maanantai 9. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivävapailla!




Lyhyellä aikavälillä on tapahtunut kaikenlaista tässä selontekoa kuvien (huono laatuisten sellaisten) kera.
Viime viikolla olinkin keskiviikon ja torstain poissa töistä, kotona kuumeessa. Siinä ruokaohjelmien katsomisen lomassa sainkin tämän vuoden joulukortit tehtyä, niistä tuli mielestäni todella kivoja!




Tein myös omatekoisesta taikinasta pipareita, joita jaksoin (kerrankin!) koristella :D Eilen tein uuden satsin, ne ovat toistaiseksi vielä koristelematta. :)




Torstaina (olin siis edelleen hieman kipeänä, ei kuumetta enää tosin) lähdimme siskoni ja hänen poikakaverinsa kanssa ratsastamaan Tupla. Pakkasta oli jo jonninverran joten päätin että hötsäillään ilman satulaa. Suunnitelma muuttui vielä niin että laitoimme fleece-loimen Tuplalle päälle, ai että oli mukavan lämmin istua selässä :D Kokeilimme myös tandem-ratsastusta siskoni kanssa, se jos mikä oli pelottavaa.



Itsenäisyyspäivän Aatto

Itsenäisyyspäivä merkitsee minulle yllättävän paljon, jo edesmennyt pappani joutui uhrautumaan ja taistelemaan Suomen itsenäisyyden puolesta haavoittuen sodassa pahastikkin. Joten olen arvostanut itsenäisyyspäivää aina paljon. Meillä perinteiseen itsenäisyyspäivään kuuluu hyvä ruoka, lasilliset kuohuviiniä, linnanjuhlat, tuntematon sotilas sekä rentoutuminen ja nauttiminen. Tänä vuonna "linnanjuhlat" olivatkin vähän erisorttiset kuin kuluneina vuosina, tästä on spekuloitukkin suhteellisen paljon. Itse henkilökohtaisesti en pitänyt tästä ratkaisusta, koko itsenäisyyspäivän juhlallisuus haihtui pois cocktailpukujen ja konserttien myötä, niin ainutlaatuinen kuin itsenäisyyspäivä on, muuttui hetkessä ihan tavallisen arkiseksi konsertti-illaksi. Tanssien ja boolien puuttumista unohtamatta. Lisäksi monet kutsun ansainneet eivät olleet kutsuttujen listalla, sen sijaan joka sortin "suunnittelin risteilyalukseen sisustuksen"-hihhulit olivat kutsuttu, huoh. Huom, nämä ovat vain minun mielipiteitäni :)




Ja pitihän kakkukin tehdä :) Idean sain serkultani ja tälläisen valkosuklaa-mustikkatäytteisen kakun sain aikaiseksi. Ostin halkaisijalta 18 cm kakkuvuoan jonka testasinkin tässä. Tein neljän munan kakkupohjan ja vuorasin vuoan reunat leivinpaperilla, niin että kun kakku kohosi (halusin siitä korkean) ei taikina tulvinut ympäriinsä. Kiva välillä tehdä korkeampaa kakkua kun yleensä se perus 24 halkaisija aakealaakea kakku :) Päällä sininen sokerimassa jonka päällä sokerimassa lippu, reunoilla kermapursotukset (tekniikka totaalisen hukassa, no treeniä treeniä).

Lauantaina olikin taas ratsastus :) (ensi viikonloppuna ei olekkaan koska lähdemme laivalle, hui) Tuntia oli pitämässä toinen opettajamme Kirsi ja pyysin pikkuruista Suomenhevostammaa (sopii hyvin itsenäisyyspäivä-teemaan hihi):


T. Vimena ""
rotu: Suomenhevonen
väri: Rautias (merkit: piirto, siima, tähti, kaikissa jaloissa juovakaviot)
synt: 17.6.2007
omistaja: Kumpumäen tila

Vaikka tamma onkin jonkun aikaa ollut tallillamme, en ollut sitä vielä päässyt kokeilemaan. Mutta nyt muuttui tämäkin tilanne :) Tehtävät olivat haastavia, varsinkin suht osaamattomalle nuorelle tammalle, mutta ihan hyvin me niistä kai suoriuduttiin :D Oli pohkeenväistöä, ympyräkahdeksikkoja, laukanvaihtoja ravin kautta jne. Oli todella kehittävä tunti, harmi vaan että Vimena ei oikein osaa vielä kunnolla laukata, niin laukkatehtävä meni penkin alle, muuten sujui ihan ok :)



Tässä tältä erää, palaillaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti