Terveiset sinne taivaaseen..

Ratsastus on paras harrastus, mutta parhaalla on myös huonot puolensa. Loppiaisena ratsastuskoulu menetti kolme mahtavaa hevosystävää hevostaivaaseen laukkaamaan. Itselleni nämä kaikki kolme olivat todella rakkaita ystäviä, joiden poismenoa onkin saanut nyt jonkin aikaa käsitellä. Kaikki muistot, niin hyvät kuin pahatkin, pulpahtivat pintaan, halusin kunnioittaa tällä postauksella näitä rakkaita otuksia, joita ikävöin joka päivä, mutta jota muistelen aivan erityisellä tavalla. 

Muistan kun Tepa tuli ratsastuskoulullemme, iso, ei iso vaan valtava, mutta maailman kiltein rahtilaiva lipui tallille. Taisin ensimmäisten joukosta ryhmässämme päästä sillä ratsastamaan. Olin myyty. Isot ilmavat askeleet, äärimmäisen nöyrä ja luonne, jollaista en ole ikinä nähnyt. Hevonen, joka osasi nauttia kaikesta. Joka ei kiukutellut, vaan teki kaiken kiltisti mitä siltä vaadittiin. Hevonen, joka rakasti hyppäämistä. Tepa olikin vakioratsuni estetunneilla. Ison hevosen kanssa tiukat kääntymiset tekivät välillä tiukkaa, välillä törmäykset seiniin ja esteisiin olivat lähellä, välillä hypättin yhdellä jalalla, loput seurasivat perässä. Osallistuimme yhtiin koulukisoihinkin yhdessä, erittäin huonolla menestyksellä. Silloin pettymys ja suru olivat läsnä, nyt olen siitä ainoastaan kiitollinen, että sain kokea myös vastoinkäymiset tämän ihanan hevosen kanssa. Muistoja ei todellakaan voi olla liikaa. 

"Ethän pelkää pimeää, 

siel on monta kynttilää.

Nuku vain jos väsyttää, 

vielä valvon vierellä. 

Ja viimein, sun matkaan, 

ei pääse saattajatkaan. 

Ja lohtu on mulle, 

että siellä on kaikki sulle."

Johanna Kurkela- Prinsessalle

Olen aina sanonut, etten ikinä ole mennyt hevosella, jolla en suostuisi enää toista kertaa menemään. Giltsin kohdalla meinasi käydä toisin. Giltsi tuli hieman vaivihkaa tallille, itse pidin ratsastuksesta pientä taukoa niihin aikoihin. En oikeastaan päässyt sillä menemään kuin vasta 2013 ensimmäisen kerran - ja koko tunti oli pelkkää tahtojen taistelua. En osannut yhtään ratsastaa sillä, olin tunnin jälkeen aivan loppu ja sanoinkin etten vapaaehtoisesti halua yrittää uudelleen. Aikaa kului ja sainkin alleni estekurssille yllätysyllätys Giltsin. En ollut sillä ennen edes hypännyt, ja sileälläkin mennyt vain muutamia kertoja, huonosti. Ja mitä vielä, hevonen kulki ajatuksen voimalla, teki kaiken mitä pyysin ja oli erittäin rento ja nöyrä. Olen todella surullinen, etten sen enempää päässyt Kippulaan tutustumaan, tämän hevosen aika lähteä tuli aivan liian nopeasti. 

"Oi kultaisin, 

tää on kylmä maa, 

et sydäntäs palelluttaa saa. 

Niin tahtoisin kanssas kulkea

ja pahalta silmäs sulkea. 

Mut viereltäin sun, 

täytyy nyt mun kääntyä pois. 

Sun taivaalles laulan auringon, 

sun kasvoilles kuutamon. 

Sun sydämes olkoon karttasi, 

sun muistosi, sun kotisi. 

Siel ootan sua ainiaan."

Chisu-Lähtö

Eppu oli ollut tallilla niin kauan kuin muistan, tämän herran kanssa opeteltiin todellisesti ratsastuksen alkeita. Vahva, itsepäinen suomenhevonen ei antanut mitään ilmaiseksi. Kovan junttiukon kuoren alla sykki lämmin, hellyydenkipeä, kiltti ja ystävällinen luonne. Eppu oli ei ainoastaan vain ratsastuskoulun hevonen, vaan selviytyjä. Eppu koki jalanmurtuman, monen kuukauden seisonnat, sekä muut vanhuuden vaivat, eikä missään antanut periksi. Tämä oli hevonen, joka todellakin halusi elää ja selvisikin kaikesta. Siksi oli oikein päästää väsynyt ja uupunut Eppu sinne missä ei enää ole kipua ja kärsimystä. Hevonen kultaisella sydämellä, muistelen sinua lämmöllä! 

"Terveiset sinne taivaaseen, 

juhlitaan sua taas uudestaan, 

eikä unohtaa saa koskaan rakkaitaan!"

Ilpo Kaikkonen-Terveiset sinne taivaaseen