Hair Day

 

 

Hiukset ovat yksi niistä asioista, jotka ovat minulle todellinen päänvaiva. Hiukseni ovat ohuet, hauraat ja menevät hetkessä todella huonokuntoisiksi. Aiemmin leikkuutin hiuksiani aika ajoin, nyt viimeinen käynti kampaajalla on ollut vuonna 2011. Hiukset ovat siis hieman kasvaneet ja menneet vähän huonompaan suuntaan. Ja väri viimeaikoina on muistuttanut enemmän tipua kun normaalia tukan väriäni. Viimeksi siis värjäsin hiukseni elokuussa oranssihtaviksi maailman viekkain kinkeri ja tykkäsin niistä todella. Ostinkin samaisen värin nyt ja tarkoitus oli värjätä tukka sillä. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin..

 

Minulla ei ikinä varsinaisesti ole ollut ruskeaa tukkaa, joskus aikoinaan hiukseni olivat alhaalta tumman ruskeat ja päältä vaaleat. Nyt päätinkin sitten repäistä ja lopputulos oli mielestäni todella kiva. Brunette tuntui heti omalta ja teki minusta hieman aikuisemman näköisen. En tiedä, kyllästynkö tähänkin, niinkuin muihin, mutta toistaiseksi tykkään todella paljon :3 Joululahjaksi sain pidennykset, jotka ovat aika tummat. Hieman värieroa näkyy pidennyksien ja omien hiusteni välillä, mutta itseäni se ei haittaa. Ehkä seuraavalla värjäyskerralla saisin lähemmäksi pidennysten väriä.

 

 

Pahoittelut taas kuvat ovat otettu kännykällä, vaikka lupailin muutosta kuvaamisessa. Yritän parhaani tästä eteenpäin ja yritän kuvat ottaa järkkärillä, kännykällä kuvaaminen on niin helppoa ja nopeeta, huoh. Täytyy ottaa niskasta kiinni ja ruveta oikeasti panostamaan!

 

 

Ulkonäköpaineista

Tällä kertaa ulkonäkö-asiaa. Olen aina halunnut uskoa, että ei se ole ulkonäkö, mikä ihmisiin tekee vaikutuksen, vaan se, mikä löytyy pinnallisen kuoren alta. Koskaan en ole ollut mitenkään ulkonäkötietoinen, siinä missä kaverit ostivat ja tilasivat kalliita vaatteita, minulla oli päällä muiden vanhoja rytkyjä tai kirppiskamaa. Ala-asteelta yläasteelle, minulle oli aivan sama, miltä minä kenenkin silmiin näytän. Ja kuljinkin, koulussakin, ilman meikkiä, tukka likaisena ja päällä rentoja vaatteita, kuten fleecehuppareita ja lököpöksyjä. Vaikka ympärilläni pyöri paljon hyvännäköisiä ja hyvin pukeutuneita tyttöjä ja naisia, en jaksanut stressata. Jos en ollut kaunis ulkoa, niin ainakin sisältä.

Alkoi koittaa aika, kun pojat ja seurustelu alkoivat kiinnostaa, tätä ennen oli vain hevoset henkeen ja vereen. Aloin stressata ulkonäköäni ja iltaisin ja öisin harjoittelin meikkaamaan. Pian alkoikin mustanmeikin aikakausi. Mitä enemmän pakkelia oli naamassa, sitä parempi. Aloin meikkaamaan myös tallille ja kauppaan, värjäämään hiuksiani harvase päivä ja aina peilin ohi mennessä, tiirailin itseäni. Meikkasin ja meikkasin, halusin näyttää hyvälle, edes jonkun silmissä. Sitten tapasin nykyisen avopuolisoni. Olin niin epävarma itsestäni, että en uskaltanut olla hänen lähellään ilman meikkiä. Kuulostaa todella pinnalliselta, mutta näin on. Jos vietin hänen luonaan yötä, nukuin meikit naamassa ja aamulla pesin meikit ja samalla meikkasin uudestaan. En halunnut, että hän näkee minut ilman meikkiä.

Se, että aikuistuu, ei todellakaan helpota ulkonäköpaineita, päinvastoin. Vaikka teini-iässä kaikki paineet rysähtävät niskaan samaan aikaan, paineet tuntuvat kasvavan vuosi vuodelta. Olen todella epävarma edelleen itsestäni, varsinkin kun liikun avopuolisoni kanssa, etenkin ilman meikkiä. Pelkään todella paljon, että hän häpee minua tai kiinnostuu vaikka ohikulkevista naisista. Vaikka näin ei olekkaan käynyt ja tuskin käykään. Kysyn häneltä usein miltä näytän ja jos saan ympäripyöreitä vastauksia, täytyy laittautua lisää. Eräs päivä lähdimme kauppaan niin, että minulla oli likainen tukka, ilman meikkiä, lökärit ja crocsin saappaat jalassa ja silloin tietenkin kauppa pursusi hyvänäköisiä naisia, viimeisen päälle laitettuina. Häpesin itseäni niin paljon, että melkein aloin itkemään.

Vertaan itseäni helposti muihin ja pidän itseäni todella paljon huonompana, vaikka niin ei välttämättä olisikaan. Ennen helpommin vertailin vartaloa, nykyään se on naama ja hiukset. Miksi toi on noin nätti, miksen minä ole tuon näköinen. Minä olen mikä minä olen ja jos en tule sitä ikinä hyväksymään, jään tälläiseksi kateelliseksi, joka ei osaa nauttia elämästä ja siitä mitä itselläni on. Jos koko ajan pelkää menettävänsä sen mitä minulla on, en todellakaan osaa nauttia siitä ja ennemmin tai myöhemmin sen menetän. Miksi se on niin vaikeaa sanoa, että minä kelpaan, tälläisenä! Ei minun tarvitse sitä todistella, jos minusta ei pidetä tämännäköisenä, sitten ei pidetä. PISTE.

Totta kai itseään saa ja pitää laittaa, nauttien monen tunnin meikkailujen tuloksesta, pukea päälle kauniita vaatteita ja koruja, kävellä ylikorkeissa korkkareissa saaden huomiota - mutta itseään ei pitäisi joutua häpeilemään vaikka sitten vähemmän laittautuneena. Mitä väliä vaikka joku katsoisikin kieroon kun näkee likaiset hiukseni? Tai puhkikuluneet verkkarini? Miksi aina pitää olla kauniimpi kuin toinen, miksi kauneutta pitää vertailla? Jokainen on kaunis, erityinen ja tärkeä, eikä sitä mittailla tai punnita ripsipidennyksillä ja pakkelilla. Jokaista tarvitaan, jokainen on rakas ja tärkeä jollekkin, jokainen on ennenkaikkea elämän ja elämisen arvoisia.

Hius-asiaa

Hihiii oon ihan tohkeissani. Kerrankin uskalsin ulkonäköisesti yllättää ja repäistä ihan täysillä. Olen todella arka tekemään oikeastaan mitään muutoksia oli se sitten elämässä, ulkonäössä tai vaikka blogissa. Alkuviikosa uudet pidennykseni saapuivat postissa, ja pettymyksekseni olivat liian tummat silloiselle hiusvärilleni. Erittäin onnistuneen Tuplailun jälkeen suuntasimme kauppaan kun ostosaikaa oli abouttiarallaa kymmenisen minuuttia. Nappasin ensimmäisen vaaleamman ruskean sävyisen ja sitten äkkiä kotiin värjäämään. Aine kerkesi olla päässäni ehkä viis minuuttia kun katsoin peiliin.

"Apua täähän on melkeen musta!"

Ja pesimpä värin äkkiä pois. Ja tulihan siitä sellanen tuhkan värinen. Pelästyin ja ehkä hieman järkytyin, föönaamisen jälkeen tukka alkoikin näyttää jo todella kivalta. Ainoa vaan oli, että ihan liian tummat uusiin pidennyksiin. No voi hitsit. Päätin kuitenkin tunkea pidennykset päähän ja vau! Vaikka olivat keskenään ihan eri väriset, sopivat silti keskenään ainakin omasta mielestäni hyvin yhteen!

 Kertokaa toki omat mielipiteenne! Tykkäättekö monivärisistä hiuksista?

Ps. Pääsin sinne hakemaani kouluun! Jeeeee.. Varmaan kirjoitan siitä hehkutuspostauksen jossain vaiheessa :)