tiistai 16. heinäkuuta 2013

I Huff And I Puff, Blow Your Clouds Away.. ♫



Noniin, pitkän tauon jälkeen on heppailu rintamallakin tapahtunut jotain! Elikkäs eilen tiistaina menin ratsastelemaan serkkuni Millan Denise-ponilla (josta on aikaisempiakin juttuja).

Lähdettiin tallille joskus kuuden paikkeilla, hain Deen ulkoa (se hirnui mulle kun kutsuin sitä :3) ja otin sen sisälle. Kamppeet päälle ja kentälle. Saatiin ollakkin koko ajan ihan ylhäisessä yksinäisyydessä kentällä. Aurinko paistoi ja oli mukavan viileä.. Ja mitä vielä, hirmuinen myrskyhyrskytyrsky tuuli! No arvatakin saattoi ettei Denise pitänyt tuulesta.


Dee yritti lähteä koko ajan lentoon tuulen mukana, spurttaili pitkin kenttää ja ja muutenkin riehui. Ei oikein pysynyt tuntumalla ja oli pohkeille liian herkkä. Aina mun pitää ton tamman kanssa tapella :(


Meni puolisen tuntia ja onneksi tuuli vähän tyyntyi ja Dee pääsi keskittymään työntekoon. Jes, tuli taas tosi hyviä pätkiä ja niistä saatiin kuviakin! Dee rauhoittui ja malttoi jopa laukata ihan maltillisesti. Kun oli suht viileä sää, otin aika paljon ravia ja laukkaa että sai rouvan työskentelemään.


Olen kyllä tyytyväinen Deehen, Milla on perjantaihin asti leirillä joten sinne asti on aikaa treenailla Deen kanssa. Lisäksi sovimme että loppukesän kävisin ahkerammin Deetä ratsastelemassa. Super Dee!




Eipä muuta tähän hätään, menen ehkä tänään tai huomenna ja perjantaina ratsastelemaan, joten heppailuaiheisia postauksia on tulossa! :)
(Loput kuvat tulevat teknisistä syistä vähän myöhässä!)

"Don't worry just let me blow, All of your grey clouds away. I promise I'll never leave you, Alone in the rain.."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti