuriimme muutti saksanpaimenkoirapentu. Ihastuin pentuun välittömästi! Kävin melkein joka päivä katsomassa pentua, leikimme ja se usein nukahti syliini. Pentu kasvoi, mutta suhteemme vain syveni. "Repe" oli jo isompi kuin minä, mutta aina todella lempeä minua kohtaan. Tuntui, että ensimmäisen kerran sain syvemmän yhteyden eläimeen. Ja sinä hetkenä päätin, että oma koirani tulee olemaan saksanpaimenkoira. Pian Repe omistajineen muutti kauemmaksi, enkä kuullut siitä enää pahemmin. Nyt jo edesmenneellä Repellä tulee aina olemaan tassunjälki sydämessäni.

Vietin nuorempana paljon aikaa serkuillani ja heillä on aina ollut welsh corgeja. Corgit ovat aina olleet mieleeni, iloisen rehellisiä koiria, jotka näyttävät kyllä kaikki tunteensa. Kiersin heidän mukanaan paljon koiranäyttelyissä Assin emoa, silloin kun hän oli nuorempi. Näyttelyt olivat todella mukavia ja kivoja, mieleenpainuvin on ehdottomasti Kuopion kolme päiväiset näyttelyt v 2006. Vaikka mainetta ja kunniaa ei herunut, oli reissu kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Aikaa kului ja serkkuni sanoi, että tekevät Assin emolla pentuja. Vinguin ja kinusin, äiti ja iskä olivat vastaan. Olin jo epätoivoinen, mutta kun kävimme pentuja katsomassa, äidin sydän ainakin suli. Niiden 11 pennun joukossa kökötti uhmaa täynnä oleva trikki tyttö, johon rakastuin välittömästi. Ja niin, meille muutti pieni koiravauva. Assi oli todella helppo pentu, oppi hetkessä sisäsiistiksi, uskoi (useimmiten) mitä hänelle sanottiin. Assi on ollut todellinen terapiakoira, auttoi esimerkiksi silloin kun sairastuin masennukseen, sain viettää Assin kanssa aikaa. Assi onkin aivan erityinen koira.

 

Muutimme 2012 ensimmäistä kertaa avopuolisoni kanssa yhteen (olimme tosin puolisen vuotta asuneet avopuolisoni serkun kämpässä Helsingissä) ja hinku ottaa oma lemmikki oli kova. Vuokraemäntä kuitenkin teki selväksi heti kättelyssä, että eläimestä on turha haaveilla, ainakin hänen kämpässään. Tuolla emme asuneetkaan kuin reilun vuoden ja 2013 loppuvuonna päätimme aloittaa suhteemme uudelta pohjalta, parisuhde alkoi hieman rakoilla monen vuoden yhdessäolon jälkeen. Helsingissä vuokraisäntä sanoi, että saatte ottaa vaikka sata koiraa jos haluatte. Sydämessäni oli vieläkin aukko saksanpaimenkoiralle, mutta olisi ollut suorastaan eläinrääkkäystä ottaa niin iso koira meidän pieneen kämppäämme. Ehkä vielä joskus! Keskutelimme eri vaihtoehdoista, milloin corgista, ranskan bulldogista, vinttikoirista, milloin mistäkin. Tuttumme tutulle syntyi Chihuahua pentuja, itse en aluksi ollenkaan pitänyt ajatuksesta, mielessäni oli stereotypia räksyttävästä ja purevasta pienestä kiukkuisesta koirasta, joka hyökkäilee kimppuun ja on ilkeä. Avopuolisoni sai minut puhuttua ympäri, mutta tuttavamme tekikin oharit. Näin jälkeenpäin olen ihan tyytyväinen, että teki, sillä pennut olivat rekisteröimättömiä, ulkomaalaisia ja kasvattajalle ei oltu myönnetty kennelnimeä. Ajatus chihuahuoista pysyi ja aloinkin etsiskelemään netistä.

