Helmikuun kännykkäkuvat

Helmikuu oli monella tapaa vuoristorataa, niin tunnemaailmassa kuin muutenkin. Taas mittaristoon tuli vuosi lisää, viimeisen viiden vuoden ajan olen pelännyt jokaista syntymäpäivää. En tiedä oikeastaan miksi, tai no joo, vanheneminen on aivan kauheaa, mutta vanheneminen ilman mitään suunnitelmaa tai näkymää tulevasta on vielä kauheampaa. 22 vuotta. 22. helmikuuta. Sanoin jo vuosia sitten, että kun olen 22 vuotias, täytyisi minulla viimeistään siinä kohtaa olla tutkinto ja vauva kainalossa. Kumpaakaan ei ole näkynyt eikä kuulunut. Kevät, synttärit, vanheneminen, herättävät vauvakuumeen aivan uusiin sfääreihin. Pari vuotta sitten olin jo aivan epätoivoinen tämän vauva-asian kanssa, purskahdin itkuun joka kerta kun näin kaduilla raskaana olevia naisia tai perheitä leikkimässä lasten kanssa leikkipuistoissa. Miksi en minä? Jollain ihmeen keinoin olen saanut puisteltua vauvakuumeen mielestäni, mutta kun joka päivä lukee facebookista tai blogeista ihmisten saavan vauvoja, huomaan pidätteleväni itkua, jankuttavan joka päivä avopuolisolleni vauvasta, siitä miksi muut saavat lapsia ja minä en, että mitä jos en edes voi tulla raskaaksi jne jne jne, joka kerta toisensa jälkeen päättyy massiiviseen riitaan. Parempi vain huultapurren yrittää olla onnellinen toisten puolesta kun heille siunautuu maailman ihanin asia, mitä itse on toivonut ja odottanut niin monta vuotta.

Helmikuu oli raskas, pitkästä aikaa hyvin raskas. Halusin olla masentunut, yksin, omissaoloissani. Olin täydellisen hukassa itsestäni, siitä mitä todella elämältä halusin. Mutta, pelkkää synkistelyä ei helmikuukaan ollut, onneksi. Se oli sysäys uuteen alkuun, uuteen elämään, monella konkreettisella tavalla. Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta onneksi sen voi jättää jälkeensä ja keskittyä ainoastaan ja vain tulevaan. Kun jaksaa uskoa ja toivoa, on tulevaisuuskin varmasti valoisampi.

1. Kokoaikainen pahaolo, pelkkä neljän seinän sisällä maleksiminen sai riittää, pikku hiljaa sain aivan uutta puhtia elämään, panostamalla terveelliseen ruokavalioon ja aloin jopa liikkumaan paljon entistä enemmän. Itseasiassa olenkin ajatellut kirjoittaa postausta aiheesta, jos ja kun pääsen entistä enemmän kiinni terveelliseen elämään. 

2 & 3. Kuvia uusista hiuksista, kävin siis kampaajalla (tattadadaa), viime kerrasta onkin reilu 5 vuotta aikaa. Nuorempana tappelin hiusteni kanssa enemmän kuin kukaan, värjäsin joka toinen viikko ja kampaajalla kävin vähintään kerran kuukaudessa. Loppupeleissä onnistuin melkein kokonaan tuhoamaan hiukseni, leikkasimme oikeastaan kampaajan kanssa melkein kaikki pois, jonka jälkeen halusin vain kasvattaa takaisin pitkät hiukset, jonkalaiset allekirjoittaneella oli ala-asteella. Viidessä vuodessa hiukset eivät kasvaneet paljoa ollenkaan, jäljellä oli taas vain onneton hiirenhäntä, jonka aika oli taas lähteä. Onneksi pidennykset ovat keksitty!

4. Vanilijalatte ja taidetta. 

1. Synttärikakkukahvit, äidin tekemää ihanaa mutakakkua ja vadelmia! ♥

2. Hieman neulomista taas, yhdet kirjoneulesukat taas valmistuivat yhelle ihanalle tyypille!

3. Koska naama on paras, eikun.. 

4. Itselle tällä kertaa tehdyt sukat! Hyvin erilaiset verrattuna siihen millaisia yleensä teen. 

1. Onnea uuteen kotiin! Uusi koti, aivan uusi, kukaan ei ole koskaan asunut täällä ennen meitä. Uusi koti sopii täydellisesti uuteen elämään, uusiin haasteisiin. Mutta pakkaaminen, pakkaaminen, purkaminen, samaan aikaan toisessa asunnossa pakkaaminen, edestakaisin kulkeminen kahden asunnon väliä, uuvutti itseäni paljon enemmän kuin oletin. En ole vieläkään oikein jaksanut innostua uuden kodin laittamisesta kun on niin paljon kaikkia muitakin asioita hoidettavana. Ehkä se pesänrakennusvietti sieltä ajan myötä kurkistaa.

2. Naamakuvat :D Kokeilin hieman erillaisempaa tyyliä, voi että miten tykkään näistä uusista hiuksista!

1. Synttärijuhlintaa. Avopuolisoni vei minut Viking Grace risteilylle. Oli kyllä ihanaa päästä viettämään laatuaikaa rakkaan ihmisen kanssa välillä kahdestaankin, vaikken oikein välitäkkään omien synttäreiden juhlimisesta. 

2. Esiintyjänä laivalla oli Sanni, josta olen melkein alkanut Vain Elämää-ohjelman jälkeen pitää. Tai no en pitää, jotkut kappaleet vain ovat hyviä ja no parempia muiden esittäminä :D 

3. Varmaan vuosi-kaksi vuotta myöhässä oleva Freddyjen fani ilmoittautuu. Tosin omasta kaapista eivät valitettavasti vielä löydy. Otin itselleni tavoitteeksi painon tiputtamisen ja jos x määrä kiloja tippuu, saan palkinnoksi nuo. Ihan hyvä houkutin! 

Tässäpä kaikki helmikuulta, yritän mahdollisimman pian väsäillä myös maaliskuulta kännykkäkuvatukset, niin päästään ajantasalle myös blogissa.