Vuonna 2014..



Vuoden 2013 tapaan päätin koota 10 muistoa tältä vuodelta, jotka ovat jääneet päälisin puolin mieleeni hyvinä, huonoina, mahtavina, kamalina tai unohtumattomina. Vuosi 2013 oli henkisesti todella haastava vuosi, oli kaikennäköistä suhdesotkua, masennus nosti roimasti päätään, sekosin treenaamiseen niin että maailmassa ei ollut muuta, olin täysin solmussa tunteideni ja sosiaalisen elämäni kanssa, en yksinkertaisesti jaksanut uskoa, että minulle ikinä tapahtuisi mitään hyvää. Odotin siis paljon vuodelta 2014, eikä ihme, koska vuotta aikaisemmin oltiin niin pohjalla, että valoa ei näkynyt kyllä pilkahdustakaan tunnelin päästä. Vuosi onkin ollut monipuolinen ja todella onnistunut, eikä masennus ole saanut minua vieläkään nujerrettua, hähää!

 

1. Olen ratsastanut. Paljon.

 

 

Olipas mielikuvitukseton tähän alkuun, mutta tosiaan, olen ratsastanut todella paljon. Tänä vuonna ratsastus harrastuksenani täytti 11 vuotta onnea hei :D ja on saanut aivan uuden käsityksen harrastuksenani. Kesälle asti minulla oli vuokrahevonen, Tupla, jota kävin ratsastamassa n. kerran viikossa. Kesän alusta aina marraskuulle asti kävin muutaman kerran viikossa ratsastamassa serkkuni ponilla Denisellä. Lisäksi kaikki ratsastustunnit, estetunnit ja muut, on ratsastustunteja kerääntynyt tänä vuonna todella paljon. Tässä postauksessa tajusin mitä ratsastus minulle oikeasti merkitsee, ei se ole pelkästään harrastus, vaan se on elämäntapa. Kaikki nämä hevosten selässä vietetyt tunnit ovat vaikuttaneet siihen millainen minä olen, hyvine ja huonoine puolineen.

 

 

 

2. Pääsin kouluun.

 

Kouluun pääseminen oli minulle yksi merkittävimmistä saavutuksistani pitkiin aikoihin. Kouluunhaku oli aivan extempore, enkä todellisuudessa uskonut ikinä pääseväni tuohon kouluun, olihan hakijoita yli 400 ja 40 valittiin. Ihmetys olikin todella suuri kun kotiin kopsahti kirje, että minut on valittu opiskelemaan. Silloin päätin, että tätä en jätä kesken ja panostettava on niin paljon kuin suinkin pystyn. Toistaiseksi koulu on ollut raskasta ja varsinkin työssäoppiminen oli todella uuvuttavaa, mutta kyllä se on palkitsevaa kun saa tehtävistä hyviä numeroita ja hyvää palautetta. Harjoittelukin loppujenlopuksi sujui ihan mahtavasti, arvioinnissa sain työssäoppimisesta 2½ (maksimi on 3) ja näytöstä 3. Ja tehtävistäkin tullut sen verran hyviä numeroita, että itsestään voi olla todella tyytyväinen.

 

 

 

3. Nautin kesästä.
 

 

Kesä oli mahtava! Matkustelimme ympäri Suomea, en jaksanut stressata ja kerrankin vaan olin! Vaikka kesälomaa ei minulla ollutkaan, kerkesin silti viipeltää joka paikkaan ja olla koko ajan menossa. Kesä on Suomessa niin lyhyt, että kannattaa kyllä ottaa siitä ilo irti, murehtia asioita syksymmällä kun ulkonakin on pimeää ja kylmää. Kesät ovat oikeastaan aina olleet minulle jostain syystä vaikeita, vaikka aina olen kesistä nauttinut täysillä. Tänä kesänä en jaksanut ajatella koko asiaa ja olinkin hyväntuulisempi kuin pitkiin aikoihin.

 

 

4. Olen haaveillut.

 

Tänä vuonna olen haaveillut ja elänyt pitkiäkin pätkiä haaveilupilvessä, joka on taas kasvattanut minua ensinnäkin nauttimaan elämästä ja unelmoimaan. En edes muista milloin viimeksi olisin suunnitellut innoissani elämääni, miettinyt kaikkia ihania asioita mitä minulla on edessä ja nauttinut siitä hyvästä olosta mitä haaveilu minulle teettää. Kun elämässä ei ole mitään muuta kuin mustaa, synkkää ja ikävää, jää haaveilu ja tulevaisuuden suunnittelu vääjäämättä sivummalle. Joskus ajattelin, että ei minulla mitään tulevaisuutta ole, eihän minulle tapahdu mitään hyviä asioita. Kaikki ei tule sormia napsauttamalla, unelmien eteen pitää tehdä hirmuisesti töitä, jos haluaa niiden toteutuvan. Unelmia ei saa jäädä vain unelmoimaan, vaan myös toteuttaa jos on mahdollisuus.

 

 

 

5. Muutin Helsinkiin.

 

Tämä on asia joka kolautti maalaistyttöä totisesti. Olen 20 vuotta asunut Mäntsälässä, jossa ihmisiä on murto-osa jos vertaa Helsinkiin. Vaikka Mäntsälässä asuessani asuimmekin "lähiössä" rivitalossa, oli silti aikamoinen shokki muuttaa Helsinkiin, ihmispaljouteen ja vielä kerrostaloon! Tässä postaus liittyen juuri tähän Helsinkiin muuttoon, kohta vuoden helsinkiläisenä voisin kirjoittaa postauksen, jossa kerron vähän fiiliksiä tästä kaupunkilaistumisesta, mikä on ollut plussaa ja mikä miinusta. Paljonhan Helsingissä olen aikaa viettänyt, koska avopuolisoni on asunut koko elämänsä Helsingissä ja kun tutustuimme vuonna 2010 olenkin sen jälkeen viettänyt monen monta päivää Helsingissä. Joten ihan tuntemattomaan en sentään päätäni tunkenut, oli minulla jokin ennakkokäsitys siitä mitä tuleman pitää.

 

 

6. Olen käsitellyt masennustani.

 

Kun sairastuu sairauteen, oli se sitten mikä tahansa, pyrkii ihminen kieltämään asiaa. Niin minäkin kielsin, eihän minulla nyt mitään masennusta ole. Itseasiassa, silloin kun masennus oli pahimmillaan, jätin koko sairauden käsittelyn aivan toisaalle. Tänä vuonna olen punninnut itseäni ja ajatuksiani, jolloin olen huomannut voivani paremmin. Ajatusten käsittely on masennuspotilaalle todella tärkeää ja blogi onkin ollut tärkeänä portaalina ajatuksilleni ja sitä kautta aina parantumiseen. Vaikka välillä, viikoittainkin, on huonoja hetkiä, eivät nämä "huonot hetket" tunnu enää niin huonoilta kun vuosi tai pari vuotta sitten.

7. Olen kärsinyt väsymyksestä.

Päikkäreillä

Juuri muutama päivä sitten avopuolisoni kanssa mietittiin asiaa, siis sitä, kuinka olen ollut todella väsynyt koko vuoden. Väsymys on osana masennusta todella raastavaa, ja tuntuu ettei oikeastaan kukaan osaa ymmärtää tätä väsymystä. Joululoma on mennyt nukkuessa, sitä ennen joka päiväiseen rytmiin on kuulunut parin tunnin päiväunet sekä pitkät yöunet. Vuonna 2015 en aio antaa masennuksen lannistaa näin paljon, vaan aion tehdä asialle jotain! Jokainen kokee varmasti elämänsä aikana väsymystä tai loppuunpalamista, mutta niistä pitää vaan osata päästä irti ja jatkaa elämää, mahdollisimman energistä elämää!

8. Ostin ensimmäisen oman autoni

 

 

Tämä on yhtä aikaa todella mahtava asia, mutta myös asia, joka on tuonut harmaita hiuksia tullessaan enemmän kuin mikään ikinä! Edellinen autoni oli isäni vanha, uskollinen Volvo, joka päätti sanoa sopimuksensa irti viime kesänä. Monen tunnin kiertelyt autokaupoissa, rahatilanteiden pohtimiset ja kaikki muu vaikeutti totisesti auton hankkimista - koulu oli alkamassa ihan niillä näppäimillä ja tiesin jo etukäteen, että silloin tulisi olemaan vaikeaa rahojen kanssa. Joten mistäs sitten suht edullinen auto, edullisilla käyttökustannuksilla? Elokuussa lähdimme avopuolisoni ja hänen veljensä kanssa Kalajoelle Bimmerpartyihin ja ennen tänne lähtöä olimme katsoneet Oulussa olevan ihan kivan näköinen volkkari. Lauantai aamuna aikaisin lähdimme köröttelemään Ouluun ja sieltä tuliaisiksi tarttui mukaan Volkswagen Golf. Ihan ongelmatonta autonomistaminen ei ole ollut. A.) en ollut ottanut huomioon kauheita vakuutus ja veromaksuja. B.) Autostani kosahti turbo loka-marraskuussa ja vajaan kuukauden olinkin autoton (on huoleton, huoh) C.) KAIKKI MAKSAA! Mutta vaikka valitan, pidän kovasti tuosta punaisesta paholaisesta, enkä voisi kuvitella itseäni kuluttamaan junan tai metron penkkejä (tai pahimmassa tapauksessa molempien, hui).

 

9. Blogilla on ollut hiljainen vuosi

Varsinkin loppuvuosi. Innostuksen puutetta mielestäni ei ole puuttunut, mutta ajanpuutetta kyllä. Blogi on tästä joutunut eniten kärsimään. Yritän ensi vuonna löytää aikaa ja halua panostaa enemmän blogiin, kuviin ja blogin sisältöön, että saisin aikaiseksi sellaisen blogin, mitä kirjoitan innolla ja johon haluan panostaa. Valokuvaaminen on ollut todellinen päänvaiva, en jaksaisi siihen panostaa yhtään, mutta en myös pidä siitäkään, että kaikki postaukset ovat surkeilla kännykkäkuvilla varustettuja.

10. 2014

 

Vuosi on ollut kyllä outo, täynnä tärkeitä tapahtumia, kriisejä, masennusta, hauskanpitoa ja naurua, rakkautta ja kaipuuta, muutoksia ja sitä samaa vanhaa. Vuosi on ollut hyvä, mutta uskon, että vuodesta 2015 saadaan vielä parempi vuosi!


Ja eikun vuotta 2015 kohti, uudella tarmolla ja kujeilla. Rakkauden ja rohkeuden täyteistä, sekä ennen kaikkea onnellista uutta vuotta jokaiselle!
 

 

 

 



Joulu 2014

Joulu oli varsin onnistunut ja rauhallinen, oli todella mukavaa viettää rauhassa aikaa läheisten kanssa, syödä kunnolla ja saada aivan ihania lahjoja. Joulu meni normaalilla rutiinilla josta kerroinkin viime postauksesta toteuttaessani Jouluhaasteen. Välipäivät ovat menneet vieraillessa avopuolisoni isovanhemmilla sekä omilla vanhemmillani, nukkuen ja syöden. Olen myös neulonut oikeastaan koko ajan kun olen hereillä ollut, joten aivotkin ovat saaneet viettää todella rauhallista joululomaa. Mitään tätä erikoisempaa ei olla puuhailtu, kotosalla nautittu ja vietetty leppoisia vapaapäiviä, huomenna taas töihin ahertamaan..

Sain aivan ihanat pidennykset joululahjaksi! Tarkoituksena olisi värjätä tukkaa taas hieman punaisemmaksi niinkuin viime kesänä, mutta ihan hienosti nämä käyvät kyllä nykyiseenkin tukkaväriin :)

Jouluaatto alkoi jonotellessa cittariin sisälle joulukarkkiostoksille. Ikinä en ennen ole ollut, mutta nyt lähdin avopuolison mukaan. Jouluaattona siis joulukarkit ovat -50% ja niitä sitten jonoteltiin :D

 

Mäntsälään pääsin jossain kymmenen aikoihin, kun kotona piti vielä viimeiset lahjat tonttuilla. Mänyssä luotiin vielä tunnelmaa, oli tonttupajaa, joulupukin kuumaa linjaa ja lumiukkoa. Koko aamu ja aamupäivä oli todella rauhallista tekemistä ja siinä itsekkin Assi kainalossa yritin kasvatella puuttuvaa joulumieltäni.

Assin kanssa hypisteltiin lahjoja Assi oli innoissaan kaikista muiden lahjoista paitsi omistaan :D 

Syötiin joulupuuroa ja sekametelisoppaa, lähdettiin viemään viimeiset lahjat lähipiirissä asuville ja päästiin vihdoin joulusaunaan, joka on kyllä yksi kohokohdistani. Saunan jälkeen kaikessa rauhassa meikkailtiin ja lähdettiin haudoille :)

Kaikki kuvat ovat otettu kännykälläni ja varsinkin haudoilta ei hyviä kuvia sillä saanut. Tänä vuonna en jaksanut omaa järkkäriäni raahata minnekkään (kuten en sitä paljoa koko vuonna ole minnekkään raahannutkaan :'D)

Ja vihdoin ja viimein pääsimme nauttimaan jouluruuista jotka vaan ovat parhautta! Mahat täynnä aloimme avaamaan lahjoja, joita oli aivan valtavasti! Olen kyllä ollut todella kiltti tänä vuonna. 

Paljon lahjoja! :)

Sain muutamia ihania itsetehtyjä lahjoja kuten nämä villasukat ja yhdet säärystimet! 

Sain avopuolisoltani aivan törkeän ihanan kylpytakin, jossa rinnassa lukee "Jebbis" :) Avokkini kutsuu minua aina Jebbikseksi ja tämä oli kyllä todellinen yllätys. Luvassa olisi vissiin vielä kylpylälomaa jonnekkin päin, sitä odotellessa ;)

Myös jätskikone oli todella ihana yllätys. 

Siskoltani sain tälläisen ihonhoitosetin, joka tuli jo ensimmäisenä iltana käyttöön! Tuntuu nyt jo varsin toimivilta tuotteilta!

Ja alla lisää ihania lahjoja. Todella paljon tuli pehmeitä paketteja, joka erityisesti oli mieleeni! Tuo alla oleva pöllöpeitto oli myös yksi lahjoista ja siitä tykkään erityisen paljon. Kaikki olivat oikein onnistuineita lahjoja ja tulevat varmasti käyttöön!

Joulu oli kokonaisuudessaan todella mahtava, onnistunut, iloinen, vaikka tulikin kymmenen vuotta täyteen siitä kun jouluaattona 2004 isoäitini nukkui pois. Olet edelleen ajatuksissa, joka päivä! 

Jouluhaaste 2014

 

Joulu on jo ovella, mutta blogissa joulusta ei ole mainittu sanaakaan. Joulu tosiaan on yllättänyt taas kerran minut, enkä ole oikein henkisesti enkä fyysisesti valmistautunut jouluun lähes yhtään. Totta kai lahjat on hankittu ja tonttuillen pakattu, pipareita paistettu ja maistettu, sipisty ja supistu, siivottu ja viritelty jouluvaloja, kuusi on koristeltu, mutta jotain puuttuu. Missä on mun joulumieli? Vuosi on ollut raskas, enkä vieläkään ole pysähtynyt nauttimaan joulunajasta. Joulu on aina ollut minulle tärkeä, ei lahjojen takia, vaan sen rauhallisuuden, yhdessä olon, nauttimisen, SYÖMISEN takia. Tämän haasteen bongasin jostain, päätin herätellä joulumieltäni, jos se siitä vaikka aktivoituisi :)

Jouluhaaste 2014

 

Parasta joulussa?
 Joulussa on parasta ajattomuus. Saa olla tärkeiden ihmisten kanssa, muistaa heitä ja antaa lahjoja. Iloisuus ja onnellisuus. Mutta myös haikeus ja ikävä, nimittäin kymmenen vuotta sitten rakas mummini lähti jouluaattona enkeltenmaahan, siitä lähtien joulu on saanut aivan uuden merkityksen, se ei ole ainoastaan antamista ja saamista, vaan myös menetystä. Jouluna olen kiitollinen siitä, millaisia ihmisiä ympärilläni on ja todistan sen heille.


 Joulumusiikkisi?
 Meillä on äidin kanssa tapana jo about lokakuussa alkaa kuuntelemaan joululauluja, jouluna ne tulevat jo korvista ulos. Viime vuosina olemme löytäneet aivan mahtavan joululevyn, nimeä en kyllä nyt muista, jossa on ainakin biisit "Joulu omin päin", "Dead by Christmas" ja monia muita, ei niin kulutettuja joululauluja. Rakastan totta kai myös "Sylvian Joululaulua", "Varpunen jouluaamuna", "Kun joulu on", "Sydämeeni Joulun tein" jne. Monena vuonna olemme myös käyneet laulamassa Kauneimpia Joululauluja kirkossa, nyt se on muutamana vuonna jäänyt, tänä vuonna olen ollut niin kauheassa flunssassa nyt ennen joulua, joten laulamiset omalla kohdallani valitettavasti jääneet. Mutta joo, joululaulut ovat kyllä parhautta!

Tykkäätkö katsoa jouluelokuvia? Millaisia?
 En oikein pidä mistään valmiiksi nauretusta jenkkileffoista, joissa on aina samanlainen juoni. Mauri Kunnaksen kuvittamasta "Joulupukki ja noitarumpu" on lempi joululeffani, ilman sen katsomista ei vain joulu yksinkertaisesti voi alkaa. Myös jouluaattona täytyy ainakin pätkä nähdä "Lumiukosta", jonka olen joka vuosi katsonut ihan pienestä lapsesta lähtien. Ja joulupukin kuumalinja on ihan must! Ja kyllä, olen jymähtänyt viisi vuotiaan tasolle :D

Jouluherkkusi?
Haha, kaikki! :D En oikeastaan pidä kauheasti suklaasta, joten sitä en joulunakaan syö paljoa. Pidän kaikista suolaisista naposteltavista ja ruuista. Toki minuun uppoo piparit ja joulutortut, jälkiruoat ja kohtuudessa myös tuo suklaa.

Mitä pitää ehdottomasti olla jouluaterialla?
 Ah, ruokaa. Rakastan kaikkea jouluruokaa, syön kaikkea mitä eteeni tuodaan. En osaa nimetä mitään yksittäistä jouluherkkua, koska pidän niistä kaikista :D Oikea suursyömäri. Kinkku on hyvää, kaikki laatikot (paitsi maksalaatikko, joka ei mielestäni edes kuulu jouluun!), rosolli, lohi, SILLI, mäti, herneet, kaikki on hyvää! Ja pitää olla myös jouluaterialla!

Koska joulukoristeet pääsevät kotiasi koristamaan?
 Meillä ei omassa kodissamme ole muuta kuin parvekkeella kahdet jouluvalot, sekä yksi pitkäpartainen tonttu-ukko, enkä tarkoita avopuolisoani :D Se heiluu siellä joka päivä! Vietän jouluaattoa vanhemmillani, ja viikonloppuna siellä jo koristeltiin ja laitettiin paikkoja :)

Joulu kotona vai jossain muualla?
 Kuten yllä mainitsin, vietän joulua lapsuuden kodissani äitini, isäni, siskoni ja koirani kanssa. Avopuolisoni viettää aaton hänen perheensä kanssa, illaksi tullaan omaan kotiin ja annetaan toisillemme lahjat. Joskus olen jäänyt aattoyöksi myös kotiin, mutta tänä vuonna toimimme näin. Joulupäivänä menemme avopuolisoni isovanhemmille syömään ja Tapaninpäivänä minun vanhemmilleni. Ihan toimiva käytäntö :)

Itsetehdyt vai valmiina ostetut lahjat?
Olen tänä vuonna tehnyt osan lahjoista itse, enemmänkin olisin halunnut tehdä, mutta aika loppui kesken. Arvostan todella paljon itsetehtyjä lahjoja, käsitöitä ja herkkuja, mutta ei kaupasta ostetuissakaan mitään vikaa ole :) Ensi joulun lahjoja aloitan tekemään jo tammikuussa!

Jouluvalot pimeyttä valaisemaan?
 Kyllä kyllä :)

Joulu perheen kesken vai isommassa porukassa?
 Lapsuuden jouluni vietimme usein isovanhemmillani, jossa mukana oli tätiä ja setää, serkkua ja jos jonkinmoista viipeltäjää. Pappani kuoltua ja mummon siirryttyä palvelukotiin, on tama perinne jäänyt. Toisinaan käymme setäni luona ja mummoa moikkaamassa palvelukodissa. Mutta muuten vietämme joulua vain perheen kesken.

Onko joululahjatoiveita?
 Mieleen ei tule yhtään mitään, olen varmasti pitkin vuotta sanonut että ton ja ton haluaisin ja/tai tarvitsisin jne. Arvostan paljon jos lahjaan on käytetty mielikuvitusta, vaikka olisin kaupasta ostettu, eikä mielellään mitään Juhlapöydän konvehtirasiaa.

 Paras saamasi joululahja?
 Olen saanut niin paljon lahjoja vuosien varrella, että mitään yksittäistä suosikkia ei ole. Kaikki lahjat ovat mieltäni ilostuttanut!

Kuvaile unelmiesi joulu?
 Jokainen joulu on unelmieni joulu. Vaikka jokainen joulu ei olekkaan ollut iloinen joulu, on niiden täytynyt olla sellaisia kuin ovat olleet. Viime jouluna takana oli paljon parisuhde ongelmia ja masennusta, vuosia sitten mummini kuoli jne. mutta jokaisella tapahtumalla on ollut tarkoituksensa, niiden on täytynyt mennä niin.

Ärsyttävin joululaulu?
 Hah, eiköhän jokainen joululaulu ala olemaan ärsyttävä jos sitä kuuntelee +100 kertaa :D Ei tule mieleen mikään erityisen ärsyttävä, mutta joidenkin esittäjien versioista en pidä, vaikka lauluista pitäisinkin.

Mitä jouluvalmisteluja olet tehnyt tälle vuodelle?
 Lahjojen tekeminen ja ostaminen sekä paketointi, joulukorttien tekeminen (jotka joka vuosi teemme itse!), joulusiivous joka on vielä pahasti kesken, kuusen koristelu, pipareiden tekeminen jne. Ja vielä on paljon hommaa edessä!
Paras joulujuoma?
 Glögistä pidän sekä kotikaljasta, jota meillä tarjoillaan jouluna. Viime vuonna teimme munatotia, joka oli ihan hyvää, vaikka rommia hulahtikin vähän turhan reippaasti :D

Kuusi? Oikea? Muovinen?
 Oikea kuusi ehdottomasti. Meillä ei omassa kodissamme ole tänä vuonna kuusta, koska tila on muutenkin ollut vähän kortilla. Lapsuudenkodissani on mahtava kuusi, jonka iskä ja setä hakivat itse mummolan metsästä!

Käykö teillä joulupukki?
 Kun olimme pieniä meillä kävi joulupukki aina. Nyt kun tässä ollaan pikkuhiljaa aikuistuttu, ei pukki ole meille enää eksynyt, vaikka olisi kyllä mahtava yllätys jos meille tulisi joulupukki :D T: Jenna 20 v ja Julia 17 v.

Paras joulumuistosi lapsuudesta?
 Hyörinä ja pyörinä, kiire oli sinne ja tänne, jouluruoka, jota isolla porukalla valmistettiin, joulusauna, tädit ja sedät, sekä joulupukin odottaminen! Se oli niin jännittävää, kihelmöivää ja voi sitä onnellisuuden määrää kun vihdoin pukki asteli sisälle. Vieläkin saan kylmiä väreitä kun mietin sitä lapsen innostusta ja odotusta, oih.

Aaton pukeutuminen, hienostellen vai hölläillen?
 Vaihtelevasti. Meillä ei mitään pukukoodeja ole koskaan ollut, mutta tykkään laittaa mekkoa päälle, meikata ja laittaa hiukset kivasti. Me käymme aattoaamuna joulusaunassa, jonka jälkeen on ihana saada laittautua ihan rauhassa!

Lempilaatikko?
 Porkkanalaatikko on suosikkini!

Paras joulusuklaa?
 Ää, en suklaasta niin kauheasti välitä, mutta sanotaan sitten kaikki fazerin suklaat. Oikeasti olen suklaamonsteri, jolla on  suu suklaassa ja joka vartioi jokaista palaa hengellään :D

Tortut vai piparit?
 Molemmat! Ehkä hitusen enemmän joulutortuista pidän, en tiedä mikä fiksaatio minulla on joulutorttuihin, voin syödä niitä koska vaan ja kuinka paljon vaan.

Oikein mukavaa joulua jokaiselle sinne ruudun toiselle puolelle! Blogi palailee joulu ja uuden vuoden postausten parissa mahdollisimman pian! :)

Rakkaudesta lajiin ♥

Vaikka blogi on taukoillut, ei silti ratsastus ole jäänyt paljoa taka-alalle. Denisellä ratsastelut jäivät tosin sivummalle, mutta ratsastuskoululla tunnit ovat jatkuneet. Kouluratsastuksen lisäksi olemme muutamia estetunteja ottaneet pitkin syksyä. Viime talvena tässä postauksessa avasin ajatusmaailmaani esteratsastuksesta sekä siihen johtaneesta pelosta. Viime aikoina esteratsastus on tunti tunnilta tuntunut helpommalta ja mielekkäämmältä riippumatta ratsusta. Vaikka pelko on vielä olemassa, sen huomaa joissain kohdin itseni epävarmuudesta, osaan silti jo siivuttaa pelon, ja keskittyä pelkästään siihen mitä teen, eli esteratsastukseen. 

Pelkoa ei tietenkään saa pitää itsestäänselvyytenä eikä pienenä asiana. Omalla kohdallani unohdan pelon kun pääsen harrastamaan tätä lajia. Joka kerta kun nousemme hevosen selkään, otamme sen riskin, että jotain voi sattua. Oli se sitten este-tai kouluratsastus, aina kun olemme hevosten keskellä, on se riski olemassa. Hallitsemme kuitenkin monta kertaa meitä isompia eläimiä, joilla on oma mieli ja tahto, jotka eivät puhu kanssamme samaa kieltä sekä jotka voivat olla äärimmäisen arvaamattomia. Luotamme joka kerta tuohon eläimeen, kun kiipeämme sen selkään, luotamme oman henkemme tämän eläimen käsiin. Ei siis ihme, että ratsastus ja hevoset luovat helposti pelkoja, varsinkin niille, joille on hevosten kanssa sattunut jotain. En ole missään vaiheessa antanut pelon hallita tekemisiäni, koska nautin todella paljon esteratsastuksesta, harrastaisin sitä varmasti enemmän jos voisin. Kun aloin esteillä muksahdella kerta toisensa jälkeen alas, vaikka minuun ei pahemmin edes sattunut, aloin silti kaihtamaan esteitä. Tauko esteistä teki todella hyvää, sain keskittyä enemmän perusratsastukseen ja parantamaan taitojani kouluratsastuksessa, joka on pohjana koko ratsastukselle. 

Nyt nautin hurjasti tästä lajista, sen tuomasta adrenaliinista, vauhdista, nopeista tilanteista ja päätöksistä, Vaikka aina ei mene niinkuin elokuvissa, silti jokaisen estetunnin jälkeen olen tyytyväinen - ja astetta kauempana pelosta. Koko ratsastus on viime aikoina saanut täysin uuden ulottuvuuden elämässäni, olen tajunnut kuinka tärkeitä ja lähellä sydäntäni hevoset oikeasti ovat. Olen edelleen todella kiitollinen niille jotka saivat minut ensimmäisen kerran kapuamaan hevosen selkään, tämä laji on ja tulee olemaan se ainut oikea minulle! Ratsastusta on takana 11 vuotta ja toivon, että monia ja taas monia edessä!

Vaikka ratsastaminen ei todellakaan ole helppoa, joskus tuntuu ettei mikään onnistu ja tekisi mieli vain luovuttaa. Monta kertaa olen pähkäillyt miksi aina vain nousen satulaan vaikka joka kerta tulee takapakkeja ja epäonnistumisia. Jokainen satulassa vietetty tunti, on ollut kaiken vaivan arvoista. Voin todellakin ylpeänä sanoa olevani ratsastaja!

Rakkaudesta lajiin 

 Kuvista paljon kiitos Suvi! 

Hengissä selvittiin

Huhhuh. Viiden viikon harjoittelujakso päiväkodissa on nyt ohi ensi viikon arvostelua lukuunottamatta. Sen kunniaksi sainkin tänään melkein 39 asteen kuumeen, kurkkukivun, yskän sekä mahdollisen silmätulehduksen, toisaalta parempi näin kuin harjoittelujakson aikana. Harjoittelujakso sujui todella hyvin, lapset olivat ihania ja ottivat minut hyvin vastaan. Pelkäsin etukäteen, miten minun kävisi, repisivätkö lapset minut palasiksi, sekä sitä, etteivät lapset kunnioittaisi tai kuuntelisi minua. Loppu hyvin, kaikki hyvin, nyt rättiväsyneenä valmistaudun omaan duuniin palaamiseen, missä onkin parhaillaan jouluhärdelli päällä.

Julkaisen jossain vaiheessa taas kännykkäkuvia, masennusasiaa  jne. kunhan toivun ensin tästä koettelemuksesta. Ihanaa, että te lukijat olette pysyneet matkassa mukana, vaikka taukoilua onkin ollut todella paljon. Nyt kun koulut hommat pikkuhiljaa alkavat helpottaa, yritän jälleen kerran keskittyä entistä enemmän blogiin. Sekä joulu ja olematon joululoma lähenevät kovaa vauhtia, tänä vuonna olenkin keskittynyt tekemään itse lahjat läheisimmilleni, jolloin olen myös ehkä säästänyt muutaman ropposen.

Tässä pikaisia kuulumisia, yritän palailla pikaisesti uusien ja vanhojen asioiden ja uutisten parissa. Mukavaa joulunodotusta sinne jokaisen ruudun taakse!

Onko vaikeaa? Ei susta huomaa..

Vaikka olen blogin puolella mielestäni todella avoin asioistani, en ole sitä ollenkaan ulkomaailmassa. Blogi on oma paikkani, tapani ilmaista fiiliksiäni. Viime aikojen fiilikset ovat olleet todella sekavat, olen oivaltanut paljon asioita itsestäni, sekä huomannut asioita, joiden yksinkertaisesti on vain pakko muuttua, muuten vaivun taas samaan p*skaan, kuin esimerkiksi vuosi sitten. En pysty masennuksesta liittyvistä asioista puhumaan kenellekkään, ja tähän on muutamakin syy, a.) en pidä siitä, että huomio on vain minussa, b.) en ole vielä tavannut ihmistä, jolle voisin kertoa kaikki asiani, synkimmätkin salaisuuteni ilman, että minua tuomitaan c.) menen totaalisesti lukkoon, jos joku mainitsee masennuksesta. Välillä kaipaan ihmistä, joka jaksaisi kuunnella kaiken mitä minulla on sanottavana, antaa minun riisua aseeni ja yrittää ymmärtää. Masennus on todella vaikea asia ymmärtää niille, jotka eivät sitä ole koskaan kokenut.

Viime aikoina meno on ollut todella hurjaa, paljon on tapahtunut suuria asioita ja paljon on edessä. Koulu on mennyt hyvin, tehtävätkin ovat menneet todella hyvin. Tällä viikolla alkoi ensimmäinen harjoittelujakso päiväkodissa. Meno siellä on ollut mahtavaa, monipuolista, uutta sekä hieman ahdistavaakin. En ole mikään sosiaalisuuden huipentuma, ja siksi kontaktin ottaminen on ollut vähän haastavaa. Lisäksi, työ on fyysisesti myös todella raskasta! Vaikka lapset ovat jo esikoululaisia, eikä heitä pahemmin tarvitse nostella tai muuta vastaavaa, oikeastaan kokoaikanen seisomatyö on todella uuvuttavaa. Näiden tapahtumien jälkeen olen huomannut olevani taas todella uupunut ja myös masentunut. Töiden jälkeen olen niin väsynyt, etten oikeastaan muuta jaksa kuin joko kiukutella tai itkeä. Sosiaalinen elämäni on täysin kuollut, ja tuntuu, etten pysty puhumaan asioista, jotka vaivaavat minua, oikeastaan kellekkään.

Sisälläni on ajatusten ja tunteiden tulva, joita en pysty kellekkää purkamaan. Samalla olen ensimmäistä kertaa yksinäinen. Kun sairastuin masennukseen, eristin koko maailman ympäriltäni ja elin omassa kuplassani elämääni. Sitä pikku hiljaa tottui siihen, ettei ympärillä oikeasti ole ketään! Neljä vuotta on hujahtanut tässä kuplassa, nyt huomaan kaipaavani ystäviä ja kavereita, joiden kanssa käydä kahvilla tai vaikka bailaamassa. Kun totuin siihen ajatukseen, ettei kukaan halua olla kanssani, tai kukaan ei halua nähdä minua, olin oikeastaan vaan tyytyväinen. Sain vajota syvemmälle masennuksen kouriin, ilman että minun pitäisi selitellä jokaisesta asiastani jollekkin. Mietin milloin viimeksi olin nähnyt ystäviäni, en edes muista. Joku voi pitää minua todella itsekkäänä ihmisenä, ja sellainen olenkin, mutta kun voimia ei välillä ole ollut edes sängystä nousemiseen, voi sosiaalisen elämän karsiminen kuulostaakkin ihan inhimilliseltä. Mutta tosi asia on se, että kukaan ei täällä pärjää yksin, eikä kukaan todellisuudessa halua jäädä yksin. Minä kuitenkin jäin, yksin ajatusten, pahojenkin ajatusten kanssa, jolloin totuin siihen, että minulla on vain itseni.

Meillä oli koulussa terapeutti luennoimassa ja hän kysyi minulta, että olenko onnellinen. Takeltelin siinä, en oikein tiennyt mitä olisin vastannut. Ja se hetki, oli ensimmäinen kerta, jolloin kerroin masennuksesta ulkopuoliselle ihmiselle sekä luokalleni. Olin itsekkin yllättynyt tästä, miten uskalsin kertoa siitä asiasta muille, joka on muokannut elämästäni tälläistä. Luokkalaiseni kehuivat kuinka rohkeasti kerroin siitä isoimmaista asiasta mitä minulla on, niin aidosti ja sanoja kaihtamatta, Tunnin jälkeen en voinut muuta kuin itkeä. Toisaalta itkin siitä vapauden tunteesta, jonka sain kun uskalsin kertoa, toisaalta siitä, kun tajusin kuinka pitkään masennus on vaikuttanut elämääni, jokaiseen valintaani, jokaiseen sanaani ja tekooni.Tajusin, että asiat eivät voi jatkua näin, en voi enää elää masennuksen varjossa ja antaa sen vaikuttaa elämääni. Nyt on tullut se hetki, jolloin minun on alettava elämään omaa elämääni.

Terapeutti myös kyseenalaisti haluani opiskella tätä alaa. hän sanoi masennuspotilaiden usein opiskelevan tätä alaa vain parantaakseen itsensä. En voi kieltää tätä tosiasiaa, mutten myöskään ajatellut asiaa silloin kun hain tuohon kouluun. Oman itseni parannus ei ollut mielessäni, koska vielä kesällä, en mieltänyt, että mitään parannettavaa olisi. Ajattelin selättäneeni masennuksen ja olevani onnellinen. Ajattelin, että on minun vuoroni auttaa muita, tehdä jotain parantaakseni muiden elämää, vaikka omani on vielä aivan risainen ja vailla itsekunnioitusta ja itsetuntoa.

En ole todellakaan varma, mitä meinaan elämässäni seuraavaksi tehdä, jokainen tie tuntuu suunnatoman pelottavalta ja suurelta, enkä haluaisi tuottaa kenellekkään pettymystä. Mutta, 20 vuoden jälkeen, olisiko nyt hetki, jolloin kuuntelen ja ajattelen vain itseäni ja jätän muiden sanomiset taka-alalle? Kaikki tuntuvat todella ahdistavilta ja välillä haluaisin varsinkin stressaavissa tilanteissa kääriytyä piiloon ulkomaailmalta ja toivoa, että minut vain unohdetaan.