 

Katsoin kaikki mahdolliset sivut läpi, haussa meillä oli jo hieman vanhempi n. 1 vuotias chihu, joka olisi jo melkein sisäsiisti ja pärjäisi yksin kotona. Vastaan tuli mitä kummallisempia yksilöitä, jotka olivat kyllä kaukana chihuahuoista. Teimme melkein vuoden töitä, kun törmäsin erääseen kenneliin, jossa myynnissä oli 7 kk tyttöchihu. Kiinnostuin tästä ja laitoin heti viestiä. Mukava kasvattaja kertoikin kaiken tyttöchihusta ja olimme jo menossa katsomaan häntä, kun kasvattajalta tuli viesti, että toinen perhe on menossa katsomaan tyttöä ja varmaan haluavat sen. Olin murheenmurtama ja sanoinkin avopuolisolle, että enää en jaksa etsiä koiraa, että pidetään tauko koiran hankkimisesta. Kasvattajalta tulikin päivää myöhemmin viesti, että hänellä olisi meille tarjota 8 viikkoista rohkeaa chihupoikaa, joka on hyvistä vanhemmista. Se sunnuntai meni täysin miettiessä ja pohtiessa, voimmeko ottaa pentua, mitä jos siitä tulee ongelmakoira, entä jos emme osaa? Avopuolisoni ehdotti, että kävisimme katsomassa ja kun pääsimme paikanpäälle, olimme täysin myytyjä. Ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä, todellisesti.

Vaikka "kutsumusta" meillä ei ole chihuahuoihin ollut, on tämä ainakin toistaiseksi ollut se paras mahdollinen vaihtoehto. Ilari on kiltti ja reipas poika, jossa kuitenkin riittää uhmaa ja pilkettä silmäkulmassa. Lisäksi, pienen kokonsa takia sopii todella hyvin meille ja meidän elämäämme, tykkäämme reissata, jolloin koira on helppo ottaa mukaan.
Minulle koirat ovat kaikki ihania, riippumatta rodusta, väristä tai sukupuolesta. Saksanpaimenkoirissa on sitä jotain, mutta ihan samanlaisia tunteita herättää meidän petokin, pienoismallisena. :) Minulle tärkeintä on, että koirasta kasvaa tervejärkinen ja ihmisläheinen koira!

Ihana Heiskanen!

Pentuelämää

 

Meillä on viimeiset päivät ollut täysi tohina päällä ja kuten arvata saattaa, syypää siihen on meidän ihana Ilari. Pentu on sopeutunut meille todella hyvin, ollaan harjoitelleet ulos tekemistä ja ollaan jopa pantaa jo kokeiltu. Nyt koetaan pientä eroahdistusta, kun tämän maman piti taas lähteä töihin :( No, onneksi kohta alkaa hiihtoloma, niin päästään Iltsun kanssa viikoksi nauttimaan toisistamme <3 Olen aika paljon ollut kiinni pennussa, en ole mm. kerennyt tiskata, siivota, käydä pyykillä tms. Hieman kerkesin ammattietiikka-tehtävää tehdä kun Ilari nukkui päikkäreitä. Meillä on käynyt enemmän vieraita kuin ikinä, joka toisaalta on ihan hyvä, mutta itse en oikein pidä siitä, jos ihmiset tungeksivat meille/kutsuvat itse itsensä, eivätkä lähde kulumallakaan. Noh, varmasti on ohi menevä vaihe :) Meidän poitsu on todella iloinen ja aurinkoinen, totellee jo vaihtelevasti kieltoja, osaa tehdä tarpeensa alustalle ja muutamat kerrat jopa ulos. Tykkää kovasti leikkiä, mutta rakastaa myös vaan oleskella sylissä järsimässä luuta. Meidän pentu nukkuu suurimman osan ajasta, mutta hereillä ollessaan saa kyllä kenen tahansa suun hymyyn. Mä niin rakastan tuota poikaa! ♥ 

Uusi perheenjäsen

Kerrankin unelmat kävivät toteen ja vuoden etsimisen jälkeen vihdoin meille muutti ehkä maailman suloisin koiranpentu. Kävin hakemassa "Ilarin" lauantaina ja siitä lähtien ollaan harjoiteltu pentuelämää. Assin pentuajoista on jo jonkun verran aikaa, mutta ei nämä pentujen haasteet ole unohtuneet. Vaikka Ilari on ollut meillä vasta nämä pari päivää, on siitä tullut rakas ja tärkeä perheenjäsen. Ihana huomata kuinka toinen näin lyhyessäkin ajassa kehittyy ja oppii koko ajan lisää, toivon että meillä on elämässä monia ja taas monia ihania yhteisiä vuosia edessä! ♥ 

Assi lapsenvahtina :)

Ilarin kuulumisiin palailen mahdollisimman pikaisesti, sekä yritän tehdä myös lähiaikoina hänestä kunnon esittelysivun. 

21 vuotta

Kirjoitin tekstin, joka käsitteli asiaa vanhemisesta, synttäreistä, jossa kuulostin onnettomalta ihmisriekaleelta, joka ei ole onnistunut missään tai saanut mitään aikaiseksi. Ihmiseltä, joka ei ole mihinkään tyytyväinen, löytyy aina joku asia mistä valittaa, synkistellä ja masentua. Mitä järkeä kirjoittaa koko ajan olevansa tyytymätön johonkin, että ei olisi saanut mitään aikaan tai ei olisi minkään arvoinen? Jokainen on niin vanha miltä itsestä tuntuu, ilman numeroita ja laskemista. Tärkeintä on pysyä tässä hetkessä, toteuttaen tämän hetken asioita ja nauttia niistä. Haaveilu on tervettä ja tärkeää, mutta haaveisiin ei saa hukkua. Kyllä niidenkin aika joskus tulee!

Miksi haluaisin kirjoituksillani kuulostaa katkeralta parikymppiseltä, jolla oikeasti on vielä kaikki edessä? En minä ole katkera. Haluan olla onnellinen ja tyytyväinen päätöksiini mitä teen. Ennen kaikkea, minun pitää seistä itseni takana, jos haluan jotain, olen valmis tekemään töitä sen eteen. Pidettävä kiinni unelmien rippeistä ja toteuttaa sellaista elämää joka päivä, mitä haluan elää. En halua elää kenenkään muun elämää, vaan omaani.

21 vuotta tuntuu kieltämättä melko pitkältä ajalta, mutta on siihen mahtunutkin paljon kaikenlaista! Mm:

12 vuotta ratsastusta.

 

 

4 eri ammattikoulun aloittamista ja kolmen lopettamista.

  

5 vuotta yhdessä oloa rakkaan avopuolison kanssa.

 

Yli vuoden Helsingissä asumista.

 

 

Nuoruusvuosien kriisejä.

 

 

Hiljaista vanhenemista.

 

 

Uusia tuulia, vanhoja seikkailuita.

 

 

Paljon tärkeitä ihmisiä ympärillä ♥ 

 

 

Ei vanheneminen ole aina huono juttu, elämässä pitää mennä eteenpäin, nähdä ja kokea uusia asioita. Se, miten vanhenemme, on jokaisen oma päätös - voit olla katkera jokaisesta menetetystä vuodesta, tai voit olla toiveikas seuraavien vuosien varalle. Koskaan ei voi tietää milloin unelmat käyvät toteen!

Synttärisuunnitelmia ei oikeastaan ole, ajatuksena olisi joku kakku leipoa pitkästä aikaa. Ja onhan synttäreihin vielä 11 päivää aikaa :) 

 

 

 



Kiirettä pukkaa

Kuten jo aikaisemmissa postauksissa mainitsin, helmikuu on ja tulee olemaan todella hektistä aikaa. Oikeastaan tämä koko alkukuukausi jo on mennyt täysin hujauksessa kivoissa ja ei niin kivoissa asioissa.

Kokeisiin lukua :D

 

Koulu on kiristänyt otettaan varsinkin näin helmikuussa, ensimmäinen lääkelaskun tentti oli 2.2. (joka ei kauhean hyvin mennyt), anatomian tentti 11.2., tehtävien palautus 28.2., HUH! Olen onnellinen, että loma alkaa jo 6.3. Loma tuleekin enemmän kuin tarpeeseen. Vielä palatakseni kouluasioihin oli 4-5.2. koulullamme ensiapukurssi, joka vaikka olikin enemmän kuuntelua ja ylös kirjoittamista, myös melkoisen rankkaa. Tähän päälle monet ja taas monet tunnit jotka olen viettänyt anatomian opiskelussa tai lääkelaskuja laskiessa, ovat verottaneet kyllä todella.

