We'Are The Millers |
HUOM! SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA!
"Päähenkilö David on pienipiirinen pilvikauppias, jonka asiakaskuntaan kuuluu aikuisia, normaaleja ihmisiä. Hän joutuu hankaluuksiin puolustaessaan kadulla pyörivää koditonta tyttöä, jolloin saa kimppuunsa kolme puukoilla heiluvaa huligaania. He vievät hänen kamansa ja rahansa, jolloin David joutuu vaikeuksiin paljastaessaan tämän pomolleen Bradille. David saa tasan yhden mahdollisuuden korjata tilanteensa, nimittäin lähtemällä Meksikoon hakemaan isoa huumelastia asuntoautolla.
We're The Millers |
Yksin hän olisi liian epäilyttävä matkustaja, joten hän keksi ratkaisun, perustaa valeperheen. Mukaansa hän saa kyynisen stripparin Rosen, huumeita haikailevan hieman hitaan naapurin pojan Kennyn ja juurikin tuon kodittoman lävistetyn ja tatuoidun varsin kekseliään Caseyn. Näin on perhe, äitineen ja lapsineen kasassa. Niin he lähtevät matkaan, eikä kommelluksitta selvitä.
Osoittautuukin että he ovat hakeneet toiselle huumediilerille kuuluneen lastin, ja saavatkin peräänsä muutaman meksikolaisen palkkamurhaajan. Lisäksi he saavat seuraa huumepoliisista ja tämän yli-innokkaasta vaimosta sekä tyttärestä johon Kenny on toivottoman ihastunut.
We're The Millers |
Loppujen lopuksi he saavat tuotua lastin pomolleen, tosin poliisien saattelemana, jolloin Brad tuomitaan. David "perheineen" saa suoja-asunnon 3 kuukaudeksi ja he elävätkin kuin oikeata perhe-elämää."
Leffa oli nokkela, todella hauska ja viihdyttävä. Kaikin puolin hyvä, sai nauraa ihan sydämensä kyllyydestä. Eipä ole oikein mitään negatiivista sanottavaa, ihan katsottava ja suosittelen :)
★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti