maanantai 23. joulukuuta 2013

Se On HomppuPomppuHyppyPyppyKoikkaLoikkanen!

Oltiin siskoni kanssa tiistaina rästitunnilla vasta klo: 19:00 ryhmässä, ja iloksemme oli puomi tunti. :) Pyysin vanhaa konkaria jolla olen aikaisemminkin puomeilla ja esteillä taituroinut, nimittäin Nanskia :) Nanski odottelikin tallissa, ilman varusteita huoh.. No ei siinä, kamat niskaan ja myöhässä tunnille. Teimme alkuun puomeilla voltteja jne ja samaa laukassa (tosin isompia voltteja).

Ja voi sitä riemua kun päästiin laukkaamaan, meinasi pienemmät jäädä alle. Oli äärimmäisen hankalaa istua perusistunnassa kun mentiin laukassa puomeja, doesn't make sense.. No ihan ok pärjättiin ja vaihdettiin suuntaa. Kaasuteltiin pitkin maneesia kunnes jonkunlainen tatsi löytyi ja laukka rupesi toimimaan. Tultiin pitkällä sivulla olevia kolmea puomia niin että toiseen väliin piti tulla 3 askelta ja toiseen 4 (myös 5 yhdessä harjoituksessa). Puomit sujuivat ihan ok ja opettaja nostikin parit sokeripalat. Tässä vaiheessa hukkasin kokonaan kyvyn laskea askeleita, ja saatiin sen takia tulla muutama extra kerta. Luulisi ettei olisi niin vaikeaa mutta sama ongelma oli muillakin. (:

Olin taas kerran tyytyväinen Nanskiin, se kyllä aina osaa positiivisesti yllättää. Rästissä on vielä lauantain ratsastuskirjoitus, sitten jääkin ratsastus hetkeksi lomalle. Siis koulussa, jouluaattona ja tapaninpäivänä menen taas Tuplailemaan, toivottavasti saamme kivoja kuvia otettua ja jos vähän ees lunta heruisi niin olisi ihan jees!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti