Joulu 2015

Tein perinteiset ja unohdin blogin kokonaan, taas. Noh, postauksia tulee hieman myöhässä, kuten nyt yleensäkin. Meillä tänä vuonna oli todella ihana ja onnistunut joulu perheen kesken. Kävimme aamulla viime vuoden tapaan avopuolisoni kanssa cittarista ostamassa halvalla joulusuklaita, joita tänä vuonna oli todella huonosti! Kotona viimeisten lahjojen paketoinnit ja kimpsujen ja kampsujen pakkaamiset ja lähdimme Ilarin kanssa viettämään joulua vanhempieni luokse. Perille päästyämme katselimme Joulupukin kuumaalinjaa, söimme joulupuuroa (sain toivemantelin!!!), kokkailimme ja kävimme joulusaunassa. Meillä on todella perinteiset joulurutiinit, joista ei tänäkään jouluna hirveästi poikettu. Ainoa poikkeus taisi olla, ettei isovanhempiani enää ole, joita yleensä olemme jouluaattona käyneet moikkaamassa. Joulu on itselleni aika ristiriitainen juhla, rakastan joulua, mutta samalla se tuo itselleni ahdistusta. Siitä on 11 vuotta kun jouluaattona rakas mummini nukkui pois, tämän takia jouluna on myös suru ja kaipaus läsnä.

Kävimme haudoilla kun ilta hivenen hämärtyi muistamassa poisnukkuneita. Kotiin palattua viimeiset kokkailut ja jouluruokia nauttimaan! Mahat täynnä joululahjojen jakoon. Meillä olen minä viime vuosina jakanut lahjat ja siskoni kanssa availlaan ensin vuoron perään. Kuten sanoin, meillä joulu on perinteiden juhlaa! :D Tänä, tai siis viime vuonna olinkin ollut ilmiselvästi aivan superkiltti, sain niin ihania, kauniita, nokkelia, todella mieleisiä lahjoja! Yömyöhään ajeltiin Ilarin kanssa vielä takaisin Helsinkiin, jossa odotti vielä muutamat ihanat lahjat. Saan toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja ottaa ensimmäistä leimaa ihoon, kiitos avopuolisolle ja hänen perheelleen!

Pieni kurkkaus ihaniin joululahjoihin, tänä vuonna sain (suklaan lisäksi, omnom);

Ihana rakkauden täyteinen joulu!

pst.. minut löytää nyt instagramista nimellä: Jebb1s

Ilari 1 v.

Tänään meidän pikkuisella riiviöllä on 1 vuotis syntymäpäivä! Tässä muutamia faktoja Ilarista:

Ilarilla on valtava ego (mikä nyt ei ole mikään yllätys, chihuahua huoh), se pompottaa esimerkiksi Assia ihan mielin määrin. Myös äitiä tulee komennettua hyvin usein! 

"Osaan tanssia!"

Ilarin mielestä parasta huvia on varastaa pyykkikopasta äidin alusvaatteita ja kuljetella niitä pitkin asuntoa. Toinen lempipuuha on roskisten räjäyttäminen ja roskien syöminen. 

Ilarin ison egon takana piilee todellinen pelkuri. Ilari arastelee uusia koiria, uusia ihmisiä ja näyttää tämän tärisemällä ja jos vastaan tulee oikein pelottava olento, saattaa Ilari sanoa muutaman valitun sanan. 

Iltsu haluaa aina tulla kanssani suihkuun, mutta suuttuu mulle kun se kastuu. Todella fiksu koira! 

Ilari rakastaa makoilua ja sohvalla köllimistä. Sitä on aamuisin jopa vaikea saada ylös, Ilarin mielestä olisi mukavampi jäädä vain nukkumaan, peiton alle. 

Kävimme lokakuussa ensimmäisissä näyttelyissämme, saimme ihan hyvän arvostelun, EH:n (erittäin hyvä), toiselle kierrokselle emme päässeet todennäköisesti sen takia, kun Ilarilla oli vielä kaikki maitohammas kulmikset. Nyt ne on jo eläinlääkärissä poistettu!

Ilari painoi viime punnituksessa 2,7 kg, nyt varmaan jo vähän enemmän. 

Ilari ei oikeastaan hauku ollenkaan, tai no hyvin harvoin. Jos se kuulee esimerkiksi rapussa ääniä, saattaa se alkaa pitää sellaista syötävän suloista murinaa, ärrrr. Ilari itkee myös suhteellisen helposti, esim. jos sängystä tippuu unilelu maahan (jonka Ilari siis tahallaan tiputtaa, monta kertaa), alkaa Iltsu itkemään. Sama jos menen suihkuun ilman sitä, kuuluu oven takana raapiminen ja itku. Pienenä kun Iltsu muksahteli vähän väliä, alkoi pienestä kolahduksestakin aivan tajuton itkeminen, ainoa joka lohdutti, oli että äiti otti syliin ja lohdutteli. <3

Jos annan Ilarille luun, lähtee se automaattisesti piilottamaan sitä. Tätä se on tehnyt jo pienestä pitäen. Sohvan välissä about 10 luuta! 

Ilari on suloinen, rasittava, sydäntenmurskaaja, joka kyllä tietää mistä naruista vetää ja saada kaikki pahat teot anteeksi. On siitä vaan tullut niin rakas, en edes osaisi kuvitella elämää ilman Ilaria! 

Estetunti, pitkästä aikaa

Jotain heppa-aiheista taas pitkästä aikaa! Olimme muutama viikko sitten estetunnilla, tai no estekorkeuden puolesta puomitunnilla, josta nyt videomatskua. Olin jotenkin suunnattoman poikki tuona päivänä, joten en oikein keskittynyt täysillä hyppäämiseen, sekä asiaan saattoi vaikuttaa, että aikaisemmalla tunnilla ennen hyppäämistä tappelin pappaponin kanssa, joka todella söi kaiken energiani. Jännitin myös suunnattomasti hyppäämistä, vaikka hyppäsinkin kaikkein tutuimmalla estehepalla, jolla on tullut todella monta tuntia ratsastettua, mutta ennen kaikkea hypättyä. Nappulat olivat aluksi todella hukassa (tai no myös lopuksi, huoh), mutta ihan hyvin se meni. Meillä oli aika teknisiä tehtäviä, kaaria, askelten laskemista, ravilähestymisiä, missä oikeastaan kaikissa tarvitsisin paljon harjoitusta! Vaikka esteratsastus ei mitään ominta lajia itselleni olekkaan, on silti kivaa mielenvirkistystä päästä säännöllisesti pomppimaan! (Seuraava estetunti onkin jo 19. päivä, iik!).

Nanski <3

Jotain mukavaa

Heippa kaikki! Viime kerrasta on taas vierähtänyt jokunen aika ja vaikka kovasti uhosin, en ole oikeastaan ajatustakaan jaksanut uhrata blogille. Aika on kotona kulunut nopeasti, olen kutonut ja katsonut telkkaria enemmän kuin ikinä, mutta vihdoin alkaa tuntua siltä että on taas elävien kirjoissa. Vaikka mieliala on heitellyt laidasta laitaan eikä kotona muutenkaan ole kauhean helppoa ollut, on olo piristymään päin. Tähän vaikuttaa tietenkin lähestyvä joulu! Olen aina ollut jouluihminen, olen se jota ei haittaa kauppoissa soitettavat joululaulut, tai joka itsekkin ripustaa jo lokakuussa jouluvaloja. Joulumieltä kohottaa se, että itselläni tosiaan on ollut aikaa kutoa läheisille kaikkea mukavaa pientä. Arvostan itse todella paljon itse tehtyjä lahjoja, ja siksi niitä on myös mukava antaa! Muuten joulun valmistelu on aika kesken, en ole vielä ostanut mitään joululahjoja, kotona täytyisi vielä tehdä suursiivous jne. Mutta joulukortit sain tehtyä, tietysti DIY:nä! Aikeissa oli myös joulukuun alussa tehdä blogin puolelle joulukalenteria, mutta se nyt jäi ensi jouluun, ehkä ihan hyvä niin, koska ideat ovat olleet todella vähissä!

Vietimme viime sunnuntaina ihanaa itsenäisyyspäivää vanhemmillani, söimme hyvin, katsoimme linnanjuhlia ja itse askartelin samalla noita joulukortteja. Vaikka puvut eivät mielestäni mitään hirvittävän loistokkaita ollut, oli kättelyä kuitenkin ihan mukava katsoa. Muistui elävästi mieleen 2008 vuoden itsenäisyyspäivä, jonka vietimme Hyvinkään sairaalassa. Olin päivää aikaisemmin murtanut ulkona kompuroidessani jalkani, lääkäriin menin vasta seuraavana päivänä, josta meidät lähetettiin suoraan sairaalaan. Siellä kipsausta odotellessamme katselimme telkkarista linnanjuhlia. Ajatella, siitäkin on jo 7 vuotta! Niin se aika lentää. 

Yritän taas aktivoitua blogin pariin hieman useammin, siihen saakka, se on moi!

Tilanne vaatii suklaata!

Kuten blogin puolella on saattanut aistia, on elämässäni ollut viimeaikoina enemmän ongelmia kuin oikeestaan ikinä ennen. Kun kaikki ongelmat kasaantuvat yhdeksi möykyksi, alkoi oma henkinen ja fyysinen kunto pettää. Sairastin kolme viikkoa, suurinpiirtein vain sängyn pohjalla makoillen, kuumetta kesti yli viikon, jonka jälkeen oli monia muita oireita, kuten painetta ja ahdistusta rinnassa, yleistilan heikkenemistä, eräs aamu pyörryin ja löin pääni. Minua ei terveyskeskuksessa otettu ollenkaan vakavasti, sanottiin aivan suoraan päin naamaa, että sairastaminen on omaa vikaani, jolloin ajattelin, tietenkin, että olen joku luulotautinen. Monen viikon sairastaminen vei täysin voimani, sängystä ylös nouseminen oli päivän suurin saavutus. Samalla alkoi masennus ja ahdistus nostella päätään. Olin pahasti jäljessä koulussa ja olin juuri saanut vasta harjoittelun aloitettua. Sovimme opettajani kanssa, että keskeytän harjoittelun ja pidän sairaslomaa koulusta. 

Olen pettynyt, ahdistunut mutta myös todella helpottunut, että minulla on niin ihana opettaja, joka ymmärsi ja sai minuunkin valettua uskoa, että kyllä minäkin joku päivä vielä valmistun lähihoitajaksi. Koska minulla ei mitään kiirettä sinänsä ole valmistua, tulee sairasloma todella tarpeeseen. En tykkää yhtään luovuttamisesta, mutta jossain menee raja. Nyt aion kuunnella itseäni, tehdä asioita mistä nautin ja mistä saan voimaa, tehdä päätöksiä, jotka vaikuttavat elämääni ja sen laatuun ja ajatella itseäni. En jaksa ottaa stressiä nyt mistään, olen kyllä huomannut kuinka nopeasti se vie pohjalle ja romuttaa kaiken. Ehkä nyt jaksan enemmän myös keskittyä blogin puoleen, you never know, aika näyttää, mutta täytyy sanoa, että tätä kirjoittamista on ollut todella ikävä! 

Elämä ei oo kellään helppoo..

Kuka sua hoitaa kun sitä tarvitset? Kuka hieroo pois päivän rasitukset? Kuka täyttää sut lämmöllä? Kuka sulkee hyväilyyn hellään?

Masennus kietoo minut mustaan verhoon. Jollain sairaalla tavalla tykkään olla taas siellä, mustassa, yksin. Missä saan itkeä päiviä, viikkoja, kuukausia, olla kuin en oisikaan. Olla näkymätön, hajuton, mauton, olenko siis edes olemassa? Tämä maailma on minun kotini, olin olemassa tai en, täällä saan olla sellainen kuin olen, siksi sinne on aina niin helppo palata. Yksin omassa yksinäisyydessä. Turhaan yritän päästä sieltä pois, tänne palaan aina, omille juurilleni. Masennus on suurin ja vaikuttavin osa minua, pienen pieni murunen minussa on se, joka haluaisi oikeasti elää oikeaa elämää. Masennuksen valtava voima vie sen murusen mennessään. 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö unelmoisi joskus selättäväni masennuksen. Masennus on parhain ja pahin ystäväni, se vie kaiken, muttei anna mitään takaisin. Joskus toivon, että minusta löytyisi niin paljon voimaa, että saisin selätettyä sen ja poistumaan elämästäni. Ehkä sekin päivä vielä koittaa. Tällä hetkellä sen musta, kylmä syli houkuttelee enemmän kuin veitsen lyöminen sen selkään. 

Kuinka naurettavan helppoa on esittää, että kaikki on kunnossa. "Kaikki on hyvin." Yksi suurimmista valheista koko maailmassa. Ei, kaikki ei ole hyvin. Ei todellakaan. Mutta, ketä se oikeasti kiinnostaa, kun ei ole kukaan kellekkään? Ei kukaan hoida, kun sitä tarvitsisi. Ei halaa, ei koske. Ei ole läsnä, ei rakasta, ei välitä. Ei kukaan kisko pois tästä omasta maailmasta, ei auta voittamaan masennusta tai edes heikentämään sitä. Ei auta minua paranemaan.

Minä olen kauan jo sinua kaivannut, sinua ei varmasti olekkaan. 

Swag!

Jou swag!

 Heippa kaikille, viime kerrasta on syntisen kauan aikaa! Paljon on taas tapahtunut kaikkea, välillä en itsekkään pysy perässä mitä kaikkea! Sain suoritettua hoivan ja huolenpidon työssäoppimisen, ihan ok arvosanoin, Aloitin myös kuntoutuksen jakson päiväkodissa, mutta siitä ja sen vaikeudesta kirjoittelen enemmän seuraavassa postauksessa.

Aika on mennyt todella nopeasti, juuri äskenhän vasta oli alkukesä, odoteltiin ihania helteitä, nyt joulu jo kolkuttelee oven takana ja malttamattomana odotellaan lumen tuloa. Niin se elämä vaan kulkee eteenpäin. Ajattelin palailla vähän menneisiin tapahtumiin kännykkäkuvien siivittelemänä. Ensimmäinen kuvan nappasin kun olimme menossa viettämään yhtä parhaimmista illoista pitkään aikaan ystäväpariskuntamme tupareihin. Juttu luisti, tuli tutustuttua (taas) tosi mahtaviin ihmisiin, syödä ihania ruokia, paljuiltua tuntikausia samalla nauttien jalkahieronnoista! Mitä muuta voi täydelliseltä illalta enää pyytää?

"Let me take a selfie!"

Kaikkihan sen ties, Jenna on supermies, eikun. Taas mukavaa iltaa viettämässä, tosin tällä kertaa kuskin paikalta. Olen viimeaikoina enemmän lähtenyt mukaan viihteelle, mikä on tehnyt kyllä todella hyvää! Meni vuosia, ennen kuin edes harkitsin esimerkiksi baariin lähtemistä, enkä olisi voinut ikinä kuvitella itseäni laulamassa karaokessa Sata Salamaa (ei valitettavasti Antti Tuisku versiota :() tai Tinakenkätyttöä, selvinpäin! Ihanaa viettää iltaa hyvässä seurassa!

Tutustuin tuona eräänä iltana (yönä) Kaktuun ja pääsinkin seuraavalla viikolla tallille mukaan moikkaamaan Futuraa ja pääsin jopa selkäänkin kapuamaan! Ihan mahtava kokemus ja todella mukavaa tutustua uusiin ihaniin ihmisiin, sekä tietysti ihanaan Futuraan!

c. Kaktu

Syksy ja mökki, voiko ihanampaa enää olla? Vietin itseasiassa viime viikonlopunkin mökillä, on tuosta paikasta vaan tullut niin rakas <3 Teimme viimeksi äidin kanssa sarjatyönä ihania sytykeruusuja, jotka ovat älyttömän helppoja tehdä, sekä myös lähes ilmaisia! Näyttäviäkin näistä tuli! Näiden käyttötarkoitus on siis esimerkiksi takan sytytyksessä. 

Kakkua :)

Koska tyyli ennen kaikkea! Äiti osti meidän pariskunnalle mätsäävät villapaidat. 

Käytiin ystävien kanssa syömässä ja leffassa katsomassa uusi Napapiirin sankarit 2. Leffa oli kyllä hyvä, muttei vetänyt vertoja ensimmäiselle Napapiirin sankareille. 

Hyvin terveellinen ruokavalio!

Takapenkki teineilyä BTCF:n syysmiitissä. 

¨

Ja koska bailaaminen on se mun juttu, niin pari viikkoa sitten käytiin entisten työkavereiden kanssa katsomassa vähän stand uppia, Ilari Johanssonia ja jatkettiin sitten vielä Mäntsälän paikalliseen. Todella mukava ilta, koska otetaan uusiksi? ;) Ainiin lauantaina Antti Tuiskun keikka, pääsee takuuvarmasti taas joraamaan! 

Tälläisiä kuulumisia tällä kertaa, palaillaan!