Rakkaudesta lajiin ♥

Vaikka blogi on taukoillut, ei silti ratsastus ole jäänyt paljoa taka-alalle. Denisellä ratsastelut jäivät tosin sivummalle, mutta ratsastuskoululla tunnit ovat jatkuneet. Kouluratsastuksen lisäksi olemme muutamia estetunteja ottaneet pitkin syksyä. Viime talvena tässä postauksessa avasin ajatusmaailmaani esteratsastuksesta sekä siihen johtaneesta pelosta. Viime aikoina esteratsastus on tunti tunnilta tuntunut helpommalta ja mielekkäämmältä riippumatta ratsusta. Vaikka pelko on vielä olemassa, sen huomaa joissain kohdin itseni epävarmuudesta, osaan silti jo siivuttaa pelon, ja keskittyä pelkästään siihen mitä teen, eli esteratsastukseen. 

Pelkoa ei tietenkään saa pitää itsestäänselvyytenä eikä pienenä asiana. Omalla kohdallani unohdan pelon kun pääsen harrastamaan tätä lajia. Joka kerta kun nousemme hevosen selkään, otamme sen riskin, että jotain voi sattua. Oli se sitten este-tai kouluratsastus, aina kun olemme hevosten keskellä, on se riski olemassa. Hallitsemme kuitenkin monta kertaa meitä isompia eläimiä, joilla on oma mieli ja tahto, jotka eivät puhu kanssamme samaa kieltä sekä jotka voivat olla äärimmäisen arvaamattomia. Luotamme joka kerta tuohon eläimeen, kun kiipeämme sen selkään, luotamme oman henkemme tämän eläimen käsiin. Ei siis ihme, että ratsastus ja hevoset luovat helposti pelkoja, varsinkin niille, joille on hevosten kanssa sattunut jotain. En ole missään vaiheessa antanut pelon hallita tekemisiäni, koska nautin todella paljon esteratsastuksesta, harrastaisin sitä varmasti enemmän jos voisin. Kun aloin esteillä muksahdella kerta toisensa jälkeen alas, vaikka minuun ei pahemmin edes sattunut, aloin silti kaihtamaan esteitä. Tauko esteistä teki todella hyvää, sain keskittyä enemmän perusratsastukseen ja parantamaan taitojani kouluratsastuksessa, joka on pohjana koko ratsastukselle. 

Nyt nautin hurjasti tästä lajista, sen tuomasta adrenaliinista, vauhdista, nopeista tilanteista ja päätöksistä, Vaikka aina ei mene niinkuin elokuvissa, silti jokaisen estetunnin jälkeen olen tyytyväinen - ja astetta kauempana pelosta. Koko ratsastus on viime aikoina saanut täysin uuden ulottuvuuden elämässäni, olen tajunnut kuinka tärkeitä ja lähellä sydäntäni hevoset oikeasti ovat. Olen edelleen todella kiitollinen niille jotka saivat minut ensimmäisen kerran kapuamaan hevosen selkään, tämä laji on ja tulee olemaan se ainut oikea minulle! Ratsastusta on takana 11 vuotta ja toivon, että monia ja taas monia edessä!

Vaikka ratsastaminen ei todellakaan ole helppoa, joskus tuntuu ettei mikään onnistu ja tekisi mieli vain luovuttaa. Monta kertaa olen pähkäillyt miksi aina vain nousen satulaan vaikka joka kerta tulee takapakkeja ja epäonnistumisia. Jokainen satulassa vietetty tunti, on ollut kaiken vaivan arvoista. Voin todellakin ylpeänä sanoa olevani ratsastaja!

Rakkaudesta lajiin 

 Kuvista paljon kiitos Suvi!