tiistai 31. joulukuuta 2013

Uuden Vuoden Lupaus!


.

Nyt on aika taas keksiä uuden vuoden lupauksia (jotka usein eivät edes omalla kohdalla toteudu). Tänä vuonna olen lihonut, laihtunut, kiinteytynyt, repsähtanut, meno on ollut todella epätasaista. Nyt siis päätänkin etten jää tuijottamaan vaa'an näyttämää tulosta, vaan aion rempata koko ruokatottumukseni ja aloittaa hikistäkin hikisempi Tammikuu! Nämä asiat aion toteuttaa:

Karkit pois!
Melkein jo lipsahdin (hyvä juttu, jo tässä vaiheessa) ja olin jo kirjoittamassa että "vähemmän karkkia", mutta ei, karkit pois kokonaan! Ei karkkeja, sipsejä, keksejä, jäätelöä, pullia, kakkuja tai mitään vastaavaa! Ainut asia minkä itseltäni sallin ovat Popcornit. Jos on juhlat, saan luvan ottaa palan kakkua, mutta hillitysti.

Limut pois!
Minulle on tullut paha tapa juoda hirveästi limua tai mehua, se pitää repiä irti juurineen päivineen. Jos tekee mieli limua, ota esim maustettuja kivennäisvesiä, pienempi paha se on. Tai sokerittomia vaihtoehtoja (tosin olen kuullut niiden olevan melkein pahempi elimistölle kuin normi limut). Keksi uusia variaatioita vanhojen tottumusten tilalle, niistä voi löytyä herkullisiakin löytöjä.

Alkoholi pois!
Vaikka en hirveästi alkoholia juo (kerran, kaksi kuussa) mutta siitäkin vähästä voisi tinkiä. Ei övereitä, kerran kuussa voi muutaman ottaa, mielellään samaa makua ja light-versiota. Ei missään nimessä viinaa.

Roskaruoka pois!
Täytyy myöntää, pari kertaa kuussa tulee herkuteltua missä lie heseissä tai mäkeissä. Tähänkin tulee muutos. Kerran kuussa saa käydä roskaruokapaikassa syömässä, mutta ei useammin. Tee omia terveellisiä mukaelmia roskaruokien sijaan, kuten vaikka hampurilaisista! Tai vaikka rucola-pizza, ihan miten haluaa!

Valmisruoat pois!
Sorrun usein, ainakin töissä, hakemaan kaupasta ties mitä valmisruokia jotka usein ovat sitä paitsi pahoja. Tee itse, tiedät ainakin mitä ruokasi sisältää. Itse haluan ainakin nauttia ruoasta, joten varma keino on tehdä ruoka itse.

Mitä tilalle?

Paljon hedelmiä, marjoja, kasviksia ja vihanneksia! Puhdasta ja tuoretta lihaa sekä kalaa, kanaa ja ties mitä herkkuja. Jos tekee karkkeja mieli, osta erilaisia hedelmiä, pilko ne paloiksi ja laita kulhoon. Tuoretta, raikasta ja hyvää. Pieni vaiva siinä on mutta onhan se sen väärti. Kokeile uusia tuttavuuksia, kuten mangoa tai greippiä, itse löysin vuosien jälkeen uuden kaverini: Litsit!

Paljon liikuntaa, kokeile jotain uutta, kuten zumba tai kuntonyrkkeily! Lisäksi kahvakuulalla saa aikaiseksi vaikka mitä, netistä löytyy hyviä ohjeita sen käyttöön. Aloita lenkkeily tai muutaman kilometrin juoksulenkit.





Kaikki mukaan haasteeseen kohti (ehkä) terveempää elämää!






7 kommenttia:

  1. Tää oli hyvä postaus!:-) itekki pyrin aikalailla samaan. Herkutella saa, muttei joka päivä ja kohtuus mukana:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! (: täytyy yrittää nyt pitää tuo lupaus ja jättää herkut vähemmälle ;) tsemppiä! (:

      Poista
  2. Itse vastustan juuri tuollaisia lupauksia... :/ Lue täältä http://wejustdidit.blogspot.fi/2013/12/thank-you-happy-new-year.html, mitä itse kirjoitin uv-lupauksista, ja tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä postaus :) Tarkoituksenani ei ole vain huijata itseäni ja kirjoittaa mitä voisin tehdä vaan mitä aion tehdä! Hyvin on vuosi siinä suhteessa alkanut, ei ole edes tehnyt mieli herkutella. Salille pääsy on ollut kiven alla juuri diagnosoidun rannekanavaoireyhtymän takia jatkotoimenpiteitä odotellen. Toivon että vuoden loppuun mennessä olen paremmassa kunnossa henkisesti ja fyysisesti, en välttämättä maailman parhaassa tikissä, vaan että edes jaksaisin elää. Tsemppiä sinnekkin, hyvältä näyttää! :)

      Poista
    2. Kiitos. Tavoitteet ovat tietenkin hyväksi, kunhan ei lupaa mitään ehdotonta, ja sitten jos epäonnistuu tulee hirveät syyllisyyden tunteet... Tiedän kokemuksesta, että se tekee enemmän haittaa kuin hyötyä... Tärkeintä on yrittää, siis oikeasti yrittää, parhaansa ja tehdä muutoksia vähitellen oikeaan suuntaan! Varmasti myös sinä tulet onnistumaan kunhan itse luotat siihen! :) Ps. ottaisit tuon robootti-tarkistuksen pois, niin kynnys kommentoida laskee ihmisillä huomattavasti. ;)

      Poista
    3. Oho... Kiitos. Huomasin just, että mullakin taisi olla se tarkistus päällä, vaikka luulin, että olin ottanut sen pois jo aikoja sitten... xD

      Poista
    4. Hah no ei se niin vakavaa ole :) En edes tiennyt että se pyytää tollaisen tarkistuksen ennen kommentin lähettämistä :D nyt pitäisi olla pois päältä :)

      Poista