Ratsastuksesta

Ajattelin pyhittää koko postauksen taas käsitelläkseni ratsastusta, ratsastushistoriaani ja sitä, miksi olen ratsastuskoulunoppilas enkä omista vaikka omaa hevosta. Kun alottelin ratsastusta, totta puhuen, en ollut kovin innostunut koko asiasta, vaan enemmänkin lähdin serkkuni seuraksi ratsastamaan. Ostimme jonkun halvan kypärän kirpparilta ja kumppareissa ja sormikkaissa sitten lampsin tallille. Ekalla tunnilla meninkin maailman kilteimmällä ponilla, Fernetillä. Pikkuhiljaa ratsastaminen alkoi kiinnostaa enemmän ja se olikin ihan kivaa. Luokallani ala-asteella ei silloin ollut paljon heppatyttöjä, mutta pian kaikki innostuivat ratsastuksesta. Meillä oli koulussakin omat heppajengit, piirrettiin heppoja, leikittiin heppoja, kaikkea. Pian tärkein asia olikin ratsastus. Kävin tuolloin Mäntsälän ratsastuskoulussa kerran viikossa. Alkeiskurssimme oli todella lyhyt, meitä talutettiin kahtena tuntina ja sitten piti jo osata pärjätä omillaan. Kaikki tallin hevoset olivat jääräpäisiä poneja tai todella laiskoja hevosia. Kyllä siinä pienen 9 vee Jennan jalkoja koeteltiin kun piti potkia liikkeelle isoa Tinker-tammaa, joka ei vaan suostunut liikkumaan.

 

Ensimmäisten vuosien aikana halusin omaa hevosta todella kovasti, katselin netistä myytäviä hevosia ja poneja ja haaveilin todella paljon. Pääsin ratsastamaan kaikennäköisillä hevosilla ja taitoni karttuivat. Olin varma, että pärjäisin oman hevosen kanssa, vaikka kokemusta oli karttunut vain muutamia vuosia. Ratsastuskoulumme lopetti toimintansa ja siirryimme Kumpumäen tilalle, jossa siis vieläkin ratsastan. Ratsastus otti vähän takapakkia, olin oppinut miten kiukkuisilla ja jääräpäisillä poneilla ratsastetaan, mutta tämä talli pursusi kylmäverisiä, isoja ja vahvoja hevosia. Opettelin taas uudelleen ratsastusta, pääsin ensimmäisen kerran ilman taluttajaa maastoon, opettelimme hyppäämään esteitä ja ennen kaikkea ratsastamaan oikein. Aikaisemmin kaikki mitä hevosen selässä tein, oli potkimista eteenpäin, ei minulla ollut loppupeleissä tietoakaan siitä, miten hevosta ohjataan oikein, kuinka tärkeää on esim. ulko-ohjan tuki. Mutta vaikka muutos toisesta tallista toiseen oli valtava, totuin kuitenkin todella nopeasti.

Pääsin monille leireille, opin enemmän hevosista ja ratsastuksesta, halusin vain ratsastaa. Jos menimme lappiin, piti ainakin kerran päästä ratsastamaan. Kun osasin perusasiat, lähdimme kartuttamaan taitojani. Opin poneilta paljon kärsivällisyyttä, mikä onkin valttikorttini edelleen, osaan olla rauhallinen ja kärsivällinen, harvoin hermostun. Olimme esteryhmässä ja hyppääminen alkoi onnistua pikkuhiljaa. Aloin myös vaatimaan itseltäni todella paljon. Halusin olla se ryhmän paras, se joka saa mennä vaikeilla hevosilla ja ennenkaikkea osaa ratsastaa niillä. Nopeasti onneksi putosin maanpinnalle, enkä enää vertaillut niin paljon itseäni muihin. Vieläkin kyllä herkästi otan itseeni kaiken mitä minulle sanotaan ja saatan kyseenalaistaa kaiken. Täytyy vaan hyväksyä, että edes joka kerta ei voi mennä hyvin.

En ollut ennen kilpaillut, paitsi leirikisoissa, mutta pikkuhiljaa ajatus kilpailemisesta alkoi kiinnostaa. Serkkuni valmentautui ja kilpaili aktiivisesti, olin usein hänen mukanaan kisahoitajana ja kuvaajana ja mietin, että vielä jonakin päivänä minäkin olen tuolla kilpailemassa. Ja kuin taikaiskusta minulle ehdotettiin osallistumista koulukilpailuun Jokker-nimisellä ruunalla. Se oli kyllä todella mahtava kokemus, ensimmäiset kisat. Eivätkä ne nyt mitenkään huonosti menneet, muistaakseni sijotuimme 6.nneksi. Tämän jälkeen kuitenkin joku toinen tyttö sai alkaa valmentautua ja kisaamaan Joksulla ja olinkin tästä todella katkera, en kuulemma ollut varannut sitä ajoissa. Ratsastuksen opettajani näki, että haluan vielä kilpailla, joten antoi minulle kisaratsuksi vanhan suomenhevostamman, Peikon Pörrin. Pörri oli opettanut kaikki oppilaat ratsastamaan ja alkoi lähennellä eläkeikää. Halusin kuitenkin kilpailla, joten suostuin. Valmentautuminen oli kaikkea muuta kuin helppoa, Pörri oli laiska, haluton ja todella kiero. Teimme paljon töitä, kunnes yhteistyö alkoi tuottaa hedelmää. Tosin ensimmäiset ja toiset kisamme menivät aivan penkin alle.  Sain ilmoituksen, että Pörri jää eläkkeelle, mutta saisin vielä viimeiset kisat mennä sen kanssa. Ja niistä toinen sija napsahti, oli hyvä mieli päästää toinen eläkkeelle näiden kisojen jälkeen. Tässä postauksessa jätettiin Pörrille hyvästit.

 Myöhemmin, kun olin saanut kokeilla kilpailuelämää, ei se enää vetänyt niin paljoa puoleensa. Yhdet koulukisat menin Pörrin jälkeen, jotka menivätkin niin hyvin että taisin olla viimeinen :D Kävin kaksi kertaa viikossa ratsastamassa uudessa Mäntsälän ratsastuskoulussa ja Kumpumäellä. Taitavien opettajien avulla opin aina vaan lisää, sain rohkeutta esteillä, opin paljon lisää kouluratsastuksesta ja aloin olemaan ihan hyvä. Yksi hienoimpia hevosmuistoja oli Mallatin ratsutilalla, jossa olimme leirillä. Koko viikkona opin niin paljon uutta, sain ratsastaa isoilla estehevosilla ja esteillä olin todella itsevarma. Leirikisoissa sitten tipuin esteen päälle ja myöhemmin myös estetunnilla päin seinää. Tässä postauksessa kerroin tarkemmin estepelosta joka jäi kaikista näistä tapahtumista. Sen jälkeen olenkin enemmän keskittynyt kouluratsastukseen.

Olen aina kovasti viihtynyt ratsastuskouluissa, tykkään siitä kuinka saan ratsastaa erilaisilla hevosilla, kokeilla, ilman mitään sitoutumisia. En sano, etteikö varmasti olisi mukavaa jos tallissa olisi se oma hevonen, jonka tuntee perinpohjin, jolla saa mennä miten haluaa ja tehdä mitä haluaa, kilpailla ehkä ja valmentautua. Välillä toivon, että minulla olisi tälläinen mahdollisuus, mutta haluan herätellä itseäni todellisuuteen. Tällä hetkellä, eikä vielä pitkään aikaan, minulla ei ole taloudellisesti sellaista tilannetta, joka olisi suotava omalle hevoselle. Eikä aikaakaan näin työssä olevalla opiskelijalla ole liikaa aikaakaan. Toistaiseksi tyydyn täysin siihen, että saan ratsastaa muiden hevosilla.

Kohta 12 heppailuvuodessa on opittu vaikka ja kuinka paljon, mutta uskon, että edessä on vielä paljon ihania, opettavaisia ja onnellisia hetkiä näiden ystävien parissa. ♥