Minulle henkilökohtaisesti kesä on aina ollut todella vaikeaa aikaa. Ihmiset ovat iloisia, koko ajan menossa jonnekkin, juhlia on enemmän kuin laki sallii, pitäisi nähdä kavereita ja tuttavia. Aika hyvin olen saanut itseni patistettua lähtemään mukaan vaikka ahdistus onkin välillä ollut aivan suunnaton. Mutta, olen aivan yllättynyt siitä, kuinka kivaa seurassa on ollut, kun on työntänyt ahdistusta vain kauemmaksi ja kauemmaksi. Täytyisi vain yrittää heittää aivot narikkaan ja nauttia hetkestä.
Alkukesästä jo kävin meidän metsissä kyyläilemässä, milloin mustikat voisivat olla kypsiä. Pikkuhiljaa mustikat kypsyivät ja joka ilta kävin rasiallisen pakkaseen poimimassa. Mustikoista tulikin pikkuhiljaa aivan pakkomielle ja täällä Joensuussakin suoraan suuntasin metsään, tutulle marjamättäälle. Ja sieltä löytyikin isoja ja makeita ihania mustikoita.
Tämä Joensuun tai Kiihtelysvaaran paikka on muutenkin mun aivan lemppari näistä sfc paikoista, täällä vain tunnelma on täysin kohdallaan. Ihmiset ovat ystävällisiä, paikka on kaunis ja monipuolinen sekä lauantaisin (tänä viikonloppuna myös perjantaina!) lämmitetään ihanaakin ihanampi savusauna. Parasta just nyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti