Kirjoittaminen tuntuu tähän elämänaikaan lähes mahdottomalta - koulussa odotetaan monen sivun mittaisia pohdintoja, raportteja ja ryhmätöitä, jopa minä, joka yleensä aina olen valmis kirjoittamaan aiheesta kuin aiheesta, olen alkanut väsyä kirjoittamiseen. Tuntuu ettei aivotoimintani ole niin terävää kuin vielä vähän aikaa sitten, vai voiko kirjoittamiseen turtua? Voiko jossain kohtaa ajatukset vain loppua? Siinähän sitten mietitään mitäs sitä kirjoittelisi, kun mielen sanainen arkku on tyhjä.
Koulun etätehtävät yllättivät totisesti minut. Luulin, että kirjoittaisin poikittaisella kynällä jokusen sanan ja saisin täydet pisteet. Niinhän mä oon aina koulutehtävät hoitanut. Takanani oli ryhmätyö lähihoitajan historiasta, ja vastauksiahan (ei tietenkään, tyhmä) löytynyt netistä, vaan jouduin talsimaan kirjastoon, jossa olen ehkä viimeeksi yläasteella vieraillut, ja jouduin lukemaan kirjoja, osatakseni kertoa oikeita asioita. Ja tämä vei aikaa! Opin, etten voi aina mennä sieltä mistä aita on matalin, vaan joskus täytyy jopa tehdä töitä asioiden suhteen. Enkä voi piiloutua enää verhon taakse ja sanoa, kun mä olen niin hyvä kirjoittaja. No olenko? En.
Tuntuu hauskalta, että automaattisesti, kun kirjoitan paljon, miellän itseni hyväksi kirjoittajaksi. Siskoni kysyi, miksi whatsupissa keskustelen avopuolisoni kanssa passiivisesti, eli neljännessä persoonassa. Esimerkkinä: Mitä tekee? on aika osuva. Ja minä, joka olen kirjoittamisessa niin mestari, teen tälläisiä virheitä päivittäin. Oikeasti olen aloittelija kirjoittamisessa, jolla ei ole ainuttakaan muistikuvaa yläasteen äidinkielentunneista (saati mistään oppitunneista).
Vaikka tapani käsitellä asioita on lähinnä virheideni kalastelua ja itseni aliarvioimista, voin sanoa, virheistä huolimatta, kirjoittaminen on kuitenkin se osa-alue, missä olen vahvimmillani. Olen huono sanallisessa viestinnässä ja stressaan usein kohtaamisia ja varsinkin tilanteita, joissa minun pitää puhua ja joissa minua kuunnellaan. Kirjoittaminen on usein stressitöntä, ja helppoa, ottamatta huomioon kaikkia niitä miljoonia kielioppivirheitä, joita teen. En lisäksikään ole se, joka kauhistelee, kuinka taas pitää kirjoittaa monta sivua tekstiä, voi voi mistäs nyt kirjoittaisi.
Kirjoittaminen tuntuu tällä hetkellä todella hankalalta, mutta se on ainoa tapani purkaa ajatuksiani. En pysty kertomaan asioita (varsinkaan vaikeita) puhumalla, en edes lähimmille ihmisilleni. Kirjoittamalla osaan kertoa asiat juuri niinkuin ne ovat, enkä kirjoittaessa pahemmin mene "lukkoon" niinkuin puhuessa. Jos kirjoittaminen muuttuu mahdottomaksi, kuinka sitten saan purettua ajatukseni? Kenelle? Miten? Näihin leijaileviin kysymyslauseisiin on hyvä päättää tämä postaus. :)
.jpg)