 

Kaiken sen kiireen ja stressin keskellä on tapahtunut myös ihania asioita. Helmikuussa yleisesti tanssitaan Wanhojen tanssit, joita itse en tanssi, mutta siskoni kyllä. Päänvaivaa onkin tälle isosiskolle tuottanut milloin mitkäkin hiustenpidennykset, silmien rajaukset, korut ja sukkahousut, miten saisin omalla toiminnallani/teoillani luotua toiselle yhden ihanimmista muistoista mitä voi olla. Tuo 13.2. tuleekin olemaan kauhujen päivä, mutta varmasti myös yksi ihanimmista. Olen aika varma, että kyllä sitä tämä siskokin liikuttuu :')

Lisää salitreeniä

Ei siinä vielä kaikki, vaan olemme tässä salaa etsiskelleet koiranpentua pidemmän ajan, lähinnä tuloksetta. Olen laittanut yhteensä varmaan lähemmäs 40 kyselyä, toisiin on vastattu nuivasti tai ei vastattu ollenkaan. Nyt kuitenkin on onni potkaissut ja pääsimme yhtä poikasta jo katsomaan. Ajattelin, etten vielä hiisku tästäkään asiasta, en halua että salama iskee samaan paikkaan kahdesti ja joutuisin hyvästelemään uuden lemmikin, jo ennenkuin hän olisi meille tullut. Toivotaan sormet ja varpaat ristissä, että katala allergia ei nosta päätään tässä asiassa, tai tulee tupenrapinat!

Menossa serkun synttäreille, ei mun tukka noin paljon ole kai vaalentunut, toivottavasti ei ;_;

Itse olen lievästi yliaktiivinen ollut viimeisen viikon ajan, koko ajan on tehtävä jotain, mentävä jonnekkin, suunniteltava jotain ja tärinä onkin jäänyt päälle, enkä oikein osaa rauhoittua missään. Olen oikeasti super onnellinen tulevasta lomasta, lomaahan en taas ole viime vuoden huhtikuun jälkeen pitänyt, eli tekee vaan hyvää. Lisäksi toivon todella, että hyvät asiat oikeasti tapahtuvat ja huonot jäävät loukkuun matkan varrella. Viimeaikoina on ollut niin paljon pettymyksiä ja epäonnistumisia, vihdoin olisi minunkin aika saada tuntea onnistumista, iloa ja onnea! Onnellista helmikuun jatkoa sinne jokaiselle ja ihanaa lähestyvää ystävänpäivää! :* T:Yksi pumpulipää, joka on popsinut liikaa onnellisuuspillereitä.

P.s. kaiken lisäksi on vielä synttärini 22.2., joista myös tulossa postausta, jos toistakin :)

Hair Day

 

 

Hiukset ovat yksi niistä asioista, jotka ovat minulle todellinen päänvaiva. Hiukseni ovat ohuet, hauraat ja menevät hetkessä todella huonokuntoisiksi. Aiemmin leikkuutin hiuksiani aika ajoin, nyt viimeinen käynti kampaajalla on ollut vuonna 2011. Hiukset ovat siis hieman kasvaneet ja menneet vähän huonompaan suuntaan. Ja väri viimeaikoina on muistuttanut enemmän tipua kun normaalia tukan väriäni. Viimeksi siis värjäsin hiukseni elokuussa oranssihtaviksi maailman viekkain kinkeri ja tykkäsin niistä todella. Ostinkin samaisen värin nyt ja tarkoitus oli värjätä tukka sillä. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin..

 

Minulla ei ikinä varsinaisesti ole ollut ruskeaa tukkaa, joskus aikoinaan hiukseni olivat alhaalta tumman ruskeat ja päältä vaaleat. Nyt päätinkin sitten repäistä ja lopputulos oli mielestäni todella kiva. Brunette tuntui heti omalta ja teki minusta hieman aikuisemman näköisen. En tiedä, kyllästynkö tähänkin, niinkuin muihin, mutta toistaiseksi tykkään todella paljon :3 Joululahjaksi sain pidennykset, jotka ovat aika tummat. Hieman värieroa näkyy pidennyksien ja omien hiusteni välillä, mutta itseäni se ei haittaa. Ehkä seuraavalla värjäyskerralla saisin lähemmäksi pidennysten väriä.

 

 

Pahoittelut taas kuvat ovat otettu kännykällä, vaikka lupailin muutosta kuvaamisessa. Yritän parhaani tästä eteenpäin ja yritän kuvat ottaa järkkärillä, kännykällä kuvaaminen on niin helppoa ja nopeeta, huoh. Täytyy ottaa niskasta kiinni ja ruveta oikeasti panostamaan!

 

 

Tammikuu

 

Tammikuu oli ja meni, ja nyt alkaakin sitä kiireellisempi Helmikuu. Tammikuu alkoi blogin kannalta oikein kivasti - pitkästä aikaa koin innostusta kirjoittaa teille. Tammikuussa tulikin postauksia ihan mukavat 11 kappaletta. Tammikuu meni muutenkin aikalailla nappiin, koulukiireitä on hiukkasen taas ollut ja masennuskin on ollut suhtkoht aisoissa, pientä ahdistusta lukuunottamatta.

Anatomian opiskelua, huoh..

 

Palataan vuoden vaihteeseen, jota ennen sain taas vähän kiinni kuntosalista ja treenaamisesta, joka kuitenkin on hieman taas jäänyt. Pohdiskelin edellistä vuotta, hyvää ja pahaa, palailu takaisin menneeseen teki vallan hyvää. Kertoilin hieman enemmän koulutuksestani ja koulun tuomista haasteista. Alkukuukaudesta ei koulukiireitä ollutkaan, mutta loppuakohden tehtävä- ja tenttilista kasvoikin, jolloin alkoivat tulevat kokeet ja tehtävät ahdistaa. Tänään onkin ensimmäinen tentti, lääkelaskuista. Tulossa myös anatomian tentti, tehtävien palautusta, hoidon ja huolenpidon jakson harjoittelupaikan etsimistä ja kaikkea, helmikuu tulee koulun kannaltakin olemaan kiireinen. Yritän silti pitää blogi-intoani päällä ja julkaista teille mahdollisimman monipuolisia postauksia. Ideoita saa antaa, tai jos joku asia kiinnostaa, avaan mielelläni mielipidettäni tai kokemuksiani.

 

Jätimme hyvästit rakkaalle heppaystävälle, Päijänne Pikolle. Mieleeni tästä tulikin kirjoittaa postausta muistakin rakkaista ystävistä, jotka elelevät taivaanrannan tuolla puolen, mutta joilla on aina paikka sydämessäni. Vaikka menetys on aina surullista ja raskasta, on ratsastukset jatkuneet ihan entiseen malliin, paitsi viime tunnilla, jolloin koin taas kriisiä ratsastuksen suhteen. Aika ajoin ratsastus sujuu kuin tanssi, en saa mitään kritiikkiä, mutta sitten taas tulee kausia kun mikään ei vaan onnistu. Näistä en kuitenkaan lannistu, vaan pyrin kokoajan parantamaan virheet joita teen ja ennenkaikkea oppimaan niistä.

 

Pyhitin myös koko postauksen käsitelläkseni ulkonäköpaineita. Postauksessa kerroin suhdettani ulkonäköön ja sen tuomiin vaikeuksiin esim. teini-iässä. Ulkonäköasiat ovat teinistä lähtien vaivanneet päätäni päivittäin, eikä helpotusta näin aikuisiälläkään vielä näy. Ehkä jossain vaiheessa voin olla tyytyväinen siihen minkä näköinen olen, enkä vertaile itseäni muihin. Ulkonäköasioista innostuneena kerroin myös muutamia suosikkejani kauneudenhoidossa. Oli mukava tehdä pitkästä aikaa tälläinen hömppäpostaus, yleensä kun kirjoitustyylini on niin vakava.

Pesin jopa autoni, ai miten nii lyhyt?

 

Tammikuussa myös käytiin matkamessuilla, ollaan rentoiltu, käyty treffeillä, panostettu terveyteen, lipsuttu siinä, luettu ahkerasti anatomiaa ja laskeskeltu lääkelaskuja epätoivoisesti, oltu surullisia ja iloisia, onnistuttu ja vähemmän onnistuttu, muutettu blogin ilmettä ja pohdittu sen sisältöä. Tästä on kuitenkin kiva jatkaa Helmikuulle, jossa onkin tiedossa kivoja asioita, stressiä ja ennen kaikkea kiirettä! Pysyilkää mukana ja ennenkaikkea mahtavina! ♥