Fiiliksiä

 

Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä, kuinka pahoillani taas kerran olen siitä, etten ole blogannut. En tiedä miksi edes pyytelen niin kovasti anteeksi, ehkä huonon omantunnon takia. Viime aikoina on mennyt huonosti ja huonosti. Ensimmäistä kertaa oikeasti tuntuu siltä, etten jaksa nousta sängystä. Oikeastaan mikään ei motivoi, joka taas tekee kaiken homman aloittamisen todella vaikeaksi. Siksi kämppä on hyrskyn myrskyn, enkä saa aikaiseksi mitään. Yritän kovasti miettiä pääni puhki, mistä saisi lisää energiaa, mutta mikään ei tunnu oikein miltään.

Viimeksi tosiaan olen kirjoitellut 19.7., ai kauhea. 18. päivä oli mummoni hautajaiset, joista onkin pitänyt tulla siitä lähtien kirjoittamaan. Hautajaiset menivät hyvin, olivat kauniit, surulliset mutta myös, jos hautajaisista voi näin sanoa, onnelliset. Muistotilaisuudessa pinnalle nousi kaikki ihanat muistot ja sukulaisten kanssa oli mahdottoman ihana muistella, katsella vanhoja valokuvia ja kertoilla paljastuksia. Olen todella huono näyttämään tunteita muille, mutta itsekseni olen itkeskellyt ja miettinyt asiaa.

Mummo <3

Muutenkin koko kesä on mennyt alakuloisissa fiiliksissä. Vaikka on ollut paljon mukavaa tekemistä, odotan silti kovasti talvea. Vaikka olen koko vuoden ollut väsynyt, en ollenkaan näin väsynyt. Lisäksi huolet ja murheet omasta terveydestä ja omasta kehosta painavat niskaan, kun en ole jaksanut tehdä mitään, alkaa lisäkilot näkymään. Koko aikainen ahdistus todellakin vie sitä kesäfiilistä, toivottavasti jossain vaiheessa saisi sen asian pois päiväjärjestyksestä.

Viime aikoina on kyllä saanut touhuta kaikenlaista, viime viikonloppuna perjantaina vietimme kivan päivän kaveriporukalla synttäreitä viettäen ensin lintsillä, sitten syömässä ja illan kruunasi stand up esitys Apollossa. Tämäkin arkajalka uskaltautui mitä hurjempiin laitteisiin, mm. kingiin, salamaan ja tulirekeen. Hui! Syömässä käytiin burgerit Sports Academyssä ja hyvää oli. Stand up myös oli loistava. Ja kyllä väsytti tuollaisen päivän jälkeen! Lauantaina suunnattiin kohti avopuolisoni suvun mökkiä, jossa haravoitiin ja leikkailtiin nurmikkoa. Kameraa en jaksanut tuolloin raahata mukaan. Syötiin hyvin, saunottiin ja vietettiin laatuaikaa. Sunnuntaina poikettiin tuttavien mökillä, jossa temmelsi 4 kappaletta shetlannin lammaskoiria!

Kuten sanoin, paljon kivaa tekemistä on ollut, mutta jaksamista ei. Mistähän sitä saisi? Postailen lisää tässä lähipäivinä, mm. omasta kehosta ja sen muutoksista.

Nuoruus on seikkailu

 

Arkistojen kätköistä löytyi hyvän ystäväni ottamia kuvia itsestäni (vuodelta 2010), joista ajan kuluessa on tullut itselleni todella tärkeitä ja rakkaita. Miten voikaan kuvat kertoa enemmän kuin tuhat sanaa ja kaiken elämästä? Tuolloin elämä oli elämää, jokainen päivä oli mahtava, erilainen, täynnä ystäviä. Joskus toivon, että pääsisin palaamaan takaisin sinne, missä maailma oli avoinna. Takaisin sinne, jossa ei tarvinnut murehtia mistään, kaikki kulki painollaan, asioista pystyi puhumaan ja hyvät ystävät olivat kuin perheenjäseniä. On todella harmi ja sääli, miten erilleen ystävistään voikaan kasvaa, vaikka tuolloin tuntui, että maailma ei ole mitään ilman heitä.  

 

Ajassa ei voi palata takaisin, mutta haluan todella uppoutua näihin kuviin ja tunnelmiin. Millaista olisi taas elää teinin elämää? Valvoa kaikki yöt ja roikkua netissä. Viettää päivät stalkkailen mopopoikia. Puhua ja puhua. Viis veisata koulusta, kunhan saa olla ystävien kanssa. Lintsata koulusta ja mennä juomaan maailman ihanimmat pirtelöt.  Ei elämä ikinä enää voi olla samanlaista.

 

Vaikka fiilis onkin hieman haikea, olen silti kiitollinen siitä, millaisia ihmisiä sain pitää lähelläni. Kaikki heidän kanssaan vietetyt hetket ovat arvokkaita aarteita mieleni syövereissä. Elämä ei ole helppoa, eikä muutu yhtään sen helpommaksi, on vain opittava löytämään se tie, mitä haluaa tallata. Jokaisella se tie on erilainen ja se on asia joka kertoo meistä ihmisinä ja erottaa meidän toisistamme. Meidän valintamme.