Olen aivan tajuton kakkublogi fani, rakastan lukea kakuista ja niiden tekotavoista sun muusta. Mutta (tähän päivään mennessä) en ole uskaltautunut itse kokeilemaan täytekakun tekemistä. Nyt päätin yllättää itseni ja kokeilla! (olin lisäksi ajatellut tehdä siskoni syntymäpäiville vastaavanlaisen kakun, eli tämä oli ns. koekakku :))
Päätin tehdä kakkuun sokerimassa-kuorrutteen ja sokerimassa perhosia! Aloitin koristeiden teon, joka oli yllättävän helppoa. :) Massan värjääminen oli aikaa vievää mutta väreistäkin tulivat kivat :) Sitten perhoset kuivumaan.
Seuraavana päivänä tein pohjan. Fodmap-diettini takia jouduin tekemään gluteenittoman kakun, joka ei ollut yhtään paha, päin vastoin todella meheä ja pehmoinen :) Tässä ohje gluteenittoman kakkupohjaan:
4 kpl munia
2 dl Dansukker Siro sokeria
1 dl gluteeniton jauhoseos (semper)
1 dl perunajauhoja
1-2 tl leivinjauhetta
Vuokaan:
voita tai margariinia
kookoshietaleita
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivta aineet. Voitele vuoka ja levitä kookoshietaleita. Kaada taikina vuokaan. Paistetaan n. 160 asteessa n.45 min. Pohjan kosteuttamiseen käytin vanilija maitoa.
Kun olin pohjan tehnyt, tein täytteen eli mansikkamoussen.
6 dl vispikermaa
n.400 g pakastemansikoita (sai olla vähän reilummin)
3 liivatelehteä
tilkka vettä
tomusokeria ja vaniliinisokeria
Laita liivatteet likoomaan ja sulata mansikat. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokereilla. Muussaa mansikat, kuumenna vesi ja liota tilkkaan vettä liivatteet jotka lisätään mansikka mössöön pikkuhiljaa. Mansikkamössö liivatteineen lisätään vaahtoon ja hetkeksi lepäämään jääkaappiin.
Täytin kakun ja halusin sokerimassan ja pohjan väliin sokerikreemin.
125 g margariinia
½ tl vaniliinisokeria
4 dl tomusokeria
1 rkl vettä
Margariini vatkataan vatkaimella pehmeäksi ja lisätään vaniliinisokeri. Tomusokerit lisätään pikkuhiljaa koko ajan sekoittaen. Tomusokereiden jälkeen vesi ja seos vatkataan tasaiseksi, jonka jälkeen se voidaan lisätä täytetyn pohjan päälle.
Sokerimassan kanssa oli ongelmia. Ensin luulin ettei se riitä ja kun sain sen riittämään pohjalle niin massa repesi reunasta. Enpä voinut asialle enää mitään mutta lohdutin itseäni sillä että tämähän oli vasta koekakku. :) Tässä lopputulos, johon olen tyytyväinen:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti