Mitä meille siis kuuluu? Ihan hyvää, koulu vie aikaa tällä hetkellä todella paljon, eritoten tehtäviä tehdessä. Noh, toivottavasti ennen joulua saisi vähän hengähtää. Yritän saada blogin enemmän mukaan elämääni, ideoita olisi todella paljon, saisinko lisää aikaa päiviin, kiitos!
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
Mitä meille kuuluu?
lauantai 5. syyskuuta 2015
Synttäreitä, kuulumisia ja kaikkea muuta
Olo on hiukan sekava, tuntuu vähän niinkuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Olen ollut samassa työpaikassa nyt yli kaksi vuotta ja sitä ennen useampia lyhyempiä työsuhteita, ainakin viitenä vuonna. Nyt minut on tyrkätty täysin tuntemattomaan pimeään huoneeseen, ilman mitään valoa ja minulle sitä tärkeintä, eli tietoa tulevaisuudesta. Olen ennenkin ollut "työttömänä", mutta aina olen pärjännyt ja pystynyt elättämään itseni. Tällä hetkellä en ole yhtään varma, miten nämä asiat oikein onnistuvat, varsinkin kun työharjoitteluja kestää tuonne jouluun asti, sekä tammikuusta melkein alku kesään. Noh, asia jää nähtäväksi, mutta todella toivon, että asiat järjestyvät. Olen nimittäin todella musertunut jos eivät.
Elikkäs, pää pystyssä kohti uutta tuntematonta ja pettymyksiä, yritän, toivon ja odotan, että jaksaisin harjoittelujen aikanakin tulla teille tänne höpöttelemään, muutamia ideoita onkin taskussa postausten varalle. Nyt menen takaisin tekemään loppuja koulutehtäviä ja valmistautumaan harjoitteluun ja sen tuomiin haasteisiin.
Tunnisteet:
harjoittelu,
kakkuja,
koulu,
kuulumisia,
masennus,
stressi,
Syntymäpäivä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)