Googlettelin, en halunnut mitään perus korvapuusteja tehdä, joten päädyin Dallaspulliin. Ja siinähän se ilta sitten vierähti pullien teossa. Reseptin löysin jostain kotikokki-sivustolta, jota en nyt enää löydä :) Ohjeen sain kuitenkin ylös ja voin sen tähän laittaa:
Dallaspullat (n.35 kpl)
50 g hiivaa
2 dl sokeria
2 tl suolaa
2 kananmunaa
n.16 dl jauhoja
200g voita
Täyte:
300 g voita400 g vanilijarahkaa
2 ps vanilijakastikeaineksia
1 dl vaaleaa siirappia
2 rkl vanilijasokeria
Päälle:
1 munaTehdään normaali pulla taikina. Lämmitä maito käden lämpöiseksi (n.37 astetta) ja murusta joukkoon hiiva. Sekoita ja lisää sokeri ja suola. Tämän jälkeen munat joukkoon (alkuperäisessä ohjeessa ei ollut kananmunia ollenkaan, mutta kyllä pullataikina sen tarvitsee). Lisää n. puolet jauhoista jonka jälkeen voi. Lisää joukkoon loput jauhot ja tarvittaessa avita kädellä sekoitusta. Nosta lämpimään paikkaan kohoamaan n. 30 min. Tee taikinan noustessa täyte. Sulata voi ja lisää muut ainekset joukkoon, iisiä vai mitä? Pulla taikinan kohottua jaa taikina kolmeen osaan ja ota yksi osa ensin työstettäväksi. Kaulitse taikinasta levy jauhotetulla alustalla ja levitä 1/3 osa täytteestä levylle. Pyöritä levystä rulla ja leikkaa suht mataliksi paloiksi ja nosta pulla ylös päin pellille. Voitele munalla ja lisää halutessasi täytettä myös pullien päälle. Paista pullia 225 asteessa n.13 min.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti