Lomani alkoi lauantaina sillä, kun lähdimme matkaamaan Turkuun päin, Taivassaloon. Voi sitä fiilistä, kun on ensimmäistä kertaa neljään vuoteen oikeasti kesälomalla! Harmi vain, että viikko meni sellaista haipakkaa ohi silmien ja korvien, että nyt on tunne kuin ei olisi lomalla ollutkaan. Loppuvuodesta aina maaliskuulle asti olin pitkän pätkän työttömänä, mutta sen koommin ei ole taas keväällä päästy ihan vain olemassaolosta nauttimaan. Ensin oli hirveä ahdistus ja uuden oppiminen uudessa työpaikassa, sen jälkeen kun työtä oppi jotenkuten tekemään, alkoi fyysisyys painaa niin mieltä kuin kroppaakin - vanhat vammat mm. nilkoissa ja vasemmassa ranteessa veivät pisteeseen jossa jokainen työvuoro aloitettiin särkylääkkeellä. Työ itsessään oli kyllä mielekästä, muttei aivan minua.
Tämän työn jälkeen aloittelin pienen tauon jälkeen samassa työpaikassa, samaa hommaa mitä tein kaksi vuotta. Harmillisesti sukset lähtivät uuden esimiehen (tai esinaisen) kanssa menemään alkumetreiltä ristiin, jolloin työ ei ole tuntunutkaan samalta kuin ennen. Syksy on itselleni vielä täysi mysteeri, yritän saada tehtyä mahdollisimman paljon viimeisiä työharjoitteluja pois, joita taitaa olla kolme vielä jäljellä. Lisäksi olisi muitakin, kouluun liittyviä, projekteja tehtävänä. Olen ollut kyllä suunnattoman laiska tuon koulun suhteen, yritän tämän työsuhteen päätyttyä saada otettua itseäni niskasta kiinni ja suoritettua koulu kunnialla läpi.
En voi väittää, etteikö masennuksella olisi osuutta asiaan, luulen, että sen osuus on ollut juuri se ratkaiseva. Se on hiljaisesti hallinnut elämääni jo monia kuukausia. Hehkutin täälläkin hyvää oloa, energiaa ja jaksamista, vaikka esimerkiksi avopuolisoni on sanonut aivan toista - sitä että vetäydyn taas omaan maailmaani. Aivan huomaamatta teen niinkuin masennus sanoo, vaikkein itse edes tiedosta sitä. Kun alan oikein miettimään, huomaan sen myös itse. Hiljaa hiiviskellen se on taas ottanut minusta otteen, josta on hyvin vaikeaa kiemurrella irti. Olen kiireen ja stressin keskellä yrittänyt unohtaa masennusta ja tehnyt vain töitä, juossut paikasta toiseen, yrittänyt miellyttää kaikkia, unohtaen siinä samalla itseni.
Ei nyt aivan synkistelyä ole ollut, jokaisessa päivässä on kuitenkin aina ollut jotain hyvää. Täytyy vain yrittää nauttia niistä pienistäkin asioista joita eteen tulee, esimerkiksi ihanista ilta-auringoista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti