Riittämättömyys

Elämä on vaikeaa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Asenne elämää kohtaan on kaikkein ratkaisevin, jos asenne on Minä olen tälläinen kuin olen ja ylpeä siitä kertoo itsetunnosta, joka voi olla todella hyvä. Oma asenteeni on tällä hetkellä Olen riittämätön. Olen valittaja, kriittinen ja suoraan sanottuna pelkään elämää. Olen aina mielestäni huono, vaikka tekisin kaikkeni. Vaikka olisin hyvänäköinen, olen silti mielestäni ruma. Vaikka antaisin kaikkeni, kaiken, se ei silti riitä. Mikä loppupeilessä on tarpeeksi? Koska olen tehnyt kaikkeni? Olisinko vielä voinut tehdä paremmin tai toisin? Mitä minun pitää tehdä että riitän?

Itsetuntoni on ollut todella huono vuosien varrella, se on muokannut minusta ihmisen joka ei minulle riitä. Haluaisin aina olla parempi. Haluaisin olla se josta pidetään, jolla on kavereita ja jota kutsutaan joka viikonloppu vähintään viisiin juhliin. Haluan pärjätä. Haluan olla kova, luja, haluan pitää puoliani ja ajatella vain itseäni. Haluan olla hyvä, eikun parempi, paraskaan ei minulle riitä. En halua, että ihmiset näkevät minun oikeasti olevan todella heikko, joka särkyy pienestäkin kritiikistä. Koska se olen! En ole, enkä ikinä tule olemaan mitään "haluaisin"-listalta. Tulen aina olemaan se, jolle mikään ei riitä, joka tekee kaikkensa saavuttamatta yhtään mitään. Tulen aina olemaan sosiaalisesti huono. Tulen aina arvostelemaan itseäni. Tulen aina tuntemaan syyllisyyttä kaikesta mitä teen tai ajattelen.

Miksen voi vain oppia pitämään tästä ihmisestä joka elää elämääni? Miksen voi joskus ajatella häntäkin, kaikkea sitä mitä hän on kokenut ja selvinnyt? Jolle jokainen päivä on selviytymistä? Miksen voi arvostaa sitä, kuunnella ja kertoa tuntemuksista? Miksi se on niin vaikeaa kuunnella itseään, rajojaan, arvojaan, mielipiteitään? Miksen voi ajatella että kelpaan? Tälläisenä kuin olen.