Teen ihan oman postauksen tästä asiasta, koska se nyt ei ollut tämän postauksen se pääasia. Vaan tämä: blogin nimi. Olen siis vuoden päivät nyt kirjoitellut blogia nimeltä: Jebbiksen Salainen Maailma. Aloin yöllä kyseenalaistaa blogin nimeä, tai no niin olen tehnyt aikaisemminkin. "Jebbis" on ollut lempinimeni jo jonkun aikaa ja avokkini kutsuu minua vain Jebbikseksi. Nyt aloin miettimään että onko se sittenkään hyvä nimi blogilleni. Se tuntuu liian henkilökohtaiselta. En tiedä miksei ole niin ennen tuntunut, mutta nyt tuntuu. Vaikka haluan olla blogissa rehellinen, ja tuoda, melkein estoitta, kaikki asiani esille, kertoa tästä salaisesta maailmastani, tuon kuitenkin tällä hetkellä esille todella ison palan henkilökohtaista elämääni. Kuulostaa varmaan hassulta, mutta olen päättänyt, ainakin kokeilla, niinkin persoonatonta ratkaisua kuin: Jennan Salainen Maailma.
Kuva |
En tiedä miksi tuosta "Jebbis" asiasta on yhtäkkiä tullut arka aihe itselleni, mutta en välttämättä sitä halua kaikille jakaa. Toisaalta, kaikkialla muualla nickkini on Jebbis, mutta se ei tunnu samalta, täällä tuon kuitenkin koko elämäni näytille ja arvostelun kohteeksi. Siis blogi jatkuu, todenäköisesti hetken, tai pidemmänkin hetken, osoitteella http://jebbiksensalainenmaailma.blogspot.fi/ ja nimellä Jennan Salainen Maailma. Osoitteenkin varmaan muutan jossain vaiheessa.
Nimen vaihdolla vaikkakin vain noin pienellä vaihdolla on suuri vaikutus. Blogini nimi kuulostaa nyt aikuiselta, aikuisen naisen kirjoittamalta. Vaikka "Jebbis" on paras lempinimi mitä minulla on, ei se blogin nimenä kuulosta, tai näytä hyvältä. Välillä jopa häpesin sanoa tutuilleni, että kirjoitan tämän nimistä blogia. Nimen sanottuani yleensä sain päälle naurut ja kysymykset että mistä "Jebbis" tulee. Eli blogiani ei kukaan ottanut tosissaan. Nyt voin sanoa blogin nimen olevan Jennan Salainen maailma, ja blogin takana kirjoitan minä itse, ilman peite/salanimiä. Blogista tuli heti raikkaampi, aikuisempi ja todentuntuisempi. Tämä on minun maailmani, minun ehdoillani ja ennen kaikkea minun nimelläni. Allekirjoitan itse kaiken tekstin mitä täällä julkaisen, oli se sitten oikeaa tai väärää.
Vaikka muutin vain nimeä, sain siitä aikaiseksi pitemmän postauksen kuin aikoihin. :D Ehkä nimeä pitäisi vaihtaa hiukkasen useammin, saisi edes jotain aiheita tänne blogiin. Tosiaan, banneria korjailen kunhan kerkeän ja korjaan nimen. Jos sekään nimi ei miellytä minua, yritän keksiä jonkun paremman vaihtoehdon. Sananlasku kuuluu "Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä." mutta entä blogia? Blogin nimenä täytyy olla joku mielenkiintoinen, joku selkeä ja normaali, joku joka jää mieleen. En voi väittää, että Jennan Salainen Maailma olisi vaatinut kauheasti mielikuvitusta, olisi mielenkiintoinen tai edes jäisi mieleen. No en voi niin väittää "Jebbiksen Salaisesta Maailmastakaan". Noniin, voisin jatkaa tätä itseni kanssa väittelyä vielä vaikka kuinka pitkään, mutta ettei mielenkiinto lopahda, päätän tämän postauksen tähän. Adios ja näkemiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti