maanantai 9. syyskuuta 2013

Kiukuttelua, väsymystä ja huonoa ratsastusta



Meillä oli sunnuntaina rästitunti, kun lauantaina jäi tunti väliin kun oli se korkeasaari hässäkkä.  Meillä oli neljältä tunti ja olimme tallilla hyvissä ajoin.. Hepat oli jaettu jo valmiiksi ja sain Miisan :) olin iloinen mutta ilo ei kestänyt kauaa. Miisa oli jo karsinassa outo, ei yhtään oma ihana itsensä.  Laitettiin hepat kuntoon ja chillailtiin kunnes tunti alkoi. 


Koko tunti oli pelkkää taistelua. Olin itse ihan jumissa ja samoin oli Miisa. Kuin rautakankea olisi yrittänyt taivuttaa. Opettaja huomautti koko ajan käsistäni, jotka hautautuivat harjan joukkoon, minulla ei vaan yksinkertaisesti ollut voimaa nostaa niitä ylös. Selkä, niska ja hartiat olivat ihan jumissa. En saanut pohkeita läpi ja ohjat roikkuivat kuin pyykkinarut.

Pitkästä aikaa itseltäni huonoa ratsastusta. Suutuin oikein itselleni, yleensä tunnilla tulee sellainen fiilis että nyt pitää antaa kaikkensa ja nyt mennään hyvin, mutta tälläkertaa tuota tatsia ei löytynyt. Harmittaa vietävästi varsinkin kun meitä oli vain kolme tunnilla ja opettaja antoi paljon ohjeita ja kommentoi. Niin juuri silloin itseni pitää olla kuin väsynyt lahna olisi laitettu hevosen selkään.

No tästä pääsee vain ylös päin, ehkä seuraava ratsastus menee jo paljon paremmin :) Unohdin perjantaina onnitella kaikkia Suomenhevosia Suomenhevosten päivänä! Ole hyvä hevonen, ystäväni Suomenhevonen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti