Viime vuosi oli monella tapaa todella raskas, olin lopen uupunut töissä, koulussa, oli hautajaisia, synkkyyttä, vaikeita aikoja, jouduin taas pitkästä aikaa miettimään avun pyytämistä, koska henkiset voimavarani olivat vain yksinkertaisesti loppu. Syksyn tullessa tuli vain yksinkertaisesti romahdus. Ensimmäinen oikea romahdus, jolloin myös fyysisesti kroppani petti. Sängystä ylösnouseminen oli tahtojen taistelua, mikään ei oikeastaan kiinnostanut pätkääkään, tai mihinkään ei löytynyt voimia. Vaikka masennukseni tuleekin pitkälti aalloissa, olin pohjalla koko loppu syksyn aina jouluun saakka. Tämä näkyi myös postauksien vähyydessä, en enää oikein jaksanut tännekkään enää purkaa sitä pahaa oloa mikä sisälläni vallitsi, päätin käsitellä kaiken itse. Aloin taas vetäytyä oikeastaan kaikesta, koulusta, parisuhteesta, ystävistä, aloin pian inhota jopa omaa seuraani. Ahdisti suunnattomasti olla yksin, mutta niin myös muiden seurassa.
Masennus iskee todellakin silloin kuin sitä vähiten odottaa, eikä välttämättä ilmoita itsestään etukäteen. Muunmuassa siksi tämä sairaus on todella syvältä. Yritän kaikin voimin taistella sitä vastaan, vaikka välillä tuleekin fiilis, ettei vain yksinkertaisesti jaksa. Onneksi en joudu olemaan yksin, minulla on mielettömän ihana perhe, joka tukee minua ja auttaa monessakin asiassa. Sekä olen päästänyt uusia ihmisiä todella lähelle itseäni, joka aluksi pelottikin, mutta nyt olen todella kiitollinen siitä, että minulla on lähelläni ihmisiä, jotka eivät tuomitse, kuuntelevat kun minulla on asiaa ja ovat aina valmiita auttamaan. Jokainen tarvitsisi tälläisiä ystäviä!
"Kukka joka kukkii vastoinkäymisissä, on kaikkein harvinaisin ja kaunein kukka."-Mulan
Vaikka vuosi oli masennuksen vuosi, oli siellä seassa paljon hyvääkin, kaunista, asioita joita ei ikinä unohda, rakkautta, iloa, onnenkyyneliä.. Hyvästi vuosi 2015, tervetuloa 2016, joka toivottavasti on vuotta 2015 onnellisempi. Lähiaikoina blogissa myös vuosikatsausta, siihen saakka, pysykää mahtavina!
