torstai 2. tammikuuta 2014

Pöllökakku


Tein uudeksi vuodeksi tälläisen kakun. Idea lähti jostain utopisesta ajatusmaailmastani. Kakun päällä on ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa käyttämäni vaahtokarkin makuinen kaulintamassa. Oli äärimmäisen hankalaa verrattuna sokerimassaan, massa oli kovaa, vaikeasti käsiteltävää, halkeili ja ennen kaikkea vaikeaa kaulittavaa. No piti kokeilla,  enkä kyllä oikein maustakaan välittänyt. 

Pohja on kuuden munan sokerikakkupohja, välissä kinuski-ja puolukkamousset. Pursotukset ovat vanilijalla maustettua kermaa. Oli ihan hyvän makuista ja ennen kaikkea olen tyytyväinen ulkonäköön, paranee paranemistaan (: 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti